Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Ajantasainen säädös - seurattu säädökseen 208/2024 saakka.

Päätös peruskoululain 11 §:ssä tarkoitetun sairaalan potilaana olevalle oppivelvollisuusikäiselle annettavan peruskouluopetuksen järjestämisestä 28.11.1984/849

Opetusministeriö on 27 päivänä toukokuuta 1983 annetun peruskoululain (476/83) 11 §:n nojalla päättänyt seuraavaa:

1 §

Sairaalan sijaintikunnan tulee järjestää sairaalassa potilaana olevalle oppivelvollisuusikäiselle peruskouluopetusta

1) sairaalan läheisyydessä sijaitsevassa peruskoulussa, tarvittaessa erityisluokalla, ja siten, että sairaalassa oleva oppivelvollisuusikäinen käy koulua sairaalasta käsin;

2) sairaalan tiloissa siten, että kunnan peruskoulun opettajanviran haltija antaa opetusta joko osana opetusvelvollisuuttaan tai ylitunteina tai tuntiopettaja antaa opetusta tuntiopetuksena;

3) sairaalan tiloihin sijoitetulla peruskoulun luokalla, joka voi olla erityisluokka ja joka hallinnollisesti kuuluu johonkin kunnan peruskouluun; tai

4) sairaalan tiloihin sijoitetussa kunnan peruskoulussa, joka voi olla erityiskoulu.

Kunta voi järjestää opetuksen myös käyttämällä samanaikaisesti useampia 1 momentin mukaisia ratkaisuja.

2 §

Potilaana olevalle oppivelvollisuusikäiselle annettava peruskouluopetus tulee järjestää siten, että siinä otetaan huomioon oppilaan terveydentila ja hänen kykynsä ja edellytyksensä ottaa vastaan opetusta. Opetusta järjestettäessä tulee myös ottaa huomioon sairaalassa oleskeluaika ja muut opetuksen sisältöön ja laajuuteen sekä opetettaviin aineisiin ja opetuksen tehokkuuteen vaikuttavat seikat.

Sairaalan potilaalle annettavan opetuksen ja potilaan hoidon tulee tukea toisiaan.

3 §

Sairaalassa polikliinisesti hoi...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.