Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Poista hakukorostusEnsimmäiseen osumaan

Siirry ratkaisuun

Puutteelliset hakuehdot

KVL:1998/2«Arvonlisäverotus» – Palvelun myynti – Palvelukokonaisuus – Onnistumispalkkio

Diaarinumero:3638/80/97
Antopäivä:19.1.1998

A Oy oli sijoituspalveluyrityksistä annetun lain mukainen sijoituspalveluyritys. A Oy harjoitti rahoituksen järjestämistä yrityksille, yritysten ja niiden osakkeiden myynnin järjestämistä sekä muita yritysjärjestelyjä. A Oy esitti neljä yrityksen myymiseksi tehtyä sopimusta. Ensimmäisessä tapauksessa kommandiittiyhtiö oli muutettu osakeyhtiöksi ja osakkeet oli myyty. Toisessa ja kolmannessa tapauksessa osakekannat oli myyty. Neljännessä tapauksessa kysymys oli ollut liiketoiminnan myynnistä. Kuhunkin toimeksiantoon oli kuulunut potentiaalisten ostajatahojen etsiminen yhtiölle, informaation tuottaminen, kauppaneuvottelujen käyminen sekä itsenäisesti että myyjän rinnalla ja kaupan toteuttaminen. A Oy:n palkkiorakenne toimeksiannoista oli ollut kaksijakoinen. A Oy oli ensin perinyt kiinteän palkkion, joka oli perustunut asiakkaalle tehtyyn työhön kuluneeseen aikaan. Toiseksi A Oy oli perinyt asiakkailta onnistumispalkkion, jos sopimuksen mukainen kauppa oli toteutunut. Katsottiin, että A Oy:n neljälle sopimusasiakkaalle myymät em. palvelut muodostivat kukin palvelukokonaisuuden. Hakijayhtiön palkkio ei määräytynyt arvopaperien välityksen mukaan vaan palvelukokonaisuuden perusteella. Vaikka onnistumispalkkio sopimusten mukaan laskettiin prosenttiosuutena osakkeiden myyntihinnasta, niin se oli kuitenkin maksettu suoritetusta työstä. Veroton rahoituspalvelu on poikkeus laajapohjaisessa «arvonlisäverojärjestelmässä». Rahoituspalvelua on tarkasteltava suppeasti. Hakijayhtiön asiakkailleen suorittamia palvelukokonaisuuksia ei ollut pidettävä asiakkaan nimissä ja lukuun tapahtuvana arvopapereiden välityksenä, vaan verollisena palvelun myyntinä. A Oy:n oli suoritettava «arvonlisäveroa» em. neljän sopimuksen perusteella määräytyvistä palkkioista. Ennakkoratkaisu ajalle 1.1.1997 - 31.12.1998.

Arvonlisäverolaki_1_§_1_mom_1_kohta, Arvonlisäverolaki_18_§_2_mom, Arvonlisäverolaki_41_§, Arvonlisäverolaki_42_§_1_mom_6_kohta, Arvonlisäverolaki_42_§_3_mom

Viimeiseen osumaanPoista hakukorostus

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.