Elinkeino
- Uutiset
20.11.2009 13.02
Valtion aluehallinto uudistuu tammikuussa 2010 - muutoksia yli 200 lakiinTasavallan presidentti vahvisti 20. marraskuuta 2009 valtion uutta aluehallintoa koskevan lainsäädännön. Valtioneuvosto antoi samana päivänä uusia aluehallintovirastoja sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksia koskevat asetukset. Asetuksissa säädetään viranomaisten nimistä, toimialueista ja toimipaikoista, organisoinnista ja tehtäväjaosta, erikoistumisyksiköistä, tukitehtävien järjestämisestä sekä strategisesta ja toiminnallisesta ohjauksesta. - Uutiset
21.9.2009 14.16
Aluehallintouudistus aiheuttaa muutoksia yli 200 lakiinTasavallan presidentti antoi perjantaina 18. syyskuuta 2009 lakipaketin, jossa muutetaan vuoden 2010 alussa voimaantulevan aluehallintouudistuksen vuoksi 215 lakia. Esitys sisältää ehdotukset aluehallinnon viranomaisten tehtäviä koskevien erityislakien muuttamiseksi. Muutokset ovat keskeiseltä asiasisällöltään lainsäädäntöteknisiä. - Uutiset
7.7.2009 12.37
Tilastokeskuksen aluekatsaukset ilmestyivät - tietoa väestöstä, elinkeinoelämästä, työllisyydestä, terveys- ja sosiaalipalveluista, asumisesta ja rakentamista, rikollisuudesta ja taloudestaTilastokeskuksen aluekatsaukset ovat aluetietoon erikoistuneita julkaisuja, joihin on koottu vertailutietoa kunnittain, seutukunnittain, maakunnittain ja lääneittäin. Julkaisut ilmestyvät vuosittain ja ne sisältävät valmiita diagrammeja ja teemakarttoja yhteiskunnan keskeisistä aiheista. - Uutiset
22.6.2009 5.12
KVL:n ennakkoratkaisu perustettavalle yhtiölle siirrettävän kiinteistön verottamisestaA Oy harjoitti eräiden LVI-alan tuotteiden valmistusta, kauppaa, maahantuontia ja vientiä sekä näiden laitteistojen asennusta ja huoltoa. Yhtiö omisti toiminnassaan käytettävän kiinteistön, jolla sijaitsi teollisuushalli. A Oy:n oli tarkoitus siirtää kiinteistö perustettavalle yhtiölle siten, että A Oy:n osakkaat saisivat vastikkeena perustettavan yhtiön uusia osakkeita. - Uutiset
13.5.2009 6.59
Hallinto-oikeuden ratkaisu kiinteistöosakeyhtiön osakkeiden myynnin verottamisestaA oli yhdessä äitinsä ja veljensä kanssa perustanut kolme kiinteistöosakeyhtiötä vuosina 2002-2005. Ensimmäisen kiinteistöosakeyhtiön osakkeet oli luovutettu vuonna 2004. Verovuonna 2005 A oli yhdessä muiden osakkaiden kanssa myynyt Kiinteistö Oy B:n osakeosuuksia viidellä eri kaupalla. Helsingin hallinto-oikeus katsoi, että A:n osakekauppa verovuonna 2005 ei ollut ollut sijoitustoimintaa, vaan elinkeinotoimintaa, josta saatu tulo oli tullut verottaa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain mukaan. - Uutiset
19.11.2008 9.34
Elinkeinoyhtymän veroilmoituksen täyttöohjeetVerohallinto on julkaissut elinkeinoyhtymän vuoden 2008 verotusta koskevan veroilmoituksen täyttöohjeet. - Uutiset
27.5.2008 14.54
Työryhmä pohtimaan naisyrittäjyyden edistämistäTyöministeri Tarja Cronbergin mukaan naisyrittäjyyttä on Suomessa liian vähän, runsaat 30 prosenttia kaikista yrittäjistä. Ministerin tavoitteena on, että naisyrittäjien osuus nousee kaikista yrittäjistä 40 prosenttiin. Tavoitteen saavuttamiseksi Cronberg on asettanut naisyrittäjyyden edistämisen työryhmän. - Uutiset
31.1.2008 6.30
Verohallinto neuvoo elinkeinoyhtymien veroilmoituslomakkeiden täyttämisessäElinkeinoyhtymän veroilmoitus verovuodelta 2007 tulee antaa yhtymän kotikunnan verotoimistolle viimeistään 3.4.2008. Verohallinto on julkaissut nettisivuillaan "yleisimmät kysymykset ja vastaukset", jotka koskevat elinkeinoyhtymien vuoden 2007 veroilmoituslomakkeita. - Uutiset
