Käräjäoikeus (KO) oli katsonut näytetyksi, että vastaaja oli menetellyt alueellisen hoito-ohjeen (1.4) vastaisesti jättämällä konsultoimatta hoitolinjasta, lähettämällä A:n keskussairaalaan viivytysten jälkeen ambulanssin sijasta taksilla sekä siinä vaiheessa jättämällä ennakkoilmoituksen tekemättä ja jättämällä vielä huolehtimatta siitä, että A olisi saanut asianmukaisen lääkityksen terveyskeskuksessa. KO oli katsonut lisäksi, että mainittujen laiminlyöntien oli täytynyt olla seurausta siitä, että vastaaja oli laiminlyönyt asettaa sydäninfarktin työdiagnoosin ensimmäisen A:sta otetun sydänfilmin jälkeen.

Valviran lausunnosta (1.1) ilmenee, että ST-välin nousuna ilmenevän sydäninfarktin alkuvaiheessa oleellista on nopea taudinmääritys ja suonta avaava hoito: sydänfilmi on tulkittava 5 minuutissa ja liuotushoito aloitettava 30 minuutissa tai pallolaajennus 90 minuutissa potilaan kohtaamisesta. Jos ST-nousuinfarktin tunnistaminen ja hoidon aloitus viivästyvät huomattavasti, on uhkana laaja sydänlihasvaurio. Jo muutamien tuntien ylimääräiset viiveet huonontavat ennustetta ratkaisevasti. A:n rintakivun voimakkuus ja luonne yhdessä sydänfilmin selkeiden sydäninfarktiin sopivien muutosten kanssa olisivat riittäneet sydäninfarktin työdiagnoosin asettamiseen jo ensimmäisen sydänfilmin perusteella, eikä laboratoriotutkimuksia olisi tarvittu. Valvira on lausunnossaan arvioinut, että A:n hoidon aloittaminen on viivästynyt 4-5 tunnilla, mikä on merkittävästi heikentänyt hänen mahdollisuuksiaan selvitä hengissä. Varhaisemmalla hoitoon toimittamisella A:n sydänlihaksesta suurempi osa olisi todennäköisesti ollut itse toimenpiteessä vakaampi. Valviran näkemyksen mukaan ei voida kuitenkaan varmuudella jälkikäteen arvioida, millainen A:n sairauden kulku olisi ollut, jos hänet olisi lähetetty jatkohoitoon heti ensimmäisen sydänsähkökäyrän ottamisen jälkeen. Osastonylilääkärin (R) lausunnosta (1.3) ilmeni, että edellä mainitut vastaajan laiminlyönnit todennäköisesti vaikuttivat siihen, että A:n infarktisuonessa oli niin paljon hyytymää toimenpiteessä, että sepelvaltimovirtaus huonontui stentin asentamisen jälkeen ja potilas oli kardiogeenisessä sokissa ennen toimenpidettä, sen aikana ja jälkeenkin. Alueellisen hoito-ohjeen mukainen menettely A:n hoidossa olisi parantanut merkittävästi tämän mahdollisuutta selvitä infarktista hengissä.

Kolmen henkilön kertomuksista oli ilmennyt, että A oli terveyskeskukseen tullessaan ollut suhteellisen hyvävointinen. A oli istunut huoneessaan tuolilla, ja käynyt kävelemällä itsenäisesti vessassa. Näistä seikoista oli voitu päätellä, että A:n hengen pelastaminen olisi pikaisella alueellisen hoito-ohjeen mukaiseen hoitoon saattamisella vielä saattanut olla mahdollista. Sellaiseen hoitoon saattaminen olisi ollut vastaajan toimenpiteiden varassa. Laiminlyönneillään vastaaja oli osaltaan myötävaikuttanut siihen, että A oli keskussairaalassa 13.11.2014 kuollut.

Vastaajan laiminlyöntejä ei ollut kokonaisuutena arvostellen pidettävä vähäisinä, joten hänen oli katsottava asiassa mainitulla menettelyllään syyllistyneen tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen ja kuolemantuottamukseen.

Vastaajan teot olivat sakolla sovitettavissa. A:n omaan menettelyyn ja vastaajan kertomuksesta ilmi käyneeseen kiireiseen työvuoroon nähden oikeudenmukainen seuraamus vastaajan teoista oli 50 päiväsakkoa.

