Verotiedot - Henkilötiedot - Journalismi

Säädösperusta:	EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukainen päätös
Antopäivä:	27.10.2021
Diaarinumero:	9970/163/2019

Tietosuojavaltuutetun päätös

Asia

Tietosuojalain 27 §:n 1 momentissa säädetyn poikkeuksen soveltuminen Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien verokoneiden yhteydessä suoritettavaan henkilötietojen käsittelyyn

Rekisterinpitäjä

Sanoma Media Finland Oy:n kustantamat lehdet Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat (”Sanoma”)

Hakijan vaatimukset perusteluineen

Hakija on 30.12.2019 asiamiestensä välityksellä saattanut tietosuojavaltuutetun toimistossa vireille asian koskien henkilötietojensa käsittelyä Sanoma Media Finland Oy:n (”Sanoma”) kustantamien lehtien, Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien internetissä julkaistuissa verokoneissa. Huolimatta siitä, että verottaja oli suostunut hakijan syksyllä 2019 esittämään pyyntöön olla luovuttamatta hakijan verotietoja osana verottajan massaluovutusta, oli hakijan tietoja edellä mainituissa verokoneissa julkaistu. Hakija on ilmoittanut Sanomalle vastustavansa henkilötietojensa käsittelyä ja vaatinut niiden poistamista kysymyksessä olevista verokoneista. Sanoma ei ole suostunut hakijan pyyntöön.

Hakijan kertoman mukaan Helsingin Sanomien julkaisemasta verokoneesta on saatavilla kustakin henkilöstä seuraavat tiedot: (i) henkilön koko nimi; (ii) syntymävuosi; (iii) asuinpaikka; sekä (iv) tulotiedot useamman vuoden ajalta. Lisäksi verokoneesta on saatavilla tieto muun muassa henkilön sijoituksesta suhteessa muihin verovelvollisiin. Hakijan mukaan myös tietojen jakaminen sosiaalisessa mediassa on tehty helpoksi.

Hakija on vedonnut tietosuojalain (1050/2018) 27 §:ään, jonka mukaan sananvapauden ja tiedonvälityksen vapauden turvaamiseksi henkilötietojen käsittelyyn ainoastaan journalistisia tarkoituksia varten ei sovelleta muun muassa yleisen tietosuoja-asetuksen 5 artiklan 1 kohdan c–e alakohtaa (henkilötietojen käsittelyä koskevat periaatteet), 6 artiklaa (käsittelyn lainmukaisuus) tai 15–22 artiklaa (rekisteröidyn oikeudet). Mikäli henkilötietoja käsitellään osittain myös muihin kuin journalistisiin tarkoituksiin, tulevat edellä mainitut artiklat hakijan mukaan kuitenkin täysimääräisesti sovellettavaksi siltä osin kuin käsittely tapahtuu näihin muihin tarkoituksiin. Hakija on lisäksi viitannut verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annettuun lakiin (1346/1999) ja todennut, että huolimatta tiettyjen tuloverotukseen liittyvien tietojen julkisuudesta, on tietoja julkaistaessa aina tapauskohtaisesti arvioitava esimerkiksi tietosuojaan ja yksityisyyteen liittyvät kysymykset. Julkisuus ei tarkoita samaa kuin oikeus julkaista.

Julkinen verokone ja journalistinen tarkoitus

Hakija on viitannut henkilötietolain (523/1999) voimassa ollessa annettuun Veropörssi-ratkaisuun. Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisussa C-73/07 on todettu seuraavasti: ”jos kyseisten toimintojen ainoana tarkoituksena on tietojen, mielipiteiden tai ajatusten ilmaiseminen yleisölle, minkä arvioiminen on kansallisen tuomioistuimen tehtävä”. Korkein hallinto-oikeus on ratkaisussaan KHO 2009:82 erottanut kysymyksessä olleen asian kahteen eri kysymykseen: (i) toimituksen sisäiseen taustarekisteriin käyttöön ja (ii) siihen tietoon, joka voidaan julkaista. Hakija on esittänyt korkeimman hallinto-oikeuden katsoneen, että niin sanottua toimituksellista taustarekisteriä ei olisi saanut lähes sellaisenaan julkaista.

Hakija on katsonut, että nyt käsillä oleva asia on rinnastettavissa Veropörssi-asiaan. Hakija on edelleen katsonut, että internetissä kaikkien saatavilla olevat verokoneet saattavat tiedot yksittäistä printtilehteä paremmin suuren yleisön saataville. Helsingin Sanomien verokoneen vuosittainen tuloraja on 150 000 euroa, ja vuoden 2018 osalta verokone sisältää noin 70 000 henkilön verotiedot. Ilta-Sanomien verokone puolestaan sisältää tätäkin suuremman joukon verotiedot, sillä sen vuosittainen tuloraja on 100 000 euroa. Hakija on katsonut, että kysymys on erittäin merkittävästä määrästä rekisteröityjä sekä myös suuresta määrästä yksittäisiä henkilötietoja. Hakija on korostanut, että tosiasiassa verokoneista käy kuitenkin ilmi vieläkin suuremman henkilöjoukon ansiotietoja, sillä verokoneet kertovat välillisesti myös sen, että henkilön vuositulot eivät ole yltäneet edellä mainittuihin euromääriin. Hakija on esittänyt näkemyksenään, että verokoneet tarkoittavat käytännössä toimituksellisessa tarkoituksessa muodostetun taustahenkilörekisterin julkaisemista lähes kokonaisuudessaan ja lähes sellaisenaan, joka hakijan esittämän mukaan ei täytä edellä mainitun korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun mukaisesti journalistisen tarkoituksen edellytyksiä.

Lehdistön oikeus tuloverotietoihin ja taustarekisterin julkaiseminen

Hakija on todennut, että journalistisen tarkoituksen keskeisenä tehtävänä on turvata sananvapauden toteutumista ja näin muun muassa vapaata mielipiteenmuodostamista, avointa julkista keskustelua sekä vallankäytön julkista kritiikkiä. Hakija on tässä yhteydessä viitannut edellä mainittuun korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuun, jossa on todettu seuraavasti: ”[a]rvioinnissa on otettava huomioon se, missä määrin toiminnan voidaan katsoa edistävän yhteiskunnallisesti kiinnostavaa keskustelua pikemmin kuin pyrkiä yhteiskunnallisesta keskustelusta irrallaan tyydyttämään yksittäisten henkilöiden uteliaisuutta”. Hakija on katsonut, että yhteiskunnallista kehitystä, tulo- ja varallisuuserojen kehitystä sekä veropolitiikan oikeellisuutta on mahdollista arvioida ilman tavallisten henkilöiden henkilöllisyyden julkista identifioimista. Verokone ei hakijan mukaan ole tässä suhteessa toimiva väline. Verokoneesta ei esimerkiksi ilmene se, miten eri toimialoilla tienataan. Verokoneesta ei käy ilmi henkilön ammatti eikä edes se, ovatko kaikki ansiotulot peräisin yhdestä tehtävästä. Verokoneista ei liioin ole saatavilla yksityiskohtaisia tietoja keski- tai pienituloisista henkilöistä. Näin ollen hakija on kyseenalaistanut sen, mahdollistaako pelkkien suurituloisimpien henkilöiden tietojen julkaiseminen tulo- ja varallisuuserojen kehityksen seurannan. Hakija on edelleen kyseenalaistanut sen, että lehdistö on mahdollisesti kuitenkin pienituloisten osalta – toisin kuin suurituloisimpien kohdalla – tyytynyt tilastotiedoista tehtävään ansiokehityksen arviointiin. Hakija ei ole nähnyt perustetta sille, miksi suurituloisimmat on välttämätöntä julkisesti yksilöidä. Hakija on edelleen katsonut, että pelkästään mediaanitulon vertaaminen suurituloisimpien tuloihin ei tosiasiassa kerro tuloeroista juuri mitään. Hakija on niin ikään esittänyt näkemyksenään, että verotietojen laaja julkaiseminen ei edistä verotuksen oikeaa suorittamista, sillä julkisten verotietojen perusteella ei ole mahdollista todeta, onko verotus toimitettu oikein.

Hakija on esittänyt näkemyksenään, että verokoneiden sijasta yhteiskunnallista, yleisen edun mukaista keskustelua edistävät lehdistön verottajalta saamasta taustarekisteristä johtamat tilastot, analyysit ja yksittäiset artikkelit. Hakija on katsonut, että itse taustarekisterin julkaisemiselle ei ole perusteita, eikä hakijan mukaan näin toimita myöskään minkään muun yhteiskunnallisesti merkittävän aiheen uutisoinnin yhteydessä. Esimerkiksi rikostilastoista uutisoinnin yhteydessä uutisoinnin pohjana käytettyä lähdemateriaalia ei julkaista, vaikka lähtökohtaisesti oikeudenkäyntiasiakirjat ovat verotustietojen tavoin julkisia.

Hakija ei kiellä sitä, etteikö yksittäisillä uutisilla, kuten esimerkiksi apteekkarien tai katsastusasemaliiketoimintojen myyjien tuloja koskevilla, olisi tärkeä merkitys yhteiskunnallisen kehityksen mahdollistajina. Näihin liittyvä keskustelu ei kuitenkaan johdu julkisista verokoneista, vaan erillisistä aihetta koskevista artikkeleista. Hakija on esittänyt näkemyksenään, että Sanoman tulisi tietosuojalainsäädännön mukaisesti rajoittaa taustarekisterin käyttö omaan sisäiseen käyttöönsä ja taustarekisterin pohjalta laadittuihin harkittuihin uutisiin ja artikkeleihin.

Toisin kuin Sanoma, hakija on katsonut, että yli 100 000 tai 150 000 euron vuositulot eivät tee henkilöstä automaattisesti yhteiskunnallisen vallan käyttäjää. Hakija on todennut, että tosiasiassa suurin osa näistä henkilöistä ei käytä minkäänlaista yhteiskunnallista tai taloudellista valtaa. Jo pelkästään se, että kahden samaan konserniin kuuluvan lehden näkemys poikkeaa toinen toisestaan, osoittaa, että tällaista rajaa ei voida perustellusti määritellä. Hakija on pitänyt määriteltyjä tulorajoja keinotekoisina. Tällaiset rajat osoittavat hakijan mukaan sen, että mitään todellista arviointia henkilön yhteiskunnallisesta merkittävyydestä ei tehdä. Hakijan mukaan yhteiskunnallinen merkittävyys ei voi perustua yksinomaan henkilön tuloihin.

Hakija on esittänyt näkemyksenään, että julkisten verokoneiden ensisijaisena tarkoituksena on tyydyttää ihmisten uteliaisuutta. Yhteiskunnallista etua edistävä journalismi ei hakijan mukaan edellytä lähes 100 000 ihmisen henkilötietojen laajamittaista julkaisemista, vaan ainoastaan sen, että lehdistö edelleen saa julkisiksi määrätyt tuloverotiedot käyttöönsä. Näin ollen hakija on katsonut, että verokoneissa tapahtuva henkilötietojen käsittely ei tapahdu journalistiseen tarkoitukseen tai ainakaan tietosuojalain edellyttämällä tavalla ainoastaan journalistiseen tarkoitukseen.

Journalistinen tarkoitus ja yksityisyyden suoja

Hakija on esittänyt, että journalistisen tarkoituksen tulkinnassa on otettava huomioon perusoikeutena turvattu yksityisyyden suoja. Kyse on kahden perusoikeutena turvatun oikeuden, sananvapauden ja yksityisyyden suojan yhteensovittamisesta. Hakija on viitannut edellä mainittuun korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuun, jossa puolestaan on viitattu Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisukäytäntöön ja todettu seuraavasti: ”harmonisen tasapainon löytämiseksi yksityisyyttä koskevan perusoikeuden suoja edellyttää, että tässä tarkoitetut poikkeukset ja rajoitukset on toteutettava täysin välttämättömän rajoissa”. Ratkaisussa on edelleen todettu, että yksityiselämän suojeluun tulee kiinnittää entistä enemmän huomiota, sillä uusilla tiedonvälitysteknologioilla on mahdollista säilyttää ja toisintaa henkilökohtaisia tietoja.

Hakija on viitannut oikeuskirjallisuuteen ja oikeuskäytäntöön ja todennut, että varsin vakiintuneesti on katsottu, että tavallisesti raha-asiat kuuluvat yksityiselämän piiriin. Tavallisen, ei-poliittisen henkilön yksityiselämän suoja on lähtökohtaisesti laaja. Tätä ei hakijan mukaan muuta se, että verotustiedot ovat julkisia. Kaikkea julkisista asiakirjoista ilmenevää tietoa ei ole lupa julkaista. Oikeuskirjallisuudessa on lisäksi katsottu, että verotustietojen yksityisyyttä loukkaava luonne korostuu, jos ne ovat verkkolehdestä Googlen tai muun hakupalvelun avulla löydettävissä muutamassa sekunnissa.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisusta ilmenevästi sananvapauden nimissä yksityisyyden suojaa voidaan rajoittaa vain täysin välttämättömän rajoissa. Sananvapauden toteuttamisvaihtoehdoista on valittava se, joka vähiten rajoittaa yksityisyyden suojan toteutumista. Oikeuskirjallisuudessa on esitetty, että asian yhteiskunnallisen merkityksen perusteella ei yleensä ole sallittua identifioida tavallista henkilöä, jos hänen yksityiselämäänsä kuuluvasta asiasta voidaan sen uutisarvon kärsimättä uutisoida henkilöllisyyttä paljastamatta. Näin ollen hakija on katsonut, että verokone rajoittaa yksityisyyden suojan toteutumista perusteettoman paljon.

Yleisen tietosuoja-asetuksen 32 artikla (käsittelyn turvallisuus)

Hakija on todennut, että vaikka vastoin hänen perusteltua kantaansa asiassa katsottaisiin, että henkilötietojen käsittely verokoneessa olisi käsittelyä ainoastaan journalistiseen tarkoitukseen, on asiassa kuitenkin tietosuojalain 27 §:n mukaisesti sovellettava yleisen tietosuoja-asetuksen 32 artiklaa.

Ottaen huomioon uusin tekniikka ja toteuttamiskustannukset, käsittelyn luonne, laajuus, asiayhteys ja tarkoitukset sekä luonnollisten henkilöiden oikeuksiin ja vapauksiin kohdistuvat, todennäköisyydeltään ja vakavuudeltaan vaihtelevat riskit rekisterinpitäjän ja henkilötietojen käsittelijän on yleisen tietosuoja-asetuksen 32 artiklassa säädetysti toteutettava riskiä vastaavan turvallisuustason varmistamiseksi asianmukaiset tekniset ja organisatoriset toimenpiteet. Hakija on tässä yhteydessä viitannut yleisen tietosuoja-asetuksen johdanto-osan perustelukappaleeseen 54.

Yksittäisten henkilöiden varallisuuden julkaiseminen yksityiskohtaisesti ja hakukonemaisesti internetissä aiheuttaa hakijan mukaan merkittävän turvallisuusriskin kysymyksessä olevalle henkilölle. Koska verokoneesta saa tarkat tiedot henkilön asuinpaikasta ja syntymävuodesta, on verokoneessa listattujen henkilöiden yksilöiminen ja esimerkiksi tarkkojen osoitetietojen löytäminen helppoa. Näin ollen verokone hakijan mukaan kaventaa kohtuuttomasti 100 000 henkilön turvallisuutta. Samalla verokone hakijan mukaan aiheuttaa myös sosiaalista vahinkoa. Hakijan mukaan näiden vahinkojen todennäköisyys korostuu erityisesti silloin, kun henkilön nimi on epätavanomainen ja harvinainen, kuten hakijan tapauksessa.

