Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus

22.10.2019 8.27 Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden tuomion perustelut ja lopputuloksen puhdistuslaitteiston kotimyynnin kuluttajansuojalain mukaisesta peruutusoikeudesta kun ostajana oli toiminimi

Myyntiesittelijä P oli kertonut laitteilla olevan peruuttamisoikeuden. Ostosopimuksessa oli lisäksi ollut kotimyyntiasiakirja, jonka mukaan ostajalla on oikeus kuluttajansuojalain 6 luvun 9 §:n nojalla peruuttaa sopimus. Asiassa esitetty näyttö ei osoittanut, että esittelytilaisuudessa luvatun peruuttamisoikeuden olisi sovittu olevan yksinomaan kuluttajakaupassa tai että P olisi muutoin ilmoittanut peruuttamisoikeuden puuttuvan siinä tapauksessa, että ostajana on toiminimi. Asianosaiset olivat voineet sopia kuluttajansuojalain 6 luvun 14 §:n mukaisesta peruuttamisoikeudesta. Vastaajalla oli siten ollut oikeus peruuttaa ostosopimus ja palauttaa laitteistot kantajalle. (Vailla lainvoimaa 22.10.2019)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.