VNS 1/1993

Eduskunta on 21 päivänä huhtikuuta 1993 lähettänyt sivistysvaliokuntaan valmistelevasti käsiteltäväksi otsikossa mainitun kulttuuripoliittisen selonteon.

Valiokunta on pyytänyt selonteosta valtiovarainvaliokunnan lausunnon, joka on otettu tämän mietinnön liitteeksi (VaVL 2).

Valiokunnassa ovat olleet kuultavina ministeri Tytti Isohookana-Asunmaa, kansliapäällikkö Jaakko Numminen, ylijohtaja Irmeli Niemi, osastopäällikkö, ylijohtaja Kalervo Siikala, neuvotteleva virkamies Jukka Liedes, apulaisosastopäällikkö Matti Gustafson, apulaisosastopäällikkö Margaretha Mickwitz, kulttuurisihteeri Veikko Kunnas ja vs. kulttuurisihteeri Zabrina Holmström opetusministeriöstä, toimistopäällikkö Jukka Leino ulkoasiainministeriöstä, kansliapäällikkö Juhani Korpela liikenneministeriöstä, johtaja Pentti Takala ja opetusneuvos Heikki Jarva opetushallituksesta, pääjohtaja Henrik Lilius museovirastosta, pääsihteeri Guy Lindström Pohjoismaiden neuvostosta, pääsihteeri Christian Brandt Svenska Finlands Folktingistä, puheenjohtaja Tuulikki Karjalainen, varapuheenjohtaja Anita Kangas ja pääsihteeri Jarmo Malkavaara taiteen keskustoimikunnasta, I varapuheenjohtaja Pauli Saapunki, II varapuheenjohtaja Anna-Liisa Kasurinen ja pääsihteeri Anssi Lamponen valtion liikuntaneuvostosta, sihteeri Hannu Kareinen valtion nuorisoneuvostosta, puheenjohtaja, professori Päivi Setälä museoasiain neuvottelukunnasta, II varapuheenjohtaja Sinikka Semenoja ja pääsihteeri Juha Guttorm saamelaisvaltuuskunnasta, puheenjohtaja Risto Ruohonen valtion tanssitaidetoimikunnasta, kulttuuritoimenjohtaja Yrjö Larmola Helsingin kaupungista, kulttuuritoimenjohtaja Elli Ojaluoto Jyväskylän kaupungista, professori Liisa Uusitalo Helsingin kauppakorkeakoulusta, apulaisprofessori Ywe Jalander Taideteollisesta korkeakoulusta, suunnittelija Merja Isotalo Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksesta, ylijohtaja Marja-Liisa Rönkkö valtion taidemuseosta, museonjohtaja Jarno Peltonen ja kehityspäällikkö Kauko Alanne Taideteollisuusmuseosta, pääjohtaja Walton Grönroos Suomen Kansallisoopperasta, pääjohtaja Maria-Liisa Nevala Suomen Kansallisteatterista, teatterinjohtaja Raija-Sinikka Rantala Helsingin kaupunginteatterista, teatterinjohtaja Jussi Helminen Tampereen Työväenteatterista, talouspäällikkö Christian Blom Skolteaternista, taiteellinen johtaja Otso Kautto Teatteri Pienestä Suomesta, toimitusjohtaja Matti Ahde Oy Veikkaus Ab:stä, apulaisjohtaja Jorma Miettinen MTV Oy:stä, kansliajohtaja Jussi Tunturi Oy Yleisradio Ab:stä, yliasiamies Paavo Hohti Suomen kulttuurirahastosta, pääsihteeri Urpo Vento Suomalaisen kirjallisuuden seurasta, jaostopäällikkö Carita Lundén Finlands svenska kommunförbundista, kulttuuriasiain päällikkö Ismo Porna Suomen Kaupunkiliitosta, kulttuuriasiain päällikkö Seppo Korpipää Suomen Kunnallisliitosta, puheenjohtaja Jarkko Laine Suomen Kirjailijaliitosta, toimitusjohtaja Veikko Sonninen Suomen Kustannusyhdistyksestä, toiminnanjohtaja Riitta Kuivasmäki Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutista, puheenjohtaja, arkkitehti Kalle-Heikki Narinen Forum Artis -nimisestä yhdistyksestä, puheenjohtaja Topi Marjamäki Suomen Harmonikkaliitosta, toiminnanjohtaja Ismo Sopanen Kanteleliitosta, puheenjohtaja, taidemaalari Kari Jylhä ja pääsihteeri Esko Vesikansa Suomen Taiteilijaseurasta, toiminnanjohtaja Irmeli Kokko Muu ry:stä, puheenjohtaja, valtiopäiväneuvos Elsi Hetemäki-Olander ja toimitusjohtaja Gustav af Hällström Pohjola-Norden-nimisestä yhdistyksestä, pääsihteeri Merja Hannus Suomen ja Venäjän kansojen ystävyysseurasta, toiminnanjohtaja Tuula Haavisto ja kirjastotoimen johtaja Jari Paavonheimo Suomen kirjastoseurasta, puheenjohtaja Marketta Levanto ja toiminnanjohtaja Juhani Lokki Suomen Tietokirjailijat ry:stä, puheenjohtaja Raimo Söder ja toiminnanjohtaja Riitta Seppälä Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliitosta, toimitusjohtaja Matti A. Holopainen Suomen Teatteriliitosta, toiminnanjohtaja Eeva-Sisko Artell Työväen Näyttämöiden Liitosta, puheenjohtaja, näyttelijä Kalevi Kahra Suomen Näyttelijäliitosta, toiminnanjohtaja Aimo Ritaluoto Suomen musiikkioppilaitosten liitosta, toiminnanjohtaja Kari Turunen Sulasol - Suomen laulajain ja soittajain liitosta, toiminnanjohtaja Alarik Repo Suomen Sinfoniaorkesterit ry:stä, liittosihteeri Usko Rasilainen Suomen Työväen Musiikkiliitosta, puheenjohtaja Ville Marjomäki ja pääsihteeri Heikki Sederlöf Suomen Kansanopistoyhdistyksestä, pääsihteeri Timo Toiviainen Vapaan sivistystyön yhteisjärjestö VSY:stä, opinto-ohjaaja Jorma Turunen Työväen Sivistysliitosta, pääsihteeri Aaro Harju Suomen Nuorison Liitosta, pääsihteeri Raimo Railo Työväen Urheiluliitto TUL:sta, pääsihteeri Anja-Tuulikki Huovinen Suomen Museoliitosta, museonjohtaja Pontus Blomster Työväen Keskusmuseoyhdistyksestä, toimitusjohtaja Tony Bärlund Pajulahden Urheiluopistosta, yhteysjohtaja Kerstin Ekman Suomen Valtakunnan Urheiluliitto SVUL:sta, puheenjohtaja Martti Markkanen Kansalais- ja työväenopistojen liitosta, toiminnanjohtaja Arto Alaspää Ääni- ja kuvatallennetuottajat ÄKT:stä, puheenjohtaja Raimo Vikström Suomen Muusikkojen Liitosta, puheenjohtaja Eero Peltoniemi Taide- ja kulttuurihallinnon ammattijärjestö TAKU:sta, asiamiesGunilla Hellman Svenska Kulturfonden -nimisestä rahastosta, toimitusjohtaja Tarja Koskinen Kopiosto ry:stä, puheenjohtaja Yrjö Turkka ja toiminnanjohtaja Kaarina Pohto Teollisuustaiteen liitto Ornamosta, toimitusjohtaja Tapio Periäinen Suomen Taideteollisuusyhdistyksestä, toiminnanjohtaja Marketta Luutonen Käsi- ja Taideteollisuusliitosta, puheenjohtaja Boris Fagerström Finnfoto ry Suomen Valokuvajärjestöjen Keskusliitosta, kulttuuritoimenjohtaja Lassi Saressalo Tampereen kaupungista, professori Antti Eskola Tampereen yliopistosta, rehtori, hallituksen varajäsen Pirjo Olsson Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitosta, pääsihteeri Paavo Lounela ja neuvottelukunnan jäsen Taito Lehmusta Romaniasiain neuvottelukunnasta, vararehtori, va. professori Aarre Heino Tampereen yliopistosta, puheenjohtaja Ingmar Svedberg Finlands Svenska Författareförening -nimisestä yhdistyksestä, hallituksen varapuheenjohtaja Raimo Vikström Gramex - Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeustoimistosta, lakimies Miika Tarhio Kuvasto - Visuaalisen alan tekijänoikeusyhdistyksestä, lakimies Katri Sipilä Teosto - Säveltäjäin tekijänoikeustoimistosta, toiminnanjohtaja Mikko Huuskonen Suomen Kaapelitelevisioliitosta, Kuurojen liiton hallituksen puheenjohtaja Kaisu Korhonen tulkkinaan Susanna Kauppinen ja teatterisihteeri Anne-Mari Laurento Kuurojen kulttuurikeskuksesta, puheenjohtaja Matti Saarinen Uudenmaan läänin liikuntalautakunnasta, pääsihteeri Esa Kaskimo Nuorten Kotkain Keskusliitosta, puheenjohtaja Petri Kaukiainen Suomen nuorisoyhteistyö - Allianssi ry:stä, hallituksen puheenjohtaja Tuomas Kinberg Nuorten sinfoniaorkesteri VIVO:n tuki ry:stä, puheenjohtaja, professori Torsti Kivistö Tulevaisuuden tutkimuksen seurasta, toiminnanjohtaja Tuomo Tirkkonen Finland Festivals -nimisestä yhdistyksestä, puheenjohtaja Kalle Könkkölä Kynnys ry:stä, kirjailija Veijo Baltzar, kansanedustaja Jörn Donner sekä kirjailija Arvo Salo.

Käsiteltyään selonteon sivistysvaliokunta esittää lausuntonaan seuraavaa.

Hallitus antoi edellisen kerran kulttuuripoliittisen selonteon eduskunnalle vuonna 1982. Siinä käsiteltiin opetusministeriön hallinnonalan silloisia kulttuuripoliittisia hankkeita ja kehittämistarpeita. Näin ollen eduskunnassa ei yli kymmeneen vuoteen ole käyty laaja-alaista kulttuuripoliittista keskustelua.

Erityinen tarve tutkia kulttuuripolitiikkaa ja valtion suunnitelmia tuleviksi kulttuuripoliittisiksi linjauksiksi tuli ajankohtaiseksi myös nykyisen taloudellisen tilanteen vuoksi. Sen vuoksi eduskunta hyväksyessään 15 päivänä joulukuuta 1992 lain kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta siten, että mahdollistettiin veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarojen käyttö lain mukaisiin valtionosuuksiin ja -avustuksiin vuonna 1993, totesi, että erityisesti nykyisessä tilanteessa on tärkeää määritellä valtion harjoittaman kulttuuripolitiikan linja ja tavoitteet. Siinä yhteydessä tuli selvittää myös, mikä on kulttuurin julkisen tuen kehitys ja kohdentaminen. Eduskunta edellytti, että hallitus antaa eduskunnalle kulttuuripoliittisen selonteon vuoden 1993 kevätistuntokaudella. Lisäksi eduskunta hyväksyessään valtion vuoden 1993 talousarvion piti tärkeänä, että selonteon yhteydessä annetaan selvitys kulttuurin julkisen tuen tavoitteista ja määrärahojen kehityksestä. Selonteon myötä eduskunnalla on mahdollisuus käydä laaja ja perusteellinen keskustelu kulttuuripolitiikkamme tavoitteista, toimintalinjoista sekä tarvittavista toimenpiteistä. Keskustelussa korostuu luonnollisesti yhteiskunnan ja valtion rooli kulttuuripolitiikassa taloudellisen taantuman aikana.

