Ammattikorkeakoulu
- Uutiset
21.12.2012 16.00
Poliisiksi opiskelevien opintososiaaliset edut yhdenmukaisiksi muiden kanssa vuonna 2014 - poliisialan perustutkinnoksi ammattikorkeakoulututkintoSisäasiainministeriössä valmistellaan esitystä uudeksi Poliisiammattikorkeakoulua koskevaksi laiksi. Esityksen tavoitteena on uudistaa Poliisiammattikorkeakoulua ja siellä suoritettavia tutkintoja koskevat säännökset siten, että poliisialan perustutkintona olisi ammattikorkeakoulututkinto ja jatkotutkintona ylempi ammattikorkeakoulututkinto. - Uutiset
4.12.2012 6.46
Korkeasti koulutettujen työttömien määrän kasvu kiihtyyLokakuun lopussa oli työttöminä työnhakijoina yhteensä 29 143 korkeakoulututkinnon suorittanutta henkilöä eli yli 5 000 enemmän kuin edellisen vuoden lokakuussa. - Uutiset
2.10.2012 12.45
Ammattikorkeakoululain luonnos lausunnolleOpetus- ja kulttuuriministeriössä valmisteltu luonnos ammattikorkeakouluja koskevasta lainsäädännöstä on lähetetty sidosryhmille lausuntoja varten. Tarkoituksena on uudistaa ammattikorkeakouluja koskeva lainsäädäntö vuoden 2014 alusta. Uudistus tarkoittaa ammattikorkeakoulujen valtioneuvoston myöntämien toimilupien uudistamista ja uuden rahoitusmallin käyttöönottoa. - Uutiset
1.10.2012 8.01
Hallitus linjasi ammattikorkeakoulu-uudistuksen periaatteitaHallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta sopi perjantaina 28. syyskuuta periaatteista, joilla hallitus tukee ammattikorkeakoulujen toimintaedellytyksiä ammattikorkeakoulu-uudistuksen eri vaiheissa. - Uutiset
18.5.2012 12.33
Korkeakoulujen opiskelijavalinnat uudistuvatHallitus esittää, että yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen haku- ja valintajärjestelmää uudistetaan vuoden 2014 alusta lähtien. Hallituksen esityksen mukaan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tutkintoon johtavaan koulutukseen haettaisiin korkeakoulujen yhteisessä valtakunnallisessa yhteishaussa. Ammattikorkeakoulujen neljä sähköistä hakujärjestelmää ja yliopistojen yksi sähköinen hakujärjestelmä yhdistettäisiin yhdeksi korkeakoulujen hakujärjestelmäksi. - Uutiset
19.4.2012 14.17
Kauppakamarien selvitys yritysten osaamistarpeista - työvoimapula uhkaa erityisesti pieniä yrityksiä Helsingin seudulla ja LapissaYrityspäättäjät ennakoivat kilpailun osaavasta työvoimasta kiristyvän koko maassa seuraavien neljän vuoden aikana. Kauppakamarien osaamisselvityksen mukaan neljä viidesosaa yrityksistä uskoo rekrytoinnin vaikeutuvan omalla toimialallaan. Erityisen huolissaan rekrytointimahdollisuuksistaan ovat pienet yritykset. Osaajista on pulaa muun muassa Ahvenanmaalla, Lapissa ja Helsingin seudulla. - Uutiset
13.3.2012 6.27
Työryhmältä ehdotukset AMK-tutkintoon johtavan hoitotyön koulutusohjelman kehittämiseksiHoitotyön kehittämisen ohjausryhmä on tehnyt ehdotukset ammattikorkeakoulun hoitotyön koulutusohjelman ja sen jälkeisen koulutuksen sekä hoitotyön opettajan kliinisen osaamisen kehittämisestä. - Uutiset
21.2.2012 13.19