Rekisterinpitäjällä on hakijan mukaan oltava korostunut velvollisuus huolehtia siitä, että sen toimet ovat oikeassa suhteessa ja että käsittelyn toteuttaminen journalistiseen tarkoitukseen ei aiheutua riskiä rekisteröidyille. Tietosuojalain 27 §:ssä säädetysti henkilötietojen käsittelyyn ainoastaan journalistisia tarkoituksia varten sovelletaan yleisen tietosuoja-asetuksen 5 artiklan 1 kohdan a alakohtaa ainoastaan soveltuvin osin. Hakija on esittänyt näkemyksenään, että verokoneen ylläpitäminen ei ole yleisen tietosuoja-asetuksen 32 artiklan mukaista. Hakija on katsonut, että käsittely journalistiseen tarkoitukseen voidaan toteuttaa yksittäisten uutisten kautta myös siten, että rekisteröityjen oikeuksiin ja vapauksiin kohdistuu huomattavasti vähemmän riskejä. Hakija on edelleen esittänyt näkemyksenään, että yleisen tietosuoja-asetuksen 32 artiklan soveltuminen myös journalistisessa tarkoituksessa tapahtuvaan käsittelyyn osoittaa, että oikeus käsittelyyn journalistisessa tarkoituksessa ei tarkoita suoraa oikeutta tietojen julkaisemiseen.

Hakijan johtopäätökset

Koska hakijan henkilötietojen käsittely verokoneessa ei hakijan mukaan täytä tietosuojalain 27 §:n vaatimusta ainoastaan journalistisesta tarkoituksesta, ei kysymyksessä olevalle henkilötietojen käsittelylle ole hakijan mukaan yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan edellyttämää käsittelyperustetta. Kun journalismia koskeva poikkeus ei sovellu, tulee verokoneessa tapahtuvan henkilötietojen käsittelyn osalta sovellettavaksi täysimääräisesti yleisen tietosuoja-asetuksen rekisteröidyn oikeuksia koskevat artiklat, kuten 21 artikla (vastustamisoikeus) ja 17 artikla (oikeus tulla unohdetuksi) sekä 5 artikla (henkilötietojen käsittelyä koskevat periaatteet) että 6 artikla (käsittelyn lainmukaisuus). Hakija on ilmoittanut Sanomalle vastustavansa henkilötietojensa käsittelyä ja pyytänyt niiden poistamista. Koska Sanoma ei ole noudattanut hakijan pyyntöjä, on Sanoma hakijan näkemyksen mukaan rikkonut yleistä tietosuoja-asetusta myös tällä perusteella.

Hakija on edelleen katsonut Sanoman käsittelevän tietoja vastoin käyttötarkoitussidonnaisuuden, lainmukaisuuden, kohtuullisuuden, läpinäkyvyyden ja tietojen minimoinnin vaatimuksia, minkä vuoksi Sanoma on hakijan esittämän mukaan rikkonut myös yleisen tietosuoja-asetuksen 5 artiklaa. Lisäksi hakija on katsonut kysymyksessä olevan henkilötietojen käsittelyn olevan joka tapauksessa yleisen tietosuoja-asetuksen 32 artiklan vastaista.

Hakijan esittämän näkemyksen mukaan Sanoman menettelyn moitittavuutta lisää se, että vaikka hakija on nimenomaisesti pyytänyt verottajaa olemaan luovuttamatta tietojaan tiedotusvälineille, Sanoma on tästä huolimatta erikseen selvittänyt hakijan tiedot ja julkaissut ne verokoneissaan.

Hakija on katsonut olevan selvää, että sananvapaus ja yhteiskunnallisen keskustelun mahdollistaminen lehdistön toimesta voidaan toteuttaa ilman julkista, hakukonemaisesti toimivaa verokonetta. Hakijan näkemyksen mukaan yhtä lailla selvää lienee myös se, että verokoneiden pääasiallinen tarkoitus lienee suuren yleisön uteliaisuuden tyydyttäminen. Hakija on jatkanut toteamalla, että yhteiskunnallinen verokeskustelu luetaan Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien toimittajien kirjoittamista uutisista ja artikkeleista, kun taas verokonetta käytetään naapureiden, sukulaisten ja kollegoiden tulotietojen kyttäämiseen. Näin ollen hakija on katsonut olevan selvää, että verottajalta saadun taustadatan julkaiseminen Sanoman verokoneissa on hakijan osalta ollut tietosuojalainsäädännön vastaista.

Sanomalta saatu selvitys

Tietosuojavaltuutetun toimisto on pyytänyt Sanomalta selvitystä asiasta. Sanoma on antanut selvityksensä 15.9.2020. Seuraavassa esitetään Sanomalle selvityspyynnössä esitetyt kysymykset ja Sanoman niihin antamat vastaukset.

Annetun selvityksen alussa on todettu, että asiassa on ensisijaisesti kysymys tiedotusvälineiden julkaisupäätöksen sisällön ja kohdistumisen arvioimisesta. Annetun selvityksen mukaan Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat tekevät aina ennen julkaisupäätöksiä yksityisyyden suojan ja sananvapauden välisen punninnan vastuullisesti ja vuosikymmenien kokemuksella. Näin on toimittu myös nyt käsillä olevan tapauksen kohdalla. Hakijan käytössä ovat jälkikäteisvalvonnan oikeussuojakeinot, joiden on Sanoman mukaan vakiintuneesti katsottu riittävästi turvaavan yksityisyyden suojan ja yksilön oikeusturvatarpeet. Annetussa selvityksessä on todettu, että tietosuojalainsäädännön perusteella ei arvioida sitä, minkälaisen aineiston julkaiseminen tiedotusvälineissä on journalistisesti perusteltua.

Annetussa selvityksessä on korostettu sitä, että Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat ovat toimituksellisessa työssään riippumattomia tiedotusvälineitä, joiden julkaisutoiminta perustuu itsenäiseen ja huolelliseen toimitukselliseen harkintaan. Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien vastaavat päätoimittajat vastaavat lehtien omista, itsenäisistä julkaisupäätöksistä. Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat ovat joukkotiedotusvälineitä, joiden toimintaa turvaavat perustuslain takaama sananvapaus ja ennakkosensuurin kielto.

1) Miten yleisen tietosuoja-asetuksen ja tietosuojalain säännösten valossa perustelette sitä, että olette katsonut käsittelevänne hakijan henkilötietoja journalistisessa tarkoituksessa? Pyydämme erityisesti ottamaan kantaa siihen, että hakijan mukaan käsittely verokoneissa ei tapahdu ainoastaan journalistiseen tarkoitukseen.

Annetussa selvityksessä on todettu, että asiassa on erotettava kaksi toisistaan erillistä kysymystä: (i) yhtäältä tiedotusvälineen oikeus käsitellä henkilötietoja ja (ii) toisaalta tiedotusvälineen oikeus julkaista valitsemaansa journalistista sisältöä. Tiedotusvälineen oikeudesta käsitellä henkilötietoja säädetään yleisessä tietosuoja-asetuksessa ((EU) 2016/679) sekä tietosuojalaissa (1050/2018). Sen sijaan tiedotusvälineen oikeudesta julkaista valitsemaansa journalistista sisältöä säädetään perustuslain (731/1999) 12 §:ssä sekä sitä täsmentävässä sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetussa laissa (460/2003).

Henkilötietojen julkaiseminen osana journalistista artikkelia on henkilötietojen käsittelemistä. Tiedotusvälineen tekemä julkaisupäätös on kuitenkin itsenäisen journalistisen harkinnan tulos. Annetussa selvityksessä on esitetty, että tiedotusvälineiden itsenäisiä julkaisupäätöksiä ei voida arvioida tietosuojalainsäädännön perusteella, koska niissä on kysymys perustuslain 12 §:n mukaisen sananvapauden toteuttamisesta, jota koskee ennakkosensuurin kielto.

Journalistinen tarkoitus

Annetussa selvityksessä on todettu, että lehdistönvapauden kaventaminen ei ole ollut se tavoite, johon henkilötietojen suojan vahvistamisella on Euroopan unionissa pyritty. Tästä johtuen yleiseen tietosuoja-asetukseen on säädetty merkittäviä poikkeuksia siltä osin kuin henkilötietoja käsitellään journalistisessa tarkoituksessa. Annetussa selvityksessä on edelleen todettu, että tavoitteena on ollut huolehtia siitä, että henkilötietojen suojasta ei muodostu näennäisperustetta, jolla rajoitetaan vapaata tiedonvälitystä ja mahdollistetaan yhteiskunnallisen keskustelun ennakkosensuuri.

Tässä yhteydessä on viitattu yleisen tietosuoja-asetuksen 85 artiklaan, joka velvoittaa jäsenvaltiot säätämään kansallista lainsäädäntöä, jolla sovitetaan yhteen oikeus henkilötietojen suojaan sekä oikeus sananvapauteen ja tiedonvälityksen vapauteen. Suomessa tämä on toteutettu tietosuojalain 27 §:llä, jonka mukaan yleisen tietosuoja-asetuksen tiettyjä artikloja ei sovelleta, jos toiminta tapahtuu journalistisessa tarkoituksessa. Annetussa selvityksessä on todettu, että yleinen tietosuoja-asetus ja Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö velvoittavat tulkitsemaan journalismin käsitellä laajasti. Toiminnan voidaan katsoa olevan journalistista, jos sen tarkoituksena on ”tietojen, mielipiteiden tai ajatusten ilmaiseminen yleisölle millä tahansa tiedonsiirron välineellä”.

Sanoma on esittänyt näkemyksenään, että tietojen käsittely tapahtuu journalistisessa tarkoituksessa ainakin, jos tietoja käsitellään tiedotusvälineen toimituksessa siten, että käsittelyn tavoitteena on laatia tai julkaista journalistista sisältöä. Journalistisen tarkoituksen vaatimuksella on Sanoman mukaan tarkoitus tehdä ero sellaiseen tietojen käsittelyyn, jonka tarkoituksena on esimerkiksi markkinointi, henkilöstöhallinto tai asiakasrekistereiden ylläpito. Edelleen on esitetty, että kun henkilötietoja käsitellään toimituksessa journalistisen sisällön laatimiseksi, käsittelyn tarkoitus on journalistinen. Henkilötietoja on Sanoman mukaan käsitelty ainoastaan journalistisessa tarkoituksessa, jos niitä on käsitelty ainoastaan journalistisen sisällön laatimista varten, eikä sen ohella esimerkiksi markkinointia varten.

Lainsäätäjä ei Sanoman mukaan ole tarkoittanut journalistisen tarkoituksen edellytyksellä sitä, että tietosuojalainsäädännön perusteella voitaisiin arvioida sitä, minkälainen tiedotusvälineiden julkaisema journalistinen sisältö on riittävän journalistista. Tietosuojalain 27 §:ssä ei ole säädetty mahdollisuudesta arvioida tiedotusvälineen tekemän julkaisupäätöksen sisältöä. Sanoman mukaan tämä rikkoisi perustuslain 12 §:n mukaista ennakkosensuurin kieltoa. Edelleen on todettu, että muotoilulla on ainoastaan ollut tarkoitus erottaa toisistaan ne henkilötiedot, joita tiedotusvälineissä käsitellään journalismia varten, ja ne henkilötiedot, joita tiedotusvälineissä käsitellään esimerkiksi markkinointia varten.

Journalistinen tarkoitus ja käsillä oleva asia

Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat ovat seuraavilla perusteilla katsoneet käsitelleensä hakijan tietoja ainoastaan journalistisessa tarkoituksessa: (i) tietoja on käytetty yksinomaan tiedotusvälineiden toimitustyössä ja osana journalistisia sisältöjä; (ii) kun tiedot on kerätty viranomaisilta, myös tietojen keräämisen ainoana tarkoituksena on ollut hyödyntää tietoja osana toimituksellista työtä ja journalistisia sisältöjä; (iii) tietojen käsittely on palvellut selvästi toimitustyötä, mistä on osoituksena tietoihin perustuvien journalististen sisältöjen julkaisu; (iv) tietoja ei ole käytetty muihin käsittelytarkoituksiin, kuten esimerkiksi tuotteiden ja palveluiden suoramarkkinointiin, eikä sellaista ole edes harkittu; (v) tietojen käsittelyn ainoana tarkoituksena on ollut tietojen ilmaiseminen yleisölle tiedonsiirron välineellä (Euroopan unionin tuomioistuimen kriteeri); ja (vi) journalismin käsitettä on tulkittava laajasti.

Annetussa selvityksessä on edelleen korostettu, että Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat ovat käsitelleet hakijan tietoja ainoastaan journalistisessa tarkoituksessa, kun tietoja on käsitelty ainoastaan osana datajournalistisen Verokone-julkaisun laatimista. Koska tietoja on käsitelty journalistiseen tarkoitukseen, tietojen käsittelyyn ei tietosuojalain 27 §:n mukaisesti sovelleta tiettyjä yleisen tietosuoja-asetuksen artikloja.

Julkaistut tiedot ja jälkivalvontakeinot

Käsillä olevassa asiassa Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat ovat journalistisen harkinnan perusteella julkaisseet hakijan tiedot. Kysymys on siis tiedotusvälineiden julkaisupäätöksistä ja julkaisupäätöksen arvioinnista. Annetussa selvityksessä on todettu, että tätä julkaisupäätöstä suojaa perustuslain 12 §:n mukainen ennakkosensuurin kielto.

Annetussa selvityksessä on todettu kotimaisessa lainsäädännössä valitun lähtökohdaksi sen, että julkaistujen tietojen osalta yksityisyyden suojan riittävät takaamaan jälkikäteiset oikeussuojakeinot, kuten kantelu Julkisen sanan neuvostolle tai rikosilmoitus. Annetussa selvityksessä on viitattu eri lainvalmisteluasiakirjoihin, joissa sääntelyratkaisua on luonnehdittu muun muassa seuraavasti:

”Kun kysymys on julkaistusta aineistosta, siihen liittyvät yksityisyyden suojaamisen ja yksilön oikeusturvan tarpeet voidaan turvata muilla säännöksillä muun muassa rikoslain – säännöksillä.”

”Julkaistavaksi tuleva osa tiedotusvälineiden keräämistä tiedoista ei ole niinkään tietosuojan kannalta ongelmallinen, koska tietojen julkaisemisen jälkeen yksityisyyden suojaa loukkaavaan toimeen on mahdollista puuttua muiden kuin henkilörekisterilain säännösten nojalla. Kuitenkin vain osa rekisteröidyistä tiedoista tulee julkaistavaksi ja siten jälkikäteisvalvonnan piiriin.”

”Yksityisyyden suojaa joukkotiedotusvälineiden toiminnassa on perinteisesti pyritty turvaamaan erityisin sääntelyin, muun muassa rikoslain (39/1889), painovapauslain ja radiovastuulain (219/1971) säännöksin. – Edellä mainitun erityissääntelyn on katsottava turvaavan henkilön yksityiselämän ja yksityisyyden suojan ehdotetun lain tavoitteiden edellyttämällä tavalla. Ehdotetun [henkilötieto]lain – on tarkoituksena säilyttää nykyinen oikeustila.”

”Henkilötietolaissa omaksuttu henkilötietojen suojan ja sananvapauden ilmaisun yhteensovittaminen on toiminut viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan verrattain hyvin. Tämä johtunee osaltaan myös kansallisesta kattavasta ja toimivasta joukkoviestinnän itsesääntelyjärjestelmästä, jossa journalistinen toiminta on sitoutettu ammattieettiseen säännöstöön, Journalistin ohjeisiin. Ohjeiden noudattamista valvoo Julkisen sanan neuvosto. Rikoslain ja sananvapauslain säännökset turvaavat viime kädessä myös luonnollisten henkilöiden henkilötietojen suojaa julkaisutilanteissa.”

