Hakutulokset
- Uutiset
8.1.2024 15.30
Apulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti Helsingin kaupungin työllisyyspalveluiden huomiota viranomaisen neuvontavelvollisuuden toteuttamiseen ja tiedusteluihin vastaamiseenApulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti Helsingin kaupungin työllisyyspalveluiden huomiota viranomaisen neuvontavelvollisuuden toteuttamiseen ja tiedusteluihin vastaamiseen hyvän hallinnon ja hallintolain edellyttämällä tavalla. Hän kiinnitti lisäksi Uudenmaan TE-toimiston huomiota asioiden asianmukaiseen ja huolelliseen käsittelyyn sekä saattoi sen tietoon ratkaisussaan työvoimapoliittisten lausuntojen sisällöstä ja perustelemisesta esittämänsä näkemykset. - Uutiset
8.1.2024 14.16
Uudet säännöt EU:n toimielinten kyberturvallisuuden parantamiseksi tulivat voimaan 7. tammikuuta 2024Uusi kyberturvallisuusasetus toimenpiteistä yhteisen korkean kyberturvatason varmistamiseksi unionin toimielimissä, elimissä ja laitoksissa tuli voimaan 7. tammikuuta 2024. - Uutiset
3.1.2024 9.10
Apulaisoikeusasiamies: Digi- ja väestötietovirastossa tapahtui tietoturvaloukkaus kun asiakirja lähetettiin väärälle henkilölleSaamansa selvityksen ja Digi- ja väestötietoviraston lausunnon valossa apulaisoikeusasiamies katsoi, että henkilötietojen vahingossa tapahtuneen luvattoman luovutuksen takia asiassa oli tapahtunut EU:n tietosuoja-asetuksessa tarkoitettu tietoturvaloukkaus. - Uutiset
2.1.2024 10.42
VTV: Avoimuusrekisteri on otettu käyttöön – päätöksentekoon vaikuttaminen tulee jatkossa paremmin esiinAvoimuusrekisteri otettiin käyttöön Suomessa 1.1.2024 ensimmäisenä pohjoismaana. Eduskuntaan ja ministeriöihin kohdistuvaa ammattimaista vaikuttamistoimintaa ja vaikuttamisen neuvontaa harjoittavat organisaatiot rekisteröityvät 1.1.2024 alkaen avoimuusrekisteriin. - Uutiset
29.12.2023 14.21
AVI: Vesi- ja ympäristölupien sähköinen asiointipalvelu laajeneePian sähköistä asiointipalvelua voi hyödyntää vesi- ja ympäristöluvan hakijan ja viranomaisen välisessä yhteydenpidossa kaikissa asioinneissa. - Uutiset
29.12.2023 12.27
Poliisi: Liikennevirhemaksun voi saada jatkossa myös postitse tai sähköisestiPoliisi voi nyt lähettää kentällä määräämänsä liikennevirhemaksun myös postitse tai sähköisesti, Suomi.fi -palvelun kautta. Moottorikäyttöisellä ajoneuvolla tehdystä liikennerikkomuksesta määrättävä liikennevirhemaksu voidaan tästä lähtien antaa tiedoksi henkilökohtaisen, asiakirjat käteen ojentamalla tapahtuvan tiedoksiannon sijaan myös postitse tai sähköisesti. - Uutiset
28.12.2023 11.50
Hallinto-oikeus kumosi tulliylitarkastajan virkaan nimittämistä koskevan päätöksen - vaatimus oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä hylättiinHAO totesi, että nimitysmuistiosta tai nimityspäätöksen perusteluista ei ilmennyt, että valittajan aiemmassa työskentelyssä olisi ollut jotakin sellaista, minkä vuoksi virkaan nimitettyä olisi pidetty häntä soveltuvampana haettavana olleeseen virkaan. Vasta HAO:ssa esitetylle perusteelle valittajan soveltuvuudesta ei voitu antaa merkitystä valituksenalaisen päätöksen lainmukaisuutta arvioitaessa. Valituksen vireilletulopäivästä laskettuna valitusasian käsittely HAO:ssa oli päätöksen antohetkellä kestänyt noin 1 vuoden ja 10 kuukautta. Oikeudenkäynnin ei voitu kuitenkaan katsoa viivästyneen tuomioistuimen vastuulla olevasta syystä vuodella hyvityslaissa tarkoitetulla tavalla. (Ei lainvoim. 28.12.2023) - Uutiset
27.12.2023 11.44
Apulaisoikeuskansleri antoi Turvallisuus- ja kemikaalivirastolle huomautuksenApulaisoikeuskansleri antoi Tukesille huomautuksen velvollisuuksien laiminlyönnistä painelaiterekisterin ylläpitotehtävässä. - Uutiset
21.12.2023 9.13
HAO: Kysymys seurakunnan tilojen sallitusta käyttötarkoituksesta ei kuulu ratkaistavaksi hallintolainkäytön järjestyksessäKirkollisvalitus – Suomen evankelis-luterilainen kirkko – Seurakunnan tilojen käyttö – Sallittu käyttötarkoitus – Uskonnonvapauteen liittyvä avioliittokäsitys – Kirkkolaissa tarkoitettu lainvastaisuus – Seurakuntaneuvoston toimivalta – Harkintavalta - Uutiset
14.12.2023 9.13
KHO: Kuntien välisen ympäristöterveydenhuollon järjestämistä koskevan yhteistoimintasopimuksen irtisanominenKorkein hallinto-oikeus totesi, että hallinto-oikeuden oli tullut jättää valitukset tutkimatta. - Uutiset
13.12.2023 12.50
Tiedonhallintalautakunnan kaksi kommentointipyyntöä 12. tammikuuta 2024 saakka: Suositus tiedonhallinnan muutosvaikutusten arvioinnista sekä Suositus tiedonhallintamallin ylläpidosta - Uutiset
12.12.2023 13.51
Työryhmä ehdottaa julkisuuslakia uudistettavaksi – mietinnöstä voi lausua 16. helmikuuta 2024 mennessäOikeusministeriön asettama työryhmä ehdottaa uuden julkisuuslain säätämistä lain selkeyttämiseksi ja ajantasaistamiseksi. Työryhmän mietintö on nyt lausuntokierroksella. Julkisuuslain uudistuksella pyritään saavuttamaan nykyistä selkeämpi ja toimivampi viranomaisten toiminnan julkisuutta sääntelevä yleislaki. Laki edistäisi yhteiskunnan avoimuutta ja vastaisi nyky-yhteiskunnan vaatimuksiin. Lain ajantasaistamista on valmistellut laajapohjainen työryhmä, joka ei kaikilta osin ollut työssään yksimielinen. - Uutiset
11.12.2023 8.08
Tekoälyasetuksesta saavutettiin poliittinen yhteisymmärrys EU:n kolmikantaneuvotteluissaEuroopan unionin tekoälyasetuksesta saavutettiin poliittinen yhteisymmärrys jäsenmaiden, komission ja Euroopan parlamentin välisessä kolmikantaneuvottelussa Brysselissä 9.12.2023. Asetuksella pyritään varmistamaan, että EU:n markkinoilla olevat tekoälyjärjestelmät eivät vaaranna ihmisten turvallisuutta, terveyttä tai perusoikeuksia. - Uutiset
8.12.2023 12.39
Komissio esittää toimenpiteitä EU:n kansalaisten oikeuksien vahvistamiseksiUnionin kansalaisuus on yksi EU:n merkittävimmistä saavutuksista. Euroopan komissio haluaa juhlistaa EU:n kansalaisuuden 30-vuotispäivää esittämällä toimenpidepaketin, jolla pyritään vahvistamaan EU:n kansalaisuuteen liittyviä oikeuksia. Henkilöillä, joilla on jonkin EU-maan kansalaisuus, on tiettyjä kotimaansa heille myöntämistä oikeuksista ja etuisuuksista erillisiä oikeuksia ja etuisuuksia, kuten oikeus vapaaseen liikkuvuuteen, konsuliviranomaisten antamaan suojeluun ja aktiiviseen osallistumiseen demokratiaa toteuttaviin prosesseihin. - Uutiset
8.12.2023 11.10
HAO: Hyvinvointialue ei ollut riittävällä tavalla selvittänyt, että viranhakijan jättäminen pois haastateltavien joukosta ja palveluyksikköjohtajan virkaan haastateltujen henkilöiden valinta muutoin olisi perustunut hakijoiden ansioiden tasapuoliseen ja objektiiviseen vertailuunNäin ollen aluehallituksen ja hyvinvointialuejohtajan päätökset oli kumottava. (Ei lainvoim. 8.12.2023) - Uutiset
5.12.2023 16.00