Selonteon käsittelyä sivistysvaliokunnassa ja samalla kokonaiskuvan muodostamista on vaikeuttanut se, että selonteko on rajattu vain opetusministeriön hallinnonalalle, ja opetusministeriön sisälläkin vain kulttuuripolitiikan linjan vastuualueeseen. Tällaista yhteiskunnan sektorisoitumista kulttuurin alalla tulisi välttää. Näin ollen esimerkiksi yleissivistävän koulun taideopetus ja muu kulttuurikasvatus on jäänyt selonteossa liian vähälle huomiolle. Tätä sivistysvaliokunta pitää erityisenä puutteena. Rajauksesta johtuen erityisenä puutteena on pidettävä myös sitä, että ympäristökulttuuri on sivuutettu selonteossa. Sen vuoksi tässä mietinnössä käsitellään korostetusti valiokunnan mielestä selonteossa puutteellisesti käsiteltyjä alueita.

Sivistysvaliokunta yhtyy selonteossa todettuun siitä, että suomalainen kulttuuri on kansallisen olemassaolon perusta. Ilman omaksi koettua kieltä ja siihen liittyvää kulttuuria ei kansallista kulttuuria ole. Pieni kansakunta voi synnyttää merkittävää kulttuuria ja vain kulttuurinsa kautta se voi olla merkittävä kansakunta. On tunnustettava kulttuurin kansallinen, eurooppalainen ja maailmanlaajuinen ulottuvuus, joiden kohtaaminen tekee mahdolliseksi oman kansallisen kulttuuri-identiteetin laajentamisen.

Valtion suhteessa kulttuuriin on keskeisenä taloudellisten voimavarojen käyttö. Kulttuurin ja kansallisen luovuuden edistäminen edellyttää myös taloudellisia voimavaroja. Toisaalta kulttuurin olemus kriittisenä voimavarana voi nopeasti johtaa tilanteeseen, jossa talous ja taloudelliset rakenteet saattavat tarvita kipeästikin suomalaisen kulttuurin ja henkisten voimavarojen tukea.

Selonteossa todetaan, että kaikissa ministeriöissä hoidettavissa asioissa on kulttuurinäkökulma. Opetusministeriön lisäksi useat ministeriöt käsittelevät asiakokonaisuuksia, joiden keskeisenä sisältönä on kulttuuri. Sivistysvaliokunta korostaa sitä, että myös näillä ministeriöillä tulee olla kulttuurivastuu.

Selonteossa todetaan kulttuurilaitoksia koskevassa luvussa, että selonteon ulkopuolelle jää kaksi merkittävää kulttuurilaitosta, koulu ja kirkko, joilla kuitenkin on ensiarvoisen tärkeä merkitys kulttuurin perusarvojen välittäjänä. Valiokunta yhtyy selonteossa todettuun, mutta katsoo, että erityisesti koulun merkitystä kulttuurikasvattajana olisi selonteossa tullut käsitellä yksityiskohtaisemmin. Elämme parhaillaan maailman kulttuurivuosikymmenen aikaa. Sen mukaisesti tehtävänämme on tuoda kulttuuriulottuvuus kaikkiin toimintoihin, kaikille elämänaloille.

Valiokunta katsoo, ettei selonteosta riittävän selkeästi ilmene eduskunnan edellyttämä valtion kulttuuripolitiikan linja tulevaisuudessa. Valtion ohjausjärjestelmien, lainsäädännön, kulttuurimäärärahojen ja kulttuurihallinnon, todetaan muuttuvan vastaamaan entistä paremmin tämän päivän yhteiskunnan tarpeita. Siihen pyritään lainsäädännön purkamisella, määrärahojen ohjausvallan siirtämisellä kuntiin ja kulttuurihallintoa kehittämällä. Selonteon mukaan valtion rooli muuttuu yhä enemmän kohti informaatio-ohjausta, vuorovaikutusta ja tiedon välittämistä.

Valiokunta katsoo, että valtiolla säilyy keskeinen vastuu ihmisten tasa-arvoisuudesta myös kulttuuripolitiikan alueella. Erityisesti taloudellisesti vaikeina aikoina ja suurtyöttömyyden vallitessa korostuu valtion ja kuntien vastuu.

Valiokunta tähdentää sitä, että kulttuurisen pääoman puute on yksi merkittävä syrjäytymistekijä. Tulevaisuuden huono-osaisuus on kasvavasti myös kulttuurista huono-osaisuutta, elleivät kunnat ja valtio huolehdi tehtäväkentästään.

Toisaalta valiokunta pitää myönteisenä sitä, että suomalaisessa yhteiskunnassa selvästi on havaittavissa kulttuurista innovatiivisuutta ja ihmisten lisääntyvää pyrkimystä kulttuurin pariin taloudellisesta tilanteesta huolimatta.

Valiokunta pitää selonteossa puutteena sitä, ettei siinä käsitellä juuri lainkaan merkittävien yhteiskunnallisten muutosten, kuten työttömyyden rajun kasvun, vaikutusta kulttuurin saavutettavuuteen. Työttömyys heijastuu monin tavoin ihmisen elämään. Monipuolinen kansalaistoiminta ja kulttuuritarjonta voivat lievittää työttömyyden aiheuttamaa henkistä pahoinvointia ja toimia myös työllistäjänä.

Selonteossa todetaan, että kulttuurin laatua ja tuloksellisuutta korostetaan yhä enemmän. Valiokunta yhtyy selonteon toteamukseen siitä, että laatua ja tuloksia arvioitaessa on syytä muistaa, että taloudelliset ja rahassa mitattavat arvot eivät voi olla kulttuurin ja taiteen laadun määrääviä mittareita.

Selonteossa luetellaan ne tehtävät, joita valtiolle voidaan kulttuuripolitiikassa asettaa. Valtioneuvosto ei kuitenkaan ota kantaa siihen, mitkä näistä tavoitteista, vaiko kaikki, muodostavat pohjan valtion harjoittaman kulttuuripolitiikan linjalle tulevaisuudessa. Valiokunta pitää selonteossa lueteltuja valtion kulttuuripoliittisia tehtäviä pääosin oikein asetettuina. Valiokunta haluaa korostaa, että ne muodostavat toisiaan täydentävän kokonaisuuden, joista muodostuu kansallisen kulttuuripolitiikan linja. Valiokunta katsoo kuitenkin, että lisäksi valtion tehtävänä on "turvata kulttuurin, liikunnan ja nuorisotyön kansalaistoiminnan edellytykset". Kansalaistoiminnan edistäminen kaikilla sektoreilla on tärkeä valtion tehtävä kulttuuripolitiikassa.

Valiokunnan mielestä on tärkeää, että kulttuuripolitiikan keskeinen tavoite on kansalaisten yleissivistyksen korkea taso ja että kulttuurilla on humanistinen sisältö.

Valiokunta yhtyy humanistis-yhteiskuntatieteellisen yleissivistyksen komitean (KM 1993:31) määrittelyyn, jonka mukaan yleissivistyksellä tarkoitetaan monipuolista - ihmistä, yhteiskuntaa ja luontoa koskevaa ja selittävää - tietoa, jota tulee jatkuvasti laajentaa ja syventää niin ajallisesti kuin elämänaloittain ja tietoihin, taitoihin ja arvoihin perustuvaa kykyä vastata ajan ja ympäristön haasteisiin sekä kasvamista vastuuseen niin itsestään kuin lähimmäisistä ja ympäristöstä.

Humanistisessa elämänasenteessa ihminen käyttää erottelukykyään, lähestyy ongelmia laaja-alaisesti ja hankkii tietoa vapauttaakseen itsensä väärien uskomusten, vallankäytön ja pelon kahleista. Humanisti on vastuullinen toimija, joka tietoisesti vaikuttaa tapahtumiin ja muutoksiin.

Valiokunnan mielestä valtion kulttuuripolitiikan tehtävänä on korostaa humanismin ja yleissivistyksen merkitystä kulttuuripolitiikan lähtökohtina.

1) Valiokunta edellyttää hallituksen edelleen kehittävän kulttuuripolitiikan painopistealueiden ja toimintalinjojen määrittelyä, tarvittavia käytännön toimenpiteitä ja julkisen tuen perusteita.

Lasten ja nuorten kulttuuri on selonteossa jäänyt liian vähälle huomiolle. Selonteossa lasten ja nuorten kulttuuri on valiokunnan saaman selvityksen mukaan käsitelty ns. läpäisyperiaatteella. Selonteon rajauksista johtuen siinä ei myöskään yksityiskohtaisesti käsitellä opetuksen ja kasvatuksen sekä kulttuurin välisiä yhteyksiä, vaikka ne liittyvät tiiviisti yhteen.

Valiokunta korostaa sitä, että kaikki työ, joka on tehty lasten ja nuorten hyväksi ja heidän kulttuuritasonsa pitämiseksi korkeana, on Suomen tulevaisuudelle tärkeää. Jotta tämän päivän lapsista kasvaa identiteetiltään vahvoja, monikulttuurisuutta ymmärtäviä, se edellyttää, että heidän on mahdollista kasvaa inhimillisiksi, luoviksi, yhteistyökykyisiksi ja yhteisvastuuta tunteviksi. Näiden ominaisuuksien kehittymistä tukevat omalta osaltaan monipuoliset mahdollisuudet harrastaa kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntatoimintaa.

Valiokunta viittaa humanistis-yhteiskuntatieteellisen yleissivistyksen komitean mietinnössä (KM 1993:31) todettuun siitä, että ihmisen yleissivistykseen liittyvät vaikutteet alkavat lapsuudessa ja jatkuvat elinikäisen koulutuksen kautta koko elämän. Luonteva suhde kulttuuri-instituutioihin auttaa yksilöä löytämään elämänsä eri vaiheissa uusia kiinnekohtia ympäröivään todellisuuteen. Näiden kytkentöjen luomista ei pidä jättää vain kotien tehtäväksi, sillä tässä suhteessa lapset ovat edelleenkin hyvin eriarvoisessa asemassa.

Lastenkulttuuri. Pienen kansan kasvu suureksi kulttuurimaaksi alkaa lapsuudesta (erityisesti kieli, kirjallisuus ja kommunikaatio sekä taide ja tiede antavat pohjan kasvaa henkisesti kestäväksi yksilöksi ja kansaksi).

