Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

16.9.2019 9.30 Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus piti 14-vuotiaan raiskausta pimeässä metsikössä törkeänä - yhteistä rangaistusta korotettiin

Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus piti 14-vuotiaan raiskausta pimeässä metsikössä törkeänä - yhteistä rangaistusta korotettiin

Vastaaja (s. 1996) oli ollut sukupuoliyhteydessä asianomistajan kanssa työntämällä peniksensä tämän suuhun. Asianomistajan ja vastaajan välinen ikäero ja asianomistajan selvästi suojaikärajaa alhaisempi ikä puolsivat raiskauksen arvioimista kokonaisuutena arvostellen törkeäksi. Teko oli tapahtunut pimeässä metsikössä ilta-aikana eivätkä osapuolet olleet tunteneet toisiaan entuudestaan. Teossa oli käytetty hyväksi asianomistajan kiinnostusta tupakkaan ja alkoholiin. Asianomistajan kertomuksen mukaan vastaaja oli lopettanut tekonsa vasta muiden lasten tultua paikalle. Lisäksi hyväksikäyttökertoja oli ollut saman illan aikana kaksi, joten vastaajan toiminta osoitti tekijässä päämäärätietoisuutta. (Vailla lainvoimaa 16.9.2019)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.