Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

24.5.2021 11.00 Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi 47-vuotiaan miehen ahdistelleen 16-vuotiasta nuorta seksuaalisesti koulun piha-alueella - 30 päiväsakkoa ja 400 euroa kärsimyksestä

Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi 47-vuotiaan miehen ahdistelleen 16-vuotiasta nuorta seksuaalisesti koulun piha-alueella - 30 päiväsakkoa ja 400 euroa kärsimyksestä

Asiassa selostetun mukaan miehen oli näytetty vastoin asianomistajan (A) tahtoa halanneen tätä, yrittäneen pussata tätä poskelle sekä haistelleen tämän hiuksia A:n yrittäessä päästä poistumaan miehen seurasta ja koulun piha-alueelta. HO totesi, että menettelyn arvioinnissa oli olennaista se, että mies oli pyrkinyt estämään ja hetkeksi estänytkin A:n poistumisen tilanteesta. Lisäksi merkitystä oli sillä seikalla, etteivät mies ja A olleet varsinaisesti tunteneet toisiaan ja ettei heillä ollut ollut muuta keskinäistä kanssakäymistä kuin nyt kysymyksessä oleva tapahtuma. A oli ollut tapahtuma-aikaan juuri 16 vuotta täyttänyt nuori, kun taas vastaaja oli ollut noin 47-vuotias. Kun otettiin huomioon A:n nuori ikä, asianosaisten suuri ikäero sekä se, että he olivat olleet toisilleen lähes tuntemattomia, syytteen teonkuvauksen mukaiset osateot muodostivat yhdessä sellaisen kokonaisuuden, että se oli ollut omiaan loukkaamaan A:n seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Korvausvaatimus traumaperäisen stressihäiriön korvaamisesta hylättiin. (Vailla lainvoimaa 24.5.2021)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.