Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus

21.10.2015 15.11 Hovioikeus palautti käräjäoikeuden edunvalvontapäätöksen uudelleen käsiteltäväksi kun päämiestä ei oltu kuultu

Käräjäoikeus oli ratkaissut edunvalvojan määräämistä koskevan asian varaamatta edunvalvontaan ehdotetulle A:lle tilaisuutta tulla asiassa kuulluksi. Käräjäoikeus ei myöskään perustellut menettelyään. Kuulemisen ensisijaisena tarkoituksena on kuultavan oman käsityksen selvittäminen asiasta. Kuulemisessa voi tulla esille myös muita ratkaisuun vaikuttavia seikkoja. Asiakirjoista ilmeni, että A:n kolme lasta olivat erimielisiä A:n edunvalvonnan tarpeesta ja järjestämisestä. Kun tuomioistuin voi omasta aloitteestaan määrätä hankittavaksi selvitystä, se voi varata A:n lisäksi myös hänen läheisilleen tilaisuuden tulla kuulluksi asiassa. Hovioikeus katsoi, että käräjäoikeus oli menetellyt virheellisesti ratkaistessaan asian varaamatta A:lle tilaisuutta tulla kuulluksi. Näin ollen asia oli palautettava käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. (Vailla lainvoimaa 21.10.2015)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.