Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Yritystoiminta, Ympäristö

16.5.2014 8.09 KHO:n ratkaisu luvasta pohjaveden muuttamiskiellosta poikkeamiseen tiehankkeessa

KHO:n ratkaisu luvasta pohjaveden muuttamiskiellosta poikkeamiseen tiehankkeessa

Lupahakemuksessa oli ollut puutteita. Lupaviranomaisen tulee kuitenkin hakemusta ratkaistessaan arvioida, onko selvitys riittävä asian ratkaisemiseksi ja onko luvan myöntämiseen edellytyksiä esimerkiksi tarpeellisia lupamääräyksiä asettamalla. Kun suoritettu lupaharkinta oli ollut puutteellinen, aluehallintovirasto ei ollut voinut myöntää lupaa vesilain perusteella. Hallinto-oikeus ei ollut voinut lupahakemuksen ja muun asiassa saadun selvityksen huomioon ottaen kumota aluehallintoviraston päätöstä ja hylätä hakemusta kokonaisuudessaan ehdottoman luvan myöntämisen esteenä pidettävän pohjaveden pilaamiskiellon vuoksi. Edellä todetun perusteella hallinto-oikeuden päätös oli kumottava ja ottamatta asiaa korkeimmassa hallinto-oikeudessa välittömästi enemmälti ratkaistavaksi asia oli palautettava aluehallintovirastolle uudelleen käsiteltäväksi, vaikka asian palauttaminen tässä tilanteessa saattaa johtaa sen kokonaiskäsittelyajan pitkittymiseen.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.