Hovioikeus: Käräjäoikeus ei ollut ennen ratkaisunsa antamista kuullut asianosaisia siten kuin laissa oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta ja uhkasakkolaissa säädetäänKäräjäoikeudessa oli tältä osin tapahtunut menettelyvirhe. Lisäksi HO totesi, että uhkasakko on asiassa todetuin tavoin asetettava lapsen lailliselle edustajalle, mikäli tutkimusmääräys koskee alle 15-vuotiasta lasta. Käräjäoikeuden ratkaisusta ei ilmennyt, millä perusteella alaikäinen A oli vastoin oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain 11 §:ää päädytty tuomitsemaan uhkasakkoon. (Vailla lainvoimaa 5.12.2023) - Uutiset
5.12.2023 10.05
OM: Korruption torjunnan keskiössä ovat ilmiön tunnistaminen ja selkeät toimintamallit – useita selvityksiä ja korruptiontorjuntaan liittyviä ohjeita on julkaistuKorruptionvastaisen päivän 9.12. viikolla kiinnitetään huomiota korruption torjuntaan ja eettisemmän organisaatiokulttuurin rakentamiseen. Korruption torjunta yhteiskunnassa ja organisaatioissa on yhteinen tehtävä. Osana kansallista korruptionvastaisen strategian toimenpideohjelmaa on julkaistu useita selvityksiä ja korruptiontorjuntaan liittyviä ohjeita. - Uutiset
4.12.2023 11.30
Hallinto-oikeus: Verohallinto ei syrjinyt palvelupäällikön virkaa hakenutta iän perusteella eikä menetellyt vastoin lakia jättäessään hakijan kutsumatta haastatteluunVerohallinto ei menetellyt vastoin lakia jättäessään valittajan kutsumatta haastatteluun taikka päättäessään nimittää palvelupäällikön virkaan A:n. Päätös oli tehty nimittävän viranomaisen harkintavallan rajoissa. Päätös ei ollut valittajan esittämillä perusteilla PL 125 §:n 2 momentin, yhdenvertaisuuslain tai hallintolain vastainen. Valitus oli siten hylättävä. (Ei lainvoim. 4.12.2023) - Uutiset
28.11.2023 15.16
VM: Ehdotuksia kuntia koskeviksi purettaviksi tai väljennettäviksi normeiksi voi jättää helmikuuhun 2024 astiNyt on mahdollista jättää ideoita, ehdotuksia ja ajatuksia siitä, missä tehtävissä ja palveluissa kunnille voitaisiin antaa enemmän vapautta ja omaa harkintavaltaa keventämällä yksityiskohtaista sääntelyä. Myös kuntien sääntelyn uudistamisesta voi kertoa mielipiteensä. Valtiovarainministeriö avasi aihetta koskevat kyselyt 28. marraskuuta. Kyselyissä voi ehdottaa kokeiluja, joiden avulla voitaisiin kokeilla lainsäädännöstä poikkeamista tai muutoin toimintatapojen kehittämistä. Kyselyt ovat osa hallitusohjelman mukaista kuntien normien purkamisen ja kuntakokeilujen ohjelmaa. - Uutiset
28.11.2023 12.02
Apulaisoikeuskanslerin sijaisen käsitys: Kaupungin tiedottaminen pysäköinnin maksutavoista ei ollut riittävää - Uutiset
27.11.2023 14.00
Asiakirjapyynnön käsittely ja siihen vastaaminen - apulaisoikeusasiamies antoi Kelalle huomautuksenKun tässä tapauksessa otettiin huomioon julkisuuslain enimmäismääräajan huomattava ylittyminen ja annetun ohjauksen puutteellisuus, AOA antoi Kelalle huomautuksen vastaisen varalle asiassa (kohdassa 3.2) selostetusta lainvastaisesta menettelystä. - Uutiset
27.11.2023 8.59
MML: Kiinteistötietopalvelun sopimukset ja luvat uusitaanKaikkien Kiinteistötietopalvelun käyttäjien sopimukset ja tietojen käyttöluvat uusitaan. Uusissa sopimuksissa ja luvissa on otettu huomioon KTJ-lakiin (453/2002) tehdyt täsmennykset ja henkilötietojen käyttöön liittyvän lainsäädännön muutokset. - Uutiset
24.11.2023 11.00
Hallinto-oikeus kumosi päätöksen virkamiehelle annetusta kirjallisesta varoituksestaTyönantaja oli sinänsä voinut pitää valituksenalaisessa päätöksessä tarkoitettujen sähköpostiviestien lähettämistä sekä työtoverin läksiäisiä koskevan viestin lähettämistä harkitsemattomana ja myös moitittavana. Kun kuitenkin otettiin huomioon muutoin asiassa sanottu, työnantaja ei ollut voinut päättää antaa valittajalle virkamieslain 24 §:ssä tarkoitettua kirjallista varoitusta valituksenalaisessa päätöksessä esitetyillä perusteilla. Asiassa ei ollut tullut esille, että työnantaja olisi aikaisemmin kiinnittänyt valittajan huomiota virkatehtävien asianmukaiseen suorittamiseen tai että valittajaa olisi aikaisemmin edes huomautettu virkavelvollisuuksiensa laiminlyönnistä. Kirjallista varoitusta ei sanotuissa olosuhteissa ollut pidettävä oikeasuhtaisena seuraamuksena valituksenalaisessa päätöksessä yksilöityihin valittajan menettelyihin nähden. (Ei lainvoim. 24.11.2023) - Uutiset
24.11.2023 8.37
Tutkimus: Kansalaisnäkökulma ja kriittinen keskustelu loistavat poissaolollaan, kun julkishallinto kehittää automaattista päätöksentekoaTekoälyn ja sen mahdollistamien automaattisten päätösten luvataan tuovan meille paremman julkisen hallinnon. Tekoälyn avulla saamme tasalaatuisia ja nopeita päätöksiä joustavasti, ja säästöt ovat automatisaation myötä mittavia. Kansallisessa tekoälystrategiassa on linjattu, että julkista sektoria on uudistettava, jotta se voi selviytyä ikääntyvän väestön aiheuttamasta paineesta. Automaattisia päätöksiä on jo jonkin aikaa tehty muun muassa Verohallinnossa ja Kelassa. - Uutiset
23.11.2023 10.00
KHO: Voitiinko palveluasumisen kustannuksia koskeva korvausvaatimus hyväksyä hallintoriitamenettelyssä ajalta, jonka osalta hakijaa ei ollut hallintopäätöksellä pidetty vaikeavammaisena palveluasumisen suhteenKHO totesi, että kysymys A:n vaikeavammaisuudesta suhteessa palveluasumiseen oli ratkaistu ja tullutkin ratkaista viranhaltijan hallintopäätöksellä. Koska A ei ollut hakenut muutosta päätökseen, se oli tullut lainvoimaiseksi. Hallintoriitamenettelyssä ei voitu tutkia sitä, olisiko A:lle tullut myöntää palveluasuminen jo ennen 1.1.2019. Tähän nähden A:n vaatimus saada kustannusten korvausta kyseisen palvelun hankkimisesta ennen 1.1.2019 oli hylättävä perusteettomana. - Uutiset
22.11.2023 12.21
Digi- ja väestötietovirasto on ottanut käyttöön uuden automaattisen ratkaisumenettelyn Nimenmuutospalvelussa – vanhaan sukunimeen palaaminen helpottuuDigi- ja väestötietovirasto on ottanut 21.11.2023 käyttöön uuden automaattisen ratkaisumenettelyn Nimenmuutospalvelun kautta haetuissa sukunimen muutoksissa, joissa täysi-ikäinen henkilö palaa aiemmin käytössä olleeseen sukunimeensä. Kyseessä on Digi- ja väestötietoviraston ensimmäinen automatisoitu hallintopäätöksen tekeminen. Ratkaisumenettely on käyttöönotettu 1.5.2023 voimaan tulleen automaattisen ratkaisumenettelyn sääntelyn mukaisesti. - Uutiset
21.11.2023 16.00
Selvitys: Julkisten valvontaviranomaisten tulisi kehittää tehokkaampia toimintatapoja korruption havaitsemiseen ja ennaltaehkäisyynValvontaa tekevien valtion virastojen ja kuntien roolit, toimintatavat ja riippumattomuuden varmistavat menettelyt vaihtelevat. Valtiovarainministeriön tilaama selvitys esittää suosituksia, joilla virastot ja kunnat voisivat lisätä tietoisuutta korruptiosta ja osaamista sen torjunnasta sekä ottaa käyttöön riippumattomuuden varmistavia ja korruptionvastaisia rakenteita ja toimintatapoja. - Uutiset