Hakijan tapauksessa ainoa mahdollinen tapa reagoida tilanteeseen on Sanoman mukaan näin ollen jälkikäteiseen oikeussuojakeinoon turvautuminen.

2) Millä kriteereillä hakija on valikoitunut verokoneessa julkaistavien joukkoon ottaen huomioon sen, että verottaja on noudattanut hakijan pyyntöä?

Annetussa selvityksessä on todettu tältä osin asiassa olevan kysymys toimituksen tekemän journalistisen julkaisupäätöksen sisällöstä. Edelleen on jatkettu, että Helsingin Sanomilla eikä Ilta-Sanomilla tiedotusvälineenä ole velvollisuutta perustella tietosuojavaltuutetulle itsenäisiä journalistisia toimitusratkaisujaan. Sanoma on pitänyt perustuslain näkökulmasta ongelmallisena sitä, että viranomainen tiedustelee tällaista asiaa riippumattomalta medialta. Tiedotusvälineiden julkaisupäätöksiin voivat ottaa jälkikäteisesti kantaa Julkisen sanan neuvosto sekä yleinen tuomioistuin mahdollisessa rikosasiassa. Muilla viranomaisilla ei Sanoman mukaan ole toimivaltaa vaatia tiedotusvälineitä perustelemaan julkaisupäätöksiään.

Verohallinto tekee omat ratkaisunsa muun muassa viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) sekä verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annetun lain (1346/1999) perusteella. Annetussa selvityksessä on todettu, että Verohallinnon tekemä ratkaisu koskee sen omaa toimintaa, eikä sillä ole mitään vaikutusta Helsingin Sanomien tai Ilta-Sanomien journalismiin. Edelleen on jatkettu, että Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat eivät ole riippuvaisia Verohallinnosta tai muista viranomaisista, eivätkä niiden journalistiset päätökset riipu viranomaisten tekemistä ratkaisuista. Demokraattisessa yhteiskunnassa tiedotusvälineillä on oikeus julkaista esimerkiksi salassa pidettäväksi määriteltyä aineistoa, jos päätoimittaja katsoo sen journalistisesti perustelluksi. Julkaisupäätöstä voidaan käsitellä ainoastaan jälkikäteen. Sillä, onko Verohallinto suostunut hakijan massaluovutuksia koskevaan pyyntöön, ei Sanoman mukaan ole eikä saa olla vaikutusta Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien journalistiseen harkintaan.

Annetussa selvityksessä on todettu, että Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien julkaisutoiminta perustuu Suomen perustuslain 12 §:ään sekä lakiin sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä. Perustuslain 12 §:n mukaan sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja kenenkään ennakolta estämättä. Perustuslain esitöiden mukaan ”sananvapaussäännös antaa esimerkiksi suojaa julkisen vallan puuttumista vastaan lehdistön toimitukselliselle työskentelylle jo ennen viestin varsinaista ilmaisemista ja julkaisemista”. Edelleen on todettu, että perustuslain sananvapaussäännös kieltää viranomaisilta kaiken ennakollisen puuttumisen julkaistavaan sisältöön. Säännös jättää mahdollisuuden valvoa sananvapauden käyttöä jälkikäteen rikos- ja vahingonkorvausoikeuden keinoin, ja tämäkin mahdollisuus on Sanoman mukaan tarkkarajainen.

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetussa laissa on säädetty tarkempia säännöksiä perustuslaissa turvatun sananvapauden käyttämisestä tiedotusvälineissä. Mainitussa laissa säädetään erilaisista jälkikäteisistä oikeussuojakeinoista, joilla on mahdollista reagoida joukkotiedotusvälineen julkaisemaan sisältöön. Annetussa selvityksessä on todettu, että ennakollisen puuttumisen mahdollisuutta tai toimivaltaa lainsäädännössä ei ole perustettu millekään viranomaiselle. Suomen oikeusjärjestys ei tunnusta ennakkosensuurin mahdollisuutta.

Annetussa selvityksessä on todettu, että Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat ovat riippumattomia tiedotusvälineitä, joiden itsenäisiä toimituksellisia julkaisupäätöksiä eivät sido viranomaisten ratkaisut verotietojen julkaisemisesta tai julkaisematta jättämisestä. Vaikka tiedotusvälineillä ei Sanoman mukaan ole velvollisuutta perustella julkaisupäätöksiään, on annetussa selvityksessä listattu eräitä journalistiseen harkintaan vaikuttaneita seikkoja:

Hakija kuuluu erääseen suomalaiseen varakkaaseen omistajasukuun. Hän lukeutuu varallisuutensa ja asemansa puolesta henkilöihin, joiden verotietoihin liittyy yhteiskunnallisen keskustelun ja tiedonvälityksen avoimuuden näkökulmasta journalistinen intressi. Julkisen sanan neuvoston käytännön mukaan merkittävät tulot tai huomattava varallisuus kaventavat yksityiselämän suojaa silloin, kun julkaistavat tiedot liittyvät hänen taloudelliseen asemaansa.

Hakija ei ole tavallinen keskituloinen suomalainen, vaan hän tienaa 27-kertaisesti keskimääräiseen palkansaajaan nähden. Tämä tekee hakijasta osan yhteiskunnallista taloudellista eliittiä, minkä vuoksi hän on yhteiskunnassa merkittävässä asemassa. Merkittävät pääomatulot kertovat lisäksi, että hakijalla todennäköisesti on valtaa myös niissä yrityksissä, joista hän saa pääomatuloa.

Verotietojen julkaisu mahdollistaa verotuksen rakenteen ja oikeudenmukaisuuden arvioinnin. Verotiedot liittyvät yhteiskunnalliseen keskusteluun tulonjaosta, hyvinvointivaltion rahoituksesta sekä työnteon ja yrittämisen kannustavuudesta. Suomessa verotietojen julkaisun katsotaan vakiintuneesti kuuluvan tiedonvälityksen vapauden piiriin.

Yksittäisiä henkilöitä koskevien verokoneen artikkelien julkaiseminen mahdollistaa sen, että myös tavalliset lukijat voivat tehdä yhteiskuntaa koskevia havaintoja yksittäisten henkilöiden verotietojen perusteella. Yksittäisten henkilöiden verotiedot ovat ainoa tapa ymmärtää tarkasti, miten poliittiset päätökset vaikuttavat tuloihin ja veroihin paikallisesti sekä valtakunnallisesti.

Yksittäisen ihmisen tulojen nousu tai lasku antaa viitteitä siitä, miten heidän toimintansa yhteiskunnassa vaikuttaa heidän henkilökohtaisiin tuloihinsa.

Tiedotusvälineiden toimitusten lisäksi myös lukijat voivat tehdä yksittäisten henkilöiden verotiedoista sellaisia yhteiskuntaamme liittyviä havaintoja, joita toimitukset eivät ilman datajournalismin mahdollistamaa vuorovaikutusta lukijoiden kanssa voisi tuottaa yleisölle.

3) Hakija on kantelussaan tietosuojavaltuutetun toimistolle katsonut, että Sanoma on julkaissut taustatietorekisterin. Oletteko julkaisseet taustatietorekisterin? Jos katsotte, että ette ole, miten perustelette näkemyksenne? Jos katsotte, että olette, miten perustelette taustatietojen julkaisemista?

Annetun selvityksen mukaan Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat eivät ole julkaisseet taustatietorekisteriä. Sekä Helsingin Sanomien että Ilta-Sanomien verokoneen tietokannassa oleva toimituksellinen tausta-aineisto on huomattavasti laajempi kuin julkaistavaksi valikoituva aineisto. Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat julkaisevat vain pienen osan verottajan toimittamasta aineistosta, ja julkaistava aineisto valikoidaan mukaan journalistisen harkinnan perusteella. Annetussa selvityksessä on esitetty, että tämä yksin riittää osoitukseksi siitä, että Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat eivät ole julkaisseet niin sanottua taustatietorekisteriä.

Annetussa selvityksessä on edelleen todettu, että Helsingin Sanomien verokoneen toimituksellinen taustatietokanta sisältää kymmeniä tuhansia henkilöitä, joiden verotietoja ei julkaista – ennen kuin toimitukselliset kriteerit julkaisulle jonain vuonna mahdollisesti täyttyvät. Helsingin Sanomat myös lopettaa henkilön tietojen julkaisemisen, jos henkilö ei enää kuulu tulojensa puolesta siihen joukkoon, joiden tietojen julkaisua Helsingin Sanomat on pitänyt yhteiskunnallisen keskustelun kannalta perusteltuna. Toimituksen tekemä journalistinen päätös tulorajasta perustuu siihen, että se vastaa yhteensä noin kuuden tavallisen suomalaisen tulonsaajan mediaanituloa. Käytännössä näin paljon tienaavat henkilöt käyttävät annetun selvityksen mukaan sellaista merkittävää taloudellista valtaa, että tietojen julkaisu on toimituksellisesti perusteltua.

Ilta-Sanomien toimitus puolestaan on toimitukselliseen harkintaan perustuen määritellyt, että verokoneessa julkaistaan yksittäisen henkilön tiedot, jos hän on tienannut 100 000 euroa (edellisen vuoden aikana). Tällaisia henkilöitä on noin 1,2 % tulonsaajista. Ilta-Sanomien toimituksellinen päätös tulorajasta perustuu siihen, että näin paljon tienaavat henkilöt ovat Ilta-Sanomien mukaan yhteiskunnassa merkittävässä asemassa. Annetussa selvityksessä on edelleen todettu, että nämä ihmiset pystyvät käyttämään sellaista yhteiskunnallista ja taloudellista valtaa, joka perustelee verotietojen julkaisun osana avoimen demokraattisen yhteiskunnan julkista keskustelua. Verotietojen julkaisu näyttää myös sen, kuinka paljon ylemmissä tuloluokissa olevat henkilöt maksavat veroja ja rahoittavat suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa.

Annetussa selvityksessä on todettu, että sekä Helsingin Sanomat että Ilta-Sanomat valikoivat journalistisesti julkaistavaksi pienen murto-osan julkisista verotiedoista. Julkaisua edeltää toimituksessa tehtävä toimitustyö, jossa tietoja arvioidaan, analysoidaan ja käsitellään tarpeellisilla tavoilla julkaisua varten. Toiminnalla ei annetun selvityksen mukaan ole mitään tekemistä taustarekisterin julkaisemisen kanssa.

Annetussa selvityksessä on edelleen jatkettu, että toimituksellisen taustarekisterin julkaiseminen olisi sinänsä sallittua, jos sille olisi journalistiset perusteet. Tällainen rekisteri voisi annetun selvityksen mukaan olla esimerkiksi kansanedustajien tulotasosta kertova aineisto, jolloin koko rekisterin julkaiseminen olisi journalistisesti perusteltua. Annetussa selvityksessä todetusti usein kuitenkin on niin, että tiedotusvälineen hallussa oleva toimituksellinen henkilörekisteri ei kokonaisuudessaan ylitä toimituksessa tehtävän journalistisen arvion mukaan julkaisukynnystä, eikä sitä silloin julkaista sellaisenaan.

4) Olette todenneet hakijalle, että Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien toteuttama verotietojen toimituksellinen käsittely ja julkaisu eroavat olennaisella tavalla Satakunnan Markkinapörssin toiminnasta ja toteuttamasta verotietojen käsittelystä. Miten perustelette tätä väitettänne?

Edellä tarkoitetussa tapauksessa Satakunnan Markkinapörssi Oy oli julkaissut vuosittain ilmestyvissä Veropörssi-lehdissä noin 1,2 miljoonan henkilön verotiedot. Alaraja julkaistavalle tiedolle oli määritelty kuntakohtaisesti. Tulorajat, jotka ylittävien henkilöiden tulot julkaistiin Veropörssi-lehdissä, oli hyvin matala. Esimerkiksi Helsingin osalta rajaksi oli ansiotulojen osalta valittu 36 000 euroa, pienemmissä kunnissa alaraja oli tätäkin matalampi. Verotietoja oli mahdollista myös ostaa tekstiviestipalvelun kautta.

Ratkaisussa korkein hallinto-oikeus ei arvioinut tiedotusvälineen oikeutta tietojen julkaisuun vaan sitä, oliko henkilötietoja käsitelty tietosuojalainsäädännön edellyttämällä tavalla. Korkeimman hallinto-oikeuden arvion mukaan Satakunnan Markkinapörssi Oy:n toiminta oli kahdesta syystä ollut tietosuojalainsäädännön vastaista:

Henkilötietojen käsittely Satakunnan Markkinapörssi Oy:n toimituksellisessa taustarekisterissä olisi sinänsä ollut tietosuojalainsäädännön mukaista. Siitä kuitenkin teki tietosuojalainsäädännön vastaista se, missä laajuudessa samoja tietoja sittemmin käsiteltiin Veropörssi-lehdessä.

Toinen peruste koski tekstiviestipalvelua. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että tekstiviestipalvelu ei vastannut sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain tarkoittamaa viestin toimittamista yleisölle. Mainitussa laissa yleisöksi on määritelty satunnainen vastaanottajajoukko, kun taas tekstiviestipalvelussa viesti toimitettiin vain tiedon tilanneelle.

Annetussa selvityksessä on esitetty, että kumpikaan edellä mainituista tilanteista ei ole tässä asiassa käsillä. Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat ovat julkaisseet verotietoja valikoidusti, harkitusti ja ratkaisevalla tavalla suppeammin sekä aivan eri laajuudessa kuin Satakunnan Markkinapörssi Oy. Annetussa selvityksessä on edelleen jatkettu, että Satakunnan Markkinapörssi Oy ei käyttänyt julkaistujen verotietojen valinnasta lainkaan journalistista harkintaa sen osalta, mitkä verotiedoista ovat sellaisia, että niiden julkaiseminen on yhteiskunnallisesti perusteltua. Pääasiallisena tarkoituksena oli julkaista verotiedot sellaisenaan Veropörssi-lehdessä.

Annetussa selvityksessä on todettu, että Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat sen sijaan käyttävät journalistista harkintaa sen suhteen, mitkä tiedoista on perusteltua julkaista. Verokone ja verokoneessa julkaistut tiedot ovat sekä journalistisen valmistelutyön ja journalistisen harkinnan, rajanvedon sekä päätöksenteon tulos. Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat julkaisevat vain murto-osan verottajalta saamastaan aineistosta, ja julkaisua punnitaan toimituksessa journalistisesti. Helsingin Sanomien julkaisemien verotietojen alaraja on 150 000 euron vuositulot, ja Ilta-Sanomien osalta alaraja on 100 000 euroa. Annetussa selvityksessä on esitetty tämän olevan merkittävä ero suhteessa Veropörssin tapaukseen.

Annetussa selvityksessä on havainnollistettu Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien toiminnan eroa suhteessa Veropörssin tapaukseen. Esimerkissä on käytetty viitteenä vuoden 2018 verotietoja. Tilastokeskustietojen mukaan vuonna 2018 veronalaisia tuloja sai 4 724 000 ihmistä. Kun Veropörssissä tuloraja oli 36 000 euroa, lehdessä olisi vuoden 2018 tietojen perusteella julkaistu 1 879 000 veronmaksajan tiedot, eli 40 % kaikista verotiedoista. Ilta-Sanomien 100 000 euron tulorajan perusteella olisi vuonna 2018 julkaistu 92 000 ihmisen verotiedot, mikä vastaa noin 1,9 % veronmaksajista. Helsingin Sanomien 150 000 euron tulorajan perusteella olisi julkaistu 31 000 ihmisen verotiedot, mikä vastaa noin 0,7 % veronmaksajista.

