Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Verotus

27.1.2023 9.15 Hallinto-oikeus: Oliko kysymyksessä veronalainen luovutus, josta muodostui säätiölle tuloverotuksessa veronalaista tuloa siirtohinnoitteluoikaisua koskevan VML 31 §:n tai saman lain veron kiertämistä koskevan 28 §:n perusteella

Asiassa ei ollut osoitettu, etteivät lahjoituksen ehdot vastanneet sitä, mitä toisistaan riippumattomien osapuolten välillä olisi sovittu. VML 31 § ei tullut asiassa sovellettavaksi. HAO katsoi lahjoitukselle annetun oikeudellisen muodon myös vastaavan asian varsinaista luonnetta tai tarkoitusta. Toimenpiteen taloudelliseen sisältöön ja tarkoitukseen nähden ei voitu katsoa, että lahjoitukseen ryhdyttäisiin ilmeisesti siinä tarkoituksessa, että suoritettavasta verosta vapauduttaisiin. Osakkeiden lahjoitukselle annettua oikeudellista muotoa ei siten ollut VML 28 §:n nojalla sivuutettava ja lahjoitusta kohdeltava säätiön tuloverotuksessa niin kuin säätiö myisi osakkeet vastikkeellisesti tai purkautuisi.  Sille seikalle, miten osakkeiden perusteella saatavia vuokratuloja kohdellaan TVL 22 §:n mukaisena yleishyödyllisenä yhteisönä pidettävän yhdistyksen verotusta toimitettaessa, ei annettu tässä harkinnassa merkitystä. Asiaa ei arvioitu toisin silläkään perusteella, että osakkeiden perusteella saatu vuokratulo oli verotettu säätiön elinkeinotoiminnan tulona. (Ei lainvoim. 27.1.2023)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.