Yhtiö, joka harjoitti «arvonlisäverollista» liiketoimintaa, tarjosi henkilökunnalleen ravintoedun X Oy:n (jäljempänä X) hallinnoiman ja ylläpitämän sähköisen sovelluksen kautta. Ravintoedun rahamäärä latautui sovellukseen. Sovelluksella oli mahdollista maksaa ainoastaan aterioita ja aterioiden kuljettamisesta aiheutuneita kustannuksia.

Ennakkoratkaisukysymys 1 koski tilanteita, joissa työntekijä käytti ravintoetua ravintolassa, jonka kanssa yhtiö oli sopinut henkilökunnalleen tarjottavasta kiinteähintaisesta ruokailusta. Yhtiön ja ateria- ja ravintolapalveluiden tarjoajien välisessä sopimuksessa huomioitiin erityisesti se, että ravintola ei voinut sopimusruokailun osalta antaa «arvonlisäverollista» tositetta työntekijälle X:n sovelluksella tehdystä maksusta, sillä aterian ostaja ei ollut työntekijä, vaan työnantaja. Työntekijä sai sovellukseen vahvistuksen maksun onnistumisesta, joka oli todiste ravintoedulla suoritetun sopimuslounaan lunastuksesta.

Yhtiö noudatti ravintoedun myöntämisessä kulloinkin voimassa olevan Verohallinnon verotuksessa noudatettavista luontoisetujen laskentaperusteista annetun päätöksen (jäljempänä luontoisetupäätös) mukaisia periaatteita ja veloitti työntekijän nettopalkasta 75 % sopimusruokailun hinnasta. X laati yhtiölle kaksi kertaa kuukaudessa ravintolan nimissä ja puolesta verollisen laskun yhtiön työntekijöille luovutetuista ateria- ja ravintolapalveluista. Lasku laadittiin jokaisen sopimusravintolan osalta erikseen. Yhtiö maksoi laskun X:lle, joka tilitti ravintoloille rahat niiden myymistä aterioista.

Siltä osin kuin yhtiö veloitti työntekijän palkasta ravintoedun verotusarvoa vastaavan määrän eli 75 % sopimusruokailun hinnasta tai vuonna 2024 vähintään 8,50 euroa, yhtiö myi hakemuksen mukaan työntekijälleen verollisen ravintola- ja ateriapalvelun. Siltä osin kuin ravintoedun kustannus eli enintään 25 % sopimusruokailun hinnasta jäi yhtiön maksettavaksi, keskusverolautakunta katsoi, että kysymys oli työnantajana toimivan yhtiön verollisesta liiketoiminnasta aiheutuvasta yleiskulusta. Sopimusruokailua tarjoavan ravintolan nimissä tehty lasku kohdistui siten kokonaisuudessaan yhtiön vähennykseen oikeuttavaan toimintaan, ja yhtiöllä oli «arvonlisäverolain» 102 §:n nojalla oikeus vähentää laskuun sisältyvä «arvonlisävero». Henkilöstöruokailun järjestämisestä aiheutuneiden kustannusten vähennysoikeuden kannalta merkitystä ei ollut sillä, että yhtiön ravintolalta saaman laskun on laatinut kolmas osapuoli.

Ennakkoratkaisukysymyksessä 2 oli kyse tilanteesta, jossa aterian hinta ylitti Verohallinnon luontoisetupäätöksen 14 §:n mukaisen enimmäismäärän eli 13,50 euroa ja työntekijä maksoi ylimenevän osan itse suoraan ravintolalle käyttäen joko X:n tarjoamaa Y-maksutapaa tai muuta henkilökohtaista maksuvälinettä. Ravintoedun päiväkohtainen enimmäismäärä veloitettiin X-sovelluksessa työntekijän ravintoedusta. Hakemuksen mukaan kyseessä oli kaksi erillistä maksutapahtumaa, jotka toteutettiin samanaikaisesti.

Työnantajaa eli yhtiötä ei veloitettu siitä osuudesta aterian hinnasta, joka ylitti Verohallinnon luontoisetupäätöksen enimmäismäärän ja jonka työntekijä itse suoritti ravintolalle, eikä työntekijän itse maksama osuus vaikuttanut yhtiölle ruokailun järjestämisestä aiheutuviin kustannuksiin. Yhtiö sai työntekijöille luovutetuista ateria- ja ravintolapalveluista X:ltä ravintolan nimissä ja puolesta laaditun verollisen laskun, jossa oli huomioitu Verohallinnon luontoisetupäätöksen mukainen sopimusruokailun hinnan enimmäismäärä. Keskusverolautakunta katsoi, että myös ennakkoratkaisukysymyksessä 2 tarkoitetussa tilanteessa yhtiöllä oli «arvonlisäverolain» 102 §:n mukainen vähennysoikeus kolmannen osapuolen sopimusruokailua tarjoavan ravintolan puolesta ja nimissä antaman laskun sisältämästä «arvonlisäverosta».

Ennakkoratkaisukysymyksessä 3 oli kyse tilanteesta, jossa työntekijä maksoi ravintoedun verotusarvoa vastaavan osuuden eli 75 % sopimusruokailun hinnasta itse ravintolalle X-sovelluksen Y-maksutapaa käyttäen. Tämän lisäksi yhtiö täydensi työntekijän omaa maksua siten, että yhtiö suoritti ravintolalle enintään 25 %:n osuuden sopimusruokailun hinnasta. X veloitti yhtiön osuuden ravintolan nimissä ja puolesta laaditulla «arvonlisäverollisella» laskulla. Työntekijän maksama osuus aterian hinnasta veloitettiin välittömästi työntekijältä X-sovelluksen kautta, mutta tilitettiin ravintolalle samaan aikaan yhtiön suoritusten kanssa. Yhtiö sai vähentää ravintolalle suorittamaansa maksuun sisältyvän «arvonlisäveron» verolliseen liiketoimintaansa kohdistuvana yleiskuluna.

Lisäksi X laskutti yhtiöltä erillisen «arvonlisäverollisen» hallinnointipalkkion. X:n yhtiölle tuottamat palvelut kattoivat muun ohella X:n sopimusravintolaverkostoon liittymisen, X-sovelluksen käytön sekä raportointipalvelut ja muita henkilöstöetujen järjestämiseen liittyviä palveluja. Palvelumaksu määräytyi työntekijäkohtaisena kiinteänä maksuna, eikä sitä palautettu yhtiölle, vaikka työntekijä ei käyttäisi ravintoetua. X:n yhtiöltä laskuttama palvelumaksu oli yhtiön verolliseen liiketoimintaan kohdistuva vähennyskelpoinen yleiskulu.

Ennakkoratkaisu ajalle 27.2.2024–31.12.2025.

«Arvonlisäverolaki» 1 § 1 mom 1 kohta, 73 § sekä 102 § 1 mom 1 kohta ja 2 mom; Verohallinnon päätös vuodelta 2024 toimitettavassa verotuksessa noudatettavista luontoisetujen laskentaperusteista (diaarinumero VH/6002/00.01.00/2023) 10 §, 11 § ja 14 §

(lainvoim. tarkistettava)