Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Avoin
Tätä uutista voi jakaa vapaasti. Muistathan mainita lähteen edilex.fi.
Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

19.8.2020 11.27 Vierashuoneessa professori Minna Kimpimäki: Tuottamuksellinen tekomuoto ei ratkaisisi raiskaustapausten näyttöongelmia

Vierashuoneessa professori Minna Kimpimäki: Tuottamuksellinen tekomuoto ei ratkaisisi raiskaustapausten näyttöongelmia

Seksuaalirikoslainsäädännön uudistusta valmistellut työryhmä, jonka jäsen kirjoittaja oli, antoi heinäkuussa mietintönsä seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistukseksi (Oikeusministeriön Mietintöjä ja lausuntoja 9/2020). Mietinnössä esitetään raiskaussäännöksen muuttamista suostumusperusteiseksi niin, että raiskauksen keskeiseksi tunnusmerkiksi otettaisiin sukupuoliyhteydessä oleminen sellaisen henkilön kanssa, joka ei osallistu siihen vapaaehtoisesti. Esityksen taustalla ovat kotimaisten lainsäädäntöaloitteiden lisäksi ennen kaikkea Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytäntö ja Istanbulin sopimus (SopS 53/2015), joissa seksuaalinen väkivalta määritellään ilman suostumusta tehdyiksi seksuaalisiksi teoiksi.

Suomessa käytyyn lainsäädäntökeskusteluun on merkittävästi vaikuttanut myös Ruotsissa vuonna 2018 tehty raiskaussäännösten uudistus, jossa raiskaus määriteltiin vapaaehtoisuuden puuttumisen pohjalta. Suomen työryhmämietinnön esitys uudeksi raiskaussäännökseksi muistuttaa Ruotsissa omaksuttua säännöstä, mutta myös poikkeaa siitä monilta yksityiskohdiltaan. Yksi merkittävimmistä eroavaisuuksista esitetyn sääntelyn ja Ruotsin raiskaussääntelyn välillä on se, että Ruotsissa raiskaus säädettiin rangaistavaksi myös törkeän tuottamuksellisesti tehtynä, kun taas Suomen työryhmämietinnössä tätä ei esitetä.

Kun suostumusperusteisesta raiskaussäännöksestä on Suomessa keskusteltu, esiin on usein nostettu tällaiseen sääntelyyn liittyvät näyttövaikeudet. Seksuaalirikokset ovatkin säännöksen muotoilusta riippumatta näytöllisesti haastavia tapauksia. Tapahtuman nähneitä todistajia ei useinkaan ole, eikä monissa tapauksissa myöskään sellaisia fyysisen väkivallan jättämiä jälkiä, jotka kelpaisivat todisteeksi raiskauksesta. Koska lähtökohtana on, ettei asianomistajan kertomus yksinään riitä langettavan tuomion perusteeksi, keskeistä tapauksissa on usein asianosaisten keskenään ristiriitaisten kertomusten arviointi (näin esim. KKO 2013:96 ja KKO 2019:84). Vaikka nykyisin laajasti tiedostetaan, että raiskauksen uhrit käyttäytyvät raiskausteon aikana ja sen jälkeen hyvin eri tavoin, tapauksen toteennäyttämisen kannalta on kuitenkin merkitystä myös sillä, onko asianomistaja kertonut teosta jollekulle tapahtumien jälkeen. Käytännössä keskeiseksi syytettä tukevaksi näytöksi ovat muodostuneet myös todisteet asianomistajalle väitetystä raiskausteosta aiheutuneista seurauksista.

Kun raiskausrikokset ovat vaikeasti näytettäviä rikoksia, voisi ajatella, että teon säätäminen rangaistavaksi myös tuottamuksellisena voisi osaltaan helpottaa näyttövaikeuksia. Näin ei kuitenkaan ole. Kun näyttöongelmat pääosin liittyvät sen selvittämiseen, mitä on tapahtunut sekä siihen, miten asianosaiset ovat tapahtuneeseen suhtautuneet ja tilanteessa toimineet, on kyse seikoista, jotka on selvitettävä syyksiluettavuuden asteesta riippumatta. Myös kokemukset Ruotsin raiskaussäännöksen soveltamisesta ovat osoittaneet, ettei tuottamuksellinen raiskaus ole omiaan ainakaan yksinkertaistamaan raiskaussääntelyä ja raiskausrikosprosesseja.

Brottsförebyggande rådet (Brå) totesi keväällä antamassaan raportissa (Brottsförebyggande rådet, Rapport 6/2020), että Ruotsin uuden raiskaussääntelyn vaikeimmat rajanveto-ongelmat liittyivät nimenomaan tuottamuksellista raiskausta koskevaan säännökseen. Tapauksissa, joissa asianomistajan sukupuoliyhteyden harjoittamista koskevat tahdonilmaisut eivät olleet selkeitä, tuomioistuimet olivat vaihtelevasti päätyneet joko vapauttavaan tuomioon taikka tuomitsemaan vastaajan raiskauksesta tai tuottamuksellisesta raiskauksesta. Brå myös arvioi selvityksessään, että eräissä tapauksissa tuottamuksellista raiskausta oli mahdollisesti käytetty eräänlaisena kompromissiratkaisuna, kun tuomioistuin ei ollut katsonut kummankaan osapuolen kertomusta tapahtuneesta täysin näytetyksi, vaikka vastaajan syyksiluettavuuden pitäisi tulla arvioitavaksi vasta sitten, jos tuomioistuin on ensin katsonut, että sukupuoliyhteys on tapahtunut vastoin asianomistajan tahtoa.

Törkeän tuottamuksellisesti tehdyn raiskauksen kriminalisointi voisi toimia tärkeänä kriminaalipoliittisena kannanottona siitä, että sukupuoliyhteyteen tulee ryhtyä vain silloin, jos kumpikin osapuoli osallistuu siihen vapaaehtoisesti ja tämä vapaaehtoisuus on riittävällä tavalla selvitetty ennen tekoa. Tämä lähtökohta soveltuukin hyvin ideaalisen sukupuolikäyttäytymisen ohjenuoraksi. Kuten Ruotsin kokemukset ovat osoittaneet, rikosoikeudellisen rangaistavuuden rajanvetokriteerinä törkeä tuottamus voisi sen sijaan olla omiaan pikemminkin lisäämään sääntelyn tulkinnanvaraisuutta kuin helpottamaan raiskausrikosten näyttämistä tuomioistuimissa.

Minna Kimpimäki
OTT, VT, professori, Lapin yliopisto

Lue myös

Kirjoita Edilexiin

Toimittaja: Jukka Savolainen, Edilex-toimitus (jukka.savolainen@edita.fi)

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.