Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Verotus

29.4.2016 10.39 KHO:lta ratkaisut riittävistä selvityksistä kotitalousvähennyksen saamiseksi ulkomailla vuosina 2007-2011 tehdyistä töistä ja asian tutkimisesta uudestaan muuttuneen takautuvan lainsäädännön johdosta

KHO:lta ratkaisut riittävistä selvityksistä kotitalousvähennyksen saamiseksi ulkomailla vuosina 2007-2011 tehdyistä töistä ja asian tutkimisesta uudestaan muuttuneen takautuvan lainsäädännön johdosta

Ensimmäisessä tapauksessa katsottiin, ettei valittajalta ollut voitu evätä kotitalousvähennystä verovuosilta 2007–2011 sillä perusteella, ettei hän ollut esittänyt riittäviä selvityksiä suoritusten saajien verotusta koskevien velvoitteiden täyttämisestä Ranskassa. Näissä oloissa valittajan esittämää selvitystä siitä, että remonttitöiden suorittajille oli annettu Ranskan viranomaisen myöntämä yritystunnus, joka osoitti, että suorittajat oli merkitty Ranskan yritysrekisteriin, oli pidettävä tässä asiassa riittävänä selvityksenä kotitalousvähennyksen saamiselle. Toisessa tapauksessa katsottiin, ettei valittajalta ollut voitu evätä kotitalousvähennystä verovuosilta 2008–2009 sillä perusteella, ettei valittaja ollut esittänyt riittäviä selvityksiä suorituksensaajan verotusta koskevien velvoitteiden täyttämisestä Espanjassa. Kysymys ei ollut sillä tavoin samasta lainvoimaisesti ratkaistusta asiasta, ettei A:n vuonna 2013 tekemään oikaisuvaatimukseen annetusta päätöksestä tekemää valitusta olisi hallinto-oikeudessa voitu tutkia.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.