Hakutulokset
- Uutiset
9.1.2024 16.11
Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja hylkäsi kaupungin kanteen yksityishenkilöiden ja kaupungin välisessä kiinteistöriidassa kohtuuttoman kauppakirjan ehdon vuoksiVantaan kaupunki ja V:t olivat 11.12.2013 allekirjoitetulla kauppakirjalla sopineet kiinteistön kaupasta. Kauppakirjan kohdassa 6.4 ostajat olivat sitoutuneet liittymään keskitettyyn jätteiden putkikeräysjärjestelmään, mikäli sellainen rakennetaan alueelle. Kauppakirjaa allekirjoitettaessa Vantaan kaupunki ei ollut esittänyt liityntäsopimusta tai luonnosta liityntäsopimukseksi. Muutoksenhakemuksen perusteella hovioikeuden tutkittavana oli ensiksi kysymys siitä, oliko kauppakirjan kohta 6.4 kohtuuton. Jos kannetta ei hylätty ehdon kohtuuttomuuden perusteella, arvioitavaksi tulivat muut V:eiden esittämät, puheena olevan kauppakirjan kohdan yllättävyyttä ja ankaruutta, kilpailuoikeudellista pätemättömyyttä, Vantaan kaupungin kunnian vastaista ja arvotonta menettelyä, Vantaan kaupungin tiedonantovelvollisuuden loukkausta ja V:eiden tietoisuutta sekä putkikeräysjärjestelmän virheellisyyttä koskevat kiistämisperusteet. Kysymys oli myös oikeudenkäynnin viivästymisestä sekä käsittelyratkaisujen osalta kysymys myös muun muassa yleisen tuomioistuimen toimivallasta, kanteesta päättäneestä toimivaltaisesta elimestä, Vantaan kaupungin oikeussuojan tarpeesta ja kanteen nostamisesta liian myöhään. (Vailla lainvoimaa 9.1.2024) - Uutiset
9.1.2024 15.00
Hovioikeus: 30 päivän vankeusrangaistus oli oikeudenmukainen seuraamus 5.556,72 euron "työmarkkinatukipetoksesta"KO:n tuomitsemaa vankeusrangaistusta oli alennettava. Vankeusrangaistus voitiin määrätä ehdollisena. (Vailla lainvoimaa 9.1.2024) - Uutiset
9.1.2024 14.09
Poliisi varoittaa vanhempia Telegram-viestintäsovelluksen ryhmistä, joissa kaupitellaan päihteitä – poliisi tarkensi tiedotettaanPoliisin tietoon on tullut, että hyvinkin nuoria lapsia on liittynyt älypuhelimellaan Telegram-viestintäsovelluksessa ryhmiin, joissa kaupitellaan erilaisia päihteitä, mukaan lukien huumeita. - Uutiset
9.1.2024 11.55
Vierashuoneessa asianajaja Klaus Nyblin: Sähköpostin luottamuksellisuusilmoitus kätkee sisäänsä eritasoisia viestejä – mutta sen voi kirjoittaa ytimekkäästi ja selkeästiKussakin organisaatiossa lisätään lähetettävien sähköpostien yhteyteen yleinen luottamuksellisuusilmoitus. Niiden sisällöt ovat kuitenkin usein vaikeaselkoisia ja joskus epäjohdonmukaisiakin. Ongelmia voi seurata sanamuotojen lainaamisesta muusta oikeuskulttuurista ja siitä, että viestin mahdollisesti sisältämä salassa pidettävä sisältö sekoittuu siihen, mikä koskee luottamuksellisen viestin suojaa sisällöstä riippumatta. Asianajajan käyttämän luottamuksellisuusilmoituksen on katettava kaksi toisistaan erillistä näkökohtaa: viestin väärään vastaanottajaan sovellettavat säännöt sekä asianajajan ja päämiehen välisen luottamuksellisen yhteydenpidon suoja suhteessa viranomaisiin. - Uutiset