Hallinto-oikeuden ratkaisu valintaperusteista tieteellisiin jatko-opintoihinTurun hallinto-oikeus katsoi muun muassa, ettei yliopisto voi yliopistolain 36 §:n nojalla päättää valintaperusteista siten, että kelpoisuuden tieteellisiin jatko-opintoihin yliopistolain 37 §:n mukaan tuottavan ylemmän ammattikorkeakoulun suorittaneen henkilön hakemus voidaan hylätä pelkästään sillä perusteella, että hän ei ole suorittanut ylempää korkeakoulututkintoa tai vastaavaa ulkomaista tutkintoa. - Uutiset
17.11.2011 16.30
Hallitus keskusteli ammattikorkeakoulu-uudistuksestaHallitus käsitteli iltakoulussaan keskiviikkona 16. marraskuuta ammattikorkeakoulu-uudistusta. Uudistusta pidettiin tärkeänä ja sen lähestymistapa todettiin hallitusohjelman tavoitteiden mukaiseksi. - Uutiset
20.9.2011 8.00
Pääesikunta tutki varusmiesten osaamisen tunnustamista siviilissäVarusmiespalveluksen aikana hankittu osaaminen tunnustetaan useimmissa yliopistoissa, ammattikorkeakouluissa ja ammattikouluissa. Pääesikunnan henkilöstöosaston tutkimukseen osallistuneista oppilaitoksista esimerkiksi 70 prosenttia hyväksyi aliupseerikurssin johtamis- tai koulutustaidot osaksi opintoja. - Uutiset
16.9.2011 9.52
Asetusmuutokset opiskeluoikeuden peruuttamista koskevien säännösten soveltamisesta annettuTutkinnot, joihin opiskeluoikeuden peruuttamista koskevia säännöksiä sovelletaan, sijoittuvat humanistiselle ja kasvatusalalle, tekniikan ja liikenteen alalle, luonnonvara- ja ympäristöalalle sekä sosiaali- ja terveysalalle. - Uutiset
15.9.2011 9.05
Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma lausunnolleOpetus- ja kulttuuriministeriö on lähettänyt lausunnolle luonnoksen vuosia 2011–2016 koskevaksi koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaksi. Luonnoksessa asetetaan tavoitteeksi kohottaa väestön osaamistasoa niin, että Suomi on maailman osaavin kansa vuoteen 2020 mennessä. Ministeriö pyytää lausuntoja noin 200 taholta 20. lokakuuta mennessä. - Uutiset
29.7.2011 10.45
Elokuussa 2011 voimaan tulevia uusia säädöksiä ja säädösmuutoksiaElokuussa 2011 voimaan tulevia muutoksia ovat muun muassa:
- Uusi merityösopimuslaki
- Sähköisen rahan liikkeeseenlaskua koskevat säännökset
- Opintotukilain muutokset
- YTHS-mallia kokeillaan ammattikorkeakouluopiskelijoiden terveydenhuollossa kahdella paikkakunnalla
- Pakkokeinolain 5. luvun muutokset
- Alkolukkolaki pakolliseksi koulu- ja päivähoitokuljetuksissa
- Sairaankuljetuksen korvaustaksat ja pysäköintivirhemaksut nousevat - Uutiset
22.7.2011 5.50
Ammattikorkeakoulu-<br>opiskelijoiden terveydenhuollossa kokeillaan YTHS-malliaAmmattikorkeakouluopiskelijoiden terveydenhuollon palvelujen järjestämistä Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) kautta kokeillaan ensi syksystä alkaen kahdella paikkakunnalla, Lappeenrannassa ja Seinäjoella. - Uutiset
26.5.2011 14.41
Kela korvaa ammattikorkeakouluopiskelijoiden terveydenhoitokokeilun kustannuksiaAmmattikorkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollon palvelujen järjestämistä YTHS:n kautta on tarkoitus kokeilla ensi syksystä alkaen kahdella paikkakunnalla, Lappeenrannassa ja Seinäjoella. Hallitus päätti asiaa koskevan lakiesityksen sisällöstä torstaina 26. toukokuuta. - Uutiset
