Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry mietintöön

Puutteelliset hakuehdot

VaVM 47/1992 - HE 147/1992
Valtiovarainvaliokunnan mietintö n:o 47 hallituksen esityksen johdosta laiksi erikoiskasvien markkinoimismaksuista annetun lain 5 §:n muuttamisesta

Eduskunta on 15 päivänä syyskuuta 1992 lähettänyt valtiovarainvaliokunnan valmistelevasti käsiteltäväksi edellä tarkoitetun hallituksen esityksen n:o 147.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti maa- ja metsätalousvaliokunta on antanut asiasta lausunnon, joka on tämän mietinnön liitteenä.

Valtiovarainvaliokunnan asettamassa verojaostossa, joka on valmistellut mietinnön valiokuntaa varten, ovat olleet kuultavina erikoistutkija Seppo Hassinen maa- ja metsätalousministeriöstä, vanhempi budjettisihteeri Elina Selinheimo valtiovarainministeriöstä ja osastonjohtaja Markku Suojanen Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitosta.

Erikoiskasvien markkinoimismaksuista annettu laki tuli voimaan 1 päivänä heinäkuuta 1991 ja se koskee vuosina 1991 ja 1992 tuotettuja sokerijuurikkaita, öljykasvien siemeniä ja tärkkelysperunaa. Sokerilain mukaan on kotimaisen sokerijuurikkaan kuluvan vuoden perusmääräksi säädetty 860 miljoonaa kiloa. Hallitus ehdottaa, että kuluvana vuonna tuotetun sokerijuurikkaan 2,8 pennin markkinoimismaksu koskee ainoastaan sokerilain mukaista juurikkaiden perusmäärää eli sanottua 860 miljoonaa kiloa.

Hallituksen esityksessä mainituista syistä ja saadun selvityksen perusteella valiokunta pitää lakiehdotusta tarpeellisena ja puoltaa sen hyväksymistä.

Valiokunta kunnioittaen ehdottaa,

että hallituksen esitykseen sisältyvä lakiehdotus hyväksyttäisiin muuttamattomana.

Helsingissä 9 päivänä lokakuuta 1992


Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa puheenjohtaja Mattila, varapuheenjohtaja Luttinen, jäsenet Hämäläinen, Kallis, Laaksonen, Lahti-Nuuttila, Louvo, Luukkainen, Malm, Mäki-Hakola, Sasi, Savolainen ja Turunen sekä varajäsenet Ala-Nissilä, Apukka, Backman, Liikkanen, Pelttari, Renko ja Savela.


Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.