Kun korkeimman hallinto-oikeuden mukaan Satakunnan Markkinapörssi Oy:n toiminnassa ongelmallista oli nimenomaan julkaistavien verotietojen laajuus, on annetun selvityksen mukaan tällä perusteella ilmeistä, että Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien toiminta eroaa siitä olennaisella tavalla. Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat julkaisevat verotietoihin perustuvaa journalistista sisältöä juuri sellaisella tavalla, joka annetun selvityksen mukaan on korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun perusteella nimenomaan hyväksyttävää.

Annetussa selvityksessä on edelleen jatkettu, että kokonaisuutena arvioiden Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien Verokone-journalismia ei voida myöskään laatunsa, käsittelytapansa ja kontekstinsa puolesta verrata Satakunnan Markkinapörssi Oy:n tapaukseen. Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien toiminnassa on kysymys datajournalismiksi kutsutusta journalismin alalajista. Verokone-tyyppisiä julkaisuja varten datajournalistit keräävät ja yhdistelevät journalistisin perustein valittuja tietoaineistoja. Tietoaineistot muokataan ja esitetään tavalla, joka luo vuorovaikutusta yleisön kanssa ja palvelee yhteiskunnallista keskustelua. Tietojen ympärille voidaan myös luoda muita journalistisia sisältöjä.

Lisäksi annetussa selvityksessä on todettu, että Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien hyödyntämät datajournalismin työkalut ja menetelmät tarjoavat uudenlaisia mahdollisuuksia yhteiskunnallisesti tärkeiden tietojen julkaisemiseen. Satakunnan Markkinapörssi Oy:n tapauksesta tämä aspekti Sanoman mukaan puuttui.

Lopuksi on todettu, että Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien julkaisuissa on kysymys journalistiseen harkintaan perustuvasta, huolellisesti ja analyyttisesti tuotetusta kokonaisuudesta, jossa huomiota on kiinnitetty nimenomaan yhteiskunnallisen keskustelun palvelemiseen.

5) Miten perustelette kieltäytymistänne poistaa hakijaa koskevia tietoja verokoneista?

6) Miten perustelette kieltävää vastausta siihen, että hakija on vastustanut henkilötietojensa käsittelyä verokoneissa?

Annetussa selvityksessä on todettu, että verokoneet ovat Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien journalistista sisältöä. Journalistin ohjeiden 2 kohdan mukaan tiedonvälityksen sisältöä koskevat ratkaisut on tehtävä journalistisin perustein, eikä sisältöä koskevaa päätösvaltaa saa missään oloissa luovuttaa toimituksen ulkopuolisille. Annetussa selvityksessä on esitetty, että Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat toimisivat Journalistin ohjeiden vastaisesti, jos ne luovuttaisivat tietojen julkaisua koskevan päätösvallan hakijalle tilanteessa, jossa tietojen julkaisemiselle on journalistinen peruste.

Suomen oikeusjärjestelmä ei tunne oikeutta rajoittaa tai estää ennalta tiedotusvälineiden journalistisia julkaisupäätöksiä. Annetussa selvityksessä on todettu, että Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat ovat journalistisen harkintansa perusteella arvioineet, että tietojen julkaiseminen on yhteiskunnallisen keskustelun kannalta perusteltua. Tiedotusvälineiden itsenäiseen julkaisupäätökseen on mahdollista reagoida ainoastaan jälkikäteisiä oikeussuojakeinoja käyttämällä.

Annetussa selvityksessä on edelleen jatkettu, että kun hakijan henkilötietoja on käsitelty journalistisessa tarkoituksessa, tietojen käsittelyyn ei tietosuojalain 27 §:n 1 momentin mukaan sovelleta yleisen tietosuoja-asetuksen 17 artiklaa (oikeus tulla unohdetuksi) eikä 21 artiklaa (vastustamisoikeus). Edelleen on esitetty, että Helsingin Sanomilla eikä Ilta-Sanomilla ole tietosuojalainsäädännön mukaista velvoitetta poistaa hakijan verotietoja verokoneista eikä liioin velvoitetta toteuttaa hakijan vaatimusta tietojen käsittelyn vastustamisesta.

Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat eivät lähtökohtaisesti poista toimitukselliseen aineistoon liittyviä tietoja painetuista tai verkkojulkaisuistaan tai -arkistoistaan. Julkaistujen tietojen poistaminen sillä perusteella, että ne eivät yksittäisten henkilöiden subjektiivisen käsityksen mukaan ole ajankohtaisia tai välttämättömiä, johtaisi Sanoman mukaan tiedotusvälineiden toimintaedellytysten perusteettomaan rajoittumiseen. Annetussa selvityksessä on edelleen jatkettu, että poistamisessa olisi kysymys myös tiedotusvälineen toimituksellisen sisällön jälkikäteisestä muuttamisesta, käytännössä historiaan puuttumisesta.

Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat ovat todenneet, että niillä ei ole tietosuojasääntelyn tai minkään muunkaan lainsäädännön mukaista velvoitetta poistaa hakijan verotietoja verokoneista taikka toteuttaa hakijan vaatimusta tietojen käsittelyn vastustamisesta. Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat ovat esittäneet julkaisseensa hakijan verotiedot itsenäisen toimituksellisen harkinnan perusteella osana niiden toimituksellista sisältöä. Hakijan verotietojen poistamiselle ei Sanoman mukaan ole painavia ja journalistisesti tai yhteiskunnallisesti kestäviä perusteita. Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat ovat viitanneet myös Journalistin ohjeiden 2 kohtaan, jossa on korostettu toimituksellisen päätösvallan luovuttamattomuutta. Vapaan ja riippumattoman lehdistön toiminta ei Sanoman mukaan olisi mahdollista, mikäli yksityishenkilöt voisivat valita, mitä tietoja heistä julkaistaan journalistisessa tarkoituksessa. Tiedonvälityksen sisältöä koskevat ratkaisut on tehtävä toimituksellisin perustein, eikä tätä päätösvaltaa saa missään oloissa luovuttaa toimituksen ulkopuolelle.

Hakijan vastine

Hakijalle on varattu mahdollisuus antaa asiassa vastine. Hakija on antanut vastineensa 27.11.2020.

Hakija on antamassaan vastineessa aluksi todennut, että sananvapaus ja ennakkosensuurin kielto eivät tarkoita sitä, että tietosuojalainsäädäntöä ei sovellettaisi nyt kysymyksessä olevien lehtien ja Sanoma Media Finland Oy:n toimintaan. Hakija on korostanut, että myös media on velvollinen noudattamaan tietosuojalainsäädäntöä, ja että tästä velvollisuudesta voidaan poiketa vain lainsäädännössä nimenomaisesti säädettyjen poikkeusten rajoissa.

Hakija on lisäksi viitannut jo aiemmin esille nostamaansa seikkaan eri perusoikeuksien yhteensovittamisesta. Hakija on korostanut myös yksityisyyden olevan perustuslailla suojattu oikeus. Hakija on edelleen todennut, että yksityisyyttä voidaan rajoittaa vain siltä osin kuin on välttämätöntä sananvapauden toteuttamiseksi. Hakija on myös viitannut edellä mainittuun korkeimman hallinto-oikeuden Veropörssi-ratkaisuun, jossa on todettu, että poikkeukset ja rajoitukset on toteutettava täysin välttämättömän rajoissa. Hakija on todennut, että asiassa annettu selvitys ei anna hakijalle perusteita muuttaa aiemmin esittämäänsä näkemystä.

Tietosuojalainsäädäntö ja julkaisutoiminta

Toisin kuin Sanoma on esittänyt, hakija on esittänyt myös julkaisutoiminnan olevan tietosuojalainsäädännön tarkoittamaa henkilötietojen käsittelyä ja siten myös tähän toimintaan sovelletaan yleistä tietosuoja-asetusta ja tietosuojalakia. Hakija on tässä yhteydessä viitannut yleisen tietosuoja-asetuksen 4 artiklan 2 kohdan määritelmään henkilötietojen käsittelystä. Hakija on todennut henkilötietojen käsittelyn määritelmän olevan hyvin laaja, ja se on hakijan mukaan myös laajentunut aiemman henkilötietodirektiivin mukaisesta määritelmästä. Hakija on edelleen todennut, että henkilötietojen käsittely kattaa käytännöllisesti katsoen kaikki mahdolliset henkilötietoihin kohdistuvat toimenpiteet.

Edelleen toisin kuin Sanoma on esittänyt, myös itsenäisiä julkaisupäätöksiä arvioidaan hakijan mukaan tietosuojalainsäädännön mukaisesti. Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain soveltuminen ei hakijan mukaan millään tavalla poissulje tietosuojalainsäädännön soveltumista.

Ennakkosensuuri

Hakija on esittänyt, että käsillä olevassa asiassa ei ole kysymys ennakkosensuurista vaan siitä, onko Sanoman toiminta ollut tietosuojalainsäädännön mukaista. Hakija on esittänyt, että mihinkään tiedonvälitykseen ei voitaisi puuttua, mikäli ennakkosensuurin kieltoa tulkittaisiin yhtä leveästi kuin Sanoma on sitä tässä asiassa tulkinnut. Esimerkiksi myös Veropörssi-tapaus olisi tällöin ennakkosensuuria, sillä siinä on käytännössä todettu, että vastaavat listaukset ovat myös tulevina vuosina henkilötietolain vastaisia. Hakija on edelleen jatkanut, että tosiasiassahan mikään viranomainen ei kuitenkaan estänyt Satakunnan Markkinapörssi Oy:tä ja Satamedia Oy:tä julkaisemasta vastaavia listoja myös jatkossa.

Annetussa vastineessa on edelleen todettu, että mikäli nyt käsillä olevassa asiassa katsottaisiin, että Sanoman toiminta on ollut tietosuojalainsäädännön vastaista, ei tämä itsessään estäisi Sanomaa silti jatkamasta verotietojen julkaisua verokoneissa tai estäisi edes hakijan kohdalla hänen tietojensa julkaisua jatkossakin. Julkaisutoiminnan seuraukset hakijan mukaan vain käsiteltäisiin aina erikseen jälkikäteen.

Hakija on edelleen viitannut Veropörssi-ratkaisuun ja todennut, että asiassa ei katsottu olevan kysymys ennakkosensuurista. Tässä ratkaisussa on todettu seuraavasti: ” [h]enkilötietolakia edeltäneen henkilörekisterilain muutoksen esitöistä (HE 311/1993 vp) ilmenee muun ohella, että lehdistön piirissä on katsottu, että oikeus julkaista vapaasti tietoja edellyttää myös, että tietoja voidaan etukäteen vapaasti kerätä ja tallettaa. Henkilötietojen käsittelyn rajoittaminen tässä vaiheessa eli jo ennen julkaisua voisi käytännössä merkitä sitä, että etukäteen määrätään siitä, mitä saa julkaista. Mainitun kaltainen lopputulos olisi ristiriidassa sananvapautta turvaavan perusoikeuden kanssa.” Hakija on edelleen jatkanut toteamalla, että korkein hallinto-oikeus ei katsonut, että kysymys olisi ennakkosensuurista, kun julkaisun lainmukaisuutta arvioidaan tietojen julkaisun jälkeen. Hakijan mukaan tällainen tulkinta ei olisi edes mahdollinen, sillä tällöin lehdistön toimintaan ei käytännössä voitaisi puuttua milloinkaan.

Nyt käsillä olevassa asiassa hakijan tiedot on jo julkaistu ja niitä käsitellään jo. Näin ollen asiassa on hakijan mukaan kysymys Veropörssi-asiaa vastaavasta tilanteesta. Hakija on käsillä olevassa asiassa katsonut, että kysymyksessä olevan taustarekisterin julkaiseminen näin merkittävässä laajuudessa ja lähes sellaisenaan Sanoman verokoneissa on tietosuojalainsäädännön vastaista.

Journalistinen tarkoitus

Hakija on antamassaan vastineessa viitannut yleisen tietosuoja-asetuksen johdanto-osan perustelukappaleeseen 153, jossa on todettu, että journalismin käsitettä on tulkittava väljästi. Hakija on esittänyt, että journalismin käsitteen laajuus on kuitenkin liittynyt enemmän siihen, että millaisten toimijoiden tuottamaa sisältöä voidaan pitää journalistisena. Hakija on viitannut tämän osalta Euroopan unionin piirissä käytyyn keskusteluun, joka on hakijan mukaan kohdistunut pääasiassa siihen, että journalismin käsitettä laajennetaan kattamaan myös uusia tiedonvälityksen muotoja, eli että se ei rajoittuisi vain perinteisiin mediatoimijoihin ja lehtitaloihin. Näin voidaan varmistaa se, että demokratia ja tiedonvälitys toteutuvat tehokkaasti myös sellaisissa valtioissa, joissa valtamedia saattaa olla esimerkiksi valtiovallan kontrollissa tai muutoin puolueellista.

Hakija on viitannut Sanoman asiassa antamaan selvitykseen, jossa Sanoma puolestaan on viitannut Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisuun C-345/15 Buivids ja sen kohtaan 51. Mainitussa kohdassa on todettu, että ”jotta voidaan ottaa huomioon se merkitys, joka sananvapaudella on kaikissa demokraattisissa yhteiskunnissa, siihen liittyviä käsitteitä, journalismin käsite mukaan lukien, on tulkittava laajasti”. Hakija on korostanut, että kysymyksessä oleva ratkaisu jatkuu kuitenkin seuraavasti kohdissa 52 ja 53:

”Niinpä direktiivin 95/46 valmisteluasiakirjoista ilmenee, että direktiivin 9 artiklassa säädettyjä poikkeuksia ja vapauksia ei sovelleta pelkästään joukkotiedotusyrityksiin vaan tämän lisäksi myös kaikkiin journalismia harjoittaviin henkilöihin”.

”Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että ”journalistisia toimintoja” ovat toiminnot, joiden tarkoituksena on tietojen, mielipiteiden tai ajatusten ilmaiseminen yleisölle millä tahansa tiedonsiirron välineellä”.

Mainitussa ratkaisuissa tosiasiassa painopiste on hakijan mukaan ollut sen arvioinnissa, millaisia toimijoita voidaan pitää journalistisina.

Hakija on korostanut asiassa olevan kysymys siitä, tapahtuuko verokoneessa tietojen käsittely journalistiseen tarkoitukseen. Lisäksi hakija on korostanut tietosuojalain 27 §:n sanamuotoa, joka sisältää määreen ”ainoastaan”. Vaikka edellä mainittu lainkohta ei suoraan määrittele sitä, mikä on ”riittävän journalistista”, asettaa lainkohta käsittelylle selvän lisävaatimuksen.

Hakija on edelleen viitannut asiassa annettuun selvitykseen, jossa on esitetty journalistisen tarkoituksen täyttyvän varmasti silloin, kun tietoja käsitellään toimituksessa siten, että käsittelyn tavoitteena on laatia tai julkaista journalistista sisältöä. Hakija on kuitenkin korostanut, että tämä ei riitä siihen, että tietosuojalain 27 §:ssä säädetty poikkeus tulisi sovellettavaksi. Tietoja on hakijan esittämän mukaan myös tosiasiassa käsiteltävä ainoastaan journalistiseen tarkoitukseen.