4.5.2011 13.16
Tarkastusvirasto: Koulutus- ja työvoimatarpeiden ennakoinnin tulisi olla selkeämpääKoulutustarpeiden ennakoinnin ja koulutuspaikkoja koskevan päätöksenteon välistä suhdetta tulee muuttaa läpinäkyvämmäksi, vaatii Valtiontalouden tarkastusvirasto. Koulutuksen ennakoinnilla pyritään varmistamaan, että koulutusjärjestelmä vastaa työmarkkinoiden tarpeisiin. Tarkastuksen perusteella koulutuksen ennakointi, mitoitus ja kohdentaminen eivät kuitenkaan nykyisellään muodosta selkeää kokonaisuutta. - Uutiset
16.3.2011 9.07
Ammattikorkeakouluopiskelijoiden terveydenhuollon kokeilu eteneeAmmattikorkeakouluopiskelijoiden YTHS-mallin kokeilun suunnittelu- ja toimeenpanoryhmä on valinnut Lappeenrannan ja Seinäjoen mukaan kolmivuotiseen kokeiluun, jossa selvitetään ammattikorkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollon järjestämistä YTHS-mallin mukaisesti. - Uutiset
15.12.2010 13.35
Korkeakoulujen tutkinnonuudistusta arvioinut työryhmä: Kandidaatin tutkinnolla työllistytään heikostiVuonna 2005 voimaan tullutta korkeakoulujen tutkinnonuudistusta arvioinut työryhmä esittää, että opinto-oikeus myönnettäisiin yliopistoissa pääsääntöisesti alempaan korkeakoulututkintoon ja kandidaateiksi valmistuneille järjestettäisiin erillinen haku ylempään tutkintoon. Tavoitteena olisi vahvistaa kandidaatin tutkinnon suorittaneiden työllistymistä sekä yliopistotutkintojen aitoa kaksiportaisuutta. Työryhmä ehdottaa myös joustavuutta ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittamiseen. - Uutiset
1.12.2010 16.01
Ammattikorkeakoulujen rahoitus-, ohjaus- ja hallinto-mallia ehdotetaan uudistettavaksiSelvityshenkilöt ehdottavat, että vastuu perusrahoituksesta siirretään kokonaan valtiolle, ammattikorkeakoulut ja niiden ylläpitäjäorganisaatiot yhdistyvät yhdeksi oikeushenkilöksi ja kaikkien ammattikorkeakoulujen oikeudelliseksi muodoksi tulee osakeyhtiö. - Uutiset
1.10.2010 14.07
Koulutusta koskevia lakeja muutetaan - tavoitteena koulutuksen turvallisuuden parantaminenAmmatillista koulutusta koskevaa lakia, ammatillista aikuiskoulutusta koskevaa lakia, ammattikorkeakoululakia, yliopistolakia ja rikosrekisterilakia muutetaan. Tavoitteena on parantaa turvallisuutta koulutuksessa ja koulutuksen jälkeisessä työelämässä. Koulutuksen järjestäjien ja korkeakoulujen keinovalikoimaa lisätään opiskelijoita koskevissa soveltumattomuus- ja turvallisuuskysymyksissä. - Uutiset
5.8.2010 14.01
Toisen asteen opintotukeen esitetään parannuksiaOpintotuen kehittämisen johtoryhmä esittää, että pidemmällä aikavälillä luovuttaisiin vanhempien tuloihin perustuvasta tarveharkinnasta myönnettäessä opintotukea 18–19-vuotiaille. Itsenäisesti asuvien 17-vuotiaiden opintotukea korotettaisiin, pienimmät opintorahat korotettaisiin 100 euroon kuussa ja asumislisän vuokrakatto sidottaisiin indeksiin. - Uutiset
25.5.2010 12.01
