Ammatillinen koulutus
- Uutiset
28.5.2009 13.36
Työryhmä esittää paremmin räätälöityä tukea ja toimenpiteitä nuorille miehilleTyö- ja elinkeinoministeriön helmikuussa asettaman työryhmän tehtävänä oli pohtia, mitä erityistoimia 15-24 -vuotiaat nuoret miehet tarvitsevat kiinnittyäkseen paremmin työelämään. Työryhmä luovutti ehdotuksensa 28.5.2009. Työryhmä esittää lisää panostusta nuorten lähiohjaukseen ja yhteiskuntatakuun muuttamista toimintatakuuksi, joka takaisi nuorelle työ- tai harjoittelupaikan. - Uutiset
9.3.2009 10.23
AKKU-johtoryhmän II väliraportti: Ammatilliseen aikuiskoulutukseen panostettava taantumassaAmmatillisen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistusta (AKKU) valmistelusta vastaava johtoryhmä luovutti toisen väliraporttinsa opetusministeri Henna Virkkuselle perjantaina 6. maaliskuuta 2009. Raportti sisältää johtoryhmän pääehdotukset uudistuksen toimeenpanosta hallituksen keväällä 2008 päättämien periaatelinjausten ja aikataulun mukaisesti. - Uutiset
9.12.2008 6.29
EYTI:n ennakkoratkaisu tutkintotodistuksen tunnustamista koskevassa asiassaEYTI katsoo ratkaisussaan, että vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisilla viranomaisilla on tietyin edellytyksin velvollisuus tunnustaa toimivaltaisen viranomaisen toisessa jäsenvaltiossa antama tutkintotodistus, kun tämä tutkintotodistus on annettu koulutuksesta, joka on hankittu kokonaan tai osittain vastaanottavassa jäsenvaltiossa sijaitsevassa laitoksessa, jota ei tämän viimeksi mainitun valtion lainsäädännön mukaan tunnusteta oppilaitokseksi. - Uutiset
26.8.2008 14.30
Kouluterveyskysely 2008: Nuorten väkivalta yleistäKouluterveyskyselyn mukaan yläluokkalaisista ja ammattiin opiskelevista pojista joka neljäs ja tytöistä joka kymmenes on osallistunut tappeluun tai heitä on uhattu vahingoittaa fyysisesti. Pojista joka kuudennen ja tytöistä joka kymmenennen kimppuun on käyty fyysisesti. Koulukiusaaminen on lisääntynyt erityisesti peruskoululaisilla pojilla ja on yleistä myös ammattiin opiskelevilla. - Uutiset
7.7.2008 15.20
Ammatillinen koulutus kansainvälistyyKiinnostus lähteä ulkomaille ammatillisten perusopintojen aikana on lisääntynyt tasaisesti. Kaikkiaan noin 4 % opiskelijoista lähtee vuosittain työharjoitteluun ja opiskelemaan ulkomaille. Liikkujista aktiivisimmat koulutusalat ovat tekniikka ja liikenne, sosiaali- ja terveysala sekä yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alat. Suosituimmat kohdemaat ovat Saksa, Iso-Britannia, Hollanti ja Espanja, kertoo kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO. - Uutiset
1.7.2008 15.36
Ammatilliseen koulutukseen lähes 3 200 uutta paikkaaValtiontalouden kehyspäätöksen mukaan ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijamäärää lisätään 2 000 opiskelijalla vuoden 2009 alusta. Lisäksi ammatillista erityisopetusta vahvistetaan 1 195 opiskelupaikalla. Hallitusohjelman mukaisesti lisäys suunnataan alueellisen työvoimatarpeen mukaan ja kasvukeskuksiin. - Uutiset
7.2.2008 15.04
Ammatillisen koulutuksen laadunhallintasuositusOpetusministeriö on vahvistanut ammatillisen koulutuksen laadunhallintasuosituksen. Ammatillisen koulutuksen laadun jatkuva parantaminen on yksi keskeinen painopiste niin Suomessa kuin Euroopan unionissakin. Laadun kehittäminen on ammatillisen koulutuksen Kööpenhaminan-prosessin yksi päätavoite. Muita päätavoitteita ovat koulutuksen vetovoimaisuuden lisääminen sekä ammatillisessa koulutuksessa olevien liikkuvuuden edistäminen. - Uutiset
28.11.2007 13.43
EK: Koulujen ja yritysten yhteistyötä tarvitaan lisääElinkeinoelämän keskusliitto EK toivoo aktiivista yhteistyötä yritysten ja oppilaitosten välille. EK:n mukaan aktiivisuus yhteistyössä palvelee tulevaisuuden henkilöstön rekrytointia. Yrityksen maineella opiskelijoiden keskuudessa on merkitystä, koska kilpailu tulevaisuuden työntekijöistä kiristyy. - Uutiset
25.7.2007 8.30
18-vuotiaat linja-auton rattiinValtioneuvosto on antanut asetuksen, joka mahdollistaa 18-vuotiaiden ammatillisen linja-auto-opetuksen. Aikaisemmin linja-auton rattiin on ollut mahdollista päästä vasta 21-vuotiaana. - Uutiset
18.7.2007 13.53