Monipuolinen lastenkulttuuri koostuu hyvin monenlaisista mahdollisuuksista harrastaa ja nauttia siitä. Eri taidemuotojen ohella lastenkulttuuriin kuuluu muun muassa leikit, pelit, sarjakuvalehdet, pop-musiikki, kädentaidot ja seikkailutoiminta.

Valiokunta korostaa sitä, että lasten ohjaaminen kulttuurin ymmärtäjiksi, vastaanottajiksi ja toteuttajiksi on aloitettava riittävän varhaisessa vaiheessa. Lasten vanhemmat ja päiväkotien henkilökunta sekä muut varhaiskasvatuksen kentällä toimivat ovat tässä avainasemassa. Yhteiskunnan tulisi suosia lasten kulttuurikasvatuksessa monipuolista kulttuuria, joka parhaimmillaan tapahtuu kulttuurikasvatuksen myönteisiä puolia ja lapsen positiivista kehittymistä korostavalla asennekasvatuksella. Hyvänä esimerkkinä tämänkaltaisesta toiminnasta on nuorison taidetapahtuma, joka tavoittaa vuosittain vaihtuvien teemojen ympärille järjestöjen, kuntien ja läänien kautta kymmeniätuhansia kiinteästi taideharrastusten piirissä toimivia lapsia ja nuoria. Lisäksi muun muassa varhaisnuorisojärjestöissä on taideharrastus vakiinnuttanut paikkansa nuorisotyön menetelmänä. Valtion talousarviossa on myös varattu määräraha lastenkulttuurin valtionpalkintoihin. Valiokunnan mielestä nämä ovat hyviä esimerkkejä siitä toiminnasta, jolla tuetaan vapaaehtoista taideharrastusta lasten ja nuorten parissa.

2) Valiokunta edellyttää, että lastenkulttuurin monipuoliseen kehittämiseen osoitetaan riittävästi määrärahoja.

Nuorisokulttuuri. Valiokunta toteaa, että nuoruus on ihmisen kehitysvaiheena erityisen herkkä ajanjakso. Tämä on otettava huomioon nuorten kulttuuripalvelujen ja kulttuuritoiminnan järjestämisessä. Nuorisotoiminnalle asettaa erityisiä haasteita toimintaympäristön nopea muuttuminen. Yhteiskunnassamme on lisääntynyt irrallisuus ja syrjäytyneisyys, joita pahentaa huumeiden tarjonnan lisääntyminen sekä piittaamattomuuden ja rikollisuuden kasvu. Osa nuorisosta on jäämässä koulutus- ja työpaikkojen ulkopuolelle, jolloin sosiaalistuminen yhteiskuntaan vaikeutuu ja syrjäytymisen vaara kasvaa. Samanaikaisesti pienenevät voimavarat uhkaavat kaventaa nuorten harrastusmahdollisuuksia.

Valiokunta yhtyy selonteossa esitettyjen nuorille suunnattujen yhteiskunnan tukitoimien tarpeellisuuteen. Tukitoimien avulla voidaan ennalta ehkäistä syrjäytymistä ja mahdollistaa nuorten tasapainoinen kasvu yhteiskunnan täysivaltaisiksi jäseniksi.

Nuoriso on heterogeenistä, mikä heijastuu myös kulttuuritarpeisiin. Sen vuoksi valiokunta korostaa nuorten omaehtoisen toiminnan ja nuorille ominaisen kulttuurin, kuten esimerkiksi populaarikulttuurin, tukemista.

Nuorisotoimi perustuu pitkälle vapaaehtoistoimintaan ja yhteistyöhön, jotka kasvattavat nuoria aloitteellisiksi, vastuuntuntoisiksi ja toisistaan huolehtiviksi. Valtiovallan on kannustettava tätä toimintaa ja huolehdittava, ettei sille aseteta tarpeettomia esteitä esimerkiksi verotusjärjestelmää kehitettäessä. Nuorisotyön ennalta ehkäisevän vaikutuksen arvo on myös kansantaloudellisesti huomattava.

Koulu kulttuurikasvattajana. Valiokunta korostaa opetustoimen ratkaisevaa merkitystä ja vastuuta tulevaisuuden kulttuuri-Suomen rakentajana. Koulutuksen tulee toteuttaa laajaa sivistystehtävää. Koululla on merkittävä tehtävä kulttuuriasenteiden ja ymmärtävään taidekokemusten maailmaan kasvattajana.

Valiokunta viittaa koulutuspoliittisen selonteon yhteydessä (4.12.1990) eduskunnan hyväksymään kannanottoon: Sivistysihmisen kasvattamiseksi koulutuksen sisällöissä on otettava huomioon mm. kulttuurikasvatus, kansalaiskasvatus, kansainvälisyyskasvatus, ympäristökasvatus, terveys- ja liikuntakasvatus, tapakasvatus sekä tasa-arvokasvatus.

Valiokunta viittaa myös koulutuspoliittisen selonteon yhteydessä hyväksyttyyn kannanottoon, jonka mukaan koulua tulee kehittää sivistys- ja kulttuuritehtävän laaja-alaisesti sisäistäneeksi työyhteisöksi.

Valiokunta korostaa kansainvälisyyden ja kansainvälistymisen merkitystä suomalaisille ja Suomelle sekä Suomen talouselämälle. Kansainvälistyminen on mahdollista vain omaleimaisella ja korkeatasoisella suomalaisella kulttuurilla ja taiteella. Toisaalta Suomessa muiden kulttuurien tuntemuksen tarve kasvaa jatkuvasti. Erityisesti haasteena tulee olemaan kaukaisten kulttuurien tuntemus. Omaleimainen kulttuuri edistää myös kansainvälistä kaupankäyntiä. Kulttuuriväki voi toimia Suomen iskujoukkona, joka tekee maatamme tunnetuksi.

Valiokunta korostaa yhteistyön merkitystä kansainvälisyydessä. Euroopan yhteisössä lähtökohta on, että kulttuurin ja koulutuksen alueella edistetään maiden välistä yhteistyötä sekä kansallisia kulttuureja ja monikulttuurisuutta. Jäsenvaltioiden kulttuurilainsäädännön yhdenmukaistamiseen ei pyritä. Valiokunta pitää tätä tärkeänä samoin kuin sitä Maastrichtin sopimuksen sisältämää periaatteellista kannanottoa, että kulttuurinäkökohdat tulee ottaa huomioon myös yhteisön muilla toimintasektoreilla kuin varsinaisessa kulttuuritoiminnassa.

Valiokunta korostaa myös yhteistyötä Suomen lähialueiden, Venäjän ja Baltian maiden kanssa. Kulttuurista identiteettiämme on vahvistamassa yhteistyö suomalais-ugrilaisten kielialueiden kansojen kesken. Sitä tulee edelleen kehittää Venäjän suomalais-ugrilaisia kieliä puhuvien kansojen sekä Viron ja Unkarin kanssa.

Valiokunta yhtyy selonteossa todettuun siitä, että Euroopan integraation tiivistyessä pohjoismaisen yhteistyön merkitys on entistä tärkeämpi. Pohjoismaiden neuvosto on asettanut painopistealueekseen kulttuurin. Valiokunta pitää tärkeänä niin virallisen yhteistyön piirissä kuin kansalaistoiminnan piirissä tapahtuvassa yhteistyössä kansalaisten ymmärtämyksen lisäämistä siitä, että pohjoismainen yhteenkuuluvuus on tärkeä viitekehys kaikille Pohjoismaille. Sen vuoksi valiokunta pitää tärkeänä pohjoismaista nuorisovaihtoa samoin kuin pohjoismaisen historian tuntemuksen lisäämistä kansalaisten keskuudessa.

Valiokunta katsoo, että kahdenvälisissä kulttuurisopimuksissa tulee erityistä huomiota kiinnittää taiteilijoiden suoran kanssakäymisen edistämiseen. Esimerkiksi kuvataiteissa tulee suunnata lisävoimavaroja kansainväliseen näyttelytoimintaan.

Kirjallisuus. Kansallisen kulttuurin ehtona on omaksi koettu kieli. Kieli on ajattelun perusta ja identiteetin muodostumisen edellytys. Suomen kansan erityislaatu kytkeytyy äidinkieleen. Kielen ansiosta olemme sitä mitä olemme, suomalaisia.

Pirstaleisen, lyhytsanaisen sekä pinnallisen ja vierasperäisiä sanoja vilisevän viestinnän aikana kirjallisuuden merkitys oman kielen vaalimisessa ja kehittämisessä sekä syvälliseen ajatteluun johdattamisessa korostuu. Kirjallisuus ei anna valmista kuvaa, vaan tarjoaa mahdollisuuden mielikuvien muodostamiseen ja näin edistää myöntäelämisen kykyä ja laventaa maailman ja elämän käsittämistä.

Suomalainen kirjallisuus on maailmankirjallisuudessa pieni ja nuori. Se on hyvin haavoittuva ja tarvitsee yhteiskunnan tukea yhtä hyvin kuin selonteossa tuentarvitsijaksi mainittu audiovisuaalinen kulttuuri. Valtion apurahoitus on kotimaiselle kaunokirjallisuudelle elinehto. Sähköisten viestinten käytön lisääntymisestä huolimatta kirjalla on tulevaisuudessakin keskeinen sija humanistis-yhteiskunnallisen yleissivistyksen vaalimisessa.

Valiokunta korostaa erityisesti lasten ja nuorten kirjallisuuden aseman turvaamista. Sen merkitys kasvaa koko ajan myös kansainvälistymisen myötä. Valiokunta pitää tärkeänä Suomen ainoan valtakunnallisen lasten ja nuorten kirjallisuuden erikoiskirjaston - Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutin - toimintaedellytysten kehittämistä.

Audiovisuaalinen kulttuuri. Valiokunta painottaa viestinnän ja erityisesti sähköisen viestinnän lisääntyvää merkitystä kulttuuripolitiikassa. Kuten selonteossa todetaan, tieto- ja viestintäteknologian kehitys ja laajentuva käyttö vaikuttavat syvästi koulutukseen, työelämään ja koko yhteiskuntaan. Viestimet ovat jokaiselle läheinen osa arjen kulttuuriympäristöä.

Valiokunta yhtyy selonteossa todettuun siitä, että valtion tehtävänä on luoda suotuisat edellytykset joukkoviestinnän toiminnalle, varmistaa sananvapauden toteutuminen ja tukea monipuolisuutta ja moniarvoisuutta.

Valiokunta yhtyy valtiovarainvaliokunnan lausunnossa todettuun siitä, että Suomen kaltainen pieni kulttuuri- ja markkina-alue tarvitsee tehokkaan julkisen viestintäpalveluverkoston takaamaan riittävän ja tasa-arvoisen palvelutason. Siksi sen tarvitsemista voimavaroista on huolehdittava ja kehitettävä Yleisradiota valtakunnallisena julkisen palvelun viestintä- ja kulttuurilaitoksena.

