Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Verotus

26.6.2017 13.45 KHO:n ratkaisu ennakkoperintää koskevassa valitusasiassa

KHO:n ratkaisu ennakkoperintää koskevassa valitusasiassa

Asiassa esitetyn selvityksen mukaan yhtiö on vuosina 2005–2008 maksanut työkorvauksia kahdelle Viroon rekisteröidylle yhtiölle Suomessa suoritetusta rakennus- ja asennustyöstä. Yhtiö ei ole toimittanut ennakonpidätystä tai pidättänyt lähdeveroa kyseisistä työkorvauksista. Virolaiset yhtiöt eivät ole vuosina 2005–2008 olleet Suomessa ennakkoperintärekisterissä, eivätkä ne myöskään ole esittäneet lähdeverokorttia. Toimitetussa verotarkastuksessa virolaisille yhtiöille on katsottu muodostuneen tuloverotuksessa Suomeen kiinteät toimipaikat. Verotarkastuksen perusteella yhtiöllä on katsottu olleen ennakonpidätysvelvollisuus virolaisille yhtiöille maksetuista työkorvauksista. Verohallinto on toimittanut maksuunpanot tämän mukaisesti ja määrännyt lisäksi korotusta ja veronlisäystä sekä viivästyskorkoa. KHO:n mukaan ennakkoperintälain ja lähdeverolain mukaisissa maksuunpanoissa on kyse eri veroista ja suorituksen maksajan kannalta oikeusvaikutuksiltaan erilaisista suorituksista. Asiaa ei ole syytä arvioitava toisin sillä perusteella, että lähdeveron perimiseen liittyvässä menettelyssä noudatetaan ennakonpidätystä koskevia ennakkoperintälain säännöksiä soveltuvin osin, eikä sillä perusteella, että maksuunpannut verot ja veronkorotukset olisivat määriltään saman suuruiset siitä huolimatta, onko maksuunpantava määrä ennakkopidätystä tai lähdeveroa. Tämän vuoksi yhtiölle ei voitu maksuunpanna toimittamatta jätettyjä ennakonpidätyksiä viivästysseuraamuksineen.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.