Hakija on edelleen korostanut erottelua lehdistön taustarekisterin käsittelyn ja julkaistavan sisällön välillä. Hakija ei kiistä, etteikö lehdistön sisäinen verotietojen käsittely, eli niin kutsuttu taustarekisteri, täyttäisi vaatimusta käsittelystä ainoastaan journalistiseen tarkoitukseen. Hakija on päinvastoin katsonut, että tällainen taustatyö harkittuja uutisia artikkeleita varten on kiistämättä journalistista ja että se tapahtuu ainoastaan journalistiseen tarkoitukseen. Hakija on kuitenkin katsonut, että verotietoja ei käsitellä ainoastaan journalistiseen tarkoitukseen silloin, kun verottajalta saatu listaus julkaistaan tässä laajuudessa verokoneissa.

Hakija on tässä yhteydessä viitannut tietosuojalain esitöihin:

”Tietosuojavaltuutetun toimistossa on vuosien 2008–2017 aikana ollut vireillä noin 200 asiaa, jotka ovat koskeneet sananvapauden ilmaisun ja henkilötietojen suojan yhteensovittamista. Viime vuosina merkittävä osa kansalaisten tekemistä kanteluista edellä mainituissa asioissa on liittynyt henkilötietojen julkaisemiseen verkossa ja erilaisissa joukkoviestintävälineissä. Osa käsiteltävistä asioista on tullut vireille, koska tietosuojavaltuutettu on katsonut, ettei kyseinen henkilötietojen käsittely kuulu henkilötietolain 2 §:n 5 momentin soveltamisalarajauksen piiriin. Tästä esimerkkinä verotustietojen julkaisemiseen liittyvä niin kutsuttu Veropörssi-asia (KHO 2009:82), josta korkein hallinto-oikeus pyysi vuonna 2007 ennakkoratkaisua unionin tuomioistuimelta.

Korkein hallinto-oikeus totesi unionin tuomioistuimen antaman ennakkoratkaisun C-73/07 perusteella antamassaan ratkaisussa KHO 2009:82 sananvapauden ja henkilötietojen yhteensovittamisen osalta, että henkilötietolain 2 §:n 5 momentin soveltamisalan rajauksen arvioinnin lähtökohtana on se, onko kyseisen toiminnan tarkoituksena tietojen, mielipiteiden ja ajatusten ilmaiseminen yleisölle. Arvioinnissa on otettava huomioon se, missä määrin toiminnan voidaan katsoa pikemmin edistävän yhteiskunnallisesti kiinnostavaa keskustelua kuin pyrkivän yhteiskunnallisesta keskustelusta irrallaan tyydyttämään yksittäisten henkilöiden uteliaisuutta.

Ratkaisun mukaan henkilötietojen käsittelynä toimituksellista tarkoitusta varten ei kuitenkaan voida pitää tietojen sellaista käsittelyä, jossa toimituksellisessa tarkoituksessa muodostettu henkilörekisteri laajamittaisesti, lähes kokonaisuudessaan ja lähes sellaisenaan, vaikkakin eri osissa ja kunnittain, julkaistaan erillisinä luetteloina. Koska rekisteröityjen tietojen julkaiseminen tässä laajuudessa rinnastui koko asianomaisen yhtiön toimituksellisessa tarkoituksessa keräämän niin sanotun taustarekisterin julkaisemiseen, kysymys ei ollut pelkästään tietojen, mielipiteiden tai ajatusten ilmaisemisesta. Demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätön, avoin ja yhteiskunnallisesti kiinnostava keskustelu taikka yhteiskunnallisen vallankäytön kontrolli ja arvostelun vapaus eivät edellytä yksittäisiä henkilöitä ratkaisusta ilmenevin tavoin yksilöityjen henkilötietojen julkaisemista siinä laajuudessa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen suuri jaosto antoi asiassa ratkaisunsa 27.6.2017.”

Hakija on viitannut asiassa aiemmin lausumaansa ja todennut edelleen katsovansa, että verokoneiden ensisijaisena tarkoituksena on ihmisten uteliaisuuden tyydyttäminen. Hakija on katsonut, että Sanoman asiassa antama selvitys ei anna aihetta arvioida asiaa toisin yleisesti eikä tässä tapauksessa.

Hakija on viitannut Ilta-Sanomien verokonetta mainostavaan sisältöön, joka sisältö on sisältänyt maininnan ”[v]erotiedoista voi olla hyötyä, jos haluaa tarkistaa esimerkiksi tietyn alan palkkatason kollegojen palkkoja vertailemalla”. Hakija on kuitenkin korostanut, että verokoneissa ei kuitenkaan ole kerrottu sitä, millä alalla tai mistä työtehtävästä verokoneesta ilmi käyvät tulot on saatu. Näin ollen hakija on katsonut, että tällaista palkkavertailua ei tosiasiassa verokoneen perusteella ole mahdollista luotettavasti tehdä.

Taustarekisterin julkaisemisesta

Hakija on viitannut Sanoman asiassa antamaan selvitykseen, jossa on todettu, että asiassa ei ole kysymys taustarekisterin julkaisemisesta, vaan journalistisen harkinnan perusteella julkaistusta aineistosta. Hakija on kuitenkin esittänyt, että Sanoma ei ole millään tavalla tätä väitettään perustellut. Sanoma ei esimerkiksi ole kertonut, mitä tietoja on jätetty julkaisematta. Ottaen huomioon verokoneiden tietosisällön laajuus ja se, että verottaja toimittaa lehdistölle tiedot kaikista sellaisista henkilöistä, jotka ovat tienanneet vähintään 100 000 euroa, on hakijan mukaan haastavaa ymmärtää, mitä tietoja Sanoma on jättänyt julkaisematta.

Hakija on edelleen esittänyt näkemyksenään joka tapauksessa olevan selvää, että vaikka Sanoma jättäisi joitakin tietoja julkaisematta, julkaisee se verokoneissaan merkittävässä laajuudessa ja lähes sellaisenaan verottajalta saamansa tiedot. Siten sillä ei hakijan mukaan ole juridista merkitystä, onko Sanomalla hallussaan vielä tätäkin suuremman joukon tiedot, koska taustarekisterin julkaiseminen pelkästään jo tässä laajuudessa ja näin mekaanisesti ei hakijan näkemyksen mukaan ole tietosuojalainsäädännön mukaista. Hakijan näkemyksen mukaan tämä ei täytä ainoastaan journalistiseen tarkoitukseen tapahtuvan käsittelyn edellytyksiä.

Käytettävissä olevat oikeussuojakeinot

Hakija on viitannut asiassa annettuun selvitykseen, jossa on todettu kotimaisessa lainsäädännössä valitun lähtökohdaksi sen, että julkaistujen tietojen osalta yksityisyyden suojan riittävät takaamaan jälkikäteiset oikeussuojakeinot, kuten kantelu Julkisen sanan neuvostolle tai rikosilmoitus.

Hakija on kannellut asiasta nimenomaan tietosuojalainsäädännön perusteella. Tietosuojalainsäädännössä on säädetty rekisteröidyille omista oikeussuojakeinoista, jotka voivat hakijan mukaan olla myös tietyissä määrin ennakollisia. Hakija on lisäksi todennut tässä asiassa käyttävänsä nimenomaan jälkikäteistä oikeussuojakeinoa, sillä hakijan tiedot on jo julkaistu ja niitä jo käsitellään. Hakija on kantelullaan käyttänyt yleisen tietosuoja-asetuksen 77 artiklaan perustuvaa oikeuttaan tehdä valitus valvontaviranomaiselle. Hakija on katsonut, että hänen henkilötietojensa käsittelyssä rikotaan yleistä tietosuoja-asetusta, eikä Sanoma hakijan pyynnöstä huolimatta ole korjannut menettelyään.

Tietosuojavaltuutetun toimivallasta ja hakijan valikoitumisesta verokoneeseen

Toisin kuin Sanoma on katsonut, hakijan mukaan tietosuojavaltuutettu on toimivaltainen arvioimaan hakijan tietojen käsittelyä Sanoman verokoneissa. Hakijan tietojen käsittely verokoneissa on tietosuojalainsäädännön tarkoittamaa henkilötietojen käsittelyä. Yleisessä tietosuoja-asetuksessa tarkoitettuna kansallisena valvontaviranomaisena toimii nimenomaan tietosuojavaltuutettu.

Selvyyden vuoksi hakija on lisäksi todennut, että tietosuojavaltuutettu on tässä asiassa toimivaltainen, vaikka vastoin hakijan näkemystä verokoneissa tapahtuvan käsittelyn katsottaisiin tapahtuneen ainoastaan journalistisia tarkoituksia varten. Tietosuojalain 27 §:ssä säädetyt poikkeukset eivät nimittäin koske koko tietosuojalainsäädäntöä, vaan ainoastaan kysymyksessä olevassa pykälässä nimenomaisesti mainittuja yleisen tietosuoja-asetuksen artikloja. Hakija on edelleen todennut, että muilta osin tietosuojalainsäädäntö soveltuu myös käsittelyyn, joka tapahtuu ainoastaan journalistiseen tarkoitukseen.

Se, että hakija on osakkeenomistaja yksityisessä osakeyhtiössä, ei hakijan näkemyksen mukaan tee hänestä yhteiskunnallisesti merkittävässä asemassa olevaa henkilöä. Hakija on toivonut, että päinvastaista väitettä olisi perusteltu jollakin konkreettisella esimerkillä, eli esimerkillä siitä, millaista valtaa täysin politiikan ulkopuolella oleva henkilö voi edes käyttää. Hakijan mukaan tällainen epäselvä viittaus ei riitä perustelemaan yli sadantuhannen suomalaisen yksityisyyden merkittävää rajoittamista.

Hakija on edelleen jatkanut, että väite siitä, että esimerkiksi hakijan verotietoja tarkastelemalla joku ulkopuolinen henkilö voisi ymmärtää, miten poliittiset päätökset vaikuttavat tuloihin ja veroihin paikallisesti sekä valtakunnallisesti on varsin mielenkiintoinen. Verokoneet eivät hakijan mukaan kuitenkaan kerro hakijan taustasta käytännössä mitään, ei esimerkiksi jäsenyyttä ”varakkaassa omistajasuvussa” tai sitä, minkä yhtiön osakkeita hakija omistaa. Siten tällaisten johtopäätösten ja havaintojen tekeminen verokoneiden tiedoista on hakijan näkemyksen mukaan mahdotonta.

Hakija on myös kyseenalaistanut sen, miten hänen tulojensa nousu tai lasku voi kertoa siitä, miten hänen toimintansa yhteiskunnassa vaikuttaa hänen henkilökohtaisiin tuloihinsa. Hakija on korostanut, että hän ei ole millään tavalla poliittisesti aktiivinen eikä toimi muutoinkaan tavallisesta ihmisestä poikkeavalla tavalla yhteiskunnassa. Edelleen hakija on todennut, että verokone ei kerro mitään tällaista tietoa hakijan yhteiskunnallisesta toiminnasta, joten hakijan mukaan tällaisten johtopäätösten tekeminen ei verokoneen perusteella onnistu.

Hakija on viitannut asiassa annettuun selvitykseen, jossa Sanoma on todennut, että Suomessa verotietojen julkaisun on katsottu vakiintuneesti kuuluvan tiedonvälityksen vapauden piiriin. Sanoma on ottanut tässä yhteydessä esille hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpään Aamulehdessä julkaistun haastattelun. Tämä haastattelu on kuitenkin hakijan kertoman mukaan keskittynyt siihen, onko verottajalla perusteita jättää luovuttamatta osana lehdistön massapyyntölistoja tiettyjen henkilöiden tiedot. Hakija on edelleen todennut, että tähän liittyen on erotettava toisistaan lehdistön oikeus taustarekisteriin ja se, mitä lehdistöllä on oikeus julkaista.

Käsillä olevan tapauksen ja Veropörssi-asian vertailua

Hakija on viitannut asiassa annettuun selvitykseen, jossa Sanoma on esittänyt nyt käsiteltävän asian eroavan Veropörssi-asiasta julkaistavien tietojen lukumäärällä.

Hakija on korostanut, että toisena keskeisenä erona on se, että toisin kuin Veropörssi-asiassa, Sanoman verokoneet ovat saatavilla internetissä ja verokone toimii hakukonemaisesti. Tietyn henkilön tietojen selvittäminen verokoneen avulla on siten merkittävästi nopeampaa, edullisempaa ja helpompaa kuin mitä se Veropörssi-asian yhteydessä oli. Tietojen saattaminen tällä tavalla helposti ja ilmaiseksi kaikkien saataville aiheuttaa rekisteröidyille merkittävästi suurempaa haittaa kuin paperisessa, maksullisessa lehdessä julkaiseminen. Lisäksi hakija on todennut olevan yleisesti tiedossa, että kerran internetissä julkaistu tieto myös pysyy julkisena, eikä sitä jälkikäteen voida kaikkialta tehokkaasti poistaa.

Hakija on todennut, että korkein hallinto-oikeus ei Veropörssi-asiassa ottanut kantaa siihen, minkälaisen tietomäärän julkaiseminen olisi hyväksyttävää. Siten pelkästään se, että Sanoma julkaisee vähemmän tietoja, ei hakijan mukaan riitä siihen, että Sanoman ei katsottaisi julkaisseen taustarekisteriä (kokonaan tai osittain).

Antamassaan vastineessa hakija on edelleen todennut, että toisekseen Sanoma joka tapauksessa julkaisee yli 100 000 suomalaisen tulotiedot ja samalla rajoittaa kaikkien heidän yksityisyyttään ilman minkäänlaista tapauskohtaista harkintaa ja arviointia. Kysymys on merkittävästä määrästä rekisteröityjä. Hakijan esittämän mukaan tällaista käsittelyvolyymia ei voida mitenkään pitää vähäisenä.

Hakija on edelleen jatkanut, että verokoneissa suoritetussa henkilötietojen käsittelyssä on näin ollen kysymys erittäin laajasta henkilötietojen käsittelystä sekä rekisteröityjen lukumäärän osalta että yksittäisten henkilötietojen osalta. Hakija on kyseenalaistanut sen, onko näin laajamittainen käsittely välttämätöntä (tai edes oikea ja tosiasiassa tehokas tapa) niiden tavoitteiden saavuttamiseksi, joilla Sanoma perustelee tietojen julkaisua. Hakija on korostanut, että asiassa on kysymys kahden perusoikeuden yhteensovittamisesta, jolloin yksityisyyden suojaan tehtävät poikkeukset ja rajoitukset on toteutettava täysin välttämättömän rajoissa.

Hakija on vielä lopuksi todennut, että asiassa on kysymys samasta rajanvedosta kuin Veropörssi-asiassa. Asiassa on ratkaistava se, onko Sanoma käsitellyt taustarekisterin tietoja siinä laajuudessa verokoneissa, että käsittely on tältä osin katsottava tietosuojalainsäädännön vastaiseksi.

Sovellettavasta lainsäädännöstä

Euroopan parlamentin ja neuvoston yleistä tietosuoja-asetusta (EU) 2016/679 (yleinen tietosuoja-asetus) on sovellettu 25.5.2018 alkaen. Säännös on asetuksena jäsenvaltioissa välittömästi sovellettavaa oikeutta. Yleinen tietosuoja-asetus sisältää kansallista liikkumavaraa, minkä perusteella kansallisella lainsäädännöllä voidaan täydentää ja täsmentää asetuksessa nimenomaan määriteltyjä seikkoja. Tietosuojalaki (1050/2018) täsmentää ja täydentää yleistä tietosuoja-asetusta ja sen kansallista soveltamista.

