Hyödyllisyysmallioikeus
- Uutiset
27.10.2022 13.00
PRH: Uusi hyödyllisyysmalliopas on julkaistuPRH on uudistanut hyödyllisyysmallien hakijoille tarkoitetun Hyödyllisyysmallioppaan. Se korvaa edellisen, vuonna 2018 julkaistun oppaan. - Uutiset
15.2.2022 14.54
Markkinaoikeus kumosi ja palautti PRH:n päätöksen hyödyllisyysmalliasiassaPatentti- ja rekisterihallituksen päätös hyödyllisyysmallin rekisteröinnin julistamisesta kokonaan mitättömäksi oli perustunut seikkoihin, joita mitätöintivaatimuksessa ei ollut esitetty. Lisäksi hyödyllisyysmallin haltijalla ei ollut tilaisuutta lausua mainituista seikoista ennen asian ratkaisemista. Patentti- ja rekisterihallituksen päätös oli näin ollen kumottava, ja asia oli palautettava sitä asiallisesti lainkaan ratkaisematta Patentti- ja rekisterihallitukselle uudelleen käsiteltäväksi. (Vailla lainvoimaa 15.2.2022) - Uutiset
18.6.2021 15.00
PRH: Ohjelmistopatenttiopas auttaa suojaamaan tietokoneohjelmiin liittyvät keksinnötPRH:n uudessa Ohjelmistopatenttioppaassa kerrotaan yleistajuisesti perusasiat tietokoneohjelmien patentoinnista ja muusta IPR-suojauksesta (tekijänoikeus, tavaramerkki, mallisuoja ja hyödyllisyysmalli). Opas auttaa hahmottamaan, kuinka IPR-oikeuksia voi hyödyntää omassa liiketoiminnassa. - Uutiset
30.12.2020 12.15
Markkinaoikeuden ratkaisu hyödyllisyysmallin loukkauksestaAsioissa oli kysymys Picote Solutions Oy Ltd:n hyödyllisyysmalliin numero 9498 perustetusta loukkauskanteesta Kaarinan TR-Työstö Oy:tä ja Renssi Finland Oy:tä vastaan. Hyödyllisyysmalli oli ollut voimassa 23.6.2011–29.4.2019. Välituomiossa oli kysymys sen vahvistamisesta, olivatko vastaajat loukanneet hyödyllisyysmallia sen voimassa ollessa. Markkinaoikeus katsoi, että vastaajien työstölaitteessa olevia keskenään samanlaisia, symmetrisesti kiinnitettyjä ulokkeita ei voitu pitää hyödyllisyysmallin suojavaatimuksen 1 piirteen P4 mukaisena ohjauslaitteena. Näin ollen kanteet molempia vastaajia vastaan oli hylättävä. (Vailla lainvoimaa 30.12.2020) - Uutiset
28.2.2020 12.00
KHO palautti asian PRH:lle: Hyödyllisyysmallin mitättömäksi julistamiselle oli perusteKoska hydraulista väännintä koskeva piirre ei sisältynyt hyödyllisyysmallin suojavaatimukseen 1, hyödyllisyysmalli suojasi keksintöä, jota ei ollut esitetty EP-hakemuksessa. Hyödyllisyysmalli ei siten koskenut hyödyllisyysmallioikeudesta annetun lain 8 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla samaa keksintöä kuin se patenttihakemus, josta se oli hyödyllisyysmalliksi muunnettu. Hyödyllisyysmallin mitättömäksi julistamiselle oli näillä perusteilla hyödyllisyysmallioikeudesta annetun lain 19 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettu peruste. Tämän vuoksi markkinaoikeuden ja PRH:n päätökset kumottiin ja asia palautettiin PRH:lle uudelleen käsiteltäväksi. - Uutiset
12.7.2018 15.24
KHO:n ratkaisu hyödyllisyysmallista ja suullisen käsittelyn tarpeesta markkinaoikeudessaKorkein hallinto-oikeus katsoi hyödyllisyysmallioikeuteen liittyvät omaisuudensuojapiirteet huomioon ottaen, että asiaa ei ollut voitu pitää luonteeltaan siten pääosin teknisenä, että suullisen käsittelyn toimittamista markkinaoikeudessa olisi voitu pitää asiassa ilmeisen tarpeettomana. Korkein hallinto-oikeus totesi edelleen, että uutuudenesteen muodostaa hyödyllisyysmallille samoin kuin patenteille sellainen julkaisu, josta suojavaatimuksessa esitetyn keksinnön kaikki tekniset piirteet ilmenevät yhtenä kokonaisuutena. Ne tekniset piirteet, joiden osalta valituksen kohteena oleva keksintö erosi estejulkaisussa kuvatusta järjestelmästä, eivät sillä perusteella, että ne liittyivät keksinnön mukaisella järjestelmällä toteuttavaan hoitoon, olleet luonteeltaan sillä tavoin hoitomenetelmää kuvaavia, ettei niitä olisi tullut ottaa keksinnön uutuutta arvioitaessa huomioon. - Uutiset
29.6.2017 13.35