9.1.2024 11.00
Hovioikeus: Yksipuolinen tuomio oli annettu todisteellisesti tiedoksi salatulla sähköpostiviestilläTakaisinsaantihakemus oli voitu jättää tutkimatta. (Vailla lainvoimaa 9.1.2024) - Uutiset
9.1.2024 10.40
OM: Uhripoliittisen toimenpideohjelman valmistelu käynnistyi – tavoitteena on turvata rikoksen uhrien tukipalveluiden rahoitus ja parantaa uhrien asemaa rikosprosessissaOikeusministeriö on asettanut ohjausryhmän koordinoimaan uhripoliittisen toimenpideohjelman valmistelua. Ohjelman laatiminen sisältyy pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmaan. Tavoitteena on turvata rikoksen uhrien tukipalveluiden rahoitus ja parantaa uhrien asemaa rikosprosessissa. Uhripoliittisessa toimenpideohjelmassa on linjattava, onko rikoksen uhrien tukipalveluiden järjestämis-, tuottamis- ja rahoittamisvastuita syytä muuttaa tai tarkentaa. Valmistelussa tulee huomioida palveluiden vaikuttavuus, tehokkuus ja laatu sekä arvioida palveluiden tarvetta, laajuutta ja maantieteellistä kattavuutta. Lisäksi on otettava huomioon EU:ssa ja kansainvälisissä velvoitteissa ja suosituksissa tapahtunut kehitys. - Uutiset
9.1.2024 9.07
KKO hylkäsi valituslupahakemuksen Airiston murhajutussaKorkein oikeus ei myöntänyt valituslupaa Turussa 3.8.1994 tapahtuneesta murhasta elinkaudeksi vankeuteen tuomitulle henkilölle. - Uutiset
9.1.2024 8.00
Maalari putosi – toistuvat puutteet telineissä toivat sakkoja yhtiölleSatakunnan käräjäoikeus tuomitsi maalausalan yrityksen työpäällikön 30 päiväsakkoon ja yhtiön 15 000 euron yhteisösakkoon työturvallisuusrikoksesta. Käsiteltävänä oli kesäkuussa 2021 tapahtunut työtapaturma ja sen tutkinnassa havaitut puutteet yhtiön toiminnassa ja erityisesti työssä käytetyssä telineessä. (Vailla lainvoimaa 9.1.2024) - Uutiset
8.1.2024 15.56
Korkeimman hallinto-oikeuden toiminta käynnistyy peruskorjatuissa tiloissa 15.1.2024 lähtienKorkeimman hallinto-oikeuden toimitilojen perusparannustyö on valmis. Toiminta Kaartinkaupungissa käynnistyy 15.1.2024 lähtien. Korkein hallinto-oikeus on toiminut viimeiset kolme vuotta väistötiloissa Hakaniemessä. Näiden vuosien aikana korkeimman hallinto-oikeuden omat toimitilat ovat läpikäyneet Senaatti-kiinteistöjen johtaman mittavan muutos- ja korjaustyön, joka on toteutettu tiiviissä yhteistyössä Museoviraston kanssa. - Uutiset
8.1.2024 14.45
Tutustu eduskunnan EU-viikkokirjeisiin - Uutiset
8.1.2024 14.16
Uudet säännöt EU:n toimielinten kyberturvallisuuden parantamiseksi tulivat voimaan 7. tammikuuta 2024Uusi kyberturvallisuusasetus toimenpiteistä yhteisen korkean kyberturvatason varmistamiseksi unionin toimielimissä, elimissä ja laitoksissa tuli voimaan 7. tammikuuta 2024. - Uutiset
8.1.2024 13.31