Yleisradio on merkittävä kulttuurilaitos. Sen tavoitteena on turvata sekä täyden palvelun periaatteen mukainen ohjelmisto kaikille että ottaa palvelutarjonnassa huomioon vähemmistöt ja erityisryhmät. Yleisradion tulee nykyistä selvästi enemmän tuntea kulttuurivastuunsa sekä tukea ja kehittää kotimaista luovaa kulttuuria, välittää sen tuloksia jokaisen saataville sekä edistää ohjelmiston sivistävää luonnetta, kohdella ohjelmatoiminnassa yhtäläisin perustein suomen- ja ruotsinkielisiä ja tuottaa palveluja saamen kielellä. Valiokunta ei tässä yhteydessä ota kantaa yleisradio- ja tv-toiminnan hallintokysymyksiin.

Elokuvakulttuuri. Suomalainen elokuva on tärkeä osa kulttuuripääomaamme. Supistuva julkinen rahoitus, sekä yleisradion että MTV:n ulkopuoliseen tuotantoon ohjaamien varojen vähäisyys ja yksityisen riskipääoman puuttuminen ovat johtamassa suomalaista elokuvatuotantoa sekä itsenäisten tuottajien tv-ohjelmatuotantoa kestämättömään tilanteeseen. Tätä ei korjaa se tosiasia, että nuori suomalainen elokuva viime vuosien aikana on nauttinut yhä suurempaa kansainvälistä huomiota sekä kaupallisesti että elokuvafestivaaleilla.

Nykyisin saatavilla olevilla määrärahoilla Suomen elokuvasäätiö ei pysty tehokkaasti edesauttamaan kestävän tuotantostruktuurin luomista. Eräs mahdollisuus olisi audiovisuaalisen teollistamisrahaston luominen, jonka peruspääoman luomiseen osallistuisivat elokuvasäätiö, valtiovalta ja yleisradio.

Valiokunnan mielestä on välttämätöntä turvata kansallinen elokuvatuotanto.

Kuten selonteossa todetaan, kulttuurilaitokset ovat osa kulttuurin perusrakennetta. Suomi on muun muassa maailman huippumaita kulttuurilaitosten lukumäärässä suhteessa asukaslukuun. Valiokunta tähdentää kuntien välisen yhteistyön kehittämistä kulttuurilaitosten ylläpitämisessä.

Kirjastot. Kirjaston tehtävä kulttuurin edistäjänä ja yksilön henkisen kasvun tukijana on merkittävä. Kirjastot palvelevat kaikenikäisiä ja monipuolisuudessaan kirjastot ovat kehittyneet koko kansan omaisuudeksi. Sivistysvaliokunta katsoo, että kehittämällä kirjastoja kehitetään kansallisesti tärkeää kulttuurista ja tiedollista voimavaraa. Tavoitteena tulee olla se, että kirjastoverkko säilyy ja eri alueilla pyritään tasa-arvoisesti huolehtimaan kirjastopalvelujen saatavuudesta. Valiokunta yhtyy käsitykseen, jonka mukaan yleiset kirjastot kuuluvat kunnallisiin peruspalveluihin. Konkreettisesti tätä korostaa myös koulujen uusi oppimiskäsitys, joka perustuu omaehtoiseen tiedonhakuun. Sitä ei voida toteuttaa ilman kirjastoja.

Kirjastojen rahoituksen osalta valiokunta viittaa valtiovarainvaliokunnan lausuntoon ja toteaa, että yleisten kirjastojen pääasiallisina rahoituslähteinä ovat valtion ja kuntien budjettivarat. Valiokunnan saaman selvityksen perusteella eräiden maiden kokemukset osoittavat, että maksuilla ei kirjastojen rahoituksessa ole merkittävää rahoitusroolia, mutta sen sijaan ne rajoittavat käyttäjäkuntaa olennaisesti eli kaventavat kansalaisten tiedollista tasa-arvoa.

Yleisten kirjastojen oman aineiston käytön maksuttomuus on turvattu kirjastolaissa. Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa on olennaisen tärkeää turvata periaatteen jatkuminen. Tärkeää on myös valtionosuuden tason tarkistaminen joka neljäs vuosi suhteessa kuntien todellisiin kirjastomenoihin. Vuoden 1993 talousarvioista kerätyt tiedot osoittavat, että muutamassa kymmenessä kunnassa valtionosuus kattaa jo 80-100 % kirjaston kaikista menoista, keskimäärin se on noin 65 %. Valiokunta korostaa kirjaston merkitystä kulttuurin peruspalveluna, jonka taso on turvattava kaikkialla maassa esimerkiksi lähikuntien yhteistyöllä ja tarvittaessa lainsäädäntöä korjaamalla.

Kirjastoverkon toiminta erityisvelvoitettuine yksikköineen (tieteelliset keskuskirjastot, maakuntakirjastot) on rakenteeltaan rationaalinen. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan kaukopalvelu kirjastojen kesken toimii joustavasti. Sen avulla voidaan kaikille suomalaisille asuinpaikasta riippumatta turvata tasaveroiset tiedonsaantimahdollisuudet. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan ongelmaksi ovat kuitenkin muodostuneet kaukopalvelumaksut. Vuonna 1990 on laskettu, että yleisen kirjaston kaukolainan hinta on keskimäärin 70-80 markkaa, josta pyytäjäkirjaston kulut ovat noin 25-30 markkaa. Ulkomaiset kaukolainat saattavat olla paljon kalliimpiakin.

Valiokunta katsoo, että yleisten kirjastojen verkon säilyttämiseksi maakuntakirjastojen ja yleisten kirjastojen keskuskirjaston lakisääteinen oikeus saada erityistehtäviensä hoitamiseen valtionosuutta tulee turvata.

Näkövammaisten kulttuuri- ja tiedonsaantipalvelujen kannalta Näkövammaisten kirjastolla on ensisijainen merkitys. Sen vuoksi valiokunta pitää välttämättömänä, että Näkövammaisten kirjaston toimintamahdollisuudet turvataan.

3) Valiokunta edellyttää hallituksen ryhtyvän toimiin, joilla pikaisesti selvitetään koko tietohuoltopalvelukentän kehittämistarpeet pyrkimyksenä turvata kansalaisten oikeus tiedonsaantiin asuinpaikasta riippumatta.

Museot. Valiokunta pitää tärkeänä museoiden osuutta kansallisen historian ja kulttuuriperinnön välittämisessä sekä nykyisten ilmiöiden valikoimisessa tulevaisuutta varten. Museot auttavat ihmistä jäsentämään omaa elämänpiiriään ja sen arvoja.

Valiokunta toteaa, että museoiden rahoitus on säädelty museolaissa. Siinä ei kuitenkaan määritellä museoiden asemaa yhteiskunnassa yleensä eikä niiden osavastuuta yhteiskunnan tietohuollon kokonaisuudesta arkisto- ja kirjastolaitoksen rinnalla. Museoiden toimintaa sääntelevän lain puute estää muun muassa tietohallintoyhteistyön näiden laitosten kanssa. Lain puute aiheuttaa monia tulkintaristiriitoja muiden lakien kanssa (tekijänoikeus, henkilörekisteri ja rakennussuojelu sekä erillisen muinaismuistolain tarpeellisuus) ja haittaa jopa museoiden palvelujen tuottamista.

4) Valiokunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin museoiden toiminnan sääntelemiseksi puitelailla.

Selonteossa todetaan, että yhtenä museoiden kehittämishankkeena on jatkaa valtakunnallisten erikoismuseoiden nimeämistä. Valiokunta näkee tarpeellisena myös merkittävien kulttuurijärjestöjen ja kansanliikkeiden (esim. Työväen keskusmuseo) keskusmuseoiden perustamisen ja kehittämisen.

Valiokunta korostaa konservointikoulutuksen kehittämistä kansallisen kulttuuriperinnön säilyttämiseksi.

Teatterit. Teatterit ovat yksi suomalaisen kulttuurin hyvin toimivista peruskivistä. Valiokunta toteaa, että teatterin tehtävä ihmisen ajatusmaailman kehittäjänä, uusien lähestymistapojen esiin tuojana, keskustelun herättäjänä ja katsojiensa todellisuuden jäsentäjänä ei lopu koskaan.

Valtionosuusuudistuksen yhteydessä säädetyssä teatteri- ja orkesterilaissa on ilmennyt puutteita. Erityisesti valtionosuuden laskentaperusteet aiheuttavat ongelmia lastenteattereiden, tanssiteattereiden, alueteattereiden, valtakunnallisen kiertuetoiminnan ja ruotsinkielisen teatteritoiminnan rahoituksessa. Kuluvan vuoden osalta rahoitus on järjestetty poikkeusjärjestelyin. Valiokunta kuitenkin pitää välttämättömänä, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin teatteri- ja orkesterilain valtionosuussäännösten korjaamiseksi edellä mainittujen teattereiden osalta.

Suomen Kansallisteatterin rahoitus on säädelty veikkaus- ja raha-arpajaisten voittovaroista annetussa asetuksessa. Asetusta on kuitenkin väliaikaisesti muutettu siten, että veikkausvoittovarojen jakosuhdetta on muutettu. Tämän vuoksi Suomen Kansallisteatterin rahoituksessa on ilmennyt ongelmia. Valiokunta kiirehtii toimenpiteitä Suomen Kansallisteatterin rahoituksen pysyväksi turvaamiseksi.

Harrastajateatteritoiminta on maassamme aktiivista ja laajaa. Paitsi että se edistää omakohtaista taiteenalan harrastusta ja tuntemusta, se luo kanavia teatteriammattiin hakeutumiselle. Siksi sen edellytysten turvaamiseen on valiokunnan mielestä kiinnitettävä riittävää huomiota.

Selonteossa todetaan, että elävä, ajassa ja tilassa tapahtuva, näyttelijöiden ja katsojien vuorovaikutukseen perustuva esitys ja sähköinen media ovat yhä enemmän vuorovaikutuksessa. Valiokunta yhtyy siihen, että välineiden eroavuudesta johtuvat tekniset ja taiteelliset ongelmat ovat ratkaistavissa.

5) Valiokunta edellyttää hallituksen pikaisesti ryhtyvän toimenpiteisiin, joilla pyritään kehittämään ja toteuttamaan yhteistoimintamalleja muun muassa teatteri- ja oopperaesitysten välittämiseksi koko kansalle myös sähköisten joukkoviestimien kautta.

Orkesterit. Valtionosuusuudistuksen yhteydessä säädettiin muun muassa teatteri- ja orkesterilaki, jolla pyritään turvaamaan maamme orkestereiden toiminta. Julkinen tuki orkestereille on tärkeää. Laajan orkesteri- ja musiikkioppilaitosverkoston ansiosta Suomen musiikkielämä on kansainvälistenkin arvioiden mukaan huippuluokkaa. Tämän turvaamiseksi tulee valiokunnan mielestä huolehtia orkestereiden toimintaedellytysten, toiminnan laajuuden ja taiteellisen tason seurannasta.

Valiokunta pitää tärkeänä valtakunnallisesti tai alueellisesti ja taiteellisesti merkittävien orkestereiden toimintamahdollisuuksien kehittämistä. Orkestereiden rahoituksen osalta valiokunta kiinnittää erityisesti huomiota siihen, että ne kunnat, joiden asukkaat käyttävät ao. orkesterin palveluja, osallistuvat myös orkesterin rahoitukseen.

