Asiakasmaksu
- Uutiset
23.12.2019 7.18
Hallinto-oikeuden erimielinen päätös palveluasumisesta perittyjen asiakasmaksujen palauttamisesta kuolinpesälleAsiakasmaksu – asiakasmaksun uudelleen käsittely – asiakasmaksun kohtuuttomuus - valituskelpoisuus - kuolinpesä – perustevalitus – virheen korjaaminen – laitoshoito – tehostettu palveluasuminen – vammaispalvelulain mukainen palveluasuminen - toimeentulotuki - Uutiset
21.10.2019 10.00
Apulaisoikeusasiamies: Kaupunki oli toiminut julkisuuslain vastaisesti kun se ei ollut riittävästi tiedottanut ja ohjeistanut asiakkaita siitä, miten terveydenhuollon asiakasmaksujen huojennuksen osalta tulee menetelläKantelija arvosteli Rovaniemen kaupungin internet-sivuilla olevaa terveyskeskusmaksuja koskevaa ohjeistusta puutteelliseksi siltä osin kuin siinä ja sivustolle linkitetyissä asiakirjoissa ei lainkaan neuvota, miten on meneteltävä terveydenhuollon maksujen alentamista pyydettäessä asiakkaan taloudelliseen tilanteen vuoksi. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen korosti päätöksessään, että hallintolain 8 §:n mukaisesti hyvän hallinnon takeisiin kuuluvan neuvonnan asianmukaisuus ei poista yleisen julkisuuslakiin perustuvan tiedotuksen ja julkisyhteisön tiedotusvelvollisuuden tärkeyttä. Kun tasamaksuja koskeva ohjeistus oli puuttunut, katsoi AOA ettei kaupunki ollut täyttänyt julkisuuslain 20 §:n mukaista tiedottamisvelvollisuuttaan. - Uutiset
4.9.2019 14.00
Apulaisoikeuskansleri: Muutoksenhakuohjaus terveydenhuollon asiakasmaksulaskuissaSairaanhoitopiirin kantelijalle osoittamista asiakasmaksua koskevista laskuista ei ilmennyt, että maksuihin oli mahdollista hakea muutosta eikä niissä ollut myöskään ohjeita muutoksen hakemisesta. Laskuissa oli maksuja koskevia huomautuksia varten puhelinnumero, johon soittamalla sai ohjausta muutoksenhausta. Apulaisoikeuskanslerin mukaan sairaanhoitopiirin menettely ei ollut omiaan edistämään perusoikeutena turvatun muutoksenhakuoikeuden käyttämistä. - Uutiset
22.8.2019 9.44
KHO äänesti: Kunta ei voinut harkintavaltansa puitteissa alentaa hoitopalkkion määrää sellaisten kalenteripäivien osalta, joiden aikana omaishoitajan vapaavuorokausi päättyy ja hoivajaksoon sisältyvä hoivapäivä alkaaHallintoriita – Omaishoitajan vapaa – Hoitopalkkio – Hoitopalkkion alentaminen – Kunnan harkintavalta – Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit – Keskeytyspäivä – Kalenteripäivä - Uutiset
20.8.2019 15.30
Apulaisoikeusasiamies: YTHS ei voi periä asiakasmaksuja, joita ei ole asiakasmaksulainsäädännön perusteella mahdollista lainkaan periä"Tällainen maksu on ainakin käyttämättä ja peruuttamatta jätetyistä vastaanottoajoista perittävä maksu siltä osin kuin kyse on muusta kuin asiakasmaksuasetuksen 25 §:ssä mainitusta käyttämättä ja peruuttamatta jätetystä vastaanottoajasta. Tällainen maksu on esimerkiksi käyttämättä ja peruuttamatta jätetystä terveydenhoitajan vastaanottoajasta perittävä maksu. Tältä osin ”sakkomaksun” periminen ei perustu lakiin. Vastaanottoajan peruuttamista tai siirtämistä koskevien aikarajojen osalta maksujen periminen ei myöskään voi olla laajempaa kuin mitä asiakasmaksulainsäädäntö mahdollistaa." - Uutiset
12.8.2019 14.06
Kela korvaa edelleen yksityisen terveydenhuollon kustannuksia, vaikka valinnanvapauskokeilu päättyySosiaali-ja terveyspalvelujen valinnanvapauskokeilu päättyy tänä syksynä. Kokeilun päättymisen jälkeen asiakkaat voivat edelleen jatkaa yksityisen terveydenhuollon asiakkaina ja saada korvausta sairaanhoitokustannuksista, Kela kertoo. - Uutiset
26.6.2019 9.30