15.1.2008 12.08
Elinkeinoyhtymän veroilmoitus annettava viimeistään 3.4.2008Elinkeinoyhtymän veroilmoitus verovuodelta 2007 tulee antaa yhtymän kotikunnan verotoimistolle viimeistään 3.4.2008. Elinkeinoyhtymiä ovat tuloverolain mukaan avion yhtiö ja kommandiittiyhtiö, laivanisännistöyhtiö, sellainen kahden tai useamman henkilön muu kuin yhteisönä pidettävä yhteenliittymä, joka on perustettu elinkeinotoiminnan harjoittamista varten ja joka on tarkoitettu toimimaan osakkaiden yhteiseen lukuun. - Uutiset
31.12.2007 12.09
KHO:n ratkaisu elinkeinotoiminnan matkoista aiheutuneista ylimääräisistä elantokustannuksistaKHO 28.12.2007 T 3406Elinkeinotulon verotus - Liikkeenharjoittaja - Ammatinharjoittaja - Tilapäinen työmatka - Lisääntyneet elantokustannukset - Lisävähennys - Uutiset
25.10.2007 16.13
Työryhmä selvittää julkisen ja yksityisen elinkeinotoiminnan tasavertaisuuttaKauppa- ja teollisuusministeriö on asettanut työryhmän selvittämään julkisen elinkeinotoiminnan kilpailuneutraliteettiin liittyviä kysymyksiä. Työryhmän tehtävänä on selvittää julkisen sektorin harjoittamaan elinkeinotoimintaan liittyvien potentiaalisten kilpailun vääristymien luonnetta, arvioida ilmiön laajuutta ja käytännön merkitystä, kartoittaa keinoja, joilla kilpailuneutraliteetin toteutuminen voidaan varmistaa sekä tehdä suosituksia politiikkalinjauksiksi tai säädösmuutoksiksi. Sen tulee saada työnsä valmiiksi 31.10.2008 mennessä. - Uutiset
12.1.2007 9.40
Rajamäki: Laittoman aktivismin estämiseen puututaan jatkossa aikaisempaa tehokkaamminVuonna 2007 laittoman aktivismin vastaisen projektiryhmän yhtenä tavoitteena on saattaa ja vakiinnuttaa laittoman aktivismin torjunta osaksi peruspoliisityötä. Tärkeä toimintamuoto on lisäksi mahdollisille iskujen kohteille annettava suojausneuvonta, toteaa sisäasiainministeri Kari Rajamäki kirjallisessa vastauksessaan kansanedustaja Inkeri Kerolalle 11. tammikuuta. - Uutiset
3.8.2006 12.56
EK uskoo korkeasuhdanteen pysyvänElinkeinoelämän keskusliiton mukaan teollisuuden ja rakentamisen tuotannon kasvu on ollut alkukesästä vauhdikasta. Myynti kasvoi kaikilla palvelualoilla. Teollisuusyritysten kasvuodotukset lähikuukausille ovat valoisat. - Uutiset
31.3.2006 10.23
Elinkeinonharjoittajien veroilmoitusten viimeinen palautuspäivä lähestyyVeroilmoitusten viimeinen palautuspäivä 3.4.2006 lähestyy niillä 230 000 liikkeen- ja ammatinharjoittajalla ja heidän puolisollaan, jotka saivat esitäytetyn veroilmoituksen maaliskuun alkupuolella. - Uutiset
3.1.2006 12.08
Jonkka: Torimyynnille ei tule asettaa oikeudellisesti perusteettomia vaatimuksiaApulaisoikeuskansleri Jaakko Jonkan mukaan käytännölle, jolla Helsingin kaupungin kiinteistövirasto on vaatinut ulkopaikkakuntalaisilta tilapäisten torimyyntilupien hakijoilta viranomaisen todistuksen myyntituotteiden alkuperästä, ei löydy lainsäädännöllistä pohjaa. - Uutiset
31.10.2005 9.27
KHO:n ratkaisu elinkeinotoiminnassa syntyneen tappion vähentämisestäTapauksessa KHO katsoi, että kioskiliiketoimintaa toiminimellä harjoittanut A sai vähentää kioskiliiketoiminnan tappiot A:lle vuosittain jaetusta kommandiittiyhtiön elinkeinotoiminnan tulo-osuudesta. - Uutiset
24.1.2005 15.29
HAO:n ratkaisu elinkeinotoiminnan tappion vähentämistä koskevassa asiassaTapauksessa oli kysymys siitä, oliko henkilöllä oikeus vähentäää harjoittamastaan kioskitoiminnasta syntyneet aikaisempien vuosien tappiot henkilön toisen elinkeinon, kommandiittiyhtiön ansiotulosta. Vaasan hallinto-oikeus hyväksyi vähennyksen.