21.11.2023 11.20
EIT: Ne bis in idem -periaatetta ei loukattuAsia koski hallinnollisen sakon määräämistä kotihoitajana työskennelleelle sairaanhoitajalle (valittaja) siitä, että hän oli vuosina 2005 ja 2006 vaatinut korvausta pakollisesta sairausvakuutuksesta ja etuusjärjestelmästä hoitopalveluista, joita hän ei ollut tarjonnut tai jotka eivät olleet Belgian lainsäädännön mukaisia. - Uutiset
21.11.2023 8.00
Apulaisoikeusasiamies: Kelan tulisi voida tuottaa asiakaspalvelijoiden käyttöön sellaista tietoa, jonka avulla he voivat antaa asiakkaille laissa edellytetyn mukaisia käsittelyaika-arvioitaKantelija arvosteli hakemuksensa käsittelyaikaa Kelassa. Kantelija kertoi Kelaan 22.11.2022 toimittamansa nuoren kuntoutusrahahakemuksen käsittelyn olleen edelleen kesken kantelun laatimishetkellä. Lisäksi kantelija oli tyytymätön Kelasta puhelimitse saamaansa asiakaspalveluun. AOA saattoi asiassa (kohdissa 3.3 ja 3.4) esittämänsä käsitykset kantelijan kuntoutusraha-asian käsittelyn aiheettomasta viivästymisestä, tiedusteluun vastaamatta jättämisestä ja käsittelyaika-arvion antamatta jättämisestä Kelan tietoon. - Uutiset
15.11.2023 10.00
Euroopan parlamentti ja neuvosto pääsivät sopimukseen: Yhteentoimiva Eurooppa -säädös parantaa kansalaisille ja yrityksille tarjottavia julkisia verkkopalvelujaKomissio on tyytyväinen siihen, että Euroopan parlamentti ja neuvosto pääsivät sopimukseen Yhteentoimiva Eurooppa -säädöksestä. Asetuksella vahvistetaan rajat ylittävää yhteentoimivuutta ja yhteistyötä julkisella sektorilla kautta EU:n. Komissio ehdotti kyseistä säädöstä, jolla autetaan saavuttamaan EU:n vuodelle 2030 asettamat digitalisaatiotavoitteet. Säädöksen mukaan keskeiset julkiset verkkopalvelut on saatettava kaikkien EU-kansalaisten saataville ilman syrjintää. Tänään saavutettu yhteisymmärrys tasoittaa tietä digitaalisten sisämarkkinoiden toteuttamiselle. - Uutiset
14.11.2023 14.53
Digi- ja väestötietovirasto: Eettinen pohdinta pitää tehdä ennen tekoälyn käyttöönottoa – kattava opas neuvoo organisaatioita tekoälyn vastuullisessa hyödyntämisessäTekoälyn hyödyntäminen edellyttää organisaatioilta eettistä pohdintaa esimerkiksi siihen liittyvien yhteiskunnallisten riskien ja uhkien vuoksi. Digi- ja väestötietovirasto on julkaissut kaikille avoimen oppaan tekoälyn vastuullisesta hyödyntämisestä. Digitaalinen ympäristö muuttuu nopeasti. Odotettavissa on, että tulevaisuudessa entistä useammat organisaatiot hyödyntävät toiminnassaan tekoälyä. - Uutiset
13.11.2023 15.30
Apulaisoikeusasiamies: Päätöksen tiedoksianto ja kohtelu lastensuojelussa - Uutiset
13.11.2023 15.05
Poliisiammattikorkeakoulu: Work Help Finland -sovellus apuna ihmiskaupan torjunnassa 26 kielelläTyöperäisen hyväksikäytön ja ihmiskaupan torjunta edellyttää, että ulkomaiset työntekijät saavat tietoa Suomessa työskentelystä omalla äidinkielellään. Suomeen saapuville ja maassa oleville ulkomaisille työntekijöille on tuotettu Work Help Finland -mobiilisovellus, joka kokoaa yhteen työntekijän oikeudet, velvollisuudet ja avuntarjoajat Suomessa. Sovellus tarjoaa tietopaketin ja keskeisiä yhteystietoja kaikkiaan 26 kielellä. - Uutiset
13.11.2023 13.31
Poliisiylijohtaja allekirjoitti päätöksen Vitja-hankkeen päättämisestä – tavoitteena muun muassa rikosasioiden käsittelyn nopeuttaminenPoliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen on päättänyt Vitja-teknologiaselvityksen perusteella, että Vitja-hanke sellaisenaan päättyy. Päätös on Vitjan teknologiaselvityksen laatineen työryhmän esityksen mukainen, jossa siirrytään yhden suuren järjestelmän kehittämisestä kohti modulaarista kokonaisuutta. - Uutiset
13.11.2023 13.00
Apulaisoikeusasiamies: Edunvalvonnan menettely päämiehelle laaditun maksusuunnitelman noudattamisessaAOA korostaa sitä, että päämiehen tulee voida luottaa siihen, että hänen asiansa tulevat viran puolesta hoidetuiksi asianmukaisesti ja viivytyksettä. Vaikka päämiehelle aiheutuneet taloudelliset vahingot on mahdollista jälkikäteen korvata ja hänen etunsa tulee sitä kautta lopulta holhoustoimilain näkökulmasta turvatuksi, ei kuitenkaan ole hyvän hallinnon eikä hyvän edunvalvontatavan mukaista, että yhdessä sovitun maksusuunnitelman mukaiset maksut jäävät hoitamatta. - Uutiset
10.11.2023 11.00
EIT: Uuden määräajan asettaminen hallintotuomioistuimeen valittamiselle ei vaikuttanut kohtuuttomasti oikeuteen saattaa asia tuomioistuimeen, mutta välitön soveltaminen vireillä olevaan oikeudenkäyntiin oli EIS 6 artiklan 1 kohdan vastaistaEIT katsoi yksimielisesti, että EIS 6 artiklan 1 kohtaa (oikeus saattaa asia tuomioistuimeen) ja sopimuksen 1. pöytäkirjan 1 artiklaa (omaisuudensuoja) oli rikottu ranskalaisessa tapauksessa. - Uutiset
9.11.2023 12.51
Komissio on tyytyväinen yhteisymmärrykseen poliittisen mainonnan läpinäkyvyyttä koskevasta asetuksestaEuroopan komissio on tyytyväinen Euroopan parlamentin ja neuvoston aikaansaamaan poliittiseen yhteisymmärrykseen poliittisen mainonnan läpinäkyvyyttä koskevasta asetuksesta. Kyseessä on komission toimi, joilla suojellaan vaalien loukkaamattomuutta ja tuetaan avointa demokraattista keskustelua. Uusien sääntöjen mukaan poliittiset mainokset on merkittävä selkeästi. Niissä on ilmoitettava, kuka niistä on maksanut ja kuinka paljon, mihin vaaleihin, kansanäänestykseen tai sääntelyprosessiin ne liittyvät ja onko ne kohdennettu. Kansalaiset voivat näin erottaa viestit, joilla pyritään muokkaamaan heidän poliittisia näkemyksiään ja päätöksiään. - Uutiset
9.11.2023 9.33
KHO:n muu päätös: Yhtiön hakemus hallinto-oikeuden välipäätöksen purkamiseksi ja siihen liittyvä turkiseläinten lopettamispäätöksen täytäntöönpanokieltoa koskeva vaatimus oli jätettävä tutkimattaRuokaviraston päätöksen viipymättömällä täytäntöönpanolla pyritään suojaamaan eläimiä ja ihmisiä lintuinfluenssan leviämiseltä. Kun otettiin huomioon asian laatu ja hakijayhtiön taloudellista asemaa turvaava eläintautilain sääntely, asiassa ei esitetty sellaisia syitä, joiden johdosta purkuhakemus olisi poikkeuksellisesti tutkittava. - Uutiset
8.11.2023 12.50
Virastoarvioinnit Tuomioistuinvirastosta, Ulosottolaitoksesta, Liikenne- ja viestintävirastosta, Opetushallituksesta, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta sekä VäylävirastostaValtiovarainministeriö julkaisi 8. marraskuuta virastoarvioinnit kuudesta eri virastosta, jotka ovat käyneet lähivuosina läpi merkittäviä uudistuksia. Arvioitavina olivat Liikenne- ja viestintävirasto, Opetushallitus, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Tuomioistuinvirasto, Ulosottolaitos sekä Väylävirasto. Arviointien tavoitteena on löytää keinoja valtionhallinnon rakenteiden, ohjausjärjestelmien ja toiminnan kehittämiseen. - Uutiset