Ammattikorkeakoulujen taloudellista ja hallinnollista asemaa kehitetäänOpetusministeri Henna Virkkunen on asettanut KT Hannele Salmisen (Kuntaliitto) ja KTL Pekka Ylä-Anttilan (ETLA) selvityshenkilöiksi, joiden tehtävänä on laatia ammattikorkeakoulujen taloudellista ja hallinnollista asemaa ja sen uudistamista koskeva selvitys. Selvityshenkilöiden on tehtävä ehdotukset siitä, kuinka ammattikorkeakoulujen toiminnan laatua, tehokkuutta ja vaikuttavuutta edistetään valtakunnallista ohjausta ja rahoitusjärjestelmää kehittämällä. - Uutiset
2.2.2010 9.51
KHO:n ratkaisu tuntiopettajan kelpoisuusvaatimuksistaTuntiopettajan tehtävän kelpoisuusvatimuksena oleva käytännön kokemus voitiin hankkia myös ennen tutkinnon suorittamista. - Uutiset
26.8.2009 10.12
Yritysten ja ammattikorkeakoulujen yhteistyö ontuu Yritykset ja ammattikorkeakoulut eivät ole löytäneet toisiaan t&k-toiminnassa. Yhteistyö on satunnaista ja henkilösidonnaista, eikä systemaattista toimintatapaa ole löytynyt. Asia ilmenee Elinkeinoelämän keskusliiton tekemistä yrityshaastatteluista. - Uutiset
21.8.2009 13.30
Työryhmä pohti ratkaisuja tietylle alalle sopimattomille opiskelijoille - opiskeluoikeuden peruuttaminen mahdolliseksiTurvallisuutta koulutuksessa ja työelämässä halutaan parantaa. Opetusministeriön työryhmä on valmistellut yliopistoihin, ammattikorkeakouluihin, ammatilliseen koulutukseen ja ammatilliseen aikuiskoulutukseen säädösmuutoksia, jotka koskevat opiskeluoikeuden peruuttamista alalle soveltumattomuuden vuoksi, kurinpidollista pysyvää oppilaitoksesta erottamista erittäin vakavien väärinkäytösten seurauksena, päihdetestien käyttöönottoa sekä tiedonvaihto- ja tietosuojakysymyksiä. Esitys on lausuntokierroksella lokakuun loppuun saakka ja asiaan liittyvät lait on tarkoitus saada voimaan syksyllä 2010. - Uutiset
27.3.2009 11.01
Ammattikorkeakoululakia muutetaan, Suomen Akatemiasta uusi lakiHallitus päätti torstaina 26. maaliskuuta ammattikorkeakoululakia koskevan muutosesityksen sisällöstä. Ammattikorkeakoululain muuttamisen ensisijaisena tarkoituksena on yhtenäistää tiettyjä säännöksiä yliopistolakiehdotukseen sisältyvien säännösten kanssa. - Uutiset
14.10.2008 9.24
Ammattikorkeakoululain muutosehdotus lausuntokierrokselleOpetusministeriössä valmisteltu ehdotus ammattikorkeakoululain muuttamiseksi on lähetetty sidosryhmille lausuntoja varten. - Uutiset
7.5.2008 6.14
Vanhanen: Nuoret nopeammin jatko-opintoihinVanhasen mukaan jatko-opinnot alkavat suomessa liian myöhään. Suomalaiset aloittavat korkeakoulutuksen keskimäärin 22-vuotiaina, kaksi vuotta myöhemmin kuin OECD-maissa keskimäärin. Suomalaiset ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijat pitävät keskimäärin kolme välivuotta ennen opintojen aloittamista. - Uutiset
5.9.2007 9.32
Työryhmä: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tehtäviä selkiytettävä sosiaalialan koulutuksessaSosiaalialan koulutusta ja tutkimusta selvittänyt työryhmä pitää nykyistä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opetusyksiköiden määrää sopivana. Työryhmä toteaa, että ammattikorkeakoulujen sosionomikoulutuksen ja ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon sisällön ja työelämävastaavuuden tulee jatkossakin erota yliopistoissa annettavasta sosiaalityön koulutuksesta. - Uutiset