Vastaaja oli HO:ssa vaatinut, että syyte hylätään ja valtio velvoitetaan korvaamaan hänen asianosais- ja oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa yhteensä 20.176,50 eurolla korkoineen.

Vastaajan mukaan hänellä ei ollut epäselvyyttä valittavasta hoitolinjasta. Kysymyksessä oli sydäninfarktipotilas. Tämän vuoksi vastaajalla ei ollut tarvetta konsultoida potilaasta keskussairaalan etupäivystäjän kanssa. Vastaajan potilaalle antama lääkitys ei ollut väärä. Hänellä ei ollut velvollisuutta antaa potilaalle Asa 250-500 MG ja Klexane -lääkkeitä. Koska potilas ei ollut suostunut lähtemään keskussairaalaan ambulanssilla vaan taksilla, myöskään ennakkoilmoitusta keskussairaalaan ei ollut tarvinnut tehdä. Potilaan vastahakoinen suhtautuminen hoitoon oli vaikeuttanut hoitotoimenpiteitä ja aiheuttanut viivettä keskussairaalaan saapumisen osalta. Asiassa esitetty selvitys ei osoittanut, että potilas olisi todennäköisesti selvinnyt hengissä, vaikka tapahtumainkulku olisi ollut erilainen. Asiassa oli jäänyt varteenotettava epäily, että potilas olisi menehtynyt, vaikka vastaaja olisi menetellyt toisin. Jatkotoimenpiteiden viivästyminen oli johtunut ensisijaisesti potilaasta.

Syyttäjä oli vastustanut muutosvaatimusta perusteettomana ja vaatinut, että vastaaja velvoitetaan korvaamaan valtiolle sen varoista HO:ssa maksettavaksi määrättävät todistelukustannukset.

Syyttäjän mukaan KO oli arvioinut asiassa esitetyn näytön oikein ja tehnyt siitä oikeat johtopäätökset.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta

HO totesi johtopäätöksinään, että sydäninfarktipotilaalle on annettava edellä kirjallisista todisteista ilmenevä lääkitys. Vastaaja oli hovioikeudessakin muistellut määränneensä A:lle asetyylisalisyylihappoa. Sairaanhoitajat eivät olleet muistaneet annetun muuta lääkitystä kuin närästyslääkettä. HO käräjäoikeuden tavoin katsoi, ettei A:lle ollut määrätty eikä myöskään annettu asetyylisalisyylihappoa, koska tästä ei ollut potilasasiakirjoissa mainintaa eivätkä sairaanhoitajat muistaneet sitä annetun. Vastaaja ei ollut itsekään edes väittänyt, että potilaalle olisi annettu asetyylisalisyylihapon lisäksi muita hoito-ohjeen mukaisia lääkkeitä. Näin ollen vastaaja oli laiminlyönyt antaa A:lle hoito-ohjeen mukaisen lääkityksen. Näin täydennettynä HO hyväksyi KO:n perustelut tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkomista koskevan 1 syytekohdan osalta ja päätyi tältä osin samaan lopputulokseen kuin käräjäoikeus oli päätynyt.

Kuolemantuottamusta koskevan syytekohdan (2 kohta) osalta HO:ssa esitetty selvitys osoitti, että mikäli vastaaja ei olisi laiminlyönyt 1 kohdan mukaista virkavelvollisuuttaan ja olisi ensimmäisen A:sta otetun sydänfilmin jälkeen aloittanut välittömästi sydäninfarktin hoidon alueellisen hoito-ohjeistuksen mukaisesti 1 kohdasta tarkemmin ilmenevin tavoin, olisi laiminlyöty toiminta eli asianmukainen menettely varsin todennäköisesti estänyt syntyneen seurauksen eli A:n kuoleman. Näin täydennettynä HO käräjäoikeuden tavoin päätyi siihen, että vastaaja oli syyllistynyt 2 kohdan osalta kuolemantuottamukseen.

• KKO:2019:98

Juridiikan uusimmat uutiset - Tilaa Edilex!

[Pohjois-Karjalan käräjäoikeus 24.10.2016, Tuomio 16/143862, Asianro R 16/1045; Itä-Suomen hovioikeus 9.6.2017; Tuomo 17/123747; Asianro R 16/1283, Vailla lainvoimaa 12.6.2017, Valitusosoituksessa tarkoitettu määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 08.08.2017; Julkaisematon 12.6.2017; Kuvituskuva]