Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Ympäristö, Rikos- ja prosessioikeus

6.7.2021 11.29 (päivitetty 4.4.2022 7.09) Hovioikeuden ratkaisu ympäristön turmelemisesta, syytteen tarkistamisesta, syyteoikeuden vanhentumisesta, rikoshyödyn menettämisestä, vahingonkorvausvelvollisuudesta ja oikeudenkäyntikuluista

Hovioikeuden ratkaisu ympäristön turmelemisesta, syytteen tarkistamisesta, syyteoikeuden vanhentumisesta, rikoshyödyn menettämisestä, vahingonkorvausvelvollisuudesta ja oikeudenkäyntikuluista

Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden tuomion perustelut ja johtopäätökset siitä, että A:n menettelyssä oli ollut kysymys yhdestä jatketusta teosta eikä syyteoikeus ympäristön turmelemisesta ollut vanhentunut. A oli harjoittanut syytteessä tarkoitettua maansiirtotoimintaa ja maa-aineksen varastointia jo ennen ympäristöluvan myöntämistä. A oli ympäristöluvan voimassaolon aikana ja sen raukeamisen jälkeen toiminut ympäristöluvan määrittämien toiminta-aikojen ulkopuolella ja määrät ylittäen. A:n menettely oli ollut omiaan aiheuttamaan ympäristön pilaantumista ja muuta vastaavaa ympäristön haitallista muuttumista sekä vaaraa terveydelle ja A oli menetellyt tahallisesti. A:ta ei voitu tuomita menettämään sitä taloudellista hyötyä, jonka hänen rikollinen toimintansa osakeyhtiön lukuun oli mahdollisesti yhtiölle tuottanut. Yhtiön taloudellinen asema sekä kysymyksessä olevan rikoksen laatu ja pitkäkestoisuus huomioon ottaen asiassa ei ilmennyt aihetta kohtuullistaa yhtiön menettämisseuraamusta. Hovioikeus arvioi kohtuulliseksi korvaukseksi aiheutetusta ympäristövahingosta K:lle 30.000 euroa ja G:lle 20.000 euroa. (KKO:ssa; VL:2022-36)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.