Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

14.4.2021 10.33 Kauneushoitolan lukitsemattomasta kassalippaasta katosi 300 euroa - viimeisen asiakkaan syyllistymisestä näpistykseen jäi varteenotettava epäily

Kauneushoitolan lukitsemattomasta kassalippaasta katosi 300 euroa - viimeisen asiakkaan syyllistymisestä näpistykseen jäi varteenotettava epäily

Toisin kuin käräjäoikeus HO hylkäsi syytteen. Syytettä oli tukenut vahvimmin se seikka, että A oli havainnut rahojen katoamisen vastaajan poistumisen jälkeen, kun rahat olivat A:n kertoman mukaan olleet vielä edellisen asiakkaan käynnin yhteydessä tallessa. Ei ollut kuitenkaan poissuljettua, etteikö rahat olisi voinut viedä joku ulkopuolinen henkilö edellisen asiakkaan ja vastaajan käynnin välissä. Vaikka ulko-oven äänimerkki A:n kertoman mukaan kuuluikin kaikkiin hoitolan tiloihin, oli ääni voinut jäädä havaitsematta esimerkiksi wc-käynnin yhteydessä. Asiassa ei ollut esitetty muita A:n kertomuksen virheettömyyttä ja luotettavuutta riittävällä tavalla vahvistavia tekijöitä, joten se ei riittänyt syyksi lukevaan tuomioon. Asiassa esitetyn perusteella vastaajan syyllistymisestä näpistykseen jäi varteenotettava epäily. Syytteen tultua hylätyksi vastaaja vapautettiin tuomitusta rangaistuksesta. (Vailla lainvoimaa 14.4.2021)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.