8.11.2023 8.00
Apulaisoikeusasiamies: Tehostetun palveluasumisen asiakasmaksun määräytyminenAOA saattoi asiassa (kohdassa 3.3) esittämänsä käsityksen Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän menettelystä virheellisyydestä Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen tietoon, jolle sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain mukaisesti on 1.1.2023 siirtynyt Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymälle kuulunut sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu. - Uutiset
7.11.2023 10.00
Hallinto-oikeus ei muuttanut Turun 3. apteekin apteekkiluvasta annettuja Fimean päätöksiä - vaatimus ennakkoratkaisun pyytämisestä EU-tuomioistuimelta hylättiinAsiassa esitetyn perusteella Fimea oli voinut apteekkilupaa myöntäessään lääkelain 43 b §:ään perustuvan harkintavaltansa puitteissa katsoa, että A:lla oli kokonaisuutena arvioiden valittajaa paremmat edellytykset kysymyksessä olevan apteekkiliikkeen harjoittamiseen, ja myöntää Turun 3. apteekin apteekkiluvan sekä siihen oikeudeksi liitetyn Maaria-Jäkärlän sivuapteekkiluvan A:lle. Fimean päätökset oli perusteltu hallintolain 45 §:n 1 momentissa edellytetyllä tavalla. Fimean päätöksiä ei ollut valituksen johdosta syytä muuttaa. (Ei lainvoim. 7.11.2023) - Uutiset
7.11.2023 9.38
Hallinto-oikeus: Aluevaltuusto oli voinut erottaa aluehallituksen puheenjohtajiston kun aluehallituksen 1. varapuheenjohtaja oli perättömästi julkisissa kirjoituksissaan väittänyt aluevaltuuston jäsenen syyllistyneen seksuaalirikokseenAsiassa oli hallinto-oikeudessa ratkaistavana muun ohella kysymys siitä, oliko aluevaltuusto toiminut harkintavaltansa rajoissa erottaessaan aluehallituksen puheenjohtajiston sillä perusteella, ettei aluehallituksen 1. varapuheenjohtaja A nauttinut valtuuston luottamusta. (Vailla lainvoimaa 7.11.2023) - Uutiset
3.11.2023 11.53
Hallinto-oikeus: Osa Poliisihallituksen määräyksen "Tiedon turvallinen käsittely poliisissa" liitteistä oli salaisia, koska tietojen antaminen niistä voisi vaarantaa poliisin turvajärjestelyjen tarkoituksen toteutumistaHallinto-oikeus arvioi käytettävissään olevien liitteiden 4 ja 5 sisällön ja muun asiassa esitetyn selvityksen perusteella, että liitteet ovat julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 7 kohdan perusteella salassa pidettäviä viranomaisen asiakirjoja, koska ei ole ilmeistä, että tietojen antaminen niistä ei vaaranna poliisin turvajärjestelyjen tarkoituksen toteutumista. Asiassa ei S:n esittämällä tavalla ollut tarpeen eikä edes mahdollista arvioida tuota vaaraa täsmällisemmin. Asiakirjojen sisältämät salassa pidettävät tiedot ovat luonteeltaan sellaisia, ettei niiden voida katsoa vaikuttaneen tai voivan vaikuttaa S:n rikosasian käsittelyyn julkisuuslain 11 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. S:llä ei ollut näin ollen oikeutta liitteiden sisältämiin tietoihin. Valituksenalaista päätöstä ei ollut syytä muuttaa. (Vailla lainvoimaa 3.11.2023) - Uutiset
2.11.2023 14.15
Paikallisen turvallisuussuunnittelun työkalu avuksi kunnille turvallisuussuunnitelman laadintaanUuden kunnille suunnatun turvallisuussuunnittelutyökalun avulla paikallisten suunnitelmien tekeminen on helppoa. Riittää, kun työkaluun syötetään kunnan tiedot. Lopputuloksena on valmiiksi muotoiltu turvallisuussuunnitelmapohja. - Uutiset
1.11.2023 11.33
Asianajaja Mika Backman: Vaikuttaako hankintapäätöksen vastaanottajan poissaolo valitusajan kulumiseen?Yrityksemme on saanut tiedon hankintapäätöksestä sähköpostitse. Henkilö, jolle päätös on lähetetty, on ollut tuolloin lomalla. Olemme todellisuudessa saaneet tiedon hankintapäätöksestä vasta viikko sähköpostin lähettämisen jälkeen. Onko lomalla vaikutusta valitusajan kulumiseen? - Uutiset
31.10.2023 16.00
Sami Sarvilinnan väitös: Kuntalain muutoksenhakusäännöksissä on kehittämisen varaaKunnallisvalituskelpoisuuden rajoittaminen tietyissä yksityisoikeudellisissa asioissa olisi perusteltua, käy ilmi OTL Sami Sarvilinnan julkisoikeuden väitöstutkimuksesta.
– Kunnallisvalituksen tarjoamaa laillisuusvalvonnan mahdollisuutta ei välttämättä tarvita, kun kyse on kunnan päätöksestä ilmeisen henkilösidonnaisessa asiassa, esimerkiksi kun ollaan tekemässä työsopimusta tai maksamassa vahingonkorvausta, esittää perjantaina 3. marraskuuta Vaasan yliopistossa väittelevä Sarvilinna. - Uutiset
31.10.2023 13.44
Kuntien normien vähentäminen ja kuntakokeilut käynnistyvät – ehdotuksia purettavista normeista voi jättää marraskuussaKuntien normienpurkuohjelma alkaa. Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen on asettanut kuntien normien vähentämisen ja kokeilujen ohjelman toimikaudelle 26.10.2023–31.3.2027. Työn tavoitteena on vahvistaa kuntien toimintaedellytyksiä sekä edistää kuntien uudistumista ja kuntien erilaisuuden huomioimista. Kunta- ja alueministeri Ikonen pitää ohjelmaa yhtenä hallitusohjelman merkittävimmistä kuntapoliittisista avauksista. - Uutiset
31.10.2023 9.09
Valtioneuvoston aluekehittämispäätöksen valmisteluun voi osallistua Otakantaa.fi-palvelussa 17.11.2023 saakkaHallituskauden 2024–2027 aluekehittämispäätöksen painopisteiden kommentointi on avoinna. Aluekehittämispäätös sisältää hallituskauden painopisteet ja valtakunnalliset tavoitteet aluekehittämiselle. - Uutiset
27.10.2023 10.26
Komission tiedonanto ”Eurooppalaisen hallinnollisen alueen vahvistaminen” (ComPAct-aloite): Tavoitteena nykyaikainen ja toimiva julkishallinto kaikkialla EuroopassaKomissio antoi 26.10.2027 tiedonannon ”Eurooppalaisen hallinnollisen alueen vahvistaminen” (ComPAct-aloite). Siinä ehdotetaan konkreettisia toimia, joilla autetaan jäsenmaiden julkishallintoa vastaamaan kansalaisten ja yritysten tarpeisiin kaikkialla Euroopassa. ComPAct-aloite on komission kaikkien aikojen ensimmäinen kattava toimenpidekokonaisuus, jolla tuetaan kansallisten hallintoviranomaisten nykyaikaistamista ja vahvistetaan niiden yhteistyötä maiden välillä, jotta ne voivat yhdessä vastata yhteisiin haasteisiin. - Uutiset
26.10.2023 11.00
Hallinto-oikeus: Verohallinto ei ollut voinut hylätä työmenettelyohjeen antamista koskevaa tietopyyntöä mainitsemillaan perusteilla (ään.)Verohallinto ei ollut voinut hylätä tietopyyntöä sen perusteella, että se oli katsonut sähköpostiviestissään antaneensa valittajien pyytämät tiedot sekä tulkinnut valittajien pyytäneen työmenettelyohjetta kokonaisuudessaan. Verohallinnon päätös oli näin ollen kumottava ja asia oli palautettava Verohallinnolle uudelleen käsiteltäväksi. - Uutiset
25.10.2023 14.36
