Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Verotus

21.6.2017 10.10 Keskusverolautakunta: Yhteiselle arvo-osuustilille talletettujen osakkeiden myynnistä saadut varat olivat yhtiön veronalaista tuloa

Hakemuksen mukaan A Oyj:n osakkeet oli 2000-luvun alussa merkitty osakkeenomistajien arvo-osuustileille. Niiden osakkeenomistajien, joilla ei ollut arvo-osuustiliä, osakkeet oli talletettu yhteistilille. A Oyj:n yhtiökokous oli sittemmin päättänyt myydä yhteisellä arvo-osuustilillä olevat omistajiensa arvo-osuustileille siirtämättömät osakkeet omistajiensa lukuun tuolloin voimassa olleen OYL:n säännösten mukaisesti. Osakkeiden myynnistä saaduista varoista oli tehty maksutalletus lääninhallitukseen. Hakemuksen mukaan osakkeiden myynnistä saatuihin varoihin oikeutetuilla oli ollut oikeus hakea varojaan AVI:lta, mutta kaikkia A Oyj:n tallettamia varoja ei kuitenkaan ollut määräaikaan mennessä haettu. KVL katsoi, että A Oyj:n hakemuksessa kuvatulla tavalla saamat varat olivat yhtiön veronalaista tuloa EVL 4 §:n mukaisesti. Ennakkoratkaisu verovuodelle 2017. (Ei lainvoim. 21.6.2017)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.