Valiokunta pitää tärkeänä, että myös sellaisten korkeatasoisten orkestereiden, joista ei rahoitusvastuuta ole millään yksittäisellä kunnalla, toimintamahdollisuudet turvataan.

Ooppera. Suomessa oopperataiteen taso on korkea. Ooppera on vaativa taidemuoto, joka on tuottanut erinomaisen laadukkaita teoksia ja maailman esiintymislavoilla tunnettuja tähtiä. Uusi oopperatalo mahdollistaa korkeatasoisen ja teknisesti ajanmukaisen ympäristön kansallisen oopperataiteen esittämiselle.

Valiokunta toteaa, että esimerkiksi solistipankki ja alueelliset oopperayhdistykset ovat keinoja oopperataidekokemusten saattamiseksi tarjolle myös alueellisesti kattavasti.

Valiokunnan mielestä, samalla kun turvataan kansallisoopperalle riittävät voimavarat, on oopperataiteen levittämiseksi ja tarjonnan mahdollistamiseksi toteutettava laajaa yhteistyötä.

Tanssitaide. Harrastus ja kiinnostus tanssitaiteeseen ovat kasvaneet voimakkaasti. Ilman perinteisiä rakenteita tanssitaiteen tukijärjestelmät ovat jääneet huomattavan puutteellisiksi huolimatta taidemuodon erityisestä kyvystä kansainväliseen vuorovaikutukseen. Suomalaisen tanssitaiteen saavuttama harrastusmäärä ja kansainvälinen huomio edellyttävät sille ohjatun tuen saattamista muiden esittävien taiteiden kanssa yhdenvertaiseksi.

Yleisesti on todettu tarve taiteilijoiden työskentelyedellytysten kokonaisvaltaiseksi kehittämiseksi. Selonteon mukaan kehittämistyössä tulee ottaa huomioon taiteilijoiden toimeentuloon ja työskentelyedellytyksiin vaikuttavat tekijät samoin kuin eri taiteenalojen erityispiirteet. Tämän vuoksi käynnistetään laaja-alainen komiteatasoinen taiteilijapolitiikan selvitys. Valiokunta kiirehtii toimenpiteitä taiteilijoiden työskentelyedellytysten kehittämiseksi.

Taidemarkkinoiden romahtamisen ja taloudellisen laman sekä työttömyyden vuoksi valiokunta kiinnittää erityistä huomiota taiteilijoiden asemaan ja tarpeeseen luoda taiteilijoille lähivuosien selviytymisohjelma.

6) Valiokunta edellyttää, että hallitus ryhtyy pikaisiin toimenpiteisiin taiteilijoiden sosio-ekonomisen aseman selvittämiseksi ministeriöiden välisellä yhteistyöllä.

Suomessa on viimeisen vuosikymmenen kuluessa laajennettu sekä korkeakoulu- että opistotasoista taiteen ammattikoulutusta. Selonteon mukaan vuonna 1990 Suomen neljässä taidekorkeakoulussa opiskeli yhteensä lähes 3 000 opiskelijaa. Taiteen ammattikoulutusta annetaan lisäksi 11 konservatoriossa, yhdeksässä kuvataidekoulussa ja 140 käsi- ja taideteollisuusalan oppilaitoksessa. Valiokunta kiinnittää huomiota koulutusmääriin ja pitää tärkeänä, että ammattikoulutuksen laajuus mitoitetaan nykyistä paremmin sen mukaan, missä määrin ammattiin valmistuvat voivat saada kohtuullisia toimeentulon ja työskentelyn mahdollisuuksia. Näitä mahdollisuuksia voidaan turvata myös siten, että koulutuksen sisällöissä kiinnitetään huomiota pedagogisten valmiuksien, yrittäjä- ja managerivalmiuksien kehittämiseen. Valiokunta pitää myönteisenä, että muun muassa Turun yliopistossa on aloitettu kulttuurialan yrittäjäkurssi ja Turun taide- ja viestintäalan oppilaitoksessa markkinointikurssi.

Valiokunta toteaa, että vapaaehtoinen sivistys- ja kulttuuritoiminta Suomessa on merkittävää. Valiokunta korostaa vapaan sivistystyön osuutta kansalaisten kulttuuriin kasvattajana. Kansalaisopistoilla, kansanopistoilla ja sivistysjärjestöjen toiminnalla on suuri merkitys omaehtoisen kulttuuritoiminnan järjestämisessä ja tukemisessa sekä taiteen perusopetuksen järjestämisessä. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan kansalaisopistojen perustehtäviä ovat nykyisin uusien kansalaisvalmiuksien omaksumiseen tähtäävät opinnot, vieraiden kulttuurien ja kielten ymmärtämiseen tähtäävät opinnot, sekä aikuisten että nuorten monipuolinen taidekasvatus ja kädentaitojen vaaliminen. Selonteon rajauksista johtuen kansalaisopistoja ja kansanopistoja ei ole selonteossa käsitelty, koska ne kuuluvat opetusministeriössä koulutuspolitiikan linjan vastuualueeseen.

Sivistysjärjestöt toteuttavat Suomessa laajaa kulttuuritoimintaa, joka osaltaan merkitsee suomalaisen kulttuurielämän rikastuttamista. Erityisesti kun toimitaan taloudellisesti niukoissa olosuhteissa, on entistäkin tärkeämpää hyödyntää osana kulttuuripolitiikkaa sivistysjärjestöjen sekä kansalais- ja kansanopistojen käytössä olevat mahdollisuudet. Niillä on merkittävä arvo niiden tarjoamien kulttuuripalvelujen saatavuuden vuoksi. Käytännöllisesti katsoen jokaisen suomalaisen ulottuvilla on mahdollisuus käyttää esimerkiksi jonkin lähes 280 kansalaisopiston tarjoamia palveluja. Sivistysjärjestöt antavat puolestaan erityisen tärkeän, moniarvoisuutta ja vaihtoehtoisuutta korostavan mahdollisuuden kulttuuripalveluihin ja omaehtoisen kulttuurin tuottamiseen. Valiokunta korostaa niitä mahdollisuuksia, joita vapaa sivistystyö tarjoaa osana valtakunnallista kulttuuripolitiikkaa.

Kulttuurijärjestöjen, kuntien ja yksityisten yhteistyönä järjestämät lukuisat kesätapahtumat tarjoavat (musiikki, tanssi ym.) kulttuuripalveluita maankattavasti. Vapaaehtoistyö on merkittävää tapahtumien onnistumiselle. Myös julkinen tuki on ollut ratkaisevaa.

Selonteon mukaan taideharrastus on muuttunut entistä tavoitteellisemman taideopiskelun suuntaan. Näitä mahdollisuuksia on laajentanut viime vuoden alusta lähtien järjestetty taiteen perusopetus. Selonteossa on annettu varsin vähän painoa yleensäkin sellaisille kansalaiskasvatuksen kysymyksille, jotka toteutuvat tai voisivat toteutua yleissivistävän ja ammatillisen koulutuksen ja toisaalta vapaan harrastustoiminnan piirissä. Taiteen perusopetus voi olla merkittävä kulttuurivaikuttaja suomalaisessa yhteiskunnassa tulevina vuosikymmeninä.

Selonteko käsittelee liikunta- ja nuorisokulttuurin yhteisen otsikon alla, mikä johtunee opetusministeriön organisaatiorakenteesta. Valiokunta pitää tätä yhdistämistä sisällöllisesti keinotekoisena ja on käsitellyt nuorisokulttuurin edellä tässä mietinnössä.

Selonteossa todetaan, että liikunnan avulla ihmiset elävät rikkaampaa ja täysipainoisempaa elämää. Valiokunta pitää myönteisenä, että selonteossa liikunnan yhteydessä todetaan sen elämyksiä tuottava elementti. Valiokunta korostaa kuitenkin sitä, että myös muiden kulttuurin osa-alueiden merkittävänä tehtävänä on tuottaa ihmisille elämyksiä.

Liikuntatoimi, kunto- ja huippu-urheilu ovat keskeinen osa suomalaista kulttuuritaustaamme. Liikunta ja urheilu merkitsevät suomalaisille paljon sekä omakohtaisena harrastuksena että viihteenä. Ne tarjoavat mahdollisuuden ennalta ehkäistä sairauksia ja pitää yllä terveyttä, fyysistä ja psyykkistä kuntoa, antavat mahdollisuuden toimia yhdessä sekä tarjoavat mahdollisuuden viettää sisällöltään rikasta vapaa-aikaa. Liikunta edistää myös taloudellista toimeliaisuutta sekä antaa laajoille kansalaispiireille mahdollisuuden olla mukana yhteisten päämäärien toteuttamisessa.

Selonteossa todetaan, että tulosohjausjärjestelmän ja päällekkäisten rakenteiden purkamisen keinoin turvataan kansalaistoiminnan kehitysedellytykset. Valiokunta katsoo, ettei liikunnan kansalaistoiminnan kehitysedellytyksiä voida turvata pelkästään näillä keinoin. Ne ovat sinänsä kannatettavia, mutta oleellista on, että liikuntakulttuuri saa yhteiskunnan resurssien jaossa sille kuuluvan arvon.

Keskeinen kysymys koko kulttuurin ja erityisesti nuoriso- ja liikuntakulttuurin rahoituksen kannalta on veikkauksen ja raha-arpajaisten tuoton käyttäminen myös jatkossa veikkausasetuksessa määriteltyihin tarkoituksiin. Valiokunta korostaa, että koko veikkaustoiminta on syntynyt liikuntakulttuurin sisälle ja liikuntakulttuurisista lähtökohdista. Sen vuoksi veikkausvoittovarojen säilyminen liikunnan keskeisenä rahoitusmuotona tulee taata.

Valiokunta yhtyy selonteossa tekijänoikeutta koskeviin kannanottoihin ja korostaa, että tekijänoikeuden tarkoituksena on turvata henkisen työn tuloksia. Tekijänoikeudellinen lainsäädäntö vaikuttaa keskeisiltä osiltaan kulttuurituotannon ja tiedonvälityksen sekä luovan työn edellytyksiin. Lainsäädännön keskeinen tavoite on edistää kansallista luovaa toimintaa turvaamalla tekijöiden moraaliset ja taloudelliset oikeudet. Samalla se turvaa kulttuurin tuotantoon ja jakeluun tehtäviä investointeja.

Viime vuosien voimakkaan viestintäpoliittisen ja teknologisen kehityksen johdosta teosten ja suoritteiden käyttö on muuttunut sekä määrällisesti että laadullisesti. Kulttuurituotteiden levittämismahdollisuudet ovat laajentuneet sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Siten myös tekijänoikeuden kansantaloudellinen merkitys kasvaa jatkuvasti. Selonteon mukaan tekijänoikeudellisten alojen jalostusarvo oli vuonna 1988 13 miljardia markkaa. Koska tekijänoikeus vaikuttaa merkittävällä tavalla kulttuurin ja tiedonvälityksen aloilla, on tärkeää, että tekijänoikeuslainsäädännön kehittämistä jatketaan.

