Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry mietintöön

Puutteelliset hakuehdot

VaVM 49/1992 - HE 220/1992
Valtiovarainvaliokunnan mietintö n:o 49 hallituksen esityksen johdosta laiksi kiinteistönvaihdosta valtion ja Postipankki Oy:n välillä

Eduskunta on 13 päivänä lokakuuta 1992 lähettänyt valtiovarainvaliokunnan valmistelevasti käsiteltäväksi edellä tarkoitetun hallituksen esityksen 220.

Valtiovarainvaliokunnan asettamassa verojaostossa, joka on valmistellut mietinnön valiokuntaa varten, ovat olleet kuultavina hallitusneuvos Antero Kivi valtiovarainministeriöstä ja suunnittelujohtaja Matti Mustonen Postipankki Oy:stä.

Helsingin keskustassa Kaivokatu 6:ssa sijaitsee valtion tontilla virasto- ja liiketalo, jonka valtio ja Postipankki Oy omistavat pääomasijoitustensa suhteessa. Kiinteistöä on hoidettu valtion ja Postipankin omistamana yhtymänä. Valtion ja Postipankin kesken on vuonna 1989 tehty vuokrasopimus, jolla valtio on vuokrannut Postipankilta Uudenmaan lääninhallituksen tarpeisiin rakennetun toimitalon Ratapiha 9 Helsingin kaupungin Itä-Pasilassa.

Valtion ja Postipankin välisissä neuvotteluissa on päädytty edellä tarkoitettujen omistusten vaihtoon. Vaihdon jälkeen Postipankki omistaisi kiinteistön Kaivokatu 6 kokonaisuudessaan, jolloin sopijapuolten välinen yhtymä Kaivokatu 6 luonnollisesti lakkaisi. Vastaavasti valtio omistaisi edellä tarkoitetun Uudenmaan lääninhallituksen tarpeisiin rakennetun toimitalon tontin ja rakennuksen. Vaihdossa ei makseta välirahaa.

Vaihdossa tarkoitetun valtion omistaman kiinteistön omistusoikeuden luovutuskirja ehdotetaan säädettäväksi leimaverosta vapaaksi.

Hallituksen esityksessä mainituista syistä ja saadun selvityksen perusteella valiokunta pitää lakiehdotusta tarpeellisena ja puoltaa sen hyväksymistä.

Valiokunta kunnioittaen ehdottaa,

että lakiehdotus hyväksyttäisiin muuttamattomana.

Helsingissä 16 päivänä lokakuuta 1992


Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa varapuheenjohtaja Luttinen, jäsenet Heikkinen, Hämäläinen, Jokiniemi, Kallis, Laaksonen, Lahti-Nuuttila, Louvo, Luukkainen, Malm, Mäki-Hakola, Ryynänen, Sasi, Savolainen, Tiuri, Vihriälä ja Vähäkangas sekä varajäsenet Niinistö, Renko ja T. Roos.


Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.