Tiedonhallintalautakunnan suositus tietoaineistojen säilytysajasta ja toimenpiteistä säilytysajan päätyttyä valtionhallinnon ja kuntien yleisissä toimintaprosesseissaSuositus konkretisoi tiedonhallintalain 21 §:ssä kuvattua säilytystarpeen määrittämistä niille tietoaineistoille ja asiakirjoille, joiden säilytysajasta ei ole säädetty laissa. Lisäksi suositus selventää, mitä tarkoitetaan tietoaineistojen ja asiakirjojen säilyttämisellä, tuhoamisella ja arkistoinnilla. - Uutiset
24.10.2023 9.30
Päivitetty ohje: Luottamuksensuoja verotusmenettelyssäVerohallinnon ohjeen lukuja 3.5.2, 3.6 ja 5 on päivitetty korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen KHO 2023:63 perusteella. Ohjeen lukuihin 3.4 ja 3.6 on lisätty tietoa luottamuksensuojasta ennakkoratkaisumenettelyssä. Lisäksi ohjeeseen on tehty eräitä teknisiä muutoksia. - Uutiset
23.10.2023 13.21
Valtionhallinnon pilvipalvelulinjauksetPilvipalvelulinjauksien tavoitteena on tukea valtionhallinnon sekä soveltuvin osin hyvinvointialueiden ja kuntien päätöksentekoa pilvipalvelujen käytössä. - Uutiset
19.10.2023 13.45
Maahanmuuttovirasto pilotoi automaattista päätöksentekoa opiskelijoiden oleskeluluvissaMaahanmuuttovirasto on ottanut torstaina 19. lokakuuta 2023 käyttöön automaattisen päätöksenteon opiskelijoiden oleskeluluvissa. Maahanmuuttovirasto ratkaisee automaattisesti hakemuksia, joissa täyttyy kaikki luvan saamisen ehdot. Kielteisiä tai yksilöllistä harkintaa vaativia päätöksiä ei tehdä automaattisesti. - Uutiset
19.10.2023 9.39
KHO: ELY-keskuksen yrittäjän oleskelulupaa koskeva osapäätös oli itsenäinen hallintopäätös, jonka osalta oli noudatettava asiavirheen korjaamista koskevaa sääntelyäKoska ELY-keskuksella oli ollut jo lähtökohtaisesti virheellinen käsitys mahdollisuudestaan korvata aikaisempi myönteinen osapäätös kielteisellä osapäätöksellä, asiassa ei ollut perusteita ottaa arvioitavaksi, olisivatko asiavirheen korjaamista koskevat edellytykset täyttyneet. ELY-keskuksen myönteinen osapäätös saatettiin voimaan ja asia palautettiin Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi sen arvioimiseksi, täyttyivätkö asiassa oleskeluluvan myöntämisen yleiset edellytykset. - Uutiset
12.10.2023 13.29
Ympäristöministeriö kehittää yhden luukun lainsäädäntöä lupamenettelyjen sujuvoittamiseksiYmpäristöministeriö on asettanut hankkeen valmistelemaan ns. yhden luukun lainsäädäntöä. Hankkeessa valmistellaan säännöksiä, jotta ympäristöön vaikuttavia lupakäytäntöjä voidaan sujuvoittaa hallitusohjelman mukaisessa tulevassa lupa-, ohjaus- ja valvontaviranomaisessa. - Uutiset
11.10.2023 9.37
Vasta murto-osa Suomen koirista on ilmoitettu Ruokaviraston koirarekisteriin – viranomaisrekisteri odottaa ilmoittautumisruuhkaa loppuvuodeksiRuokaviraston koirarekisteriin tulee ilmoittaa Suomessa asuvat koirat ennen vuoden 2023 loppua. Rekisteriin on tähän mennessä ilmoitettu vasta noin kymmenen prosenttia kaikista koirista. Ylivoimaisesti suurin osa rekisteriin toistaiseksi ilmoitetuista koirista on monirotuisia, joista ei ole aiemmin kerätty tietoja mihinkään rekisteriin. - Uutiset
9.10.2023 14.44
Hallituksen esitys: Oikeusapu, yleinen edunvalvonta sekä talous- ja velkaneuvonta uuteen OikeuspalveluvirastoonHallitus esittää, että oikeusavun, yleisen edunvalvonnan sekä talous- ja velkaneuvonnan palvelut kootaan uuteen Oikeuspalveluvirastoon. Uuden viraston on määrä aloittaa toimintansa vuoden 2025 alussa. - Uutiset
9.10.2023 14.17
Hallituksen esitys: Uusi virasto tuo yhtenäiset palvelut oikeushallinnon erityisviranomaisilleHallitus esittää uuden viraston perustamista oikeushallinnon erityisviranomaisille. Viraston muodostavat 11 itsenäistä viranomaista ja näille hallintopalveluja tuottava yksikkö. - Uutiset
6.10.2023 11.11
Oikeustiede - Jurisprudentia LV:2022 on julkaistu Edilexissä - Uutiset
4.10.2023 15.00
Apulaisoikeusasiamies: Oikaisuvaatimuksen pitkittynyt käsittelyaika toimeentulotukiasiassaKantelija arvosteli oikaisuvaatimuksensa käsittelyaikaa Kelan oikaisuvaatimuskeskuksessa. Oikaisuvaatimus oli tullut vireille 5.4.2023, ja se oli kantelun vireille tullessa 5.7.2023 ollut Kelasta saadun tiedon mukaan edelleen käsittelemättä. Käsittelyaikaa koskevan sääntelyn tulkinnanvaraisuuden vuoksi AOA:lla ei ollut oikeudellisia perusteita pitää Kelan menettelyä selvästi lainvastaisena. Tästä huolimatta Kelan olisi AOA:n mielestä perusteltua pyrkiä toimeentulotukiasioissa selvästi keskimääräisesti nopeampaan oikaisuvaatimusten käsittelyaikaan. Se, mitä on pidettävä hyväksyttävänä oikaisuvaatimuksen käsittelyaikana, riippuu, kuten asiassa on maininnut, myös oikaisuvaatimuksen tekijän ja hänen perheensä yksilöllisestä tilanteesta. - Uutiset
4.10.2023 10.33
Lakimies 5/2023 on julkaistu EdilexissäLehden aiheita ovat muun muassa tuomioistuinten toimivalta käsitellä valtiojohdon tekemiä kansainvälisiä rikoksia, samanarvoisuusvaatimus epävarsinaisen laiminlyöntirikoksen rangaistavuuden edellytyksenä, yhteisen rangaistuksen mittaamisen ennakoitavuus, poliisin oikeus saada potilaan henkilöllisyystietoja selvitettäessä rikosta, johdon oikeudellinen vastuu valtion erityistehtäväyhtiössä, sekä osakkeenomistajakeskeisyys, sidosryhmät ja yhteiskuntavastuu osakeyhtiöoikeuden järjestelmässä. - Uutiset
3.10.2023 10.52
Konkurssiasiamiehen toimisto: Uusi konkurssi- ja yrityssaneerausasioiden asianhallintajärjestelmä KostiUusi Kosti avautui käyttäjille 12.9.2023. Käyttöönotosta on saatu positiivista palautetta niin valvojilta kuin pesänhoitajakäyttäjiltä. Uuden Kostin alkutaival on sujunut vauhdikkaasti. Palveluun oli 29.9.2023 mennessä kirjauduttu 1029 eri käyttäjän toimesta 3446 kertaa. - Uutiset
29.9.2023 12.12
Oikeuskanslerin käsitys: Ruokaviraston maksullisten suoritteiden kustannusvastaavuusOikeuskansleri saattoi maa- ja metsätalousministeriön ja Ruokaviraston tietoon käsityksensä valtion maksuperustelain noudattamisesta. Toimivaltaisten viranomaisten tulee toiminnassaan noudattaa maksuperustelain ja sen nojalla annettavien asetusten säännöksiä. - Uutiset
29.9.2023 8.03
Suuri valiokunta: Eduskunta on pidettävä oikea-aikaisesti informoituna tekoälyasetuksen jatkovalmistelussaSuuri valiokunta päätti 28.9.2023 eduskunnan kannan (SuVL 3/2023) tekoälyn sääntelyä koskevasta asetusehdotuksesta (Artificial Intelligence Act) käytäviin kolmikantaneuvotteluihin EU:n neuvoston, Euroopan parlamentin ja komission välillä. Jäsenmaiden pysyvien edustajien komitea Coreper käsittelee muutoksia EU:n neuvoston neuvottelukantaan perjantaina 29. syyskuuta. Suuren valiokunnan lausunto oli yksimielinen. - Uutiset
27.9.2023 11.01
Oikeusministeriö muutti kuntalaisaloitepalvelua väärinkäytösten välttämiseksiOikeusministeriö on tehnyt muutoksen kuntalaisaloitepalveluunsa. Jatkossa kunkin aloitteen yhteydessä ilmoitetaan ainoastaan kannattajien lukumäärä, ei nimitietoja. Muutoksen syynä on palveluun kohdistunut väärinkäyttö. - Uutiset