Hovioikeus äänesti liikennevakuutusasiassa: Tuomioistuinmenettelyn ulkopuolella aiheutuneet asianajokulutHovioikeudessa oli kysymys siitä, oliko Liikennevakuutuskeskus velvollinen suorittamaan liikennevahingon kärsineelle T:lle muina kuluina asian hoitamisesta tuomioistuinmenettelyn ulkopuolella aiheutuneet asianajokulut. Jos näin katsottiin olevan, kysymys oli myös korvattavien asianajokulujen määrästä. (Vailla lainvoimaa 8.1.2024) - Uutiset
8.1.2024 12.10
Toisin kuin oikeudenkäyntikuluvaatimuksen hylännyt käräjäoikeus hovioikeus piti kohtuullisena korvauksena puolta osaa lakiasiaintoimiston vaatimista oikeudenkäyntikuluistaSe, että kantajan vaatimus oli hyväksytty vain osaksi, puhui sen puolesta, että kantajan tulisi itse vastata oikeudenkäyntikuluistaan. Toisaalta kantaja oli voittanut asian kokonaan perusteen osalta ja hävinnyt sen osittain määrän osalta. Kanteen nostaminen oli siten ollut aiheellista. Oli ilmeistä, että suurin osa kantajan oikeudenkäyntikuluista oli aiheutunut vastaamisesta kanteen perustetta koskeviin vastaajan kiistämisperusteisiin. Koska myös määrää oli arvioitu osittain näytön perusteella, kantajan häviämä osa ei ollut kuitenkaan koskenut ainoastaan sellaista harkinnanvaraista seikkaa, jolla ei ollut ollut sanottavaa vaikutusta kulujen määrään. Näin ollen asiassa oli syytä velvoittaa vastaaja korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut osaksi. (Vailla lainvoimaa 8.1.2024) - Uutiset
8.1.2024 11.11
Apulaisoikeuskanslerin käsitys: Poliisin menettely ei täyttänyt esitutkintalaissa säädettyä rikosilmoituksen kirjaamisvelvoitettaApulaisoikeuskansleri kiinnitti rikoskomisarion ja rikosylikonstaapelin huomiota rikosilmoituksen asianmukaiseen kirjaamiseen. - Uutiset
8.1.2024 10.30
Vapaa-ajan asunnon vuokrasopimukseen kuulumaton poreallas tuhoutui - hovioikeus arvioi mikä merkitys vastaajan peruuttamalle tunnustukselle oli annettavaKorkein oikeus on aiemmassa oikeuskäytännössään todennut, että tuomiota ei lähtökohtaisesti voida perustaa yksinomaan tai pääasiassa vastaajan peruuttamaan esitutkintalausumaan (KKO 2000:35 sekä KKO 2013:25, kohdat 17 ja 22). Ennakkoratkaisussa KKO 2020:84, kohta 21, on todettu, että näyttöharkinta ei perustu kiinteisiin sääntöihin ja tuomioistuimen on viime kädessä tapauskohtaisesti arvioitava, kuinka paljon peruutettu tunnustuslausuma saa tukea muusta oikeudenkäyntiaineistosta ja mikä näyttöarvo sille on annettava. Keskeistä tässä harkinnassa on se, kuinka yksityiskohtaisten ja konkreettisten muusta todistelusta ilmenevien todistustosiseikkojen nojalla lausuman paikkansa pitävyyttä pystytään arvioimaan. HO ei muuttanut KO:n tuomiota. (Vailla lainvoimaa 8.1.2024) - Uutiset
8.1.2024 9.13
KKO: Huumausaineiden hallussapito vai avunanto huumausainerikokseen?A oli sallinut B:n säilyttää noin neljän kuukauden ajan hänen asunnollaan huumausaineita, jotka olivat olleet B:n määräysvallassa levitystä varten.
Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla katsottiin, että A:n menettelyssä oli ollut kysymys huumausaineiden hallussapidosta eikä vain avunannosta B:n huumausainerikokseen. - Uutiset
5.1.2024 11.55
Työoikeuden emeritusprofessori Seppo Koskinen: Turvaamistoimivaatimus lakon yhteydessä jälleen korkeimmassa oikeudessa – KKO:2023:95Yhtiöt olivat vaatineet turvaamistoimihakemuksessaan, että ammattiliittoa kielletään sakon uhalla ryhtymästä 1.1.2022 alkavaksi ilmoitettuun lakkoon ja jos siihen oli ryhdytty, lopettamaan lakon yhtiöiden kuudella eri paikkakunnalla sijaitsevilla tehtaiden kaukolämpöä tuottavilla voimalaitoksilla ja jätevedenkäsittelyssä niiltä osin kuin työtaistelutoimenpiteet koskivat hakemuksessa yksilöityjä töitä, joiden tekemättä jättäminen lakon vuoksi johti yhtiöiden mukaan hengen ja terveyden ja/tai ympäristön tilan vaarantumiseen. Turvaamistoimihakemus oli koskenut lakon kieltämistä yhteensä 186 työntekijän töitä koskevilta osin, kun lakon piirissä oli ollut kaikkiaan noin 2 200 yhtiöiden työntekijää. - Uutiset
5.1.2024 11.10
Apulaisoikeusasiamies: Kuukausia kestänyt matkasellissä asuttaminen oikeudenkäynnin aikana ei ollut asianmukaistaKantelijan olosuhteet Vantaan vankilassa ja siten hänen kohtelunsa Rikosseuraamuslaitoksessa ei apulaisoikeusasiamiehen mielestä ollut asianmukaista hänen ollessaan vastaajana kuukausia kestäneessä suullisessa käsittelyssä hovioikeudessa. Matkaselliin sijoitetun vangin kohdalla tutkintavankeuslain säännökset kohtelusta ja oikeuksista toteutuvat yleensä heikosti. Matkaselliosastojen päiväjärjestys harvoin sisältää muuta kuin välttämättömimmät oikeudet, kuten ulkoilun, ruokailun, peseytymisen ja mahdollisuuden käyttää puhelinta. - Uutiset
5.1.2024 8.58
Oikeustoimittajat: Ehdota merkittävää rikos- tai oikeusjuttua Jarkko Sipilä -palkinnon saajaksi 15. helmikuuta 2024 mennessäOikeustoimittajat ry pyytää ehdotuksia kaikkien aikojen ensimmäiseksi Jarkko Sipilä -palkinnon saajaksi. Palkinnolla kunnioitetaan yhdistyksen pitkäaikaista puheenjohtajaa Jarkko Sipilää, joka menehtyi äkillisesti vuonna 2022. - Uutiset
5.1.2024 8.22
Apulaisoikeusasiamies: Velallisen kuuleminen ulosmitattavaa määrää muutettaessaPäätöksessä esitetyn perusteella apulaisoikeusasiamies katsoi, että asiassa oli menetelty virheellisesti, kun kantelijalle ei ollut ennen ulosmittauksen määrän muuttamista varattu tilaisuutta tulla kuulluksi. - Uutiset
4.1.2024 14.41
Hovioikeus törkeän ryöstön rangaistuksesta: Oma-aloitteisen tunnustamisen vaikutus rangaistuksen mittaamiseen tuli olla tuntuvaOttaen huomioon H:n käyttämän tekovälineen machete-veitsen vaarallisuuden, teon suunnitelmallisuuden sekä menettelyn kokonaisuudessaan, hovioikeus katsoi, että oikeudenmukainen rangaistusseuraamus H:n syyksi luetusta törkeästä ryöstöstä olisi vähintään 3 vuotta vankeutta.
H:n tunnustaminen oli tapahtunut oma-aloitteisesti ja sen vaikutuksen rangaistuksen mittaamiseen tuli olla tuntuva. Hovioikeus katsoi, että lieventämisperusteen vaikutus huomioiden käräjäoikeuden tuomitsemaa 2 vuotta 4 kuukautta vankeutta oli pidettävä oikeudenmukaisena seuraamuksena H:n syyksi luetusta rikoksesta. (Ään., vailla lainvoimaa 4.1.2024) - Uutiset
4.1.2024 13.45
Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion eräiltä osin: Kanteen peruuttamisen merkitys oikeudenkäyntikulujen korvaamiseenAsiassa oli tarkasteltavana, voitiinko asiassa ilmenneiden seikkojen perusteella todeta asian ratkaisussa olleen tosiasiallisesti kysymys kaikilta osin sovinnosta ja mikäli näin oli, oliko silloin erityisiä syitä määrätä oikeudenkäyntikuluista pääsäännöstä poiketen myös niiltä osin kuin kanne oli peruutettu. Käräjäoikeuden tuomio kumottiin niiltä osin, kun X Oy:n konkurssipesä oli velvoitettu suorittamaan valtiolle ET:n avustajalle asianajaja K:lle valtion varoista suoritettu 4.467,10 euroa. (Vailla lainvoimaa 4.1.2024) - Uutiset
