A suunnitteli sijoitusta tuotteeseen, joka muodostui vakuudettomista velkakirjoista, joiden nimellisarvo seurasi kohde-etuuden arvoa. Velkakirjoille ei ollut määritelty lopullista lunastuspäivää. Liikkeellelaskijan tuli sopimusehtojen puitteissa vaadittaessa maksaa sijoitustuotteen haltijalle kohde-etuuden arvoa vastaava määrä kuluilla vähennettynä. Sijoitustuotteelle ei maksettu muuta tuottoa. Tuote oli listaamaton, ja sitä tarjottiin merkittäväksi rajoitetulle sijoittajajoukolle. Sijoitustuotteen saattoi kuitenkin myydä liikkeellelaskijan järjestämillä jälkimarkkinoilla. A:lla ei ollut mahdollisuutta vaikuttaa sijoitustuotteen kohde-etuuksiin.

Keskusverolautakunta totesi, että sijoitustuotteessa kyse oli velkakirjalain 2 luvussa tarkoitetusta juoksevasta velkakirjasta (haltijavelkakirjasta). Haltijavelkakirjaa oli TVL 50 §:ää sovellettaessa pidettävä «arvopaperina» (KHO 2018:11).

Keskusverolautakunta katsoi, ettei sijoitustuote rinnastunut indeksilainaan, koska pelkän tuoton sijaan koko tuotteen arvo oli sidottu kohde-etuuden arvoon. Sen sijaan kyse oli erikseen määritellystä kohde-etuuden arvonkehitystä seuraavasta haltijavelkakirjamuotoisesta sertifikaatista. A:lle realisoitui sertifikaatista TVL 110 §:ssä tarkoitetulla tavalla tuloa vasta sen luovutuksen tai lunastuksen seurauksena. Lunastuksesta tai luovutuksesta syntyvä voitto oli A:n veronalaista tuloa TVL 45 §:n 1 momentin mukaisesti ja tappio vähennyskelpoinen TVL 50 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla.

Ennakkoratkaisu verovuosille 2023 ja 2024.

Tuloverolaki 45 § 1 mom., 50 § 1 mom., 110 §

(lainvoim. tarkistettava)