Markkinaoikeuden ratkaisu hyödyllisyysmalliasiassa oikeudenkäyntikuluja koskienMAO antoi ratkaisun oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hyödyllisyysmallia koskevassa asiassa. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n mukaan asianosainen, joka häviää asian, on velvollinen korvaamaan kaikki vastapuolensa tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut, jollei muualla laissa toisin säädetä. Mainitun luvun 7 §:n 2 momentin mukaan, jos asian käsittely jätetään sillensä sen vuoksi, että asianosainen on peruuttanut kanteensa tai jäänyt saapumatta tuomioistuimeen, hänen on korvattava vastapuolensa kulut, jollei ole erityistä syytä määrätä korvausvelvollisuudesta toisin. - Uutiset
8.6.2017 9.23
KHO:n ratkaisu valitusluvasta hyödyllisyysmalliasiassaEnnen oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetussa laissa (100/2013) säädetyn valituslupasäännöksen voimaantuloa 1.9.2013 vakiintuneen käytännön mukaisesti oli muutettujen suojavaatimusten esittäminen ollut mahdollista muutoksenhakuvaiheen aikana myös korkeimmassa hallinto-oikeudessa siten, että korkein hallinto-oikeus oli ottanut ne ratkaisussaan huomioon. Valituslupasäännöksen voimaantulo muutti tätä lähtökohtaa. Korkein hallinto-oikeus katsoi tältä osin, ettei muutettujen suojavaatimusten esittäminen korkeimmassa hallinto-oikeudessa sinänsä muodostanut perustetta valitusluvan myöntämiselle. - Uutiset
20.2.2017 12.00
KHO:n ratkaisu hyödyllisyysmallin selvän eron vaatimuksesta ikkunarakenteessaPatentti- ja rekisterihallitus ja markkinaoikeus olivat katsoneet, että hyödyllisyysmallin mukainen ikkunarakenne ei täyttänyt hyödyllisyysmallioikeudesta annetun lain 2 §:n 1 momentissa säädettyä selvän eron vaatimusta. Korkein hallinto-oikeus ei muuttanut markkinaoikeuden päätöksen lopputulosta. - Uutiset
28.9.2016 9.00
MAO: Keksintö "Energiansäästöverho" ei saanut hyödyllisyysmallisuojaaMAO totesi muun muassa, että ensisijaiset suojavaatimukset muodostuivat itsenäisestä suojavaatimuksesta 1 sekä epäitsenäisistä suojavaatimuksista 2–10. Itsenäisen suojavaatimuksen 1 mukainen keksintö ei eronnut selvästi tunnetusta tekniikasta, eikä näin ollen ollut rekisteröitävissä hyödyllisyysmallina. Asiassa ei siten ollut tarpeen lausua mainittujen epäitsenäisten suojavaatimusten hyväksyttävyydestä hyödyllisyysmallina. (Vailla lainvoimaa 28.9.2016) - Uutiset
16.6.2016 8.00
Markkinaoikeuden ratkaisu hyödyllisyysmallin rekisteröitävyydestäKysymyksessä oleva hyödyllisyysmalli koostui itsenäisestä suojavaatimuksesta 1 sekä epäitsenäisistä suojavaatimuksista 2–18. Itsenäisen suojavaatimuksen 1 mukainen keksintö ei ollut uusi siihen verrattuna, mikä oli tullut tunnetuksi viitejulkaisun J2 perusteella, eikä siten myöskään eronnut selvästi sanotusta viitejulkaisusta J2. Näin ollen itsenäisen suojavaatimuksen 1 mukainen keksintö ei ollut rekisteröitävissä hyödyllisyysmallina. Asiassa ei siten ollut tarpeen lausua epäitsenäisten suojavaatimusten hyväksyttävyydestä hyödyllisyysmallina. Valitus oli näin ollen hylättävä. (Vailla lainvoimaa 16.6.2016) - Uutiset
30.12.2015 13.04
Markkinaoikeuden ratkaisu hyödyllisyysmallista "Rasvahappokoostumus"Markkinaoikeus katsoi, että kysymyksessä oleva itsenäisen suojavaatimuksen 1 mukainen koostumus erosi selvästi siitä, mikä oli tunnettua niin viitejulkaisusta D8 kuin viitejulkaisusta D1 samoin kuin viitejulkaisujen D8 ja D1 yhdistelmän perusteella. Valituksessa ei esitetty sellaisia perusteita, joiden nojalla kysymyksessä olevan hyödyllisyysmallin rekisteröinti olisi julistettava mitättömäksi. Valitus oli näin ollen hylättävä. (Vailla lainvoimaa 30.12.2015) - Uutiset
9.10.2015 13.15
