Yhtiö harjoitti «arvonlisäveroasetuksen» 8 §:n 2 momentissa tarkoitettua «arvonlisäveron» palautustoimintaa. Yhtiö teki suomalaisten vähittäisliikkeiden kanssa sopimuksia, joiden tarkoituksena oli järjestää Euroopan yhteisön ja Norjan ulkopuolella pysyvästi asuville Suomeen saapuville matkustajille mahdollisuus saada täältä tekemistään tavaraostoksista «arvonlisäveron» palautus.

Suunnitellussa toimintamallissa vähittäisliikkeen täyttämässä tax free -shekissä ilmoitettiin, että yhtiö osti tavarat vähittäisliikkeeltä ja myi ne matkustajalle eli toimi samalla kertaa sekä käteispalautuksen maksajana että matkustajien ostamien tavaroiden myyjänä. Vähittäisliike kuitenkin luovutti myydyt tavarat matkustajalle ja vastasi tavarasta ja siinä mahdollisesti olevien virheiden korjaamisesta. Yhtiö ei saanut myytäviä tavaroita haltuunsa, eikä se myöskään ollut oikeutettu määräämään omaisuudesta niin kuin olisi sen omistaja, vaan kaikki tavaraan liittyvät reklamaatiot ja muut tavaran omistajan määräämisvaltaan kuuluvat tapahtumat tapahtuivat vähittäisliikkeen ja matkustajan välillä. Kun «arvonlisäverolaissa» tarkoitettua tavaroiden luovutusta yhtiön ja vähittäisliikkeen välillä ei näin ollen tapahtunut, sopimus tehtiin tosiasiassa matkustajan ja vähittäisliikkeen välillä. Yhtiön ei voitu katsoa pelkästään tositemerkintöjen perusteella tekevän vähittäisliikkeen kanssa sopimusta tavaran ostosta. Kun yhtiö ei siten ollut tavaroiden ostaja, sillä ei ollut oikeutta käsitellä vähittäisliikkeeltä tapahtuvaa ostoa vähennyskelpoisena ostonaan tai matkustajalle tapahtuvaa myyntiä verottomana myyntinään. Ennakkoratkaisu ajalle 1.4.2009 - 31.12.2010.

«Arvonlisäverolaki» 1 § 1 mom, 2 § 1 mom, 18 § 1 mom, 70 b § ja 102 §, Neuvoston direktiivi 2006/112/EY yhteisestä «arvonlisäverojärjestelmästä» 14 artiklan 1. kohta Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen 6.3.2003 antama päätös asiassa C-185/01 (Auto Lease Holland BV)