Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus, Julkisoikeus

8.1.2016 6.02 Hallinto-oikeus: Kaupunki ei voinut määrätä koeajasta, kun henkilö oli otettu yhteensä kymmenen kuukautta kestäneiden yhtäjaksoisten määräaikaisten virkasuhteiden jälkeen välittömästi toistaiseksi voimassaolevaan virkasuhteeseen samoihin pysäköinnintarkastajan tehtäviin

Hallinto-oikeus: Kaupunki ei voinut määrätä koeajasta, kun henkilö oli otettu yhteensä kymmenen kuukautta kestäneiden yhtäjaksoisten määräaikaisten virkasuhteiden jälkeen välittömästi toistaiseksi voimassaolevaan virkasuhteeseen samoihin pysäköinnintarkastajan tehtäviin

HAO totesi mm., että koeajan tarkoituksena on antaa molemmille osapuolille aikaa harkita, vastaako virkasuhde etukäteisodotuksia. Kaupungilla oli vakinaistaessaan A:n virkasuhteen ollut koeajan laissa säädettyä enimmäispituutta enemmän aikaa harkita hänen sopivuuttaan pysäköinninvalvojan tehtäviin. Koeajan tarkoitus huomioon ottaen viranhaltijalain 8 §:ää ei voitu sen 2 momenttia koskevan hallituksen esityksen perusteella tulkita laajentavasti niin, että uuden koeajan määrääminen olisi tässä tilanteessa ollut lainmukaista.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.