Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Poista hakukorostusEnsimmäiseen osumaan

Siirry ratkaisuun

Puutteelliset hakuehdot

KVL:1997/188«Arvonlisäverotus» – Arvopaperi – Liikkeeseenlaskupalvelu – Palkkio

Diaarinumero:510/80/97
Antopäivä:29.9.1997

Hakijayhtiö oli sijoituspalveluyrityksistä annetun lain mukainen sijoituspalveluyritys. Sen toimialana oli tarjota yritysten rahoitukseen liittyvää palvelua, harjoittaa yrityskauppojen välitystoimintaan liittyvää konsultointia ja muuta siihen liittyvää liiketoimintaa. Yhtiö toimi myös yritysasiakkaiden osakkeiden liikkeellelaskun järjestäjänä. Se peri tuotteen rakentamiseksi kuvaamistaan palveluista erikseen määritellyn «arvonlisäverollisen» konsulttipalkkion. Hakemuksessa tarkoitettu arvopaperien liikkeellelaskupalvelu koostui emission teknisestä toteutuksesta, yhteydenpidosta tarvittaviin virallistahoihin sekä toimista, joiden avulla tuote myytiin sijoittajille. Yhtiö peri korvauksena tästä palvelusta liikkeelle laskettujen arvopapereiden arvosta sovitun prosentin mukaan laskettavan palkkion. Katsottiin, että toimenpiteet muodostivat palvelukokonaisuuden, jota oli pidettävä itsenäisenä palveluna, eikä osaksikaan verottomana rahoituspalveluna. Hakijayhtiön oli siten suoritettava «arvonlisäveroa» arvopapereiden liikkeeseen laskun toteuttamisesta saamistaan, yhteenlaskettujen merkintähintojen perusteella määräytyvästä palkkiosta. Ennakkotieto ajalle 29.9.1997 - 31.12.1998.

Arvonlisäverolaki_1_§, Arvonlisäverolaki_17_§, Arvonlisäverolaki_18_§, Arvonlisäverolaki_41_§, Arvonlisäverolaki_42_§

EI MUUTOSTA KHO 23.12.1998 T 2943 VUOSIKIRJA

Viimeiseen osumaanPoista hakukorostus

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.