Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Valtioneuvoston asetus vuodelta 2011 maksettavasta perunantuotannon kansallisesta tuesta 20.1.2011/45

Aiempi ajantasamuoto - seurattu muutossäädökseen 21.12.2011/1387

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty maa- ja metsätalousministeriön esittelystä, säädetään maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain (1559/2001) 4 §:n 2 momentin, 7 §:n 1 momentin ja 9 §:n 3 momentin nojalla, sellaisena kuin niistä on 9 §:n 3 momentti laissa 1446/2006, seuraavasti:

1 §

Soveltamisala ja tuen kokonaismäärä

Maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain (1559/2001) 6 §:n 4 kohdassa tarkoitettuna muuna maa- ja puutarhatalouden tukena maksetaan maa- ja puutarhataloustuottajille pinta-alaperusteista perunantuotannon kansallista tukea vuodelta 2011 enintään 7,2 miljoonaa euroa siten kuin tässä asetuksessa säädetään.

Tukeen osoitetusta määrärahasta voidaan myöntää enintään neljä prosenttia eri tutkimuslaitoksille ja peruna-alan kehittäjäorganisaatioille perunantuotantoa, markkinoita ja markkinointia koskevien tutkimusten ja selvitysten tekemiseen.

Ks. tukien valvonnasta VNa vuodelta 2011 maksettavien kansallisten kasvintuotannon tukien ja kotieläintukien valvonnasta 560/2011 1 §.

2 §

Määritelmät

Tässä asetuksessa tarkoitetaan:

1) sertifioidulla siemenperunalla siemen-perunan kaupasta annetussa maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa (nro 112/2000), julkaistu eräistä maa- ja metsätalousministeriön asetuksista annetussa maa- ja metsätalousministeriön ilmoituksessa (1010/2000), tarkoitettua siemenperunaa tai Euroopan unionin alueella tuotettua ja siellä virallisesti tarkastettua ja hyväksyttyä siemenpe...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.