Oikeudelliset kysymykset

Tietosuojavaltuutettu arvioi ja ratkaisee hakijan asian edellä mainitusti yleisen tietosuo-ja-asetuksen ja tietosuojalain pohjalta. Asiaan liittyy seuraavat oikeudelliset kysymykset:

Kuuluuko Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien verokoneiden yhteydessä suoritettava henkilötietojen käsittely tietosuojalain 27 §:n 1 momentissa säädetyn poikkeuksen soveltamisalaan; ja

Riippumatta siitä, katsotaanko Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien verokoneiden yhteydessä suoritettavan henkilötietojen käsittelyn kuuluvan tietosuojalain 27 §:n 1 momentissa säädetyn poikkeuksen soveltamisalaan vai ei, on tietosuojavaltuutetun ratkaistava kysymys siitä, onko nyt käsillä olevassa asiassa kysymys yleisen tietosuoja-asetuksen 5 artiklan 1 kohdan a alakohdan tai 32 artiklan vastaisesta henkilötietojen käsittelystä.

Selvyyden vuoksi on todettava, että tietosuojavaltuutettu ei ole toimivaltainen arvioimaan kysymystä siitä, miltä osin verotustiedot ja verotusta koskevat viranomaisten asiakirjat ovat julkisia verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annetun lain nojalla (1346/1999). Sikäli kun on kysymys edellä mainitun lain ja yleisen tietosuoja-asetuksen suhteesta, tällainen arviointi tehdään lainvalmistelun yhteydessä. Tietosuojavaltuutettu ei ole siten voinut arvioida rekisterinpitäjän oikeutta julkaista verotustietoja sinänsä, eikä kysymys ole mahdollisesta ennakollisesta puuttumisesta julkaisujen sisältöön. Asiassa on kyse yksinomaan siitä, soveltuuko tietosuojalain 27 §:ssä säädetty poikkeus asiassa tarkoitettuun henkilötietojen käsittelyyn.

Tietosuojavaltuutettu kiinnittää tässä yhteydessä huomiota myös siihen, että tietosuojavaltuutetun tehtävänä ei ole sananvapauden ja henkilötietojen suojan yhteensovittaminen. Tämä yhteensovittaminen on tehty kansallisen lainsäätäjän toimesta tietosuojalain 27 §:ssä säädetyillä poikkeuksilla. Tietosuojavaltuutetun on nyt käsillä olevassa asiassa ratkaistava, soveltuuko Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien verokoneiden yhteydessä suoritettavaan henkilötietojen käsittelyyn tietosuojalain 27 §:ssä ainoastaan journalistisissa tarkoituksissa tapahtuvaan henkilötietojen käsittelyyn säädetty poikkeus. Poikkeuksen soveltumisen edellytyksiä arvioidessaan tietosuojavaltuutetun on erityisesti otettava huomioon se, että kysymys on kahden eri perusoikeuden – sananvapauden ja henkilötietojen suojan – yhteensovittamisesta.

Tietosuojavaltuutetun päätös

Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien verokoneiden yhteydessä suoritettava henkilötietojen käsittely kuuluu tietosuojalain 27 §:n 1 momentissa säädetyn poikkeuksen soveltamisalaan.

Käsillä olevassa asiassa ei ole kysymys yleisen tietosuoja-asetuksen 5 artiklan 1 kohdan a alakohdan tai 32 artiklan vastaisesta henkilötietojen käsittelystä.

Perustelut

Aluksi

Huolimatta siitä, että verottaja oli suostunut hakijan syksyllä 2019 esittämään pyyntöön olla luovuttamatta hakijan verotietoja osana verottajan massaluovutusta, oli hakijan tietoja julkaistu Sanoma Media Finland Oy:n (”Sanoma”) kustantamien lehtien, Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien internet-verokoneissa. Hakija on ilmoittanut Sanomalle vastustansa henkilötietojensa käsittelyä ja vaatinut niiden poistamista kysymyksessä olevista verokoneista. Sanoma ei ole suostunut hakijan pyyntöön.

Todettakoon, että asiassa on kysymys tiedotusvälineessä julkaistusta aineistosta, joka on tallennettu digitaaliseen muotoon. Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain (460/2003) 2 §:ssä säädetysti yleisöllä tarkoitetaan vapaasti valikoituvaa viestin vastaanottajien joukkoa. Julkaisulla puolestaan tarkoitetaan yleisön saataville toimitettua painotuotetta, tietolevyä taikka muuta monistamalla valmistettua teksti-, ääni- tai kuvatallennetta. Julkaisutoiminnalla taas tarkoitetaan julkaisujen ja muiden verkkoviestien kuin ohjelmien toimittamista yleisön saataville. Mainittua lakia sovelletaan Suomessa harjoitettavaan julkaisu- ja ohjelmatoimintaan ja tällä lailla annetaan tarkempia säännöksiä perustuslaissa turvatun sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä.

Arvioitaessa tuleeko tietosuojalain 27 §:ssä säädetty poikkeus sovellettavaksi, on arvioinnissa merkitystä myös sillä, sovelletaanko toimintaan lakia sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä. Mainitun lain soveltaminen tietosuojalain 27 §:ssä säädettyyn ainoastaan journalistisessa tarkoituksessa tapahtuvaan henkilötietojen käsittelyyn on merkityksellistä siksi, että henkilöllä on tällöin käytettävissään tässä laissa säädetyt sananvapauteen liittyvän vastuun jälkikäteiset oikeusturvakeinot. Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 13 §:ssä säädetään päätoimittajarikkomuksesta. Arvioitaessa tietosuojalain 27 §:n soveltamisen edellytysten täyttymistä, on asiassa merkitystä myös sillä, onko poikkeuksen soveltamisalaan kuuluvien tietojen käsittelyn vastuu selkeästi kohdennettavissa tiettyyn tahoon, kuten päätoimittajaan. Rekisteröity ei siten jää vaille oikeussuojaa, vaikka tietosuojalain 27 §:ssä säädetyt poikkeukset tulisivat sovellettavaksi kyseiseen henkilötietojen käsittelyyn.

Tietosuojalain esitöissä on myös katsottu kattavan ja toimivan joukkoviestinnän itsesääntelyjärjestelmän, jossa journalistinen toiminta on sitoutettu ammattieettiseen säännöstöön, Journalistin ohjeisiin, osaltaan mahdollistavan henkilötietojen suojaan säädettävät laajat poikkeukset. Journalistin ohjeiden noudattamista valvoo Julkisen sanan neuvosto.

Lisäksi merkitystä on rikoslain (39/1889) 24 luvun 8 §:n säännöksellä yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä, jota sovelletaan tekoon, jossa oikeudettomasti joukkotiedotusvälineitä käyttämällä esitetään toisen yksityiselämästä tieto, vihjaus tai kuva siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

Journalistinen tarkoitus

Tietosuojalain 27 §:ssä on säädetty henkilötietojen käsittelystä journalistisen ilmaisun tarkoituksia varten. Sananvapauden ja tiedonvälityksen vapauden turvaamiseksi henkilötietojen käsittelyyn ainoastaan journalistisia tarkoituksia ei sovelleta yleisen tietosuoja-asetuksen 5 artiklan 1 kohdan c–e alakohtaa, 6 ja 7 artiklaa, 9 ja 10 artiklaa, 11 artiklan 2 kohtaa, 12–22 artiklaa, 30 artiklaa, 34 artiklan 1–3 kohtaa, 35 ja 36 artiklaa, 56 artiklaa, 58 artiklan 2 kohdan f alakohtaa, 60–63 artiklaa ja 65–67 artiklaa. Toisaalta sananvapauden ja tiedonvälityksen vapauden turvaamiseksi henkilötietojen käsittelyyn ainoastaan journalistisia tarkoituksia varten sovelletaan yleisen tietosuoja-asetuksen 5 artiklan 1 kohdan a ja b alakohtaa ja 2 kohtaa, 24–26 artiklaa, 31 artiklaa, 39 ja 40 artiklaa, 42 artiklaa, 57 ja 58 artiklaa, 64 artiklaa ja 70 artiklaa ainoastaan soveltuvin osin.

Journalistisen tarkoituksen käsitettä ei ole tietosuojalaissa eikä myöskään lakia koskevassa hallituksen esityksessä määritelty. Käsitettä ei liioin ole määritelty yleisessä tietosuoja-asetuksessa, eikä sitä edeltäneessä henkilötietodirektiivissä (95/46/EY). Yleisen tietosuoja-asetuksen johdanto-osan perustelukappaleessa 153 on kuitenkin täsmennetty, että sananvapauden toteuttamista varten säädettäviä poikkeuksia olisi sovellettava erityisesti audiovisuaalisella alalla sekä uutis- ja lehtiarkistoissa tapahtuvaan henkilötietojen käsittelyyn. Tässä yhteydessä on lisäksi todettava, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on todennut asiassa Times Newspapers Ltd. v. Yhdistynyt kuningaskunta (nrot 1 ja 2), että internetarkistot ovat merkittävässä asemassa uutisten ja tietojen säilyttämisen ja saatavuuden kannalta. Nämä arkistot ovat merkittävä koulutustoiminnan ja historiatutkimuksen lähde etenkin siksi, että ne ovat helposti yleisön saatavilla ja yleensä ilmaisia.

Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisussa C-73/07 on puolestaan todettu muun muassa seuraavasti: ”jotta voidaan ottaa huomioon se merkitys, joka sananvapaudella on kaikissa demokraattisissa yhteiskunnissa, siihen liittyviä käsitteitä, journalismin käsite mukaan lukien, on yhtäältä tulkittava laajasti.” Mainitussa ratkaisussa on edelleen todettu seuraavasti: ”[p]ääasiassa kyseessä olevan kaltaisia toimintoja, jotka koskevat kansallisen lainsäädännön nojalla julkisista asiakirjoista peräisin olevia tietoja, voidaan pitää journalistisina toimintoina, jos niiden tarkoituksena on tietojen, mielipiteiden tai ajatusten ilmaiseminen yleisölle millä tahansa tiedonsiirron välineellä.” Edelleen tässä ratkaisussa on todettu seuraavasti: ”[m]ainittuja toimintoja on kansallisen lainsäädännön nojalla julkisista asiakirjoista peräisin olevien tietojen osalta pidettävä kyseisessä säännöksessä tarkoitettuna ”ainoastaan journalistisia tarkoituksia – – varten” harjoitettuna henkilötietojen käsittelynä, jos kyseisten toimintojen ainoana tarkoituksena on tietojen, mielipiteiden tai ajatusten ilmaiseminen yleisölle, minkä arvioiminen on kansallisen tuomioistuimen tehtävä.” Toisaalta tuomioistuimen ratkaisusta ilmenee, että harmonisen tasapainon löytämiseksi yksityisyyttä koskevan perusoikeuden suoja edellyttää, että tässä tarkoitetut poikkeukset ja rajoitukset on toteutettava täysin välttämättömän rajoissa.

Korkein hallinto-oikeus on puolestaan unionin tuomioistuimen antaman ennakkoratkaisun C-73/07 perusteella antamassaan ratkaisussa KHO 2009:82 todennut, että arvioinnin lähtökohtana on se, onko kysymyksessä olevan toiminnan tarkoituksena tietojen, mielipiteiden ja ajatusten ilmaiseminen yleisölle. Asiassa on siis arvioitava, onko tässä asiassa tarkoitetun, verotustietoja koskevien henkilötietojen käsittelyn ainoana tarkoituksena ollut tietojen, mielipiteiden tai ajatusten ilmaiseminen yleisölle.

Arvioinnissa on korkeimman hallinto-oikeuden mukaan otettava huomioon se, missä määrin toiminnan voidaan katsoa edistävän yhteiskunnallisesti kiinnostavaa keskustelua pikemmin kuin pyrkiä yhteiskunnallisesta keskustelusta irrallaan tyydyttämään yksittäisten henkilöiden uteliaisuutta. Julkaisemisen edellytykseksi on mainitussa ratkaisussa (KHO 2009:82) asetettu demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätön, avoin ja yhteiskunnallisesti kiinnostava keskustelu taikka yhteiskunnallisen vallankäytön kontrolli ja arvostelun vapaus.

Arvioinnissa on lisäksi otettava huomioon se, että Euroopan unionin perusoikeuskirjan 7 artiklassa säädettyyn yksityis- ja perhe-elämän kunnioittamiseen sisältyvät oikeudet vastaavat Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan 1 kohtaan sisältyviä oikeuksia ja että Euroopan unionin perusoikeuskirjan 52 artiklan 3 kohdan mukaan siltä osin kuin tämän perusoikeuskirjan oikeudet vastaavat ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamista koskevassa eurooppalaisessa yleissopimuksessa taattuja oikeuksia, niiden merkitys ja kattavuus ovat samat kuin mainitussa yleissopimuksessa. Näin ollen asiassa on merkitystä myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ratkaisukäytännöllä.

Arvioitaessa tietosuojalain 27 §:n soveltumista henkilötietojen käsittelyyn, on tässä asiassa siten arvioitava, onko Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien verokoneiden yhteydessä suoritettu henkilötietojen käsittely Euroopan unionin tuomioistuimen, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja korkeimman hallinto-oikeuden edellä kuvattujen oikeuskäytännössä muotoilemien edellytysten mukaista. Arviointi on tapauskohtaista.

Intressipunninta

Tietosuojavaltuutettu toteaa aluksi, että asiassa on kysymys tilanteesta, johon sovelletaan myös sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnästä annettua lakia, ml. lain 13 §:ssä säädettyä päätoimittajan vastuuta. Tietosuojavaltuutettu toteaa, että kynnys katsoa, ettei tietosuojalain 27 § soveltuisi tällaisen toiminnan yhteydessä suoritettuun henkilötietojen käsittelyyn ei lähtökohtaisesti ylity.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on muun ohella 24.6.2004 antamassaan ratkaisussa von Hannover todennut, että lehdistöllä on olennainen tehtävä demokraattisessa yhteiskunnassa. Vaikka se ei saa ylittää tiettyjä rajoja varsinkaan muiden maineen ja oikeuksien suojelun suhteen, sen tehtävänä oli kuitenkin jakaa velvollisuuksiinsa ja vastuihinsa sopivalla tavalla tietoja ja ajatuksia kaikista yleisesti kiinnostavista kysymyksistä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä on niin ikään otettu kantaa sananvapauden ja yksityisyyden suojan yhteensovittamiseen (ts. intressipunninnassa huomioon otettaviin seikkoihin).

Ratkaisussa Axel Springer v. Saksa ensimmäisenä tällaisena arviointikriteerinä on mainittu julkaisun merkitys suhteessa yleistä etua koskevaan keskusteluun. EIT on nimenomaisesti todennut, että se, mikä on katsottava yleisen edun mukaiseksi, määräytyy tapauskohtaisen harkinnan perusteella. Erikseen on todettu, että paitsi julkaisun liittyminen politiikkaan tai rikoksiin, myös urheiluun ja esiintyviin taiteilijoihin liittyvien julkaisujen voidaan katsoa olevan yleisen edun mukaisia. Käsillä olevan asian osalta todettakoon, että osa verokoneissa julkaistuista verotiedoista koskee tällaisiin tuomioistuimen erikseen esiin nostamiin henkilöryhmiin kuuluvia henkilöitä ja osa tiedoista puolestaan ei tällaisiin henkilöryhmiin kuuluvia henkilöitä koske. Toisaalta viitattakoon myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuun Satakunnan Markkinapörssi Oy ja Satamedia Oy, jossa EIT on todennut, että arvioitaessa sitä, onko julkaistulla tiedolla yleistä mielenkiintoa, on otettava huomioon julkaistun tiedon sisältö, luonne ja sen merkitys yleisölle. Tietosuojavaltuutettu toteaa, että tiedoilla veroista ja verotuksesta yleensä on epäilemättä yleistä mielenkiintoa. EIT:n ratkaisukäytännössä katsotusti silloin, jos asiaan ei liity yleistä mielenkiintoa, voidaan muiden oikeuksien toteuttamiselle antaa suurempi painoarvo. EIT kuitenkin katsoi, että yksityishenkilöiden verotustietojen kerääminen ja julkaiseminen siinä laajuudessa kuin se oli tehty Satakunnan Markkinapörssi Oy:n ja Satamedia Oy:n tapauksessa, ei ollut Euroopan ihmisoikeussopimuksessa tarkoitetulla tavalla yleisen edun mukaista.

