Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Poista hakukorostusEnsimmäiseen osumaan

Siirry ratkaisuun

Puutteelliset hakuehdot

KVL:2000/16«Arvonlisävero» – Veron peruste – Vastike – Oikaisuerä – Alennus

Diaarinumero:3355/80/99
Antopäivä:1.3.2000

Yhtiö oli erään vähittäiskaupparyhmittymän keskusliike. Yhtiö, sen tytäryhtiöt ja vähittäiskauppiaat muodostivat kaupparyhmän. Ryhmällä oli käytössä erityinen asiakasuskollisuusjärjestelmä. Järjestelmän kanta- asiakkaaksi pääsi hankkimalla erillisen käteis- tai maksukortin. Kortin haltija sai etupisteitä kaikista järjestelmässä mukana olleista kaupoista tekemistään ostoksista. Kun asiakas oli kerännyt riittävän määrän etupisteitä, yhtiö lähetti asiakkaille pistesetelin, jonka asiakas saattoi käyttää maksuvälineenä missä tahansa järjestelmään kuuluvassa kaupassa. Kun asiakas oli käyttänyt pistesetelinsä, yhtiö hyvitti vähittäiskauppiaalle setelin arvon. Kauppias maksoi «arvonlisäveron» koko kauppahinnasta myös silloin, kun asiakas maksoi osan kauppahinnasta pistesetelillä. Yhtiö veloitti joka kuukausi kauppiasta pistekuluista. Pistekulut olivat sidotut kauppiaan kuukausittaiseen kanta-asiakasmyyntiin. Kun yhtiö peri kauppiaalta pistekulukorvauksen, kysymyksessä ei ollut yhtiön verollisen palvelun myynnistä saatu vastike, vaan läpikulkuerän luontoinen suoritus, jolla ei ollut verovaikutusta yhtiön eikä kauppiaan «arvonlisäverotuksessa». Yhtiön ei ollut siten suoritettava pistekuluveloituksesta «arvonlisäveroa». Asiakkaan vähittäiskaupasta ostamat tavarat myi asiakkaalle järjestelmään kuuluva kauppias eikä yhtiö. Asiakkaan saama etuus määräytyi vähittäiskaupassa tapahtuvan myynnin perusteella. Lisäksi pisteitä kertyi myös muiden kuin samaan kauppaketjuun kuuluvissa yhtiöissä tapahtuneista myynneistä. Kyse oli rakenteeltaan vähittäiskauppiaiden alennusjärjestelmästä, jossa vähittäiskauppias antoi asiakkaalle alennukseen verrattavan edun. Yhtiön korvatessa vähittäiskauppiaalle tämän lähettämien pistesetelien arvon, kyse ei ollut yhtiön antamasta alennuksesta tai muusta myynnin oikaisuerästä. Yhtiö ei voinut tältä osin pienentää verollisia myyntejään. Sillä seikalla, että yhtiö osallistui vähittäiskaupan asiakkaalle antaman etuuden rahoitukseen, ei ollut asiassa merkitystä.

Arvonlisäverolaki_1_§_1_mom_1_kohta, Arvonlisäverolaki_73_§_1_mom, Arvonlisäverolaki_78_§_1_mom_1_kohta

EI MUUTOSTA KHO 30.3.2001 T 651

Viimeiseen osumaanPoista hakukorostus

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.