Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

21.1.2020 16.00 Eläkeläisen velkajärjestelylle oli VJL 10 §:n 7 esteestä huolimatta painavia syitä - käräjäoikeuden päätös kumottiin

Eläkeläisen velkajärjestelylle oli VJL 10 §:n 7 esteestä huolimatta painavia syitä - käräjäoikeuden päätös kumottiin

HO totesi, että ennen vuotta 2015 nostetut velat olivat jo yli viisi vuotta vanhoja. Edelleen HO totesi, ettei hakijan velkaantumiseen sovellettu VJL 10 §:n 7 kohdan esteperuste osoittanut hakijan velkaantumisessa niin suurta moitittavuutta kuin esimerkiksi törkeään rikokseen perustuvassa velkaantumisessa tai velkojien vahingoittamiseksi tapahtuneessa velallisen tulojen tai omaisuuden järjestelemisessä. HO katsoi, ettei velkajärjestelyn myöntämisen edellytyksenä siten hakijan kohdalla ollut, että velkaantumisesta olisi kulunut erityisen pitkä aika. Näin ollen HO katsoi, että velkaantmisesta kulunut aika pikemminkin puhui tässä tilanteessa velkajärjestelyn myöntämisen puolesta kuin sitä vastaan. KO:n päätös kumottiin.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.