27.9.2023 9.50
Valtionavustusten hallinnoinnin perusteita ja hyviä käytäntöjä – Opas valtionapuviranomaisten tueksiOppaassa käsitellään valtionavustusten hallinnointia lähinnä valtionavustuslain (688/2001) yleissääntelyn puitteissa. Hallinnoinnilla tarkoitetaan valtionavustusohjelmien, tukijärjestelmien tai muiden vastaavien valtionavustuskokonaisuuksien valmistelemista ja niiden toimeenpanoa. - Uutiset
26.9.2023 10.10
Apulaisoikeuskanslerin käsitys: Oikaisuvaatimus on käsiteltävä kiireellisestiApulaisoikeuskansleri kiinnitti Salon kaupungin huomiota velvollisuuteen huolehtia oikaisuvaatimusten asianmukaisesta ja kiireellisestä käsittelemisestä. Salon kaupunki ei ollut riittävän huolellisesti perehtynyt kantelijan oikaisuvaatimuksen sisältävään viestiin. Oikaisuvaatimus käsiteltiin vasta yli 8 kuukauden kuluttua, kun kantelija oli itse tiedustellut asiansa käsittelyä. - Uutiset
21.9.2023 14.30
Yhteydenottokeinot, neuvontapyyntöön vastaaminen ja äänitallenteiden toimittaminen Potilasvakuutuskeskukseen: AOA katsoi Potilasvakuutuskeskuksen menettelleen lainvastaisestiAOA katsoi Potilasvakuutuskeskuksen menetelleen lainvastaisesti siinä, ettei se ollut tarjonnut jokaiselle kaikissa tilanteissa mahdollisuutta toimittaa neuvonta- tai tietopyyntöihinsä liittyviä sähköisiä viestejä käyttäen digitaalisia palveluja tai muita sähköisiä tiedonsiirtomenetelmiä, eikä tiedottanut tältä osin selkeästi, miten jokainen voi hoitaa asiansa Potilasvakuutuskeskuksen kanssa sähköisesti. Lisäksi AOA katsoi Potilasvakuutuskeskuksen menetelleen lainvastaisesti siinä, ettei se ollut vastannut kantelijan vastineessaan esittämään asian käsittelyyn liittyvään neuvontapyyntöön, joka koski äänitallenteen toimittamista vastineen liitteeksi. - Uutiset
21.9.2023 8.43
Tiedonhallintalautakunnan automaattista ratkaisumenettelyä koskevasta suositusluonnoksesta voi lausua 6. lokakuuta 2023 saakkaSuosituksen tavoitteena on auttaa tiedonhallintalain 6 a luvun vaatimusten toteuttamisessa. Suositus on tarkoitettu ensisijaisesti viranomaisille, jotka ratkaisevat asioita hallintolain 8 b luvun mukaisesti automaattisesti. Suosituksen avulla pyritään auttamaan myös tiedonhallintayksikön johtoa toteuttamaan sen vastuulla olevat tiedonhallinnan tehtävät. - Uutiset
19.9.2023 11.30
Hallinto-oikeus: Kaupunki syrji hakijaa kunnaneläinlääkärin virantäytössäEsitetystä selvityksestä ei ilmennyt, että hakijoita olisi vertailtu viranhaltijalaissa ja tasa-arvolaissa edellytetyllä tavalla yleiset nimitysperusteet huomioon ottaen tasapuolisesti ja syrjimättömästi. Haastattelematta jätetyn valittajan ansioita ei ollut tasapuolisesti verrattu valituksi tulleeseen hakijaan. Toimialajohtajan ja ympäristöterveyslautakunnan päätökset olivat siten puutteellisen ja virheellisen valmistelun johdosta syntyneet virheellisessä järjestyksessä. Kaupunki ei myöskään ollut esittänyt sellaista selvitystä, joka kumoaisi valittajan valituksessa esittämän selvityksen perusteella syntyneen syrjintäolettaman. Kaupungin oli katsottava työnantajana asettaneen valittajan virantäytössä epäedulliseen asemaan sen jälkeen, kun valittajat oli aiemmin vedonnut tasa-arvolaissa säädettyihin oikeuksiinsa. Kaupunki oli menetellyt tasa-arvolain 8 a §:ssä säädetyn vastatoimien kiellon vastaisesti ja syrjinyt kielletyllä tavalla valittajaa virantäytössä. Toimialajohtajan ja ympäristöterveyslautakunnan päätökset tuli virheellisessä järjestyksessä syntyneinä ja muutoinkin lainvastaisina kumota. (Ei lainvoim. 19.9.2023) - Uutiset
15.9.2023 11.00
EUT: Ne bis in idem -periaatetta sovelletaan sopimattomista kaupallisista menettelyistä määrättäviin seuraamuksiin, jotka luokitellaan rikosluonteisiksi hallinnollisiksi seuraamuksiksiEnnakkoratkaisupyyntö esitetttiin asiassa, jossa asianosaisina ovat yhtäältä Volkswagen Group Italia SpA ja Volkswagen Aktiengesellschaft ja toisaalta Italian kilpailun ja markkinoiden toimintaa valvova viranomainen ja joka koskee kyseisen viranomaisen tekemää päätöstä määrätä näille yhtiöille seuraamusmaksu sopimattomista kaupallisista menettelyistä - Uutiset
14.9.2023 15.06
EU:n sääntelyn yksinkertaistaminen: Selvitys kansalaisille ja yrityksille vuonna 2022 koituneesta hallinnollisesta rasituksestaEuroopan komissio on julkaissut hallinnollista rasitusta koskevan vuotuisen selvityksen, jossa tarkastellaan vuoden 2022 tilannetta. Asiakirjassa esitellään komission toimia EU:n sääntelyn yksinkertaistamiseksi ja nykyaikaistamiseksi. Siinä selostetaan toimien edistymistä ja annetaan konkreettisia esimerkkejä siitä, mitä komissio saavutti vuonna 2022, jolloin ”yksi sisään, yksi ulos” -periaatteen täytäntöönpano alkoi täysipainoisesti. Siinä esitellään myös sääntelyn toimivuutta ja tuloksellisuutta koskevan REFIT-ohjelman tuloksia sekä Fit for Future -foorumin korkean tason asiantuntijaryhmän suositusten jatkotoimia. Tätä työtä tuetaan pk-yritysten apupaketissa esitetyillä lisätoimilla. - Uutiset
14.9.2023 11.30
Hallinto-oikeus: Olivatko TE-toimiston nimityksen valmistelussa käytetyt haastattelumenetelmät olleet tasapuolisia ja oliko nimitysmenettely ollut valittajan esittämiltä osin muutoin lainmukainenHallinto-oikeus hylkäsi valituksen. (Ei lainvoim. 14.9.2023) - Uutiset
12.9.2023 13.36
Apulaisoikeuskansleri: Viranomainen ei voi kieltäytyä ottamasta vastaan sen toimivaltaan kuuluvaa hakemusta ja kieltäytyä hoitamasta sille lain mukaan kuuluvaa neuvontatehtävääApulaisoikeuskansleri totesi, ettei viranomainen voi kieltäytyä ottamasta vastaan sen toimivaltaan kuuluvaa hakemusta ja kieltäytyä hoitamasta sille lain mukaan kuuluvaa neuvontatehtävää. Sen tulee töiden järjestelyillä ja ennakoinnilla pyrkiä varmistamaan viranomaistehtävien lainmukainen hoitaminen myös niissä tilanteissa, kun henkilöstöä on esimerkiksi eläköitymässä. - Uutiset
11.9.2023 13.00
Apulaisoikeuskansleri kiinnitti Valviran huomiota perustuslain ja hyvän hallinnon vaatimuksiin julkisen hallintotehtävän yksityiselle antamista koskevassa menettelyssäValvira oli antanut yksittäisissä asioissa asiantuntijatehtäviään ilman kirjallista hallintosopimusta niin sanotuille ad hoc –asiantuntijoille. - Uutiset
11.9.2023 12.32
Kuntaliitto: Muutoksia kuntien muutoksenhakuohjeisiin - Uutiset
8.9.2023 16.00
Apulaisoikeuskansleri kiinnitti Digi- ja väestötietoviraston huomiota holhoustilitysten käsittelyn viipymättömyyteenKantelijan vuositilin tarkastamiseen oli kulunut noin puolitoista vuotta ja päätöstilin tarkastamiseen lähes 11 kuukautta. - Uutiset
8.9.2023 15.40
Avoimuusrekisteri.fi-verkkosivusto avautuu 20. syyskuuta 2023Valtiontalouden tarkastusviraston tehtävänä on ollut rakentaa verkkopalvelu avoimuusrekisterin käyttäjille. Ensimmäinen etappi ollaan nyt saavuttamassa, kun kaikille avoin verkkosivusto aukeaa 20.9. - Uutiset
