Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Työ- ja sosiaalioikeus, Julkisoikeus

1.10.2019 9.19 (päivitetty 2.10.2019 4.30) Apulaisoikeusasiamieltä useita ratkaisuja työntekijän rokotussuojasta - pyytää täsmentämään myös lakia

Apulaisoikeusasiamieltä useita ratkaisuja työntekijän rokotussuojasta - pyytää täsmentämään myös lakia

AOA Maija Sakslin on antanut huomautuksen työnantajalle, joka oli antanut Kuopion psykiatrian keskuksessa työskentelevälle työntekijälle kirjallisen varoituksen rokotussuojan ottamatta jättämisestä. AOA:lle saapuneissa rokotuksiin liittyvissä kanteluissa on lisäksi ilmennyt ongelmia rokotustietojen keräämisessä ja käsittelyssä. AOA toteaa, että työnantaja ei voi vaatia työntekijää antamaan selvitystä rokotussuojastaan tai taudin sairastamisesta kirjallisesti tai lomakkeella. Selvitykseksi riittää työntekijän suullinen ilmoitus työnantajalle. Jos työnantaja edellyttää työntekijän ilmoittavan rokotuksistaan kirjallisesti lomakkeella, menettely ei ole lainmukainen. AOA on useiden rokotuksiin liittyvien kanteluiden takia katsonut perustelluksi tehdä esityksen STM:lle tartuntatautilain täsmentämisestä. Lakia pyydetään täsmentämään siten, että myös kotihoidossa, kotisairaanhoidossa tai kotisairaalassa, jossa hoidetaan tartuntatautien vakaville seuraamuksille alttiita asiakkaita tai potilaita, saisi vain erityisestä syystä käyttää henkilöä, jolla on puutteellinen rokotussuoja.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.