Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

6.10.2022 11.12 Asianajajien valvontalautakunnan täysistunnon antamia ratkaisuja vuodelta 2022

Asianajajien valvontalautakunnan täysistunnon antamia ratkaisuja vuodelta 2022

Täysistunnossa käsitellään valvontalautakunnan jaoston tai puheenjohtajan sille siirtämät asiat. Vain täysistunto voi määrätä seuraamusmaksun (suuruudeltaan 500–15 000 euroa), erottaa asianajajan Asianajajaliiton jäsenyydestä ja tehdä esityksen oikeudenkäyntiavustajalautakunnalle luvan saaneen oikeudenkäyntiavustajan luvan peruuttamisesta tai seuraamusmaksun määräämisestä. Näissä tapauksissa täysistunnossa on järjestettävä myös suullinen kuuleminen, johon kantelun kohde ja kantelija kutsutaan. Asia voidaan kuitenkin ratkaista osapuolten poissaolosta huolimatta. Jaosto voi lisäksi siirtää täysistunnon käsiteltäväksi luonteeltaan periaatteelliset asiat, uutta oikeudellista ilmiötä tai asiaa koskevat asiat sekä asiat, joissa jaosto olisi päätymässä äänestykseen. Lisäksi asia voidaan siirtää täysistunnon käsiteltäväksi, jos jaosto haluaa muuttaa valvontalautakunnan vakiintunutta ratkaisukäytäntöä, kertoo vt. valvontalautayksikön päällikkö Kaisa Marttinen. 

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.