Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus

22.10.2015 11.09 Hovioikeus määräsi tyttären äitinsä edunvalvojaksi valvomaan asunnon myynnistä saatujen 110 000 euron rahavarojen sijoittamista sijoitusvakuutukseen - käräjäoikeuden päätös kumottiin

HO totesi, että toisin kuin KKO:n tapauksessa KKO 2009:7, A ei ollut aikanaan valtuuttanut ketään hoitamaan kysymyksessä olevaa omaisuutta eikä hän nyttemmin kyennyt ilmaisemaan kantaansa asiaan. Holhoustoimilain 8 §:n 1 momenttia ei ollut tapauksen olosuhteissa syytä tulkita kovin ahtaasti. Rahojen pitämistä tavallisella käyttötilillä ei ollut pidettävä holhoustoimilain 8 §:n 1 momentissa tarkoitettuna omaisuuden asianmukaisena hoitamisena. Kysymyksessä oleva omaisuus vaati hoitamista. HO katsoi myös, että maistraatin valvonnassa tapahtuvaa rahojen sijoittamista oli pidettävä A:n etujen mukaisena. KO:n päätös kumottiin ja tytär määrättiin A:n edunvalvojaksi edustamaan häntä ja valvomaan hänen etuaan ja oikeuttaan sijoitettaessa 110.000 euroa rahavaroja sijoitusvakuutukseen sekä hoitamaan kyseistä omaisuutta tai sen sijaan tulevaa omaisuutta. (Vailla lainvoimaa 22.10.2015)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.