Näin ei pitänyt käydä. vaan lain piti nostaa yliopistot ennennäkemättömään kukoistukseen. Matti Vanhasen toisen hallituksen läpi runnomaa lakia hehkuttivat ylisanoin varsinkin kokoomuksen edustajat.

On syytä kerrata, mikä muuttui uuden lain myötä, ja miten laki on vaikuttanut yliopistojen toimintaan? Samalla on syytä pohtia, miksi näin ongelmalliseksi osoittautunut laki säädettiin?

Uuden lain perusteella yliopistoista muodostettiin julkisoikeudellisia yhteisöjä tai säätiöitä. Yliopistojen ”Lisääntyneen autonomian” vastapainoksi yliopistojen johtamisjärjestelmää muutettiin olennaisesti: demokratia ajettiin alas. Valta keskitettiin hallituksille ja rehtoreille, jotta johtaminen ”tehostuisi” ja siitä tulisi entistä ”strategisempaa”.  Hallitusten ulkopuolisten jäsenten määrää kasvatettiin (osuus vähintään 40 prosenttia) samalla, jotta ”yhteiskunnallinen vuorovaikutus” vahvistuisi.  Kolmas suuri muutos oli henkilöstön palvelussuhteiden muuttaminen virkasuhteista työsuhteiksi.

Kuten jo edellä viitattiin, laki ajettiin läpi – se sisältyi hallitusohjelmaan – yliopistojen henkilöstön kovasta ja perustellusta kritiikistä huolimatta. Uudistusta perusteltiin eufemistisesti yleisen tason viittauksilla muun muassa ”kansainvälisiin esimerkkeihin” ja ”yhteiskunnan nopean muutoksen” aiheuttamiin tarpeisiin. Vaikutusarvioinnit jätettiin tekemättä – ne siirrettiin tulevaisuuteen.

Käytännössä laki ei ole kuitenkaan lisännyt yliopistojen perustuslaillista autonomiaa. Päinvastoin autonomia on tosiasiassa kaventunut. Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) byrokraattinen ohjailu, jota se käyttää sekä rahoitusmallin kautta, että muutoin, on vahvistunut.  Hiukan kärjistäen voi sanoa, että yliopistojen autonomia on kaventunut johtajien autonomiaksi alaisistaan. Yhteisön jäsenten mielipiteistä ei tarvitse välittää.

Demokratian alasajoa täydensivät seuraavina vuosina yliopistojen uudet johtosäännöt. Muutosta voi kuvata siten, että aikaisemmin valta kasvoi alhaalta, kun taas uudistuksen jälkeen valta siirtyi johtoportaalle. Hierarkkinen malli korvasi kolmikantademokratian, jossa yhteisö oli valinnut johtajansa.

Uusi hallintomalli on tutkitustikin aiheuttanut suuren demokratiavajeen, joka on heijastunut työtyytyväisen laskuna. Uusi malli mahdollisti myös Juha Sipilän hallituksen koulutusleikkausten sujuvan läpiviennin, kun henkilökunnan mielipide ja vastarinta voitiin sivuuttaa. On myös merkille pantavaa, että ulkopuoliset jäsenet eivät asettuneet puolustamaan yliopistoja tuossa kriisitilanteessa. Yliopistoilla varsin yleisen näkemyksen mukaan ulkopuolisten jäsenten painoarvo hallituksissa on liian suuri. Rehtoreille heidän panoksensa on kuitenkin tärkeä, koska he myötäilevät kaikessa olennaisessa johtoa.

Yliopistolain piti parantaa Suomen yliopistojen toiminnan laatua. Toisin kävi tässäkin. Henkilöstön vähennykset ovat osaltaan heikentäneet myös yliopistojen sijoituksia kansainvälisissä rankingeissa ja huonontaneet tutkintojen laatua.

Virkasuhteiden muuttaminen työsuhteiksi teki irtisanomiset aikaisempaa helpommaksi. Mainittu muutos johti viimeistään leikkausten jälkeen pelon (ja passiivisuuden) ilmapiirin vahvistumiseen yliopistoissa. Kysymys on myös sananvapauden kaventumisesta muutoksen seurauksena: virkamiesstatuksen poistaminen on vähentänyt kriittistä keskustelua yliopistoissa ja yliopistolaisten panosta yhteiskunnallisessa keskustelussa. Tämä on vakava asia demokratian näkökulmasta.

Vaikka uuden yliopistolain aiheuttavat ongelmat ovat mittavia, muutoksia näyttää olevan hyvin vaikea saada aikaan.  Miksi? Lain valmistelijoilla, OKM:n virkamiesjohdolla ja heitä peesanneilla yliopistojen johtajilla on selvästi oma arvovaltansa pelissä.  Virheiden myöntäminen ei ole helppoa. Johdolla on vahvasti yhteiset intressit pelissä. Ei pidä unohtaa myöskään sitä, että yliopistojen johto sitoutettiin (osittain) uudistuksiin muhkeilla palkankorotuksilla.

OKM:n johto toistaa toistamistaan sitä, että yliopistojen johtamisjärjestelmän ongelmat voidaan poistaa niiden toimintakulttuurin muuttamisen kautta. Näkemys on virheellinen. Nykyinen yliopistolaki on eräänlainen pakkopaita, joka estää demokraattisen hallintomallin luomisen.

Olen kollegojeni Visa Heinosen, Veli-Pekka Lehdon ja Heikki Patomäen kanssa julkaissut Yliopistolaki2020 teoksen (Into, 2017) joka osoittaa, että demokratian palauttaminen onnistuisi muutamaa pykälää korjaamalla.

Valitettavasti siihen ei näytä Suomen nykyiselläkään hallituksella olevan halua.

Jukka Kekkonen
Oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori (emeritus)
Helsingin yliopisto

Kirjoitus Edilexissä

• Kulminaatiopiste yliopistopolitiikassa – kappale 2000-luvun oikeushistoriaa

Lue myös

• Professori, emer. Heikki Halilan juhlajulkaisun "Yksityisoikeus ja oikeuskulttuuri" artikkeleita on julkaistu Edilexissä (2.6.2022)

Vierashuonekirjoitukset eivät ole Edilex-toimituksen kannanottoja asioihin.

Kirjoita Edilexiin

• Mikäli Sinulla on ajankohtainen juridinen aihe josta haluaisit kirjoittaa vaikkapa lyhyen kolumnin Vierashuoneeseen, ota yhteyttä Edilex-toimitukseen.
  Lue lisää...