Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Asetus eräiden valtion palveluksessa olevien osa-aikaisten ja sivutoimisten virkamiesten sekä tuntiopettajien vuosilomasta ja vuosilomakorvauksesta 23.12.1987/1200

Aiempi ajantasamuoto - seurattu muutossäädökseen 19.4.1991/715

Tämä asetus on kumottu VuosilomaL:lla 18.3.2005/162.

Valtiovarainministerin esittelystä säädetään:

1 §

Tätä asetusta sovelletaan niihin valtion virkamiehiin, joiden työaika tasoittuu keskimäärin alle 20 tuntiin viikossa neljän viikon tai muun käytössä olevan tasoitusjakson aikana ja jotka ovat olleet lomanmääräytymisvuoden aikana valtion palveluksessa yhteensä vähintään kahdeksanatoista päivänä tai vähintään 35 tuntia ja joihin ei tämän palveluksen osalta sovelleta valtion virkamiesten vuosilomasta annetun asetuksen (692/73) säännöksiä.

Lisäksi tätä asetusta sovelletaan 3 §:ssä tarkoitettuihin yliopistojen, korkeakoulujen ja muiden valtion oppilaitosten opetushenkilökuntaan siten kuin mainitussa pykälässä on säädetty.

2 §

Sellainen 1 §:ssä mainittu virkamies, jolla ei ole päätointa valtiolla, saa varsinaista vuosilomaa:

1) kaksi arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta;

2) kaksi ja puoli arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta, jos hän on lomavuoden maaliskuun loppuun mennessä ollut välittömästi valtion palveluksessa vähintään yhden vuoden tai mikäli hänellä on päättyvältä lomanmääräytymisvuodelta kaksitoista täyttä lomanmääräytymiskuukautta; ja

3) kolme arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta, jos hänellä ennen lomakauden alkamista on vuosilomaan oikeuttavaa tai tässä asetuksessa edellytettyä palvelusaikaa yhteensä vähintään viisitoista vuotta.

(19.4.1991/715)

Täydeksi lomanmää...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.