Apulaisoikeusasiamies selvittää HUS:n ohjeistusta poliklinikka- ja hoitomaksujen huojentamisestaPotilasmaksuilla voi olla merkittävä vaikutus haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden ylivelkaantumiselle. Tiedonsaanti asiakasmaksujen laskutuksesta ja perinnästä sekä huojennusmahdollisuudesta ja menettelystä sen saamiseksi koetaan kuitenkin puutteelliseksi. Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen totesi, että HUS:n kotisivujen asiakkaille tarkoitetut potilasmaksuja koskevat sivut eivät näytä sisältävän lainkaan tietoa maksujen huojentamisesta tai perinnästä luopumismahdollisuudesta. Pölönen pyysi HUS:a selvittämään ja ilmoittamaan hänelle 31.8.2019 mennessä, miten asiakkaille tiedotetaan asiakasmaksulain mukaisista huojennus- ja perinnästä luopumismenettelyistä. - Uutiset
4.6.2019 12.15
Apulaisoikeusasiamies selvittää yhdenvertaisuutta palveluasumisen maksuissaApulaisoikeusasiamies (AOA) Maija Sakslin on ratkaissut kantelun, joka koski palveluasumisen maksujen määräämistä. Asiassa oli kysymys eläkkeensaajan hoitotuen ottamisesta tulona huomioon. Menettelyssä ei ollut syytä epäillä lainvastaisuutta. Asiakasmaksulain mukaan hoitotuki on tulo, joka voidaan ottaa huomioon asiakasmaksua määrättäessä. Asian selvittämisen yhteydessä nousi kuitenkin esiin, että kantelun kohteena olleen kuntayhtymän tehostetun palveluasumisen maksujen määrittelyssä on puutteita, jotka voivat vaarantaa asiakkaan toimeentulon tai vaikuttaa siihen, ettei asiakkaalla ole varaa käyttää tarvitsemiaan palveluja. - Uutiset
31.1.2019 8.30
Kuntainfo: Asiakasmaksua koskevaan laskuun on liitettävä oikaisuvaatimusohjeetSosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen muutoksenhakua ja oikaisuvaatimusohjeita koskevien säännösten soveltamisessa on ollut epäselvyyksiä. - Uutiset
14.12.2018 12.10
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaalta saisi maakuntauudistuksen myötä periä vain laissa säädettyjä maksujaHallitus esittää uutta asiakasmaksulakia, joka koskee maakunnan järjestämisvastuulla olevien sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksuja. Jatkossa asiakkaalta saisi periä maksuja vain niistä palveluista, joiden maksuista säädetään asiakasmaksulaissa. Lain on tarkoitus tulla voimaan 1. tammikuuta 2021. - Uutiset
24.10.2018 8.00
Oikeusasiamiehen päätös asiakasmaksun korottamisesta ja siitä tiedottamisestaOikeus- ja laillisuusvalvontakäytännössä on katsottu, että maksua määrättäessä on aina selvitettävä aiheutuneiden kulujen todellinen suuruus. Viime kädessä tuomioistuin arvioi määrätyn asiakasmaksun määrän oikeellisuuden. Asiakasmaksua koskevan päätöksen osalta oikeusasiamies piti asiassa selvitettynä, että A:lle määrättyä ylläpitomaksua ja sillä katettujen tarvikkeiden ja palveluiden käyttöä ja kulutusta ei ollut arvioitu asiakaskohtaisesti yksilöllisen tarpeen mukaisesti. Asiakasmaksuissa tapahtuvista maksujen muutoksista tulee myös tiedottaa hyvissä ajoin. Oikeusasiamies kiinnitti kunnan perusturvalautakunnan huomiota asiakasmaksun määräämisestä ja sen muutoksista tiedottamisesta sanottuun. - Uutiset
2.7.2018 13.04
Uusi asiakasmaksulaki lausunnoilla 14. syyskuuta astiSTM on lähettänyt lausunnolle luonnoksen uudeksi asiakasmaksulaiksi. Merkittävimpiä muutoksia asiakasmaksulaissa olisi se, että jatkossa maksuja saisi periä vain niistä palveluista, joiden maksuista on säädetty laissa. Jos palvelusta ei ole säädetty, siitä ei voisi periä maksua. Laissa säädettäisiin edelleen vain palvelujen enimmäismaksuista. - Uutiset
13.6.2018 12.10
KHO:n lyhyt ratkaisuseloste asiakasmaksusta valittamisestaKoska asiakasmaksulain asiassa sovellettavaksi tulleen aiemman 15 §:n 4 momentin (387/2008) mukaan hallinto-oikeuden päätökseen ei saanut valittamalla hakea muutosta, korkein hallinto-oikeus poisti hallinto-oikeuden päätökseen liitetyn valitusosoituksen ja jätti huoltajan valituksen tutkimatta. - Uutiset