31.5.2007 15.14
Selvitysmies: Aasia-yhteistyössä lisättävä opiskelija-, tutkija- ja asiantuntijavaihtoaOpetusministeriön selvitysmies Markku Linnan mukaan suomalaisten tutkimus-, koulutus- ja kulttuurialan Aasia-yhteistyön tavoitteiden tulisi olla selkeämpiä, koordinaatiota tulisi parantaa, opiskelija-, tutkija- ja asiantuntijavaihtoa lisätä, järjestää opetus-, kulttuuri- ja tiedetoimialan pysyvä läsnäolo eräissä maissa sekä lisätä rahoitusta. Linna toivoo ministeriöiden välille yhteistyöelintä. - Uutiset
16.3.2007 8.01
Valtioneuvosto myönsi toimiluvat kahdelle uudelle ammattikorkeakoululleValtioneuvosto myönsi torstaina ammattikorkeakoulun toimiluvat Metropolia Ammattikorkeakoululle ja Yrkeshögskolan Novialle. Samalla toimiluvat peruutettiin edeltäjiltä Helsingin ammattikorkeakoululta ja EVTEK- ammattikorkeakoululta sekä Yrkeshögskolan Novian edeltäjiltä Svenska yrkeshögskolanilta ja Yrkeshögskolan Sydvästiltä. - Uutiset
7.2.2007 14.31
Ammattikorkeakoulut tehostavat toimintaansa yhdistymällä: aloittajana EVTEK ja StadiaEVTEK ja Stadia vastaavat ammattikorkeakoulujen toiminnan tehostamista vaatineisiin puheisiin. Koulut yhdistävät toimintansa Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy:ksi. Osakeyhtiömuotoinen ammattikorkeakoulu on usean kunnan yhteishanke. Yhtiö jätti toimilupahakemuksen opetusministerille keskiviikkona. - Uutiset
23.1.2007 13.36
Työryhmä: Korkeakouluille yhteiset toimintatavat aiemmin hankitun osaamisen hyväksymiselleAmmattikorkeakouluille ja yliopistoille esitetään valtakunnallisia periaatteita aiemmin hankitun osaamisen tunnustamiselle ja hyväksymiselle osaksi tutkintoja. Asiaa selvittänyt työryhmä korostaa yhtenäisten käytäntöjen merkitystä, jotta erilaisten opintosuoritusten ja osaamisen arviointi olisi kaikkialla luotettavaa ja läpinäkyvää. Tämä on välttämätöntä myös opiskelijoiden oikeusturvan takaamiseksi. - Uutiset
8.1.2007 12.46
KHO:n päätös ammattikorkeakoulua koskevassa asiassaKHO 8.1.2007 T 4
Kunnallinen ammattikorkeakoulu - Muutoksenhaku ammattikorkeakoulun ylläpitäjän päätökseen - Valituslaji - Kunnallisvalitus - Organisaatiomuutos - Täytäntöönpanon kieltäminen - Uutiset
1.11.2006 14.06
Ammattikorkeakouluihin uusi rakennusalan työnjohdon koulutusohjelmaRakennusalan työnjohtokoulutuksen kehittämistä ammattikorkeakouluissa pohtinut työryhmä esittää, että tekniikan ja liikenteen alan koulutustarjontaan luotaisiin uusi rakennusalan työnjohdon koulutusohjelma. Koulutusohjelma vastaisi rakennusalan lisääntyneisiin osaamisvaatimuksiin ja laeissa työnjohdolle asetettuihin pätevyysvaatimuksiin. - Uutiset
4.9.2006 16.11
Lapin yliopiston lukuvuoden avajaisissa sanailtiin korkeakoulupolitiikastaOpetusministeriön tiedepolitiikan yksikön johtaja Anita Lehikoinen käsitteli Lapin yliopiston 28. lukuvuoden avajaisissa mm. alueellisen korkeakoululaitoksen haasteita ja yhteistyötä. Lehikoisen mukaan alueellisesti kattavan korkeakouluverkon ylläpito on johtanut siihen, että kaikkien korkeakoulujen, myös yliopistojen voimavarat ovat sirpaleiset, eikä riittävän vahvoja yksiköitä ole juurikaan syntynyt. Rehtori Mauri Ylä-Kotolan mukaan keskustelu korkeakouluyksiköiden määrästä perustuu suuri on kaunista ja keskitetty on tehokasta -ajatteluun, joka on omaksuttu ilman kriittistä reflektiota. - Uutiset