Sesonkityöntekijöiden pestaus vaikeaa – koulutus on pielessä ja kesäkausi liian lyhytAmmattitaitoisen henkilökunnan saaminen kesäravintoloihin on vuosi vuodelta yhä vaikeampaa. Katastrofista ravintoloitsijat eivät vielä puhu, mutta lähellä ollaan, kirjoittaa Turun Sanomat. - Uutiset
20.4.2007 14.45
Miljoonasatsaus Noste-ohjelmaan kannattiAmmatillisen aikuiskoulutuksen valtakunnallinen Noste-hanke on päättymässä. Meneillään on viimeinen vuosi, jolloin lääninhallitukset myöntävät hankkeeseen rahoitusta. Viimeisen rahoitusjakson rahamäärä on 35 miljoonaa euroa. Viidessä vuodessa koulutukseen on osallistunut jo yli 16.000 aikuisopiskelijaa, joiden työssä jaksamista ja arvoa työmarkkinoilla hanke on parantanut. - Uutiset
26.3.2007 11.19
Työryhmä ehdottaa pakkohausta luopumistaOpetusministeriön työryhmä esittää ammatillisen koulutuksen pakkohaun poistamista tuoreessa muistiossaan. Työryhmä valmisteli esityksiä opintojen keskeyttämisen vähentämiseksi. Asiaa tarkasteltiin koko koulutusjärjestelmän näkökulmasta. Tehostusta toivotaan myös opiskelijoiden ja opintojen ohjaukseen sekä mahdollisuuteen opiskella työn ohessa. - Uutiset
4.12.2006 13.47
Ammatillisen koulutuksen laadunhallintasuositus kommentoitavissaOpetushallitus on yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien ja sidosryhmien sekä opetusministeriön kanssa uudistanut ammatillisen koulutuksen laadunhallintasuositusta. Suositus on lähdössä laajalle lausuntokierrokselle. Sitä ennen suosituksesta toivotaan vielä kerran kaikkien kiinnostuneiden kommentteja. - Uutiset
18.5.2006 7.55
Akateemisten työttömyys pian lama-ajan tasollaAkavan puheenjohtaja Risto Piekan mukaan korkeasti koulutettujen työttömyys lähestyy huolestuttavasti 90-luvun lamavuosien tasoa. AKAVAn opiskelijavaltuuskunta AOVA ja Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL puolestaan vaativat aloituspaikkamäärien laskemista korkeakoulutuksessa. - Uutiset
16.2.2006 11.13
Työryhmä pohtimaan ammatillisten tutkintojen kehittämistä Opetusministeri Antti Kalliomäki on asettanut työryhmän laatimaan ehdotuksen periaatteiksi, joiden mukaisesti ammatillisia perustutkintoja, ammattitutkintoja ja erikoisammattitutkintoja tulee kehittää ja ammatillisten tutkintojen asema koulutusjärjestelmässä selkiyttää. Työryhmän tulee myös laatia ehdotus tarvittavista säädösmuutoksista. - Uutiset
14.2.2006 14.03
STTK haluaa tiivistää työelämän ja koulutuksen välistä vuoropuheluaTyöelämän osaamistarpeiden on ohjattava ammatillisesti eriytyvää koulutusta kaikilla tasoilla. Myös yliopistojen on kuunneltava työelämän tarpeita opetuksen sisällöllisessä ja määrällisessä kehittämisessä. Koulutuksen ja työelämän tiivistä vuoropuhelua tarvitaan, jotta Suomi osaa sijoittaa oikein tulevaisuuden osaamistarpeisiin. STTK:n tavoitteena on, että työelämä osallistuu opetussuunnitelmia kehittämällä koulutuksen laadun parantamiseen, puheenjohtaja Mikko Mäenpää sanoo. - Uutiset
2.11.2005 10.24
Työmarkkinajärjestöt tukevat ammattiosaamisen näyttöjen käyttöönottoaAmmatillisiin perustutkintoihin liitetään viimeistään 1.8.2006 alkavassa koulutuksessa ammattiosaamisen näytöt. Tämä tarkoittaa, että opiskelijat osoittavat osaamisensa työelämän tilanteissa useamman kerran koulutuksensa aikana. - Uutiset
25.5.2005 15.40
Lapin yliopiston ammatillinen oikeusnotaarikoulutus herätti valtakunnallista kiinnostustaLapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnassa käynnistyy syksyllä opetusministeriön erillisrahoituksella oikeusnotaarikoulutus, jonka tarkoituksena on kouluttaa työelämässä toimivista henkilöistä oikeusnotaareja. Koulutukseen on valittu 44 opiskelijaa. - Uutiset
22.4.2005 13.12
Ammatillista koulutusta uudistetaanAmmatillisen lisäkoulutuksen ohjausjärjestelmää uudistetaan ja perustutkintoa suorittavien koulutukseen mukaan otettavilla ammattiosaamisen näytöillä uudistetaan opiskelijan arviointia. Ohjausjärjestelmän uudistuksella varmistetaan, että laadukasta ammatillista aikuiskoulutusta tarjotaan työikäiselle aikuisväestölle kaikkialla Suomessa ja eri koulutusaloilla. Opiskelijan arvioinnin osalta opetussuunnitelmaperusteista ammatillista perustutkintoa suorittavien opiskelijoiden osaamista arvioitaisiin jatkossa muun arvioinnin ohella opiskelijan käytännön työtilanteissa tai -tehtävissä antamilla ammattiosaamisen näytöillä.