Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus

29.1.2016 16.30 Hovioikeus määräsi lapset yhteishuoltoon mutta asumaan isänsä luona kun äiti ei todennäköisesti tullut vastaisuudessa myötävaikuttamaan määrättyjen tapaamisten toteutumiseen mikäli lapset asuivat hänen luonaan

Hovioikeus määräsi lapset yhteishuoltoon mutta asumaan isänsä luona kun äiti ei todennäköisesti tullut vastaisuudessa myötävaikuttamaan määrättyjen tapaamisten toteutumiseen mikäli lapset asuivat hänen luonaan

HO katsoi toisin kuin KO, että 4- ja 6-vuotiaiden lasten myönteisten ja läheisten ihmissuhteiden säilyminen sekä isään että äitiin turvattiin parhaiten siten, että lapset määrättiin asumaan isänsä luona, ja äidille annettiin mahdollisimman laaja tapaamisoikeus. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella HO uskoi KO:n tavoin, että osapuolet pystyivät vielä keskustelemaan lasten asioista siten, että ensisijaisena pidettävä lasten yhteinen huolto oli mahdollinen. Lähihuoltaja sai yksin päättää lasten päiväkoti- ja kouluvalintoihin sekä terveydenhoitoon liittyvistä asioista ja etävanhemmalla oli oikeus saada lapsia koskevia tietoja eri viranomaisilta myös niissä asioissa, joista lähihuoltaja sai yksin päättää. (Vailla lainvoimaa 29.1.2016)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.