Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus

22.2.2016 9.00 Yhteisasumisen edellytykset rikkonut puoliso häädettiin yhteisestä asunnosta

Vaimon kertomusta miehen väkivaltaisesta, uhkaavasta ja leimaavin sanankääntein nimittelevästä käyttäytymisestä ei ollut aihetta epäillä. Hän oli kertonut kokemuksistaan luontevasti ja ilman, että kertomuksen todenperäisyyttä olisi osoitettu tai yritetty osoittaa paikkansapitämättömäksi. Hänen mukaansa mies oli käynyt hänen kurkkuunsa käsiksi, raivonnut, hajottanut hänen makuuhuoneensa lukituksen, nimitellyt ja puhunut viitteellisesti hengen menettämisestä. Tämän takia ei ollut perusteltua oikeuttaa miestä jäämään asumaan yhteiseen kotiin ja velvoittaa vaimoa muuttamaan sieltä, vaan yhteisasumisen edellytykset rikkoneen miehen oli perusteltua kantaa siitä tältä osin vastuu (avioliittolaki 24 § 1). Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden ratkaisua. (Vailla lainvoimaa 22.2.2016)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.