Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Ajantasainen säädös - seurattu säädökseen 208/2024 saakka.

Valtiovarainministeriön asetus Eino Leino -juhlarahasta 30.3.2016/214

Valtiovarainministeriön päätöksen mukaisesti säädetään metallirahasta annetun lain (216/1998) 1 §:n 2 momentin nojalla, sellaisena kuin se on laissa 378/2002:

1 §

Vuonna 2016 julkaistaan Eino Leino -aiheinen 100 euron kultainen juhlaraha.

2 §

Juhlaraha on kultaseosta, jonka painosta 917 promillea on kultaa, 43 promillea kuparia ja 40 promillea hopeaa.

Pitoisuudet saavat vaihdella enintään ± 10 promilleyksikköä.

3 §

Juhlarahan halkaisija on 22,0 mm ± 0,1 mm ja paino 5,65 g ± 0,10 g.

Enintään 5 prosenttia rahoista saa poiketa halkaisijastaan enemmän kuin ± 0,1 millimetriä.

4 §

Juhlarahat lyödään erikoislyöntinä, jolloin rahoissa on osin mattapintainen ja osin peilikiiltoinen pohja. Kuviot ovat mattapintaisella pohjalla peilikiiltoisia ja peilikiiltoisella pohjalla mattapintaisia.

Juhlarahoista voidaan numeroida 200 ensimmäistä kappaletta.

5 §

Juhlarahojen kuvat ja kirjoitukset laakapinnoilla on sijoitettu siten, että rahoja kirjan lehden tavoin käännettäessä kumpikin puoli on oikein päin.

Rahoissa on ne suunnitelleen taiteilijan sukunimen alkukirjain M sekä Suomen Rahapaja Oy:n tunnus.

6 §

Juhlarahat ovat seuraavan selitelmän ja kuvan mukaiset.

Rahojen tunnuspuolella on Eino Leinon profiilikuva, jonka päälaki ja takaraivo muodostuvat tulen lieskoista. Profiilikuvan alla viistosti on hiilihanko. Teksti EINO LEINO on rahan oikeassa laidassa kehällä.

Rahojen arvopuolella keskellä on selkäpuolelta kuvattu viittaan pukeutunut hattupäinen hahmo, jolla on kädessään kävelykeppi. Hahmosta vasemmalle yläviistoon on yksi tähti. Teksti SUOMI FINLAND ja...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.