Valiokunta katsoo, että uudessakin tilanteessa kulttuurin tekijöiden oikeudet on turvattava. Samalla on kuitenkin pyrittävä löytämään käytännön keinoja sille, että suomalaiset kulttuurituotteet voisivat olla mahdollisimman laajasti sekä kotimaisen että ulkomaisen yleisön saatavissa.

Selonteko kiinnittää huomiota myös kulttuurihallinnon kehittämiskysymyksiin. Valtion taidetoimikuntalaitos on opetusministeriön alainen taiteen alan asiantuntija- ja kehittämiselin. Valtion taiteenedistämistehtävien asianmukaisen hoitamisen kannalta on tärkeä kehittämistehtävä käyttää tätä alan laajaa ja huomattavaa asiantuntemusta täysipainoisesti hyväksi. Valiokunta katsoo, että esimerkiksi yksittäisten määrärahapäätösten teko tulisi pääsääntöisesti siirtää opetusministeriöstä taiteen keskustoimikunnalle ja valtion taidetoimikunnille. Taidehallintojärjestelmän uudistamisessa valiokunta kannattaa selonteossa esitettyä tavoitetta siitä, että taiteen keskustoimikunnan asemaa vahvistetaan.

Taiteen keskustoimikunta, valtion taidetoimikunnat ja läänien taidetoimikunnat muodostavat asiallisesti valtakunnallisen kokonaisuuden. Tässä kokonaisuudessa on tärkeää, että myös läänien taidetoimikunnille turvataan edellytykset mahdollisimman itsenäiseen alueelliseen taiteen edistämistyöhön. Näiden näkökohtien kannalta on johdonmukaista, että läänien taidetoimikuntien henkilöstö siirretään lääninhallituksen yhteydestä taiteen keskustoimikunnan yhteyteen.

Valiokunta viittaa eduskunnan valtion vuoden 1992 tulo- ja menoarvion yhteydessä hyväksymään kannanottoon, että taiteen keskustoimikunnan yhteydessä toimivan tutkimus- ja tiedotusyksikön asemaa tulee vahvistaa niin, että sillä on mahdollisuudet myös joustavasti toteuttaa nopeitakin valtionhallinnon tietotarpeita ja selvityksiä. Valiokunta korostaa edelleen tutkimus- ja tiedotusyksikön itsenäistä asemaa ja sen voimavarojen vahvistamista keskustoimikunnan yhteydessä. Valiokunta viittaa tässä yhteydessä myös myöhemmin tässä mietinnössä oleviin kannanottoihin kulttuurin tutkimuksesta.

Kuluvan vuoden alusta voimaan tullut valtionosuusuudistus antaa mahdollisuuden kunnille käyttää autonomiaansa kulttuurihallinnon osalta. Valiokunta pitää tätä periaatteiltaan oikeana. Valiokunta on kuitenkin huolestunut siitä suuntauksesta, mikä kunnissa näyttää olevan vallalla taloudellisesti vaikean tilanteen takia. Vaikka kulttuurin eri osa-alueiden laskennalliset valtionosuudet ovat uudistuksessa lisääntyneet, käytännössä kulttuurille osoitettavat määrärahat kunnissa ovat useassa tapauksessa kuitenkin vähentyneet. Valiokunta pitää vaarana sitä, että kunnissa vähennetään kulttuuripalveluja liiaksi ottamatta huomioon niiden merkitystä kansalaisten hyvinvoinnille. Myös kulttuurihenkilöstön virkoja on useissa kunnissa vähennetty. Valiokunta kuitenkin katsoo, että erityisesti taloudellisesti vaikeina aikoina korostuu asiantuntevan henkilöstön tarve eri kulttuuripalvelujen organisoimisessa ja yhteistyön lisäämisessä.

Edellä todetun johdosta valiokunta katsoo, että pikaisesti tulisi selvittää, mitkä kulttuuripalvelut on katsottava peruspalveluiksi, ja ryhtyä toimenpiteisiin näiden palvelujen turvaamiseksi kansalaisille. Peruspalvelut tulee valiokunnan mielestä ymmärtää ja niihin tulee sisällyttää laaja kenttä tekemisen ja kokemisen mahdollisuuksia. On syytä tukea pitkäjänteisen kulttuuripoliittisen linjan syntymistä ja jatkumista kunnissa.

Selonteon mukaan kulttuurin alalla markkinatalouden osuus tulee näkymään aiempaa enemmän. Kaupallisen ja ei-kaupallisen kulttuurin raja on yhä useammin veteen piirretty viiva. Valiokunta katsoo, että kulttuuria ei voi siirtää liiaksi markkinavoimien hoidettavaksi. Yksityinen kulttuurin rahoittaja ei voi eikä sille voida asettaa velvollisuutta pitää yllä kaikkea sitä kulttuuria, mitä Suomessa niin kansalaisten kannalta kuin yhteiskunnan kannalta on pidettävä tarpeellisena ja kannatettavana. Valtion rahoituksella ja tukijärjestelmillä on tulevaisuudessakin elintärkeä tehtävänsä.

Sivistysvaliokunta yhtyy valtiovarainvaliokunnan lausunnossa esitettyihin rahoitusta koskeviin kannanottoihin. Valiokunta kuitenkin korostaa vielä eräitä lausunnossa esitettyjä kannanottoja.

Selonteossa korostetaan tarvetta kehittää ei-laitosmuotoisen kulttuurin rahoitusta. Samalla kuitenkin halutaan turvata olemassa olevien laitosten toimintaedellytykset. Käytännössä rahoituksen kiristymisestä seuraa helposti tilanne, jossa huolimatta kulttuuripolitiikan uudistamiseen pyrkivistä tavoitteista rahoitus keskittyy aikaisempaakin enemmän laitoksille ja perinteisille toimintamuodoille. Tätä kehitystä edistää myös veikkausvoittovaroista maksettavien lakisääteisten menojen kasvu. Julkisen rahoituksen keskittyessä yksipuolisesti asemansa vakiinnuttaneisiin taideinstituutioihin saattavat kulttuurin uudet muodot jäädä julkisen vallan tukitoimenpiteiden ulkopuolelle.

Valiokunta pitää erittäin tärkeänä, että jatkossakin säilytetään valtion talousarviossa harkinnanvaraiset määrärahat, joita voidaan myöntää projektikohtaisesti esiin nouseviin uusiin hankkeisiin. Erityisesti uudet kulttuurin innovaatiot ja kokeileva kulttuuri ovat sellaisia, joita kuluttajat eivät osaa kysyä, ennen kuin ne olemassaolollaan vähitellen luovat oman kysyntänsä. Uudet kulttuurimuodot ja tyylit ovat alkuvaiheessa aina marginaalisia ja leviävät vasta vähitellen. Tämän vuoksi on tärkeätä, että harkinnanvaraisilla avustuksilla voidaan tukea näitä uusia alueita.

Valiokunta toteaa, että julkisen talouden tasapainon parantamista koskevan hallituksen periaatepäätöksen johdosta veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovaroista on siirretty vuoden 1993 osalta 100 miljoonaa markkaa lakisääteisten menojen rahoittamiseen. Huomattava osa tieteen ja kulttuurin lakisääteisistä valtionosuuksista katetaan vuoden 1993 talousarviossa ko. voittovaroista.

Valiokunta toteaa, että veikkausvoittovarojen alkuperäinen käyttötarkoitus on taiteen, tieteen, liikunnan ja nuorisotyön tukeminen. Lisäksi valiokunnan saaman selvityksen mukaan EY:n piirissä veikkaustoiminta voitaneen säilyttää nykyisenkaltaisena järjestelmänä ainoastaan, jos sen tuotto käytetään yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Sen vuoksi valiokunta pitää valitettavana, että lakisääteisiä menoja joudutaan rahoittamaan veikkausvoittovarojen tuotolla. Valiokunta katsoo, että poikkeuksellisessa taloudellisessa tilanteessa tällaiseen poikkeukselliseen menettelyyn voidaan ryhtyä, mutta että normaaliin menettelyyn on palattava heti kun se on mahdollista.

7) Valiokunta edellyttää, että veikkaus- ja raha-arpajaisten voittovarojen käyttämisessä palataan normaaliin käytäntöön mahdollisimman pian.

Valiokunta viittaa valtiovarainvaliokunnan lausunnossa todettuun hallituksen esityksestä arvonlisäverolaiksi. Valiokunta pitää tärkeänä selonteossa esitettyä tavoitetta kulttuurin tasapuoliseksi ja kohtuulliseksi arvonlisäverokohteluksi siten, että kulttuurin alueen toimintaedellytykset otetaan huomioon.

Valiokunta yhtyy selonteossa todettuun siitä, että vuoden 1993 alusta voimaan tulleella valtionosuusuudistuksella on keskeinen merkitys kulttuurin toimintojen ja vastuiden hajauttamisen kannalta. Valtionosuusuudistus siirsi päätöksentekoa ja ratkaisuvaltaa valtiolta kunnille. Valiokunnan mielestä tämä muuttaa kulttuurin rahoituksen ja edellyttää kunnilta kulttuuritahtoa. Valiokunta korostaa erityisesti muuttuneessa rahoitustilanteessa kuntien välistä yhteistyötä, jossa on ylitettävä sekä maantieteelliset kuntien rajat että kulttuurin eri alueiden väliset rajat. Valiokunta viittaa eduskunnan valtionosuuslainsäädännön yhteydessä hyväksymään lausumaan uudistuksen seurannasta ja pitää välttämättömänä, että uudistuksen vaikutuksia arvioidaan ja mahdolliset vääristymät ja muut epäkohdat korjataan.

Valiokunta pitää välttämättömänä valtionosuusuudistuksen vaikutusten seurantaa. Julkisen seurannan avulla voidaan vaikuttaa siihen, miten kunnat kantavat vastuunsa kansalaisten palvelujen järjestämisessä. Ilmenneiden epäkohtien poistamiseksi on ryhdyttävä toimiin.

Valtion ja kuntien kulttuurin tukemiseen osoittamat varat ovat näinä vuosina vähentymässä. Sen vuoksi kansalaisten oma vastuunotto ja aktiivisuus korostuvat. Tästä muutoksesta selviytymiseen tarvitaan vapaan kansalaistoiminnan edistämistä ja helpottamista.

Valiokunta toteaa, että yksityinen kulttuurin rahoitus tulee painoarvoltaan entistä tärkeämmäksi. Stipendejä ja apurahoja jakavat säätiöt ovat paitsi merkittäviä rahoittajia myös joustavia nuorten kykyjen ja innovatiivisten aloitteiden tukijoita. Elinvoimainen kulttuuri perustuu suosijoiden ja tekijöiden yhteisiin ponnistuksiin. On syytä edistää yksityistä kulttuuritahtoa ja kulttuuria tukevien säätiöiden toimintaedellytyksiä.

