Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Rikos- ja prosessioikeus

19.2.2016 13.45 Hovioikeus: Yhdysvaltain kansalaisten yhdessä omistaman asunnon sijainti Suomessa oli riittävä liityntä Suomeen ja pesänjakajahakemus voitiin tutkia Suomessa eikä toimivaltaperuste ollut miehen kannalta kohtuuton – hakemus voitiin antaa tiedoksi miehelle suomen kielellä

Hovioikeus: Yhdysvaltain kansalaisten yhdessä omistaman asunnon sijainti Suomessa oli riittävä liityntä Suomeen ja pesänjakajahakemus voitiin tutkia Suomessa eikä toimivaltaperuste ollut miehen kannalta kohtuuton – hakemus voitiin antaa tiedoksi miehelle suomen kielellä

HO totesi tiedoksiannon virheellisyyttä koskevan väitteen osalta mm., ettei KO ollut menetellyt hakemuksen tiedoksiannossa virheellisesti ottaen vielä huomioon, että mies ymmärsi suomen kieltä eikä hän ollut kieltäytynyt ottamasta vastaan tiedoksiantoa suomen kielellä. Hän oli lisäksi antanut lausuman hakemuksen johdosta ja esiintynyt KO:ssa suomen kielellä. Suomalaisen tuomioistuimen toimivallan osalta HO katsoi, että aviovarallisuuskysymyksellä oli selkeä liittymä Suomeen, koska yhdysvaltalaista ositusratkaisua ei tunnusteta Suomessa ja asianosaiset tarvitsivat riitaisessa tapauksessa joka tapauksessa tuomioistuimen päätöksen Suomessa sijaitsevan omaisuuden osittamista tai erottelua varten ja koska sanottu omaisuus ei ollut vähäarvoista. Yhdysvalloissa mahdollisesti vireillä oleva puolisoiden omaisuuden ositukseen liittyvä oikeudenkäynti ei estänyt pesänjakajan määräämistä koskevan hakemuksen tutkimista Suomessa. Asian tutkiminen suomalaisessa tuomioistuimessa ei ollut kohtuutonta miehen kannalta. Espoon KO:lla oli ollut toimivalta tutkia pesänjakajan määräämistä koskeva hakemus. (Vaila lainvoimaa 19.2.2016)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.