Hakija harjoitti liiketoimintanaan Suomessa asuvien ala-asteikäisten ulkomaalaisten oppilaiden koulutustoimintaa vuokraamassaan koulutilassa sekä ilta- ja päiväkerhotoimintaa, jonka puitteissa se tarjosi peruskouluikäisille ja peruskouluikäisiä nuoremmille lapsille ilta- ja päivähoitopalveluita.

Hakijalla ei selvityksensä mukaan ollut perusopetuslain 7 §:n mukaista valtioneuvoston myöntämää lupaa perusopetuksen järjestämiseen. Hakijan koulutuspalvelua ei siten voitu katsoa järjestettävän perusopetuslain mukaisesti eikä siten myöskään «arvonlisäverolain» 40 §:n edellyttämällä tavalla lain nojalla. Merkitystä ei näissä olosuhteissa ollut sillä, että hakijan toiminnassa hakemuksessa esitetysti sinänsä seurattiin suomalaista peruskoulun opetusohjelmaa tai että opetusta monitoroitiin ulkopuolisten monitoroijien taholta. Hakemuksessa kuvatusti hakijan koulutuspalvelun myynti tapahtui liiketaloudellisin perustein ja toiminta rahoitettiin tulorahoituksella saamatta siihen lain nojalla avustusta valtion varoista.

Keskusverolautakunta totesi, että sellaisten sääntöjen laatiminen «arvonlisäverodirektiivin» 132 artiklan 1 kohdan i alakohdan tulkintaan liittyen, joiden mukaisesti muiden kuin julkisoikeudellisten laitosten päämäärien vastaavuus tunnustettiin, kuului jäsenvaltion kansallisessa oikeudessa päätettäviin asioihin.

Otettuaan huomioon edellä mainitut seikat, keskusverolautakunta katsoi, että ennakkoratkaisuhakemuksessa tarkoitettu koulutus ei ollut vapautettu verosta «arvonlisäverolain» 39 ja 40 §:n perusteella. Hakijan tuli siten suorittaa «arvonlisäverolain» 1 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan «arvonlisäveroa» liiketoiminnan muodossa tapahtuneesta koulutuspalvelun myynnistä.

Yhtiön harjoittaman ilta- ja päiväkerhotoiminnan osalta keskusverolautakunta totesi, että «arvonlisäverolain» 38 §:ssä oli yksityisten sosiaalihuoltopalvelujen tuottajien suorittamien palvelujen verottomuuden edellytykseksi asetettu, että tämä palvelu oli sosiaaliviranomaisen valvomaa. «Arvonlisäverodirektiivin» 132 artiklan 1 kohdan g alakohdassa yksityisten tuottamien sosiaalihuoltopalvelujen verosta vapauttamisen edellytykseksi oli asetettu, että palvelujen tuottaja oli kyseisessä jäsenvaltiossa tunnustettu sosiaalisia hyvinvointipalveluja tuottava laitos. Tunnustamisen myöntäminen kuului jäsenvaltion kansallisessa oikeudessa päätettäviin asioihin.

Suomessa muita kuin ympärivuorokautisia sosiaalipalveluja tuottaneen yksityisen sosiaalihuoltopalvelujen tuottajan oli tehtävä kirjallinen ilmoitus toiminnasta ennen sen aloittamista tai olennaista muuttamista kunnan toimielimelle siinä kunnassa, jossa palveluja tuotettiin. Hakijan selvityksen mukaan kyseistä ilmoitusta ei ollut tehty. Näin ollen hakijan harjoittamaa ilta- ja päiväkerhotoimintaa ei voitu pitää «arvonlisäverottomana» «arvonlisäverolain» 37 §:ssä ja 38 §:ssä tarkoitettuna palveluna. Hakijan tuli siten suorittaa «arvonlisäverolain» 1 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan «arvonlisäveroa» liiketoiminnan muodossa tapahtuneesta ilta- ja päiväkerhopalvelun myynnistä.

Ennakkoratkaisu ajalle 28.9.2021-31.12.2022.

«Arvonlisäverolaki» 1 § 1 mom 1 kohta, 37 §, 38 §, 39 § 1 mom ja 40 §; «Arvonlisäverodirektiivi» 2 artikla 1 kohta a ja c alakohta, 132 artikla 1 kohta g ja i alakohta, 134 artikla; Perusopetuslaki 7 § 1 ja 2 mom ja 26 § 1 ja 3 mom; Laki yksityisistä sosiaalipalveluista 11 § 1 mom; Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-319/12, Minister Finansów v. MDDP sp. z.o.o. Akademia Biznesu, sp. komandytowa; Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-594/13, "go fair" Zeitarbeit

KHO 14.10.2022 H3008 (ei muutosta)