Markkinaoikeus: Suojavaatimus ei määrittänyt keksintöä riittävällä täsmällisyydellä – keksintö ei ollut rekisteröitävissä hyödyllisyysmallina.Presson Oy oli hakenut hyödyllisyysmallia keksinnölle nimeltä ”Kokoustilan pöytäkaivokaluste”. Patentti- ja rekisterihallitus oli rekisteröinyt hyödyllisyysmallin, mutta myöhemmin julistanut rekisteröinnin mitättömäksi Sähkötaso Esitystekniikka Oy:n vaatimuksesta. Presson Oy valitti päätöksestä Markkinaoikeuteen. Markkinaoikeus päätyi lausumaan, ettei keksintö täyttänyt hyödyllisyysmallin rekisteröinnin edellytyksiä ja hylkäsi Presson Oy:n valituksen. - Uutiset
5.5.2015 9.00
Markkinaoikeus hylkäsi Skaalan vaatimuksen ikkunarakenteen hyödyllisyysmallin rekisteröinnistäSkaala Ikkunat ja Ovet Oy oli hakenut 17.8.2011 hyödyllisyysmallia keksinnölle nimeltä "Ikkunarakenne". Patentti- ja rekisterihallitus oli rekisteröinyt 28.10.2011 Skaala Ikkunat ja Ovet Oy:lle edellä mainitun hakemuksen tarkoittaman hyödyllisyysmallin numerolla 9444. Patentti- ja rekisterihallitus oli 11.3.2013 antamallaan päätöksellään Fenestra Oy:n vaatimuksesta julistanut hyödyllisyysmallin numero 9444 rekisteröinnin mitättömäksi. Markkinaoikeus katsoi, että yksikään valittajan, Skaalan, markkinaoikeudessa esittämistä suojavaatimusasetelmista ei ole rekisteröitävissä hyödyllisyysmallina. Asiassa ei näin ollut tarpeen lausua valittajan esittämästä selityksen rajoittamista koskevasta pyynnöstä. Valitus oli tämän vuoksi hylättävä. (Vailla lainvoimaa 5.5.2015) - Uutiset
10.4.2015 16.07
KHO:n ratkaisu runkopatjasängyn keksinnöllisyydestäHyödyllisyysmallin kohteena oli runkopatjasänky, jonka sälepohja oli joustoltaan säädettävä. Hyödyllisyysmallin mukaisen runkopatjasängyn oli katsottava ylittävän hyödyllisyysmallioikeudesta annetun lain 2 §:n 1 momentissa tarkoitetun keksinnöllisyyskynnyksen. - Uutiset
5.3.2014 10.07
EU-tuomioistuin: Rekisteröimätön yhteisömalli voi saada suojaa EU-oikeudessaEU-tuomioistuin katsoo saksalaisessa ennakkoratkaisuasiassa, että rekisteröimätön malli on voinut kohtuudella tulla unionissa samalla alalla toimivien tietoon tavanomaisen liiketoiminnan yhteydessä, kun mallin kuvia on jaettu alalla toimiville kauppiaille. Rekisteröimätön yhteisömalli ei kuitenkaan ole voinut tulla kohtuudella kyseisellä alalla toimivien toimijoiden tietoon tavanomaisen liiketoiminnan yhteydessä unionin alueella, jos se on saatettu vain yhden alalla työskentelevän yrityksen tietoon tai esitelty vain unionin ulkopuolella sijaitsevan yrityksen näytetiloissa. - Uutiset
3.2.2014 13.02
KPMG: Aineettomat oikeudet kerralla kuntoonAineettomat oikeudet ovat usein kasvuyrityksen keskeisin kilpailuvaltti. Siksi niiden suojaamisessa kannattaa olla suunnitelmallinen ja aktiivinen liiketoiminnan alusta lähtien. Kasvuyritykset osaavat suojata keksintönsä patenteilla, mutta muiden immateriaali- eli aineettomien oikeuksien hyödyntämisessä on usein parantamisen varaa. Ne tulisi ottaa huomioon jo yrityksen liiketoimintaa suunniteltaessa, sanoo KPMG:n lakimies Antti-Pekka Keränen. - Uutiset
8.7.2013 8.06
IPRinfo 2/2013 julkaistu verkossaIPRinfo-lehden 2/2013 aiheita ovat muun muassa norkkiminen, tietokannat, tavaramerkinhaltijan turva, työsuhdekeksintölautakunta ja alkuperämerkinnät. - Uutiset
25.4.2013 15.00
KHO:n ratkaisu hyödyllisyysmallioikeuden edellytyksistäKorkein hallinto-oikeus katsoi, että uusiin suojavaatimuksiin sisällytetty menetelmäpiirre ei voinut vaikuttaa järjestelmän keksinnöllisyysarviointiin kokonaisuutenakaan, koska suojavaatimusasetelma sisälsi muilta osin ilmeisen ratkaisun. Keksinnön ei voitu katsoa eroavan selvästi tunnetun tekniikan tasosta. - Uutiset
11.2.2013 14.16
Uusittu opas hyödyllisyysmalleihin – nopea tapa hankkia yksinoikeus keksintöönPatentti- ja rekisterihallitus on uudistanut hyödyllisyysmallioppaan, joka antaa tietoa kaikille, jotka tarvitsevat uudelle keksinnölleen hyödyllisyysmallioikeuden tarjoamaa suojaa. Hyödyllisyysmalli on nopea ja edullinen tapa hankkia yksinoikeus keksintöön, etteivät muut tule samoille markkinoille samalla tuotteella.