Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

30.5.2014 15.12 Hovioikeus: Kun kantajan prosessiosoite oli jäänyt epäselväksi, käräjäoikeuden olisi tullut siirtää käsittely myöhempään istuntoon eikä jättää asiaa sillensä

Hovioikeus: Kun kantajan prosessiosoite oli jäänyt epäselväksi, käräjäoikeuden olisi tullut siirtää käsittely myöhempään istuntoon eikä jättää asiaa sillensä

Kantajalla ei ollut asiassa avustajaa eikä asiamiestä. Näin ollen K:n prosessiosoitteeksi on lähtökohtaisesti katsottava K:n oma osoite. Hän ei kuitenkaan ollut asian käsittelyn missään vaiheessa nimenomaisesti ilmoittanut tiettyä asunto- tai muuta osoitetta prosessiosoitteekseen. Ottaen lisäksi huomioon, että K oli asioinut käräjäoikeudessa sekä kirjallisesti että sähköpostia käyttäen ja että asiakirjoista ei ilmene, että käräjäoikeus olisi prosessiosoitetta häneltä nimenomaisesti tiedustellut, K:n  prosessiosoitteen oli katsottava jääneen epäselväksi. (Vailla lainvoimaa 30.5.2014)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.