Kunnallisvalitus - Viranhaltijan palkkavaatimus - Varallaolo - Työaika - Lepoaika - Virkaehtosopimusmääräykset - Varallaolokorvaus

Taltio:	19/0031/4
Diaarinumero:	02153/16/1401
Antopäivä:	13.02.2019

Diaarinumero: 02153/16/1401
Taltionumero: 19/0031/4
Antopäivä: 13.2.2019

Asiassa oli ratkaistavana järjestäytymättömän viranhaltija A:n palkkasaatavia koskeva vaatimus palomestarin virkasuhteen aikana suoritettujen yksikönjohtajan varallaolojen ajalta.

A oli vaatinut, että pelastuslaitos maksaa hänelle varallaolosta 1.5.2013 - 28.8.2015 saamatta jääneet varsinaisen työajan mukaisen palkkasaatavat viivästyskorkoineen. M:n kaupungin pelastusjohtaja oli viranhaltijapäätöksellään hylännyt hakemuksen. Pelastuslautakunta oli puolestaan hylännyt A:n viranhaltijapäätöksestä tekemän oikaisuvaatimuksen. A valitti kunnallisvalituksin pelastuslautakunnan päätöksestä Itä-Suomen hallinto-oikeuteen.

A oli muuttanut 1.5.2013 lukien omasta tahdostaan asumaan kauemmaksi R:n kunnan paloasemasta, jossa hän suoritti yksikönjohtajan varallaoloa. Hallinto-oikeus katsoi, että yksikönjohtajan tuli olla mukana ensimmäisessä tehtävälle lähtevässä yksikössä, ja yksikönjohtajaa sitoi siten viiden minuutin lähtövalmiusaika. Lyhyt lähtövalmiusaika merkitsi hallinto-oikeuden mukaan käytännössä sitä, ettei A:n ollut mahdollista oleskella varallaolonsa aikana muualla kuin paloaseman lähistöllä. Tällaista työpaikalla ja sen välittömässä läheisyydessä vietettyä aikaa, jonka aikana A:n oli tullut olla tavoitettavissa ja hälytyksen sattuessa välittömässä viiden minuutin lähtövalmiudessa, oli pidettävä työaikalakia työaikadirektiivin mukaisesti tulkiten työaikana.

Hallinto-oikeus kuitenkin katsoi, että työaikadirektiivi ei Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella ole esteenä sille, että varallaolojaksolta maksettava korvaus määräytyy muilla perusteilla kuin sillä, onko jakso direktiivin perusteella määriteltävä työajaksi vai lepoajaksi. Hallinto-oikeuden näkemyksen mukaan myöskään työaikalain sisältämät varallaoloa koskevat säännökset eivät ole olleet esteenä sille, että viranhaltijan oikeudesta palkkaan on määrätty virkaehtosopimuksissa siten, että sopimusmääräyksiin sisältyy työaikalain 40 §:n 1 momentin mukaisesti myös laista poikkeavia varallaoloaikaa koskevia määritelmiä.

Hallinto-oikeus katsoi, että A:n varallaolo oli perustunut kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) III luvun 5 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla sopimukseen. A oli osallistunut varallaoloon vapaaehtoisesti ja vaatinut saada tehdä yhtä paljon varallaolotunteja kuin muutkin samalla paloasemalla yksikönjohtajan varallaolossa olleet henkilöt. A:n oleskelu varallaolon aikana nimenomaan paloasemalla oli perustunut henkilökohtaiseen olosuhdemuutokseen eli A:n muuttoon. Pelastuslautakunnan alueella oli ollut muitakin henkilöitä, jotka olivat oleskelleet varallaolon aikana työnantajan tiloissa, eikä työnantaja ole voinut myöskään yhdenvertaisuussyistä puuttua A:n menettelyyn. A ei ollut edes väittänyt, että työnantaja olisi nimenomaisesti velvoittanut hänet oleskelemaan paloaseman tiloissa, tai että hänen yksikönjohtajan varallaolostaan olisi muuton yhteydessä tai sen jälkeen käyty keskusteluja liittyen siihen, missä A:n tulisi varallaoloaikana oleskella. Hallinto-oikeus katsoi, että A:lle oli KVTES III luvun 5 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla annettu lupa olla varalla valintansa mukaan joko työpaikalla tai määrätyin ehdoin sen ulkopuolella.

Virkaehtosopimusmääräysten tarkoituksena oli hallinto-oikeuden mukaan katsottava nimenomaisesti olevan se, että varallaolosta vapaa-ajan käytölle aiheutuvat rajoitteet otetaan paikallisesti huomioon varallaolosta maksettavan korvauksen suuruudessa. Hallinto-oikeus katsoi, että tästä huolimatta joissain tilanteissa varallaoloaika voi olla niin sitovaa, että kyse on myös virkaehtosopimusmääräyksiä tulkiten laadultaan siten työaikaan rinnastettavasta ajasta, että viranhaltijalla on oikeus virkaehtosopimuksen mukaiseen palkkaukseen. A:n varallaolon aikana hälytyksiä oli ollut hyvin vähän, eikä varallaolo ollut edellyttänyt mukana pidettävien puhelimien lisäksi erityistä varustusta. Asiassa ei ollut osoitettu, etteikö A olisi niin halutessaan voinut saada varallaolon ajaksi käyttöön pelastuslaitoksen ajoneuvon, joka olisi mahdollistanut laajemman liikkuma-alueen. A:n varallaolon ensisijaisena tarkoituksena oli ollut lisäansion hankkiminen. Hänelle oli maksettu varallaolon ajalta kaupungin solmiman paikallisen virkaehtosopimuksen mukainen korvaus sekä lisäksi viikon varallaolosta oli saanut yhden arkivapaan. A:n oli katsottava sitoutuneen tietoisesti tekemään varallaoloa edellä mainittua korvausta vastaan.

Hallinto-oikeus totesi, että A:n varallaoloaika oli poikennut laadultaan selkeästi aktiivisesta työajasta, jonka kuluessa viranhaltija on ollut koko ajan sidottu tosiasiallisiin työtehtäviin. A ei siten ollut tullut varallaolonsa aikana sillä tavoin sidotuksi työtehtäviinsä, että varallaolo olisi tullut siitä maksettavan korvauksen perustetta arvioitaessa katsoa palkkaan oikeuttavaksi työajaksi. A:n pelastuslautakunnan päätöksestä tekemä kunnallisvalitus hylättiin.

Asiassa oli lisäksi kysymys työtuomioistuimen lausunnon hankkimisen tarpeellisuudesta ja siitä, oliko palkkasaatavia koskeva vaatimus osittain vanhentunut.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeustuomarit Jukka Hartikainen, Timo Tervonen ja Elina Ranz. Asian esittelijäjäsen Elina Ranz.

Ks. myös:

EUT 21.8.2018 C-518/15 (Ville De Nivelles v. Rudy Matzak)
Yhteisöjen tuomioistuin 11.1.2007 C-437/05 (Jan Vorel v. Nemocnice Český Krumlov)
KKO:2015:48 ja KKO:2015:49
TT:2015-105 ja TT:2006-88

KHO 5.5.2022, 0021/22: Päätöstä muutetaan.