Selonteko jättää vähälle huomiolle kulttuurin tutkimuksen. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan tilastollista tietoa kulttuurin tuotannosta ja kulutuksesta on paljon olemassa, mutta keskimääräistilastoja tarkempaa ns. täsmätutkimusta on vain vähän. Täsmällisesti kohdistetulla tutkimuksella voitaisiin saada kulttuuripolitiikan suuntaamista auttavaa konkreettisuutta ja tietoa kulttuurin todellisesta merkityksestä yhteiskunnassa.

Kulttuurin taloustutkimuksen osalta valiokunta viittaa valtiovarainvaliokunnan selonteosta antamaan lausuntoon. Kulttuurin rahoitus on alue, jota Suomessa ei ole paljonkaan tutkittu. Valiokunta kuitenkin katsoo, että kulttuurin taloustutkimuksen tarve korostuu erityisesti sen vuoksi, että julkisen talouden voimavarat rahoittaa kulttuuria ovat vähentyneet. Taloustutkimuksella on pyrittävä selvittämään muun muassa, miten julkista tukea (suoraa budjettitukea, tulonsiirtoja ja verohelpotuksia) voitaisiin järkeistää ja koordinoida yksityisen tuen kanssa sekä miten voitaisiin lisätä kulttuurihallinnossa työskentelevien asiantuntemusta rahoituksen uudessa toimintatilanteessa.

Kulttuurilla on paljon positiivisia ulkoisvaikutuksia ja kerrannaisvaikutuksia (työllisyys, innovaatiot, matkailuelinkeinot, sosiaalinen hyvinvointi, paikkakuntien vetovoima jne.), jotka eivät näy kulttuurin kannattavuuslaskelmissa.

Yksinomainen suoranaisten talousvaikutusten selvittäminen ei kuitenkaan sinänsä edistä kulttuurisektoria. Sen vuoksi kulttuurin ominaispiirteistä lähtevässä taloustutkimuksessa tulisi selvittää muun muassa, missä määrin asetetut kulttuuripoliittiset tavoitteet on saavutettu ja olivatko tavoitteet alun alkaen mielekkäitä. On tutkittava myös, miten kulttuurisektorilla voitaisiin parhaiten käyttää sille osoitettavia julkisia varoja sekä onko varojen kohdentamisessa otettu huomioon niiden riittävyys pitkällä ja keskipitkällä aikavälillä.

Taide- ja kulttuurisektorin kansantaloudellista merkitystä on tutkittu muun muassa Isossa-Britanniassa ja Saksassa. Tutkimustulokset osoittavat, että kultturisektorin yhteiskunnalle tuottamat tulot kokonaisuudessaan ovat sen saamaa julkista tukea huomattavastikin suuremmat.

Valiokunta kiirehtii kulttuurin tutkimuksen lisäämistä ja kehittämistä sekä tulosten hyväksikäyttöä kulttuurin edistämiseksi.

Selonteon mukaan valtion tehtäväksi kulttuuripolitiikassa voidaan asettaa erityisryhmien ja kulttuuristen vähemmistöjen kulttuuritarpeiden täyttämisestä ja kielellisestä moninaisuudesta huolehtiminen. Edelleen selonteossa todetaan, että valtio takaa yhtäläiset edellytykset myös maamme vähemmistöjen kulttuuripalveluille. Lisäksi todetaan, että sosiaali- ja terveysministeriöllä on päävastuu syrjäytymisen estämisestä ja vähemmistöjen kulttuurista.

Suomenruotsalaisen kulttuurin osalta valiokunta toteaa, että ruotsin kieli ja muu kulttuuri ei ole mikään irrallinen osa suomalaista kulttuuria, vaan merkittävä osa Suomen kansallista identiteettiä. Oman kielen ja kulttuurin ylläpitäminen on kuitenkin riippuvainen toimivasta kulttuuriautonomiasta. Tämä tarkoittaa ensisijaisesti toimivaa itsenäistä koulutusjärjestelmää omalla äidinkielellä. Kulttuuriautonomia ei kuitenkaan merkitse eristäytymistä muusta yhteiskunnasta, vaan luo edellytykset toimivalle ja koko kansaa rikastuttavalle vuorovaikutukselle. Kielivähemmistön kulttuuriautonomia vaatii joskus erikoisjärjestelyjä, jotka voivat poiketa valtakunnan yleislinjauksista. Tämä on luonnollinen seuraus vähemmistöasemasta. Suomi onkin tähän asti tähän pystynyt ja siten luonut kielilainsäädännön ja vähemmistökäytännön, joka toimii esimerkkinä koko Euroopassa.

Saamelaisväestön osalta valiokunta toteaa, että valtiovallan lähtökohtana on nykyään saamelaisten kulttuurin ja kielen turvaaminen kulttuuriautonomian perustalta, jotta saamelaiset voisivat tulevaisuudessakin elää oman identiteettinsä ja elämäntapansa mukaisesti monikielisessä ja monikulttuurisessa yhteiskunnassamme.

8) Valiokunta edellyttää saamelaisten kielellisten ja kulttuuristen oikeuksien riittävän tason turvaamista kulttuuriautonomian perustalta.

Valtioneuvoston päätöksen mukaan sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimivan romaniasiain neuvottelukunnan tehtävänä on tehdä aloitteita muun muassa romaniväestön koulutuksellisten ja sivistyksellisten asioiden edistämiseksi. Valiokunta toteaa, että myös vähemmistöjen kulttuuripoliittisen toiminnan päävastuun tulisi kuulua opetusministeriölle.

9) Valiokunta edellyttää suuntaviivojen luomista romanikulttuurin ja -kielen kehittämiselle Suomessa.

Suomessa syntyy koko ajan uusia vähemmistökulttuureja maahanmuuttajien myötä. Valiokunta katsoo, että näiden vähemmistöjen omakielisen kulttuurin säilymistä tulee tukea. Tämä palvelee myös suomalaisen yhteiskunnan muodostumista monikulttuuriseksi.

Viittomakieli kuurojen äidinkielenä on muissa Pohjoismaissa lainsäädännössä tunnustettu.

10) Valiokunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin viittomakielen aseman tunnustamiseksi äidinkieleksi lainsäädännössä. Valiokunta korostaa, että kuurojen ja vaikeasti kuulovammaisten kulttuuritoiminnan jatkuvuus on turvattava.

Kuurojen teatteri on tuottanut visuaalisia viittomakieliseen kulttuuriin perustuvia esityksiä tavalla, jota mikään muu teatteri ei pysty tekemään. Näin se on toteuttanut teatterin yhtä tehtävää eli toiminut siltana eri kulttuurien välillä. Valiokunta pitää tärkeänä vammaisten kulttuuripalvelujen turvaamista.

Esine- ja rakennuskulttuuri on selonteossa sivuutettu. Kuitenkin arkkitehtuuri, teollinen muotoilu, tekstiilitaide, vaatetussuunnittelu, sisustusarkkitehtuuri, käsityö ja taidekäsityö ovat lähimpänä ihmisen jokapäiväistä kokemusmaailmaa. Jokainen ihminen on 24 tuntia vuorokaudessa fyysisessä kosketuksessa ympäristön ja kaikkein läheisimmin esineiden kanssa. Ympäristö muodostuu esineistä, rakennuksista, kylistä ja kaupungeista, ns. kulttuurimaisemista ja liikenteen välineistä. Lisäksi esineillä ja rakennuksilla on kansainvälisempi kieli kuin millään muulla kielellä. Ne viestittävät kaiken oleellisen kulttuurin ja sivistyksen visuaalisesta luonteesta ja tasosta. Sen vuoksi valiokunta korostaa ympäristökulttuurin eri osa-alueiden merkitystä kansan kulttuuritahdon ilmentäjänä.

Valiokunta katsoo, että valtion kulttuuripolitiikan yhtenä tavoitteena tulee olla luoda edellytykset muun muassa arkkitehtonisesti ja ympäristötaiteellisesti korkeatasoisen ympäristön luomiselle ja rakennusperinteemme säilymiselle. Arkkitehtuuri on kansainvälisen kulttuuriyhteistyön ilmiöitä, joka erityisesti Suomen osalta merkitsee kulttuurin tulosten vientiä. Valiokunta pitää tärkeänä, että tämä mahdollistetaan myös tulevaisuudessa muun muassa arkkitehtuurikilpailuinstituutiota tukemalla, kulttuuriohjelmien sisällöllä sekä arkkitehtisuunnittelun pätevyyden määrittelyllä ja valvonnalla.

Valiokunta haluaa korostaa suomalaisen muotoilun merkitystä ja mahdollisuuksia suomalaisten tuotteiden viennin edistäjänä sekä suomalaisen kulttuurikuvan kirkastajana.

Kulttuuri on ymmärrettävä riittävän laajasti ja syvällisesti, niin että siihen kuuluu kansakunnan luovuuteen, tieteisiin, taiteisiin sekä henkisiin voimavaroihin liittyviä asioita.

Lähivuosikymmenet tulevat tulevaisuuden tutkijoiden arvion mukaan olemaan täynnä murrosta, muuntumista, kiihtyviä muutosprosesseja, yllätyksellisyyttä, tulevaisuusshokkeja, kaaosta ja todennäköisesti myös monenlaisia mullistuksia ja uusia uhkatekijöitä. Tässä toimintaympäristössä Suomen ja yksittäisen kansalaisen kriittiseksi voimavaraksi on nousemassa henkinen kapasiteetti, voima ja "kantti", joissa kaikissa asioissa suomalaisella kulttuurilla on keskeinen merkitys.

Hallituksen toimesta on tekeillä useita Suomen tulevaisuutta koskevia selvityksiä. Valiokunta korostaa, että juuri tässä taloudellisessa tilanteessa on syytä nopeasti koota Suomen henkiset voimavarat yhteen.

11) Sivistysvaliokunta edellyttää, että hallitus välittömästi ryhtyy toimiin kulttuuria ja luovuutta edistävän suurprojektin toteuttamiseksi. Projekti tulee kohdistaa kaikkiin kulttuurin osa-alueisiin, mm. suomalaiseen koulutukseen, tieteeseen, taiteeseen, kansankulttuuriin, liikuntakulttuuriin, kansalaistason henkisten voimavarojen ja henkisen kasvun edistämiseen sekä luonnon ja kulttuuriympäristön suojeluun ja kehittämiseen.

Projekti tulee toteuttaa vuosina 1994-1996 ja sen keskeiset tulokset tulee raportoida ja julkistaa Suomen itsenäisyyden 80-vuotisjuhlavuonna 1997.

Raportoinnissa tulee ottaa huomioon rahassa mittaamattomien vaikutusten lisäksi myös ne taloudelliset hyödyt, jotka voidaan osoittaa projektin tuloksiksi lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Projektin valmistelua, toteutusta ja seurantaa varten tulee perustaa laaja-alainen, asiantunteva, tehokas ja Suomen kokonaisuuden etua ajava toimikunta, jolle tulee antaa riittävät valtuudet hanketta koskevaan päätöksentekoon. Projektille tulee varata riittävä rahoitus.