15.6.2006 10.55
Ammattikorkeakouluille tuloksellisuusrahaaOpetusministeriö on myöntänyt ammattikorkeakouluille tuloksellisuusrahaa kolme miljonaa euroa vuoden 2005 toiminnan perusteella. Rahaa myönnettiin yleisten kriteerien sekä alueelliseen kehitykseen tehdyn vaikutuksen perusteella. - Uutiset
18.5.2006 7.55
Akateemisten työttömyys pian lama-ajan tasollaAkavan puheenjohtaja Risto Piekan mukaan korkeasti koulutettujen työttömyys lähestyy huolestuttavasti 90-luvun lamavuosien tasoa. AKAVAn opiskelijavaltuuskunta AOVA ja Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL puolestaan vaativat aloituspaikkamäärien laskemista korkeakoulutuksessa. - Uutiset
21.4.2006 10.08
KHO: Kuntayhtymän ei ollut suoritettava arvonlisäveroa opetuspalvelujen myynnistäTapauksessa korkein hallinto-oikeus katsoi, että kuntayhtymän A Oy:lle myymän koulutuspalvelun oli hakemuksessa selostetuissa olosuhteissa katsottava täyttävän arvonlisäverolain 40 §:ssä tarkoitetun verottoman koulutuspalvelun edellytykset. - Uutiset
9.3.2006 7.26
OPM haluaa uudistaa korkeakoululaitoksen rakennettaOpetusministeriön asettama valmisteluryhmä on laatinut muistion korkeakoululaitoksen rakenteellisen kehittämisen linjauksista. Haasteet liittyvät erityisesti toiminnan laadun ja tehokkuuden lisäämiseen, julkisen tutkimusjärjestelmän toimivuuden parantamiseen, kansainvälistymiseen ja väestön ikärakenteen muutokseen. Muistion mukaan alueellisen vaikuttavuuden kannalta riittävän suuren korkeakouluyhteisön syntyminen on keskeistä. - Uutiset
16.2.2006 11.13
Työryhmä pohtimaan ammatillisten tutkintojen kehittämistä Opetusministeri Antti Kalliomäki on asettanut työryhmän laatimaan ehdotuksen periaatteiksi, joiden mukaisesti ammatillisia perustutkintoja, ammattitutkintoja ja erikoisammattitutkintoja tulee kehittää ja ammatillisten tutkintojen asema koulutusjärjestelmässä selkiyttää. Työryhmän tulee myös laatia ehdotus tarvittavista säädösmuutoksista. - Uutiset
14.2.2006 14.03
STTK haluaa tiivistää työelämän ja koulutuksen välistä vuoropuheluaTyöelämän osaamistarpeiden on ohjattava ammatillisesti eriytyvää koulutusta kaikilla tasoilla. Myös yliopistojen on kuunneltava työelämän tarpeita opetuksen sisällöllisessä ja määrällisessä kehittämisessä. Koulutuksen ja työelämän tiivistä vuoropuhelua tarvitaan, jotta Suomi osaa sijoittaa oikein tulevaisuuden osaamistarpeisiin. STTK:n tavoitteena on, että työelämä osallistuu opetussuunnitelmia kehittämällä koulutuksen laadun parantamiseen, puheenjohtaja Mikko Mäenpää sanoo. - Uutiset
8.12.2005 14.27
Työnjohtokoulutuksen kehittämistarve selvitetäänOpetusministeri Antti Kalliomäki on asettanut työryhmän selvittämään työnjohtokoulutuksen kehittämistä teollisuuden ja rakentamisen tarpeisiin. Työnjohtotehtäviin järjestetään ammattikorkeakoulututkintoon johtavaa tuotantopainotteista koulutusta ja erikoisammattitutkintoon valmistavaa koulutusta. - Uutiset
