Laki ylikuormamaksusta (51/1982) tuli voimaan 1. päivänä huhtikuuta 1982. Sen jälkeen laki on ollut pysyvä osa lainsäädäntöämme. Lähtökohtana voimassa olevan lain mukaan on se, että valtiolle maksettava ylikuormamaksu määrätään ylikuorman kuljettamisesta tavaran kuljetukseen tarkoitetussa moottorikäyttöisessä ajoneuvossa tai sen perävaunussa tieliikennelaissa tarkoitetulla tiellä. Ylikuormamaksulain kanssa samaan aikaan tuli voimaan asetus ylikuormamaksusta (240/1982). Lisäksi on otettava huomioon ne leikkauskohdat, joita ylikuormamaksulailla on muun lainsäädännön kanssa.

Hallituksen esityksessä HE 20/1981 laiksi ylikuormamaksusta ylikuormamaksua luonnehdittiin hallinnollisessa menettelyssä määrättäväksi taloudelliseksi seuraamukseksi, joka pääsääntöisesti kohdistuu ajoneuvon omistajaan ja korvaa ylikuorman tuottaman taloudellisen hyödyn menetyksen. Oikeuskäytännössä on puolestaan katsottu, että ylikuormamaksua ei ole katsottava rangaistusluonteiseksi seuraamukseksi vaan rikoksen tuottaman hyödyn menettämiseen rinnastettavaksi turvaamistoimeksi (KHO 1991 A 97 (ään.)). Tulkintaa puoltaa sekin, että ylikuormaa kuljettanut henkilö ei vastaa ylikuormamaksusta vaan ajoneuvon omistaja tai haltija, joka ylikuorman kuljettamisesta yleensä tosiasiassa saa hyödyn. Tässä ei voi olla viittaamatta myöskään ylikuormamaksulain 18.2 §:ään, jossa todetaan nimenomaisesti, että ylikuorman kuljettamisen tuottamaa taloudellista hyötyä ei tuomita valtiolle menetetyksi, jos samasta teosta määrätään ylikuormamaksu.

Esimerkkinä leikkauskohdasta muuhun lainsäädäntöön mainittakoon elinkeinotulon verottamisesta annetun lain (360/1968, EVL) 16 §:n 5 kohta, jonka mukaan tulon hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneita menoja eivät ole sakot, seuraamusmaksut eivätkä muut sanktionluonteiset maksuseuraamukset. Lainkohdassa ei luetella erikseen vähennyskelvottomia maksuseuraamuksia, vaan vähennyskelvottomat maksuseuraamukset määritellään yleisellä määritelmällä, joka kattaa sakot, seuraamusmaksut ja muut sanktionluonteiset julkisoikeudelliset maksuseuraamukset. Vähennyskelvottomuus koskee kaikkia sanktionluonteisia julkisoikeudellisia maksuseuraamuksia riippumatta siitä, mikä julkisoikeudellinen taho seuraamuksen on määrännyt. ^[1] 

Luonnolliselle henkilölle voidaan määrätä hallintomenettelyssä rangaistusluonteinen seuraamusmaksu lakiin perustuvan julkisoikeudellisen velvollisuuden rikkomisesta tai laiminlyönnistä. Hallinnollisiin seuraamusmaksuihin sisältyy esimerkiksi ylikuormamaksu. Hallinnollinen rangaistusluonteinen seuraamusmaksu ei ole henkilöverotuksessa vähennyskelpoinen meno. Hallinnollinen seuraamusmaksu ei ole tulon hankkimis- tai säilyttämismenona vähennyskelpoinen, vaikka seuraamusmaksuun johtanut tapahtuma olisi tapahtunut työtehtävien yhteydessä. ^[2] Tätä Verohallinnon esittämää kantaa on paikallaan peilata sitä vasten, että ylikuormamaksu on tarkoitettu korvaamaan ylikuorman tuottaman taloudellisen hyödyn menetyksen. Tämä heijastuu taas siihen, että ylikuormamaksu määrätään rangaistuksen lisäksi, eikä ylikuorman tuottamaa taloudellista hyötyä julisteta menetetyksi, jos ylikuormasta määrätään ylikuormamaksu. Hallituksen esityksen HE 187/2005 vp mukaan säännöksellä ei ole tarkoitus muuttaa rikoslainsäädännössä tarkoitetun rikoksen tuottaman hyödyn menettämisseuraamuksen verokohtelua. Menettämisseuraamus on näet katsottu yleensä oikeuskäytännössä vähennyskelpoiseksi menoksi niissä tapauksissa, joissa menetetty hyöty on myös verotettu. Lain esitöissä mainitut sanktionluonteiset maksuseuraamukset eivät olleet myöskään rikoksen tuottaman taloudellisen hyödyn menettämisseuraamukseen verrattavia seuraamuksia. Sitä, että ylikuormamaksu vähennyskelvoton voidaan tosin tukea hallituksen esityksen HE 187/2005 vp toteamuksella, jonka mukaan EVL 16 §:n 5 kohta koskisi muun muassa tuolloin voimassa olleessa lainkohdassa mainittuja seuraamuksia. Ja yhtenä tällaisena seuraamuksena elinkeinoverolaissa mainittiin aikaisemmin ylikuormamaksu.

Edellä mainittua taustaa vasten voidaan joka tapauksessa kyseenalaistaa vallitseva näkemys siitä, että ylikuormamaksu olisi kategorisesti vähennyskelvoton menoerä elinkeinoverotuksessa. Kyseessähän ei ole millään tavoin rangaistuksen luonteinen seuraamus, vaan hyötykonfiskaation korvaava seuraamus. Oikeustilan epämääräisyys johtunee siitä, että yksittäisiä lakeja säädettäessä ei aina oteta tarvittavassa määrin huomioon muita lakeja sekä niitä koskevia lain esitöitä ja oikeuskäytäntöä.

Kalle Määttä 
vero-oikeuden professori (oa. ma.), OTT
Vaasan yliopisto