----

Käsiteltyään valtioneuvoston kulttuuripoliittisen selonteon eduskunnalle sivistysvaliokunta kunnioittaen ehdottaa,

että Eduskunta saattaisi tämän mietinnön valtioneuvoston tietoon ja huomioon otettavaksi.

Helsingissä 23 päivänä syyskuuta 1993

-----

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa puheenjohtaja Jouppila, varapuheenjohtaja Astala, jäsenet Ala-Harja, Aula, von Bell, Gustafsson, Hacklin, Laakso (osittain), Lehtinen, Lindqvist (osittain), M. Pietikäinen (osittain), Pykäläinen, Räty, Suhola, Toivonen, Tykkyläinen ja Virrankoski sekä varajäsenet Alaranta (osittain) ja A. Ojala (osittain).

-----

Vastalauseita

I

Sivistysvaliokunta on yksimielinen siitä, että suomalainen kulttuuri on kansallisen olemassaolon perusta. Kansallisen kulttuurin elinvoimaa on tuettava tavoiteltaessa lisääntyvää kansainvälistä vuorovaikutusta. Kulttuurin tekijöille on turvattava luovan toiminnan edellytykset ja kansalaisille oikeus kulttuurin kokemiseen ja harrastamiseen. Kulttuurin tukemiseen tarvitaan yhteiskunnan vahvaa panosta.

Lastenkulttuuri. Pohja kulttuurin kokemiseen ja tekemiseen luodaan lapsuudessa. Valtion talousarviossa on lastenkulttuurin edistämiseen varattu 700 000 markkaa, josta valiokunnan saaman selvityksen mukaan on vuonna 1993 varattu 100 000 markkaa lastenkulttuurin valtionpalkintoihin. Monipuoliselle lastenkulttuurille nämä ovat riittämättömät.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että mietinnön perustelujen 2. lausuman sijaan hyväksyttäisiin näin kuuluva lausuma:

"Valiokunta edellyttää, että lastenkulttuurin monipuoliseen kehittämiseen osoitetaan nykyistä suuremmat voimavarat ja lastenkulttuurin valtionpalkintoja lisätään."

Audiovisuaalinen kulttuuri. Yleisradion kulttuuripoliittinen rooli korostuu, yleisradio on merkittävin kulttuurilaitos. Se on valtakunnallinen, suurimmat yleisömäärät tavoittava kulttuurilaitos, jonka hallintoa ohjaa eduskunta.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että mietinnön perustelujen luvun Audiovisuaalinen kulttuuri loppuun lisätään uusi näin kuuluva lausuma:

"Valiokunta edellyttää, että eduskunnalle annetaan kerran vaalikaudessa yleisradioviestinnän kulttuuripoliittinen selonteko."

Taloudelliset voimavarat

Veikkaus- ja raha-arpajaisten voittovaroja ei pidä siirtää lakisääteisten menojen rahoitukseen. Käsitellessään hallituksen talousarvioesitystä vuodelle 1993 eduskunta on edellyttänyt, että veikkaus- ja raha-arpajaisten voittovarojen käyttämisessä palataan normaaliin käytäntöön vuonna 1994.

Arvonlisäverotuksen kulttuuriin kohdistuvat vaikutukset ovat kielteisiä (esim. taidegalleriatoimintaan, kulttuurilehdistöön, liikunta- ja nuorisotoimintaan, kulttuuriperinnön suojeluun, viihde- ja kulttuuritilaisuuksien järjestämiseen, konservointipalveluihin ja nuotteihin). Eri kulttuurialueiden toimintaa ei tule vaikeuttaa siten, ettei niillä olisi mahdollisuutta suotuisasti kehittyä ja toimia suomalaisen kulttuurin osana.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että mietinnön perustelujen 7. lausuman sijaan hyväksyttäisiin näin kuuluva lausuma:

"Valiokunta edellyttää, että on luovuttava hankkeesta purkaa veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarojen vakiintuneet jakosuhteet ja siirtää niiden käyttö valtion talousarvion yleiskatteeksi, sillä se vaarantaisi kulttuurin rahoituspohjan."

Edelleen ehdotamme,

että mietinnön perustelujen 7. lausuman jälkeen olevan kappaleen tilalle hyväksyttäisiin näin kuuluva lausuma:

"Valiokunta edellyttää, että arvonlisäverotusta ei kohdisteta kulttuuriin, koska sen vaikutukset kulttuurin eri osa-alueille olisivat kielteiset."

Kulttuurin suurprojekti

On ryhdyttävä toimenpiteisiin kulttuuria ja luovuutta edistävän projektin toteuttamiseksi. Sen tulee tavoittaa kaikki kulttuurin osa-alueet. Projekti on aloitettava ensi vuonna ja sen tulokset saatettava Suomen itsenäisyyden 80-vuotisjuhlavuonna 1997 eduskunnan tietoon. Projekti tarvitsee korkeatasoisen toimikunnan ja riittävän rahoituksen. Eduskunnan tulee voida osallistua suurprojektin tulosten arviointiin ja kansallisen kulttuurin linjan määrittelyyn sekä kansakunnan sivistysstrategian luomiseen.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että mietinnön perustelujen 11. lausuman jälkeen hyväksyttäisiin uusi näin kuuluva lausuma:

"Valiokunta edellyttää, että eduskunnalle annetaan vuonna 1997 kansallista sivistysstrategiaa koskeva selonteko, jossa myös kulttuurin suurprojektin tulokset raportoidaan."

Helsingissä 23 päivänä syyskuuta 1993

Jukka Gustafsson Heli Astala Aarno von Bell

Jaakko Laakso Iiris Hacklin Arja Ojala

Marja-Liisa Tykkyläinen

II

Alaotsikon "Kulttuurin hallinto" alla sivistysvaliokunnan enemmistö otti mietinnön muusta linjasta poiketen poikkeuksellisen yksityiskohtaisella tavalla kantaa taidehallintojärjestelmän uudistamiseen erityisesti taiteen keskustoimikunnan ja läänin taidetoimikunnan osalta.

Selonteon mukaan opetusministeriössä on tekeillä esitys taidekulttuurihallinnon kehittämiseksi. Tässä yhteydessä ministeriö myös valmistelee läänin taidetoimikuntien hallintohenkilöstön siirtoa takaisin opetusministeriön hallinnonalalle.

Valiokunnan olisi tullut odottaa tehtävän selvityksen tuloksia ja pidättäytyä kannanotosta määrärahapäätösten siirtämisestä opetusministeriöstä taiteen keskustoimikunnalle sekä läänin taidetoimikuntien henkilöstön siirrosta taiteen keskustoimikunnan yhteyteen.

Ehdotuksemme mukaan asianomaisen kohdan olisi pitänyt kuulua seuraavasti: "Selonteko kiinnittää huomiota myös kulttuurihallinnon kehittämiskysymyksiin. Valtion taidetoimikuntalaitos on opetusministeriön alainen taiteen alan asiantuntija- ja kehittämiselin. Valtion taiteenedistämistehtävien asianmukaisen hoitamisen kannalta on tärkeä kehittämistehtävä käyttää tätä alan laajaa ja huomattavaa asiantuntemusta täysipainoisesti hyväksi. Valiokunta katsoo, että taiteen keskustoimikuntalaitos tulee joustavoittaa, hallintoa keventää ja asiantuntemusta laaja-alaistaa sekä työnjakoa opetusministeriön ja taiteen keskustoimikunnan välillä selkiyttää.

Taiteen keskustoimikunta, valtion taidetoimikunnat ja läänien taidetoimikunnat muodostavat asiallisesti valtakunnallisen kokonaisuuden. Tässä kokonaisuudessa on tärkeää, että myös läänien taidetoimikunnille turvataan edellytykset mahdollisimman itsenäiseen alueelliseen taiteen edistämistyöhön."

Helsingissä 23 päivänä syyskuuta 1993

Aino Suhola Kyösti Virrankoski

Juhani Alaranta Maria Kaisa Aula

Maija-Liisa Lindqvist

III

Eduskunnan sivistysvaliokunta on ottanut kantaa valtioneuvoston kulttuuripoliittiseen selontekoon 1993. Emme voi hyväksyä eräitä mietinnössä esitettyjä kantoja.

Valiokunnan enemmistö on oikeilla jäljillä todetessaan, että selonteon käsittelyä on vaikeuttanut selonteon rajautuminen vain opetusministeriön hallinnonalalle. Kulttuurin supistaminen vain tietyn hallinnonalan osalohkoksi on mielestämme perusteetonta. Kulttuuri on yhteisön sivistyksen ja kehityksen kasvualusta, koko yhteisö uusiintuu kulttuurin kautta. Kulttuurin taso määrä yhteisön ja sen jäsenten hyvinvoinnin tason. Vain kulttuurillisesti monipuolinen ja vahva yhteisö tuottaa uusia ideoita ja keksintöjä. Tämän vuoksi kulttuuria tulee tukea lamankin aikana erityisesti. Kulttuurielämän virkeys luo ilmapiirin, jossa ihmiset jaksavat ponnistaa irti lamasta.

Koska laman aikana kuitenkin jaamme tavallista niukempia varoja, on varottava käyttämästä niitä tuhlailevasti tai hätiköiden. Tämä koskee myös kulttuurin hallinnoimiseen käytettävien voimavarojen sijoittamista. Valiokunnan enemmistön kannan mukaan kulttuurin hallinnon järjestämiseksi on perusteltua siirtää läänien taidetoimikuntien henkilöstö lääninhallitusten yhteydestä taiteen keskustoimikunnan yhteyteen. Kulttuuripoliittisessa selonteossa todetaan kuitenkin, että taide- ja kulttuurihallinnon kehittämistä selvitetään parhaillaan opetusministeriössä. Mielestämme mietinnössä ei olisi tämän vuoksi pitänyt lainkaan ottaa kantaa taidetoimikuntien asemaan.

Perinteisesti kulttuuritoimintaa on rahoitettu veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovaroista. Vuonna 1993 tästä käytännöstä luovuttiin ja nämä varat siirrettiin valtion talousarvion yleiskatteeksi. Käsitellessään hallituksen talousarvioesitystä vuodelle 1993 eduskunta edellytti, että veikkaus- ja raha-arpajaisten voittovarojen käyttämisessä palataan normaaliin käytäntöön vuonna 1994. Valiokunnan enemmistön olisi mielestämme pitänyt säilyttää tämä päätös edelleen voimassa, mutta se tyytyy toteamaan, että normaaliin käytäntöön tulee palata mahdollisimman pian.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että mietinnön perustelujen 7. lausuman sijaan hyväksyttäisiin näin kuuluva lausuma:

"Valiokunta edellyttää, että veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarojen vakiintuneet jakosuhteet on palautettava ja nämä varat on siirrettävä yleiskatteesta takaisin kulttuurille varatuiksi varoiksi jo vuoden 1994 talousarviossa, koska nykyinen menettely vaarantaa kulttuurin rahoituspohjan."

Helsingissä 23 päivänä syyskuuta 1993

Tuija Maaret Pykäläinen Pekka Räty