Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

9.2.2022 11.38 (päivitetty 9.4.2024 9.26) Hovioikeus arvioi takaisinsaannin edellytyksiä

Tapauksen tilanteessa yhtiö oli kirjanpitolainsäädännön puitteissa voinut ottaa huomioon myös kehittämismenoja tilinpäätösten laadinnassa. Esitetystä näytöstä ei ilmennyt, että tilinpäätökset 31.12.2016 tai 28.2.2018 olisivat virheellisesti tai lain vastaisesti laadittuja. Tilinpäätösten yhteydessä esitetyt varaumat liittyen kehittämismenoihin eivät antaneet aihetta arvioida asiaa toisin. Se seikka, että yhtiö ei enää syksyllä 2018 voinut jatkaa liiketoimintaansa ei muuttanut asian arviointia. Ei näytetty, että maksut olisi suoritettu vastoin osakeyhtiölain säännöksiä. Näin ollen maksuja ei voitu pitää ennenaikaisina. Vastaajille suoritettuja maksuja ei ollut peräytettävä myöskään takaisinsaantilain 10 §:n nojalla. (KKO:2024:26: Hovioikeuden tuomio kumottiin siltä osin kuin takaisinsaantilain 10 §:ään perustuva kanne oli hylätty.)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.