Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Julkisoikeus

7.6.2016 13.00 KHO:n ratkaisu toistuvasti rikoksiin syyllistyneen maahantulokiellon peruuttamisen edellytyksistä

Serbian kansalainen A oli hakenut Maahanmuuttovirastolta hänelle vuonna 2009 määrätyn, toistaiseksi voimassa olleen koko Schengen-aluetta koskeneen maahantulokiellon peruuttamista. A oli syyllistynyt Suomessa vuosina 2000–2007 toistuvasti rikoksiin, mukaan lukien huumausaine- ja väkivaltarikoksiin, joista hänet oli tuomittu useisiin vankeusrangaistuksiin. A:n voitiin edelleen katsoa muodostavan ulkomaalaislain 156 §:n 1 momentissa ja 170 §:n 1 momentissa sekä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla todellisen, välittömän ja riittävän vakavan uhan yleiselle järjestykselle ja yleiselle turvallisuudelle. Asiassa ei ilmennyt ulkomaalaislain 170 §:n 2 momentissa tarkoitettua muutosta oloissa tai tärkeää henkilökohtaista syytä, joiden vuoksi maahantulokielto olisi tullut Suomen osalta peruuttaa.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.