19.4.2018 12.00
Terveyskeskus ei saa periä maksua puheterapiastaLänsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on antanut päätöksen, jossa kiinnitetään Jyväskylän kaupungin huomiota siihen, että terveyskeskuksessa annetusta puhe- ja äänihäiriöhoidosta ei saa periä maksua. - Uutiset
3.4.2018 15.40
Hallinto-oikeuden päätös vaikeavammaisille virkistysmatkoihin myönnettävien kuljetuspalveluiden omavastuuosuudestaHelsingin HAO kumosi Sipoon sosiaali- ja terveysvaliokunnan päätöksen 24.1.2017 § 5 ja päätöksen 19.12.2016 § 89 siltä osin kuin se koski vaikeavammaiselle asuinkunnan ulkopuolelle naapurikuntiin suuntautuviin virkistysmatkoihin myönnettävän kuljetuspalvelun omavastuuosuutta. (Ei lainvoim. 3.4.2018) - Uutiset
9.11.2017 12.30
Ulkopaikkakuntalaisten asettaminen eriarvoiseen asemaan terveyskeskusmaksussa - oikeusasiamies pitää Helsingin kaupungin menettelyä uuden yhdenvertaisuuslain vastaisenaOikeusasiamies on pyytänyt Helsingin kaupunkia yhdenvertaisuuslain 5 §:n mukaisesti arvioimaan maksukäytäntöään uudelleen yhdenvertaisuuden toteutumisen kannalta. Kun otetaan huomioon, että kaupunki saa joka tapauksessa periä ulkopaikkakuntalaisten hoitokustannukset heidän kotipaikkakunniltaan täysimääräisesti, menettelyn muuttamisella ei näyttäisi olevan kaupungille taloudellista merkitystä. - Uutiset
16.3.2017 14.50
Oikeusasiamies: B-lausunnosta lääkehoidon erityiskorvaavuuden hakemiseksi ei saa periä maksua - lainsäädäntöä pitäisi täsmentääOikeusasiamies on jälleen saattanut STM:n tietoon käsityksensä lainsäädännön täsmentämistarpeesta. Mitä tuli Kuusamon terveyskeskuksen uusittuun ohjeeseen todistusmaksuista, oikeusasiamies totesi sen olevan osin ristiriidassa STM:n ohjeen kanssa: B-lausunto lääkehoidon erityiskorvaavuuden hakemiseksi on hoitoon liittyvä ja siten maksuton perusterveydenhuollossa. - Uutiset
1.3.2017 8.50
Asiakasmaksujen lainsäädäntö uudistetaan kokonaanSTM on asettanut työryhmän, jonka tehtävänä on uudistaa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulainsäädäntö ja laatia luonnos hallituksen esityksestä uudeksi asiakasmaksulainsäädännöksi. Työryhmän toimikausi on 15.2.2017 - 31.12.2017. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle kevätkaudella 2018 ja muutokset tulisivat voimaan 1. tammikuuta 2019. - Uutiset
2.12.2016 14.11
Kuolinpesän oikeudellisen tilan ja asiakasmaksun määräämisen edellytysten selvittäminen kuuluu viranomaisen velvollisuuksiin - HAO palautti laitoshoidon asiakasmaksua koskevan asian kuntayhtymän hallitukselle uudelleen käsiteltäväksiAsiassa oli kyse siitä, oliko viranomainen selvittänyt asiaa riittävästi ja esittänyt oikeudellista perustetta sille, miksi kuolinpesän omistaman metsän laskennallista tuottoa oli huomioitu kuolinpesän osakkaana olevan lesken henkilökohtaisena tulona pitkäaikaisen laitoshoidon asiakasmaksua laskettaessa. Koska viranomainen ei ollut selvittänyt asiaa riittävästi eikä perustellut päätöstään hallintolain edellyttämällä tavalla, asiassa oli tapahtunut menettelyvirheet joiden vuoksi päätöksen lainmukaisuuden arvioiminen ei ollut mahdollista. (Ei lainvoim. 2.12.2016) - Uutiset
7.6.2016 10.25
Hallinto-oikeus: Kotihoidosta perittävää maksua määrättäessä voitiin ottaa huomioon viimeksi toimitetussa verotuksessa vahvistetut pääomatulotPääomatulot oli voitu ottaa huomioon X:n kotihoidon asiakasmaksua määrättäessä huolimatta siitä, että hänellä oli ollut säännöllisiä eläketuloja. Kotihoidon maksun ei ollut väitetty vaarantaneen X:n toimeentulon edellytyksiä.