2.12.2005 10.29
Oikeustradenomikoulutusta haluttaisiin laajentaaOikeusministeriön ja neljän ammattikorkeakoulun yhteistyössä järjestämästä oikeustradenomikoulutuksesta on saatu niin myönteisiä kokemuksia, että koulutusta haluttaisiin laajentaa koko maan kattavaksi verkostoksi vuonna 2006. - Uutiset
23.8.2005 15.33
Työryhmä esittää ulkomaalaisille korkeakouluopiskelijoille lukukausimaksuaOpetusministeriön työryhmä esittää, että EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevien yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tutkinto-opiskelijoiden osalta otettaisiin käyttöön lukukausimaksut 1.8.2007 alkaen. - Uutiset
16.8.2005 13.55
Tekniikan alan korkeakoulutuksen aloituspaikkoja vähennettävä ja opetusta keskitettäväTekniikan alan korkeakoulutusta yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa selvittänyt työryhmä esittää opetusministeriölle, että alan koulutusyksikköjen ja koulutusohjelmien määrää vähennetään ja koulutusta ja tutkimusta keskitetään suurempiin ja kilpailukykyisempiin yksiköihin. - Uutiset
23.3.2005 11.02
Tutkimus ammattikorkeakoulujen roolista yrittäjäpolvenvaihdoksissaAmmattikorkeakoulujen tarjoamalla koulutuksella on merkittävä rooli yrittäjäpolvenvaihdoksen edistämisessä. Ammattikorkeakoulujen muodostama verkosto voi parhaimmillaan tuottaa vuoden 2010 loppuun mennessä jatkajayrittäjän joka neljännelle niistä pk-yrityksistä, joille ei ole jatkajaa tiedossa. Tiedot käyvät ilmi kauppa- ja teollisuusministeriön keskiviikkona 23.3.2005 julkistamasta tutkimuksesta Ammattikorkeakoulun rooli yrittäjäpolvenvaihdoksen edistämisessä. - Uutiset
3.3.2005 14.31
Hallitus antoi esityksen ylemmistä ammattikorkeakoulututkinnoistaAmmattikorkeakoulujen tutkintojärjestelmä muuttuu. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet voivat työelämässä hankitun kokemuksen jälkeen syventää ammatillista osaamistaan jatkamalla opintoja ja suorittamalla tutkinto ammattikorkeakoulussa. Ammattikorkeakoulujen tutkinnoiksi tulevat ammattikorkeakoulututkinnot ja ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot. - Uutiset
1.3.2005 16.51
Työryhmä kehittäisi avoimen ammattikorkeakoulun opinnot laajemmiksi kokonaisuuksiksiOpetusministeriön työryhmän mielestä avoimen ammattikorkeakoulun rooli aikuiskoulutuksen kokonaisuudessa kaipaa selkeyttämistä. Avointa ammattikorkeakoulua tulisi kehittää osana ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutusta ja alueellista tehtävää ja opintoja laajemmiksi kokonaisuuksiksi. Avoimen ammattikorkeakoulun päätehtäväksi katsotaan aikuisopiskelijan elinikäisen oppimisen ja osaamisen päivittämisen mahdollistaminen. - Uutiset
10.11.2004 16.34
Selvitysmiehen raportti yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tutkimuksen rakenteellisesta kehittämisestäSelvitysmies Jorma Rantanen on pohtinut yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tutkimuksen rakenteellista kehittämistä. Raportti on osa valtion tiede- ja teknologianeuvoston käynnistämää julkisen tutkimusjärjestelmän rakenteiden selvitys- ja arviointityötä.