8.9.2023 11.00
Hallinto-oikeus: Soveltuvuusarvioinnin suorittanut konsultointiyhtiön työntekijä ei ollut esteellinen osallistumaan kunnanjohtajan virantäyttöä koskevan asian valmisteluun - kunnanjohtajan valinnasta tehtyä päätöstä ei muutettuHallintolain 6 §:n edellyttämä virantäyttömenettelyn puolueettomuus ei ollut valituksessa esitetyllä perusteella vaarantunut. Kunnanvaltuuston päätös ei ollut valituksessa esitetyillä perusteilla syntynyt virheellisessä järjestyksessä, kunnanvaltuusto ei ollut ylittänyt sillä asiassa olevaa harkintavaltaa eikä siten toimivaltaansa eikä kunnanvaltuuston päätös ollut muutoinkaan lainvastainen. Valittajan valitus hylättiin. Tähän nähden ei ollut kohtuutonta, että hän joutuu pitämään mahdolliset kulunsa vahinkonaan. (Ei lainvoim. 8.9.2023) - Uutiset
1.9.2023 14.42
Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan raportti: Sosiaalista mediaa tulee hyödyntää suunnitelmallisesti viranomaisten kriisi- ja onnettomuusviestinnässäSosiaalisen median täysipainoinen hyödyntäminen edellyttää, että viranomaisten viestintäohjeissa on määriteltynä kanavakohtaisesti viestinnän tavoitteet, kohderyhmät, ydinviestit ja viestintävastuut. Somen hyödyntämiseen ja viranomaisten koulutukseen on myös resursoitava riittävästi. Myös tuen järjestäminen tulisi huomioida tilanteissa, joissa viranomaiset joutuvat maalittamisen tai muun häiritsevän toiminnan kohteeksi. Viranomaisten someviestintä voidaan jakaa kriisin elinkaarta mukaillen somen hyödyntämiseen ennen kriisiä, kriisin aikana ja sen jälkeen. - Uutiset
31.8.2023 15.51
Tietojen luovuttaminen asianosaiselle kuvakaappauksena poliisin PATJA-järjestelmästä: Hallinto-oikeus kumosi päätöksen ja palautti asian Lounais-Suomen poliisilaitokselle uudelleen käsiteltäväksiValittajalle oli luovutettu sähköisesti kaikki hänen pyytämänsä tutkinnan siirtämistä koskevat tiedot, jotka hallinto-oikeudelle toimitettujen kuvakaappausten perusteella ilmenevät PATJA-järjestelmästä. Asiassa olikin ratkaistavana kysymys siitä, olisiko tiedot tullut luovuttaa valittajalle hänen pyytämällään tavalla kuvakaappauksena. Julkisuuslaissa lähtökohtana on, että tiedot luovutetaan pyydetyllä tavalla. Pyynnöstä poikkeamisen syyn on oltava todellinen ja varsin painava, sillä kyse on perusoikeuden toteuttamisesta. Kyseisten tietojen luovuttamiselle kuvakaappauksena järjestelmästä ei osoitettu olleen julkisuuslaista johtuvaa estettä. Poliisilaitos ei ollut näin ollen voinut hylätä valittajan tietopyyntöä valituksenalaisessa päätöksessä todetuin perustein. (Vailla lainvoimaa 31.8.2023) - Uutiset
31.8.2023 13.00
Apulaisoikeuskansleri kiinnitti Kelan huomiota hallintolain mukaiseen velvoitteeseen esittää asianosaisen pyynnöstä arvio päätöksen antamisajankohdasta ja vastata sitä koskevaan tiedusteluunKela oli laiminlyönyt antaa kantelijalle arvion päätöksen antamisajankohdasta sekä vastata käsittelyn etenemistä koskevaan tiedusteluun. - Uutiset
31.8.2023 8.53
VM: Valtion aluehallinnon uudistus käynnistyyAluehallinnon uudistuksessa kootaan valtion lupa-, ohjaus- ja valvontatehtäviä uuteen valtakunnalliseen virastoon. Samalla muodostetaan uudet alueelliset Elinvoimakeskukset. Uudistamisessa tavoitteena on vahvistaa ja yhdenmukaistaa lupa- ja valvontakäytäntöä alueesta riippumatta sekä sujuvoittaa prosesseja ja palvelua. Uudistuksen pääperiaatteet on linjattu hallitusohjelmassa. Uudistus kattaa yhdeksän hallinnonalan tehtäviä ja koskee 23 virastoa sekä 4600 työntekijää. Valtiovarainministeriö on nyt pyytänyt ministeriöitä ja virastoja nimeämään edustajat uudistusta valmisteleviin työryhmiin. - Uutiset
28.8.2023 15.15
Uusi laki selkeyttää kotikunnan määräytymistä – ota kantaa lain ehdotuksiin 20. lokakuuta 2023 mennessäUudessa kotikuntalaissa säädettäisiin nykyistä tarkemmin, miten ihmisten kotikunta ja asuinpaikka määräytyvät. Kotikunnan ehdot säilyisivät ennallaan. Jatkossakin henkilön kotikunta on se kunta, jossa hän asuu. Valtiovarainministeriö pyytää nyt lausuntoja ja mielipiteitä kotikuntalain uudistamisesta. Viranomaiset, yritykset ja järjestöt voivat jättää lausuntoja lausuntopalvelu.fi-sivustolla, ja kansalaiset voivat ilmaista mielipiteensä otakantaa.fi-sivuston kyselyssä. Kyselyiden määräaika on 20. lokakuuta. Uusi laki korvaisi alkuperäisen kotikuntalain, joka on vuodelta 1994. - Uutiset
25.8.2023 8.00
Apulaisoikeuskansleri: Virkaan vaadittavia kelpoisuusvaatimuksia ei voi kiertää tehtävään määräykselläApulaisoikeuskansleri kiinnitti Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkönä toimineen poliisivirkamiehen sekä rikosylikomisarion huomiota hyvän hallinnon mukaiseen perusteluvelvollisuuteen tehtävään määräämismenettelyssä. - Uutiset
24.8.2023 12.40
Käyttäytymistieteellinen ennakointi ja tieto tulevaisuuden hallinnossa -tiimin laatima keskustelupaperi: Hybridivaikuttamiselta suojautumisessa on tärkeää ymmärtää sen taustalla vaikuttavia psykologisia tekijöitäSuomen turvallisuusympäristön muuttuessa on tärkeää varautua vihamielisten toimijoiden aiheuttamiin häiriöihin. Tuore keskustelupaperi auttaa ymmärtämään, mihin hybridivaikuttamisen psykologisten menetelmien toimivuus perustuu. Vaikuttamisen mekanismien ymmärtäminen on tärkeää, jotta erilaisia vihamielisiä toimia voidaan torjua entistä tehokkaammin. Kettu-tiimin (Käyttäytymistieteellinen ennakointi ja tieto tulevaisuuden hallinnossa) laatimassa keskustelupaperissa pohditaan, miten vihamieliset toimijat voivat onnistua vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen. Pyrkimyksenä on lisätä tietoisuutta hybridiuhista ja yhteiskuntien haavoittuvuuksista, joihin voidaan kohdistaa hybridivaikuttamista. Keskustelupaperi tarjoaa uuden näkökulman turvallisuusajatteluun ottaen kognitiiviset, sosiaaliset ja tunnepitoiset näkökohdat mukaan keskusteluun. - Uutiset
23.8.2023 11.20
Apulaisoikeuskansleri: Lakisääteisiä määräaikoja ei noudatettu vammaispalveluhakemuksen käsittelyssäApulaisoikeuskansleri katsoi Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän (Kymsote, nykyisin Kymenlaakson hyvinvointialue) menetelleen vammaispalvelulain 3 a §:n vastaisesti kantelijan kuljetuspalvelua koskevan hakemuksen käsittelyssä, koska käsittelyaika ylitti vammaispalvelulaissa erikseen säädetyn kolmen kuukauden enimmäiskäsittelyajan eikä ylitykselle ollut esitetty laissa tarkoitettua erityistä syytä. - Uutiset
22.8.2023 12.05