Todettakoon lisäksi, että ratkaisussa Satakunnan Markkinapörssi Oy ja Satamedia Oy v. Suomi (2017) EIT totesi myös ensimmäisen kerran, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa säädetään oikeudesta eräänlaiseen tiedolliseen itsemääräämisoikeuteen, jonka nojalla yksilöt voivat vedota yksityiselämän suojaan sellaisten neutraalienkin tietojen osalta, joita kerätään, käsitellään ja levitetään yhdessä tai sellaisessa muodossa tai tavalla niin, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaiset oikeudet saattavat olla osallisina. EIT katsoi, että verotustietojen julkaiseminen kuului selvästi yksityiselämän suojan piiriin huolimatta siitä, että kyseiset tiedot itsessään olivat kansallisen sääntelyn nojalla julkisia.

Edellä mainitusta huolimatta on todettava, että nyt käsillä olevaa asiaa ei voida sellaisenaan rinnastaa Satakunnan Markkinapörssi Oy:n ja Satamedia Oy:n tapaukseen. Satakunnan Markkinapörssi Oy oli julkaissut vuosittain ilmestyvissä Veropörssi-lehdissä noin 1,2 miljoonan henkilön verotiedot. Alaraja julkaistavalle tiedolle oli määritelty kuntakohtaisesti. Tulorajat, jotka ylittävien henkilöiden tulot julkaistiin Veropörssi-lehdissä, oli merkittävästi alhaisempi kuin nyt käsillä olevassa asiassa. Satakunnan Markkinapörssi Oy:n otantaperuste oli toisin sanoen ollut niin laaja, että myös muiden kuin suurituloisten henkilöiden tulotietoja oli julkaistu. Verotietoja oli mahdollista myös ostaa tekstiviestipalvelun kautta. On edelleen todettava, että korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisussa KHO 2009:82 on myös nimenomaisesti katsottu, että verotustietojen julkaiseminen tietyllä tavalla ja tietyssä laajuudessa ei ollut pikemmin edistänyt yhteiskunnallisesti kiinnostavaa keskustelua kuin pyrkinyt yhteiskunnallisesta keskustelusta irrallaan tyydyttämään yksittäisten henkilöiden uteliaisuutta.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu (KHO 2009:82) asiallisesti tarkoittaa, että verotustietoja ei siis saa julkaista sellaisenaan ja siinä laajuudessa kuin vuonna 2001 Veropörssi-lehdessä on julkaistu. Edelleen tietosuojalautakunnan päätöksellä 3/26.11.2009 Satakunnan Markkinapörssi Oy:hyn kohdistettu kielto on määritelty siten, että yhtiötä kielletään käsittelemästä henkilötietolain vastaisesti luonnollisten henkilöiden verotettavia ansio- ja pääomatuloja sekä varallisuutta koskevia tietoja siinä laajuudessa ja tavalla kuin se on tapahtunut vuoden 2001 verotustietojen osalta. Kiellolla ei määritelty yksityiskohtaisesti, mitä verotustietoja olisi sallittua julkaista. Näin ollen journalistinen harkinta julkaistavista tiedoista oli jätetty edelleen kustantajalle tai julkaisijalle.

Nyt käsillä olevassa asiassa kysymys on ollut sellaisten luonnollisten henkilöiden verotietojen julkaisemisesta, joiden henkilöiden vuositulot ovat ylittäneet 100 000 tai 150 000 euron rajan. Tällaisten henkilöiden voidaan Suomessa katsoa olevan suurituloisia. Mainittuihin tuloihin yltävät vain alle kaksi prosenttia suomalaisista tulonsaajista.

On todettava, että verotuksen lopputulosta kuvaavat veroluettelot tai niitä vastaavat nykyiset verotuksen julkiset tiedot ovat Suomessa olleet julkisesti nähtävillä vuosikymmenien ajan. Voidaan edelleen todeta, että verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annetun lain esitöissä on todettu monien lehtien julkaisseen verotuksen julkisia tietoja ja niiden mahdollistaneen asiaan liittyvän yhteiskunnallisen keskustelun. Mainituissa lain esitöissä on edelleen jatkettu, että verotuksen julkisista tiedoista voi tehdä havaintoja verotuksen tasosta ja sen kohdentumisesta sekä hallinnon toimivuudesta. Erikseen on todettu, että suurta yleisöä ovat erityisesti kiinnostaneet yksittäisten julkisuuden henkilöiden tulo- ja varallisuustiedot. Lisäksi nimenomaisesti on todettu, että verotuksen julkisilla tiedoilla voi olla edelleen merkitystä myös kansalaisvalvonnan näkökulmasta eikä pelkästään inhimillisen uteliaisuuden tyydyttämisen kannalta. Lain esitöissä on todettu, että verotietojen julkisuudesta käyty keskustelu on osoittanut, että verotietojen julkisuuden säilyttämisen takana on vahva kansalaismielipide. Oikeuskirjallisuudessakin todetusti luettelonomaisten tietojen julkaisemiseen jo sinänsä sisältyy arvio tietojen merkityksellisyydestä. Julkaisemisen jälkeen tietoja on mahdollista hyödyntää monenlaisessa tarkoituksessa, kuten sekä yhteiskunnallisessa keskustelussa että myös yksittäisten henkilöiden uteliaisuuden tyydyttämisessä. Tietojen luettelomaisuus ei sinänsä sulje pois yhteiskunnallisen keskustelun mahdollisuutta.

Viitattakoon lisäksi rikoslain 24 luvun 8 §:n säännökseen yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä ja sen esitöihin. Säännöksen esitöissä on nimenomaisesti todettu, että yksityiselämän suoja ei saa kaventaa kansalaisten oikeutta saada tietoa yhteiskunnallisesti merkittävistä asioista. Mitä enemmän ja syvällisempiä yhteiskunnallisia vaikutuksia jollakin seikalla on, sitä oikeutetumpi on vaatimus saada julkaista ja vastaanottaa sitä koskevaa tietoa. Yhteiskunnallisesti erityisen merkittävää on poliittinen ja taloudellinen vallankäyttö. Tällaisilla aloilla tapahtuu päätöksentekoa, niillä vaikutetaan useiden ihmisten jokapäiväiseen elämään tai niillä toimimisella voi muuten olla periaatteellista merkitystä. Tämä perustelee sen, että esimerkiksi politiikassa ja elinkeinoelämässä toimivan yksityiselämää ei suojata samassa laajuudessa kuin muiden henkilöiden.

Yleistä kiinnostusta herättävään keskusteluun puuttumiselle tulee olla painavat perusteet. Tällaisena keskusteluna ei ole pidetty vain poliittisia ilmaisuja ahtaassa merkityksessä, vaan esimerkiksi myös taloudellisista yhteiskuntaolosuhteista käyty keskustelu saa vahvaa suojaa. Jos ilmaisu puolestaan käsittelee puhtaasti yksityisiä asioita eli asioita, joilla ei ole yleistä tai yhteiskunnallista merkitystä, ilmaisuvapauden saama suoja on kapeampi.

Tässä yhteydessä on lisäksi kiinnitettävä huomiota korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisussa KHO 2009:82 käytettyihin sanamuotoihin: ”[…] missä määrin toiminnan voidaan katsoa edistävän yhteiskunnallisesti kiinnostavaa keskustelua pikemmin kuin pyrkiä yhteiskunnallisesta keskustelusta irrallaan tyydyttämään yksittäisten henkilöiden uteliaisuutta”. Käytetty ilmaisu pikemmin kuin viittaa tietynlaiseen todennäköisyyspunnintaan, eli tässä yhteydessä sen arvioimiseen, edistävätkö verokoneet todennäköisemmin yhteiskunnallista keskustelua vai yhteiskunnallisesta keskustelusta irrallista yksittäisten henkilöiden uteliaisuuden tyydyttämistä. Erikseen on vielä kiinnitettävä huomiota siihen, että arvioinnissa on tehtävä ero pelkän yksittäisten henkilöiden uteliaisuuden tyydyttämisen ja yhteiskunnallisesta keskustelusta irrallisen yksittäisten henkilöiden uteliaisuuden tyydyttämisen välillä. Tietosuojavaltuutettu korostaa, että yksittäisten henkilöiden uteliaisuuden tyydyttäminen ei kuitenkaan poissulje sitä, etteikö kysymys voisi olla ainoastaan journalistisessa tarkoituksessa tapahtuvasta henkilötietojen käsittelystä.

Suurituloisten henkilöiden voidaan katsoa olevan suuren yleisen kiinnostuksen kohteena. Tämän osalta kuvaavaa on edellä mainitussa hallituksen esityksessä (HE 149/1999 vp) todettu. Keskusteltaessa verotuksen julkisten tietojen säilyttämisestä tai poistamisesta on kyseisessä hallituksen esityksessä mainittu myös vaihtoehto, että julkisia olisivat vain tietyn tulotason ylittävien henkilöiden tiedot tai muutoin merkittävässä yhteiskunnallisessa asemassa olevien henkilöiden tiedot. Vaikka tällaista ratkaisumallia ei katsottukaan rajanvetovaikeuksien vuoksi tarkoituksenmukaiseksi, osoittavat asiasta käyty keskustelu ja se, että tätä koskeva maininta ylipäätään on sisällytetty hallituksen esitykseen sen, että suurituloiset on tässä suhteessa nähty erityisenä ryhmänä. Erikseen on kiinnitettävä huomiota myös siihen, että mainitussa jaottelussa on erikseen mainittu sekä 1) tietyn tulotason ylittävät henkilöt että 2) muutoin merkittävässä yhteiskunnallisessa asemassa olevat henkilöt. Suurituloisten voidaan siis katsoa olevan merkittävässä yhteiskunnallisessa asemassa pelkästään heidän tulojensa vuoksi – riippumatta siis heidän muusta yhteiskunnallisesta asemastaan.

Tässä yhteydessä voidaan lisäksi viitata julkisasiamies Kokottin ratkaisuehdotukseen asiassa C-73/07. Julkisasiamies Kokott on tässä ratkaisuehdotuksessaan muun muassa todennut, että valtion viranomaiset ”[– –] eivät voi arvioida liian tiukasti sitä, onko kyse journalistisista tarkoituksista. Sitä, mitkä tiedot koskevat yleiseen etuun liittyviä kysymyksiä, ei voida yleensä todeta edeltä käsin, ja loppujen lopuksi ainakin osittain juuri tiedotusvälineiden vaikutusvallassa on yleisen edun tai mielenkiinnon luominen tietoja välittämällä. [– –] Valtion viranomaisten tehtävänä ei myöskään ole lähtökohtaisesti ennakoida etukäteen sitä, mihin kysymyksiin tällaista yleistä etua ei vastaisuudessa liity. Tällainen ennustaminen olisi ensimmäinen askel tiellä kohti sensuuria. Se, että tietojen ja ajatusten levittäminen ei koske yleiseen etuun liittyviä kysymyksiä, voidaan todeta näin ollen vasta, kun se on ilmeistä”.

Todettakoon lisäksi, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisukäytännössään katsonut, että journalistinen vapaus pitää sisällään vapauden valita, miten asioita käsitellään ja lähestytään. Tuomioistuimet, mukaan lukien Euroopan ihmisoikeustuomioistuin, eivät voi esittää omia näkökantojaan toimituksille tätä koskien. Journalisteilla on vapaus valita, mitä yksityiskohtia on tarpeellista julkaista, jotta voidaan varmistua artikkelin uskottavuudesta. Tuomioistuin kuitenkin on kiinnittänyt huomiota siihen, että nämä päätökset on tehtävä linjassa journalistien eettisten ohjeiden ja käytännesääntöjen kanssa. Myöskään tietosuojavaltuutetulla ei ole toimivaltaa arvioida tehdyn journalistisen julkaisupäätöksen sisältöä tai tapaa, jolla tietoja käsitellään. Arvioidessaan tuleeko tietosuojalain 27 § sovellettavaksi tietosuojavaltuutettu ei voi myöskään arvioida, aiheutuuko henkilötietojen käsittelystä haittaa rekisteröidylle. On yksin mediatoimijoiden omassa harkinnassa arvioida millaista harmia, haittaa tai muita vaikutuksia julkaistavalla tiedolla sen kohteelle globaaliksi muuttuneessa toimintaympäristössä on.

Edelleen ratkaisussa Axel Springer v. Saksa yhtenä arviointikriteerinä on mainittu kysymyksessä olevan henkilön tunnettuisuuden aste ja julkaisun aihe. Arvioinnissa on näin otettava huomioon kysymyksessä olevan henkilön rooli ja julkaisun kohteena olevan asian luonne. Tässä yhteydessä on tehtävä ero sen välillä, onko kysymys niin sanotusti yksityishenkilöstä vai henkilöstä, joka toimii julkisessa yhteydessä (kuten esimerkiksi poliittiset tai julkisuuden henkilöt). Tuomioistuin on edelleen todennut, että yleisölle tuntematon henkilö voi vaatia erityistä yksityiselämän suojaa toisin kuin julkisessa asemassa olevat henkilöt.

Ei ole mahdollista kattavasti kuvata, millainen julkinen tehtävä luonnollisella henkilöllä on oltava, jotta suurella yleisöllä olisi perusteltu oikeus saada tästä henkilöstä tietoa esimerkiksi juuri verokoneiden välityksellä. Yhtä vaikeaa on määritellä ”julkisuuden henkilöiden” alaryhmä. Yleensä julkisuuden henkilönä pidetään henkilöä, joka on tehtäviensä tai sitoumustensa vuoksi tietynasteisessa mediajulkisuudessa. Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen vuonna 1998 tekemässä yksityisyyden suojaa koskevassa päätöksessä n:o 1165 on yksi mahdollinen ”julkisuuden henkilön” määritelmä. Sen mukaan ”julkisuuden henkilöt toimivat julkisessa virassa ja/tai käyttävät julkisia varoja ja laajemmin ymmärrettynä kaikki, jotka ovat julkisessa asemassa esimerkiksi politiikassa, taloudessa, taiteissa, vapaaehtoistoiminnassa, urheilussa tai jollain muulla alalla.”

