Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Ympäristö

25.8.2017 13.41 Selvitys: asemakaavoitus vie aikaa, mutta on tehokkaampaa kuin 10 vuotta sitten – maankäyttö- ja rakennuslain uudistus käynnissä

Selvitys: asemakaavoitus vie aikaa, mutta on tehokkaampaa kuin 10 vuotta sitten – maankäyttö- ja rakennuslain uudistus käynnissä

Asemakaavoitus on tehostunut kasvuseutujen suurissa kaupungeissa, vaikka kaavaprosessit vievätkin enemmän aikaa kuin ennen, kertoo ympäristöministeriön selvitys. Tutkimuksessa tarkasteltiin asemakaavoitusta kymmenessä suuressa kaupungissa sekä niiden 36 kehyskunnassa vuosina 2014–2015. Aineistoa verrattiin kymmenen vuoden takaiseen tilanteeseen.
– Se, kauanko kaavaprosessi kestää, ei ole ollenkaan niin tärkeää kuin se, että eri osavaiheiden kestoa pystytään ennakoimaan. Silloin niin kunta kuin kumppanit pystyvät ajoittamaan toimintansa ja resurssinsa parhaalla mahdollisella tavalla. Näihinkin seikkoihin pureudutaan maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksessa, jonka valmistelu on aloitettu, raportista ympäristöministeriössä vastannut erityisasiantuntija Kristiina Rinkinen sanoo.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.