Uudistettu valtionhallinnon viestintäsuositus on valmistunutValtionhallinnon viestintäsuositus 2023 on valmistunut. Viestinnän toimintaympäristön nopea muutos ja viime vuosien kriiseistä kerätyt kokemukset ovat antaneet aiheen päivittää vanhaa, vuoden 2016 suositusta. Informaatioympäristön voimakas murros on saanut yhä lisää vauhtia viime vuosien kriiseistä, kuten koronapandemiasta ja Venäjän hyökkäyssodasta. Pitkään jatkunut myllerrys on koetellut ihmisten henkistä kriisinkestävyyttä ja vaikuttanut siihen, miten valtionhallinnon viestit otetaan vastaan ja millaiseksi viestintä koetaan. - Uutiset
18.8.2023 13.53
Riskienhallinnan käsikirja valtionhallinnon toimijoilleRiskienhallinnalla tuetaan organisaation tavoitteiden saavuttamista ja toimintaan liittyvien mahdollisuuksien ja uhkien tunnistamista. On tärkeää, että riskienhallinnan osa-alueita sovitetaan organisaation toimintaympäristön ja omien käytäntöjen mukaisiksi, jolloin ne parhaalla mahdollisella tavalla tukevat päätöksentekoa. - Uutiset
17.8.2023 8.51
Apulaisoikeusasiamies: Kantelijan sananvapautta loukattiin antamalla hänelle kirjallinen huomautus kirkolliskokouksessa käytetyn puheenvuoron johdosta - Uutiset
16.8.2023 11.15
Aluehallintovirasto kieltää Suomen Löytötavarapalvelu Oy:n toiminnan kuukaudeksi – syynä toistuva vakava lainvastainen toimintaLänsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto kieltää Suomen Löytötavarapalvelu Oy:n löytötavaratoimistotoiminnan yhden kuukauden määräajaksi 12.9.–11.10.2023. Löytötavaratoimisto on toistuvasti ja vakavalla tavalla toiminut vastoin löytötavaralakia ja -asetusta. - Uutiset
11.8.2023 12.47
Apulaisoikeusasiamies: Koulun pihalla olevan kyltin kieliApulaisoikeusasiamiehen johtopäätös oli, että kansalliskielten syrjäyttäminen kokonaan kouluissa käytetyn turvatolpan nimeämisessä oli lainsäädännön ja aiemman laillisuusvalvontakäytännön perusteella ristiriidassa kansalliskieliämme ja niiden käyttöä eri yhteyksissä koskevan lainsäädännön kanssa. - Uutiset
10.8.2023 12.11
Apulaisoikeuskansleri: Helsingin kaupungin menettely tiedustelun ja tietopyynnön käsittelemisessäApulaisoikeuskansleri kiinnitti Helsingin kaupungin huomiota julkisuuslain, tiedonhallintalain sekä hallintolain mukaisten palveluperiaatteen ja viranomaisen neuvontavelvollisuuden noudattamiseen. - Uutiset
9.8.2023 15.05
Oikeusasiamies: Maahanmuuttoviraston menettely asiakirjapyyntöön vastaamisessa määräajassa ja valitusosoituksen antamisessa – asianajajan oikeus saada päämiestään koskeva päätös sähköpostilla ennen sen todisteellista tiedoksiantoaAsiassa oli kysymys siitä, voiko viranomainen olla antamatta asianosaiselle tätä koskevaa muutoksenhakukelpoista päätöstä heti tämän pyytämällä tavalla sen vuoksi, että valitusajan alkamisen osoittamiseksi tarpeellista päätöksen todisteellista tiedoksiantoa kyseiselle asianosaiselle ei ole vielä saatu toimitettua. Oikeusasiamiehen tiedossa ei ole tätä kysymystä koskevaa oikeus- tai laillisuusvalvontakäytäntöä. - Uutiset
3.8.2023 8.00
Apulaisoikeuskanslerin sijainen: Kela laiminlöi toimittaa kantelijan toimeentulotukihakemuksen toimivaltaiselle viranomaiselleApulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti Kelan huomiota laissa säädettyyn velvollisuuteen toimittaa toimeentulotuen myöntämistä koskeva hakemus hakijan pyynnöstä toimivaltaiselle viranomaiselle silloin, kun hakija on esittänyt hakemuksessaan muita kuin Kelan vastuulle kuuluvaan perustoimeentulotukeen kuuluvia menoja. - Uutiset
28.7.2023 13.25
Apulaisoikeusasiamies: Kunta menetteli lainvastaisesti kuntalaisaloitteen käsittelyssäKantelijalle ei ollut ilmoitettu missään vaiheessa aloitteen käsittelyaikataulua tai sitä, missä viranomaisessa aloite käsitellään. Hallintosihteerin laatima ”Vastaus kuntalaisaloitteeseen” -asiakirja oli tulkittavissa niin, ettei Kalajoen kaupunki käsittele aloitetta vaan kantelijan tulisi tehdä uusi aloite hyvinvointialueelle. Saadusta lausunnosta jäi kuitenkin käsitys, että asian käsittelyä oli jatkettu siirtämällä asia hyvinvointialueen käsiteltäväksi. Asian siirto oli tapahtunut sen jälkeen, kun Kalajoen kaupunki oli toimittanut kantelun tutkimiseksi pyydetyn lausunnon AOA:lle. Kantelun, saadun selvityksen sekä muiden käytettävissäni olevien asiakirjojen perusteella AOA katsoi kaupungin toimineen hyvän hallinnon ja Kalajoen kaupungin hallintosäännön vastaisesti. - Uutiset
28.7.2023 10.10
Hallinto-oikeus: Törkeästä lahjuksen ottamisesta ja törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä epäilty ministeriön hallitusneuvos voitiin pidättää virantoimituksestaVirantoimituksesta pidättämistä ja sen jatkamista ei voitu valittajaan kohdistuviin rikosepäilyihin ja rikosnimikkeisiin nähden pitää päätösten tekohetkellä vallinneissa olosuhteissa hallintolain 6 §:ssä tarkoitetun suhteellisuusperiaatteen vastaisina toimenpiteinä. Päätösten lainmukaisuutta ei ollut syytä arvioida toisin myöskään asian saaman julkisuuden perusteella. Kun virantoimituksesta pidättämiselle ja sen jatkamiselle oli ollut olemassa viranomaisen tehtävien asianmukaisen hoitamisen varmistamiseen liittyvät lain mukaiset syyt, HAO katsoi, ettei kysymys ollut ollut valittajan esittämällä tavalla rangaistuksen luonteisista toimenpiteistä. Asiassa ei muutoinkaan ollut ilmennyt, että ministeriö olisi virantoimituksesta pidättämisestä tai sen jatkamisesta päättäessään käyttänyt harkintavaltaansa muuhun tarkoitukseen kuin se oli ollut käytettävissä. Valituksenalaiset päätökset eivät olleet valittajan esittämillä perusteilla lainvastaisia. (Ei lainvoim. 28.7.2023) - Uutiset
25.7.2023 9.15
Tulevia hankintoja koskeva ilmoitus - AOA saattoi asiassa esittämänsä käsityksen hyvän hallinnon mukaisesta menettelystä Väyläviraston tietoonKäsiteltävänä olleessa kanteluasiassa kantelija (yhtiö) pyysi tutkimaan Väyläviraston (31.12.2018 asti Liikennevirasto) menettelyä liittyen viraston yhtiölle antamaan tulevia hankintoja koskeneeseen ilmoituskirjeeseen 29.6.2018. Kantelussa esitettiin, että virasto oli kirjeellä asettanut yhtiölle määräaikaisen toimintakiellon sen kohteisiin ja kiinnitettiin huomiota siihen, ettei kirjeeseen voinut hakea muutosta. AOA katsoi, ettei hänen käytettävissään olevan ilmoituskirjeen sisältöinen, kysymyksessä olevassa tarkoituksessa käytettävä kirje täyttänyt hyvän hallinnon vaatimuksia siinä, että kirjeestä ei riittävän selvästi ilmennyt se, että varsinainen poissulkemista koskeva muutoksenhakukelpoinen hankintapäätös tehdään vasta yksittäisen hankintamenettelyn yhteydessä, ja että harkintavalta tuota päätöstä tehtäessä on hankintayksiköllä. AOA:n mielestä hyvän hallinnon mukaista neuvontaa olisi myös, että tällaisessa ennakollisessa ilmoituksessa kerrottaisiin hankintalain 82 §:n tarkoittamasta ehdokkaan tai tarjoajan mahdollisuudesta esittää näyttöä luotettavuudestaan. - Uutiset
18.7.2023 10.05
Julkishallinnon digitaaliset palvelut: EU-maat tehostavat toimiaan yhteentoimivassa digitaalisessa hallinnossa