Myös Euroopan tietosuojaneuvosto on tulkintaohjeessaan määritellyt julkisen aseman käsitettä. Tämän tulkintaohjeen mukaan julkinen asema tai julkinen henkilö tarkoittaa sitä, että henkilö on toimintansa tai sitoumustensa myötä ainakin jossain määrin niin sanotussa media-altistuksessa. Edellä esitetyn nojalla todettakoon, että liike-elämässä mukana olevien voidaan lähtökohtaisesti katsoa olevan julkisessa asemassa. On kuitenkin todettava, että liike-elämässä toimiminen ei terminä ole yksiselitteinen. Tietosuojavaltuutettu ja apulaistietosuojavaltuutettu ovat ratkaisukäytännössään katsoneet, että esimerkiksi kaupparekisterimerkintä tai määräävä asema jossakin yhtiössä voi tarkoittaa, että henkilön voidaan katsoa olevan mukana liike-elämässä. Tämä on kuitenkin vain yksi arvioinnissa huomioon otettavista seikoista. Henkilön voidaan katsoa olevan mukana liike-elämässä myös jollakin muulla tai joillakin muilla perusteilla. Kysymys on tapauskohtaisesta kokonaisharkinnasta. Asiaa arvioitaessa on otettava huomioon kaikki asiaan vaikuttavat seikat.

Todettakoon lisäksi, että mediatoimijoiden itsesääntelyelin, Julkisen sanan neuvosto on verotietoja koskevissa ratkaisuissaan (2973C/SL/00 ja 7260/SL/19) katsonut, että merkittävät tulot tai huomattava varallisuus kaventavat tavallisenkin kansalaisen yksityiselämän suojaa sikäli, kun julkaistavat tiedot liittyvät hänen taloudelliseen asemaansa. Niin ikään tietosuojavaltuutettu katsoo, että merkittävät tulot kaventavat luonnollisen henkilön oikeutta tässä asiassa tarkoitettujen verotusta koskevien henkilötietojen suojaan.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on niin ikään katsonut, että arvioinnissa on otettava huomioon kysymyksessä olevan henkilön aiempi toiminta ja se, onko kysymyksessä oleva tieto julkaistu jo aiemmin. Arviointikriteerinä on mainittu myös tietojen hankkimistapa ja tietojen oikeellisuus. Tähän arviointikriteeriin liittyen tiedot voidaan jakaa sekä faktatietoon (tosiasiat) että mielipiteisiin tai näkemyksiin, joita henkilöillä on jostakin asiasta taikka henkilöstä. Henkilötiedon virheellisyyttä tai virheettömyyttä arvioitaessa on otettava huomioon se, onko asiassa kysymys tosiasiasta, jonka oikeellisuutta ei voida kiistää vai onko kysymyksessä subjektiivinen mielipide tai näkemys. Todettakoon, että nyt käsillä olevat tiedot ovat lähtökohtaisesti paikkansa pitäviä tosiasiatietoja. Tietoihin ei siis tavanomaisesti liity objektiivisesti havaittavissa olevaa tosiasiavirhettä, joka esimerkiksi antaisi virheellisen, puutteellisen tai harhaanjohtavan kuvan luonnollisesta henkilöstä.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen arviointikriteeriksi on muodostunut myös julkaisun sisältö, muoto ja seuraukset. EIT on tämän arviointikriteerin yhteydessä nimenomaisesti todennut, että merkitystä voidaan antaa myös sille, kuinka laajalevikkisestä julkaisusta on kysymys.

Analogiaa voidaan hakea myös Euroopan unionin tuomioistuimen tuomioista C-131/12 ja C-136/17, joihin liittyen on todettu, että internet-hakukoneiden yhteydessä suoritettu henkilötietojen käsittely silloin, kun haku tehdään rekisteröidyn nimellä, voi merkittävästi vaikuttaa rekisteröidyn yksityiselämän kunnioittamista ja henkilötietojen suojaa koskeviin perusoikeuksiin. Edellä mainituissa tuomioissa on niin ikään todettu, että rekisteröidyn oikeudet lähtökohtaisesti syrjäyttävät paitsi hakukoneen ylläpitäjän taloudellisen intressin myös suurella yleisöllä olevan intressin saada kysymyksessä olevat tiedot saataviinsa rekisteröidyn nimellä tehtävällä haulla. Euroopan unionin tuomioistuin on kuitenkin tunnistanut useita tekijöitä, jotka on otettava arvioinnissa huomioon. Tällaisia ovat muun muassa kysymyksessä olevan tiedon luonne tai sen arkaluonteisuus, ja erityisesti internet-käyttäjien tiedonsaanti-intressit, joita arvioitaessa puolestaan on otettava huomioon rekisteröidyn mahdollinen julkinen tai julkisen aseman kaltainen asema.

Arvioitaessa miten henkilötietojen käsittelyä verokoneissa olisi arvioitava edellä mainitut tapaukset huomioon ottaen, on otettava huomioon, että Euroopan tietosuojaneuvoston tulkintaohjeessa on nimenomaisesti todettu, että internet-hakukoneen ylläpitäjän on otettava arvioinnissaan huomioon se, millaisia vaikutuksia tietojen poistamisella olisi internet-käyttäjien tiedonsaantioikeuksiin. Kuten Euroopan unionin tuomioistuin on todennut, rekisteröidyn perusoikeuksien rajoittamisen on perustuttava siihen ensisijaiseen intressiin, joka suurella yleisöllä on saada kysymyksessä olevat tiedot. Euroopan tietosuojaneuvoston tulkintaohjeissa on yhteenvetona todettu, että tapauskohtaisesti arvioiden internet-hakukoneiden ylläpitäjät voivat kieltäytyä poistamasta tietoja silloin, kun ne voivat osoittaa, että tietojen saatavilla olo on ehdottoman välttämätöntä internet-käyttäjien tiedonsaantioikeuksien turvaamiseksi.

Todettakoon, että tiedot on verokoneissa esitetty objektiivisella tavalla. Kysymys on jo sinällään julkisista tiedoista, joihin kenellä tahansa on pääsy. Arvioinnissa on merkitystä myös sillä, että verokoneessa käsitellyt verotustiedot on nimenomaisesti säädetty julkisiksi, vaikka yksinomaan tämän seikan perusteella tietosuojalain 27 §:n soveltumista ei voidakaan perustella. Tiedot on hankittu laillisesti viranomaislähteistä. Verokoneissa on julkaistu tietoja vain suurituloisista henkilöistä. Yksittäisten henkilöiden verotietojen voidaan katsoa edistävän yhteiskunnallisesti kiinnostavaa keskustelua niin veroista kuin tulonjaostakin. Tuloeroja koskevat kysymykset ja muun muassa tuloeroja koskevat yksilölliset syyt ovat lähes koko ajan yhteiskunnallisen keskustelun aiheena ja myös tutkimuksen kohteena. Tuloeroista esitetään julkisuudessa kantoja ja mielipiteitä muun muassa oikeudenmukaisuuden ja taloudellisen tasa-arvon näkökulmasta. Tuloeroista uutisoiminen palveleekin julkista keskustelua, eikä kysymys ole vain tiettyihin henkilöihin kohdistuvasta uteliaisuuden tyydyttämisestä. Tietosuojavaltuutettu katsoo, että nyt käsillä olevassa tilanteessa on kysymys pikemminkin yleiseltä kannalta kiinnostaviksi ja tärkeiksi koetuista asioista käytävän julkisen keskustelun edistämisestä kuin tietyn lukijakunnan uteliaisuuden tyydyttämisestä. Tietosuojavaltuutettu toteaa, että asiassa ei ole ilmennyt seikkoja, joiden perusteella olisi katsottava, että kyse ei olisi tietosuojalain 27 §:ssä tarkoitetusta henkilötietojen käsittelystä ainoastaan journalistisiin tarkoituksiin.

Edellä esitetyin perustein tietosuojavaltuutettu katsoo, että Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien verokoneiden yhteydessä suoritettava henkilötietojen käsittely kuuluu tietosuojalain 27 §:n 1 momentissa säädetyn poikkeuksen soveltamisalaan.

Koska Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien verokoneiden yhteydessä suoritettava henkilötietojen käsittely kuuluu tietosuojalain 27 §:n 1 momentissa säädetyn poikkeuksen soveltamisalaan, yleisen tietosuoja-asetuksen 17 artikla ja 21 artikla eivät asiassa tule sovellettavaksi.

Toimituksellisen rekisterin käsitteestä

Kumottua henkilötietolakia (523/1999) edeltäneen henkilörekisterilain 2 §:n 2 a kohdassa määriteltiin toimituksellinen rekisteri. Henkilötietolain esitöistä ilmenee, että henkilötietolakia säädettäessä oli tältä osin ollut pyrkimyksenä säilyttää tiedotusvälineiden toimituksellisia rekistereitä koskevan sääntelyn tuolloinen nykytila henkilötietodirektiivin sallimissa puitteissa.

Todettakoon, että tietosuojalaissa eikä sitä koskevassa hallituksen esityksessä kuitenkaan ole varsinaista mainintaa toimituksellisesta rekisteristä. Sen sijaan tietosuojalain esitöistä ilmenee, että yleisen tietosuoja-asetuksen täytäntöönpanon yhteydessä tulisi pyrkiä säilyttämään tuolloista nykytilaa vastaava tila, jossa henkilötietojen käsittelyyn journalistisia tarkoituksia varten sovelletaan säännöksiä, jotka koskevat lähinnä henkilötietojen suojaamisvelvoitetta ja vastaavasti tietosuojaviranomaisen näitä velvoitteita koskevia valtuuksia. Todettakoon lisäksi, että henkilötietojen käsittelyn luonne on muuttunut merkittävästi henkilötietolain säätämisen jälkeen. Tämä koskee myös henkilötietojen käsittelyä journalistisia tarkoituksia varten. Myös sananvapauden ilmaisun keinot ovat muuttuneet merkittävästi digitalisoitumisen, teknologian kehityksen, verkkojulkaisujen ja sosiaalisen median myötä.

Toimituksellisen rekisterin osalta on syytä mainita, että henkilörekisterilakiin tehtiin osittaistarkistus vuonna 1994 (387/1994). Tiedotusvälineiden toimitukselliset rekisterit jätettiin tällöin pääosin henkilörekisterilain soveltamisalan ulkopuolelle, koska tietosuojaviranomaisten mahdollisuuden valvoa ja puuttua tiedotusvälineiden henkilörekistereihin katsottiin olevan ristiriidassa sananvapauden ja painovapauden kanssa. Toimituksellisia rekistereitä olivat lain 2 §:n 2 a kohdan määritelmän mukaan sellaiset henkilörekisterit, jotka oli tarkoitettu käytettäväksi yksinomaan tiedotusvälineen toimitustyössä, ja jotka eivät olleet muiden käytettävissä. Toimituksellisiin rekistereihin sisältyviä tietoja ei lain esitöiden mukaan voitu käyttää esimerkiksi tiedotusvälineen hallinto- tai markkinointitehtävissä.

Tietosuojavaltuutettu kiinnittää tässä yhteydessä huomiota myös journalismin uusiin metodeihin, kuten joukkoistamiseen ja datajournalismiin. Joukkoistamisella tarkoitetaan sitä, että lukijakunta osallistetaan tutkivan journalismin hankkeisiin. Näin mahdollistetaan muun muassa laajojen tietomassojen läpikäynti. Kansainvälisesti joukkoistamismetodin käyttö on johtanut yhteiskunnallisesti merkittävien tietojen julkituloon sekä kansalaiskeskustelun ja -aktiivisuuden lisääntymiseen. Datajournalismilla puolestaan tarkoitetaan journalismin metodia, jossa esimerkiksi laajoja tietoaineistoja yhdistelemällä ja analysoimalla tuotetaan uutta tietoa tai uutisia. Myös lukijat voivat näiden metodien avulla tehdä sellaisia yhteiskuntaamme tai sen jäseniä koskevia havaintoja, jotka mahdollisesti ilman tätä vuorovaikutusta jäisivät tekemättä. Joukkoistamisen ja datajournalismin voidaan osaltaan katsoa helpottavan nyky-yhteiskunnalle tavanomaisten suurten tietomassojen jäsentämistä ja saavutettavuutta. Vaikka voimassa olevassa lainsäädännössä ei olekaan nimenomaista mainintaa taikka säännöstä toimituksellisista rekistereistä, todettakoon, että tällaisten rekistereiden osalta tietosuojavaltuutettu valvoo vain rekistereiden suojaamisvelvollisuuden noudattamista.

Jo hallituksen esityksessä 1993 vp – HE 311 on todettu, että julkaistavaksi tuleva osa tiedotusvälineiden keräämistä tiedoista ei ole niinkään tietosuojan kannalta ongelmallinen, koska tietojen julkaisemisen jälkeen yksityisyyden suojaa loukkaavaan toimeen on mahdollista puuttua muiden kuin henkilörekisterilain säännösten nojalla. Tarkoituksena on ollut varmistaa se, että tiedotusvälineidenkin rekisterit suojataan sekä teknisesti että muutoin asiattomalta ulkopuoliselta puuttumiselta. Edelleen on todettu, että kun kysymys on julkaistusta aineistosta, siihen liittyvät yksityisyyden suojaamisen ja yksilön oikeusturvan tarpeet voidaan turvata muilla säännöksillä, kuten muun muassa rikoslain 27 luvun 3 a §:n säännöksillä [tuolloin yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen].

Tietosuojalain 27 §:n soveltuessa sovellettavaksi tulee yleisen tietosuoja-asetuksen käsittelyn turvallisuutta koskeva 32 artikla. Ottaen huomioon uusin tekniikka ja toteuttamiskustannukset, käsittelyn luonne, laajuus, asiayhteys ja tarkoitukset sekä luonnollisten henkilöiden oikeuksiin ja vapauksiin kohdistuvat, todennäköisyydeltään ja vakavuudeltaan vaihtelevat riskit rekisterinpitäjän ja henkilötietojen käsittelijän on toteutettava riskiä vastaavan turvallisuustason varmistamiseksi asianmukaiset tekniset ja organisatoriset toimenpiteet, kuten b) kyky taata käsittelyjärjestelmien ja palveluiden jatkuva luottamuksellisuus, eheys, käytettävyys ja vikasietoisuus; c) kyky palauttaa nopeasti tietojen saatavuus ja pääsy tietoihin fyysisen tai teknisen vian sattuessa; ja d) menettely, jolla testataan, tutkitaan ja arvioidaan säännöllisesti teknisten ja organisatoristen toimenpiteiden tehokkuutta tietojenkäsittelyn turvallisuuden varmistamiseksi. Käsittelyn turvallisuuden keskiössä on henkilötietojen riittävä suojaaminen. Verotietojen kontekstissa heikkoa suojaamista voisi osoittaa esimerkiksi se, että tiedot vuotaisivat verkkoon muutoin kuin harkitun päätöksen seurauksena. Verokoneessa julkaistujen tietojen osalta tämä suojaamisvelvoite tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ulkopuolisilla ei tulisi olla mahdollisuutta muokata tai poistaa tietoja. Ongelmaksi voisi muodostua esimerkiksi myös saatavuus (kuten tietojen tuhoutuminen) tai tietojen korruptoituminen. Selvyyden vuoksi on todettava, että yleisen tietosuoja-asetuksen 5 artiklan 1 kohdan a alakohdan soveltuvin osin soveltuminen journalistisessa tarkoituksessa tapahtuvaan henkilötietojen käsittelyyn ei per se tarkoita, että verokoneen ylläpitäminen olisi vastoin yleisen tietosuoja-asetuksen 32 artiklassa säädettyä. Tietosuojavaltuutettu katsoo, että nyt käsillä olevassa asiassa ei ole kysymys yleisen tietosuoja-asetuksen 5 artiklan 1 kohdan a alakohdan tai 32 artiklan vastaisesta henkilötietojen käsittelystä.

Sovelletut lainkohdat

Perusteluissa mainitut.

Muutoksenhaku

Tietosuojalain (1050/2018) 25 §:n mukaan tähän päätökseen voi hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen noudattaen mitä laissa oikeudenkäynnistä hallintoasioissa (808/2019) säädetään.