4.1.2024 12.13
Apulaisoikeuskanslerin sijainen antoi käräjätuomarille huomautuksen vähimmäisrangaistuksen alittamisestaKäräjätuomari oli tuominnut vastaajan vankeusrangaistukseen, joka oli rikoslaissa määräaikaiselle vankeusrangaistukselle säädettyä vähimmäispituutta lyhyempi. - Uutiset
3.1.2024 11.30
Hovioikeus: Vaatimus tuomion käännättämisestä olisi tullut tutkia - käännättämättä jättäminen ei loukannut valittajan kielellisiä oikeuksiaAsianomistaja oli tiedustellut KO:lta mahdollisuutta saada tuomio ruotsinkielisenä, koska täytäntöönpano tulee aiheelliseksi Ruotsissa. Asianomistaja oli lisäksi perustellut vaatimustaan sillä, että kielilain 2 luvun 10 §:n mukaan jokaisella on oikeus käyttää valtion viranomaisessa suomea tai ruotsia ja sillä, että kielilain 4 luvun 20 §:n mukaan asianosaisella on oikeus saada käännös tuomiosta, jos tuomio on laadittu muulla kuin asianosaisen kielellä. KO oli jättänyt vaaatimuksen tutkimatta. HO kumosi KO:n päätöksen. Valittajan pyyntö asiakirjan käännättämisestä hylättiin. (Vailla lainvoimaa 3.1.2023) - Uutiset
3.1.2024 10.00
Ulkomailta – Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisujaRuotsin korkeimman oikeuden ennakkoratkaisuissa ajalta 5.12.–28.12.2023 oli kyse muun muassa ehdottoman vankeusrangaistuksen korvaamisesta muilla seuraamuksilla, vaarallisen esineen hallussapidosta julkisella paikalla, valitusoikeudesta, oikeudenkäyntikuluista, lapsikaappauksen riskistä päätettäessä tapaamisoikeudesta sekä hautarauhan rikkomisesta oikeusgeneettisen tutkimuksen yhteydessä. - Uutiset
3.1.2024 9.28
KKO äänesti takaisinsaannin määräpäivästä konkurssissaVerohallinto oli hakenut A Oy:tä konkurssiin, ja A Oy oli tämän jälkeen hakenut yrityksen saneerausmenettelyn aloittamista. A Oy oli peruuttanut saneeraushakemuksensa ennen kuin saneerausmenettelyn aloittamisesta oli tehty päätös. Myös Verohallinto oli peruuttanut konkurssihakemuksensa, ja hakemusten käsittely oli jätetty sillensä. A Oy oli asetettu tämän jälkeen konkurssiin toisen velkojan hakemuksesta, joka oli tehty kolmen kuukauden kuluessa saneeraushakemuksen jättämisestä sillensä.
Korkein oikeus katsoi ratkaisusta ilmenevillä perusteilla, että käsillä oli takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 2 §:n 3 momentissa tarkoitettu tilanne, jossa velallisen omaisuus on luovutettu konkurssiin hakemuksesta, joka on tehty kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun yrityksen saneerauksesta annetussa laissa tarkoitettu menettely on muusta syystä kuin saneerausohjelman vahvistamisen vuoksi lakannut. Takaisinsaannin määräpäivänä pidettiin siten yrityksen saneerauksesta annetun lain 35 §:n 2 momentin nojalla Verohallinnon konkurssihakemuksen vireillepanopäivää. (Ään.) - Uutiset
3.1.2024 8.02
Arviomuistio: Kansallinen tietojärjestelmä parantaisi tiedonsaantia poliittisesti vaikutusvaltaisista henkilöistä – asiasta voi lausua 13. helmikuuta 2024 saakkaRahanpesulain mukaiset ilmoitusvelvolliset saisivat nykyistä paremmin tietoja poliittisesti vaikutusvaltaisista henkilöistä, jos tietoja käsiteltäisiin kansallisessa keskitetyssä tietojärjestelmässä. Valtiovarainministeriö on valmistellut asiasta arviomuistion ja pyytää siitä lausuntoja. Rahanpesulain mukaan poliittisesti vaikutusvaltainen henkilö (PEP, politically exposed person) on ihminen, joka toimii merkittävässä julkisessa tehtävässä. Lain mukaan ilmoitusvelvollisella pitää olla asianmukaiset menettelyt sen toteamiseksi, onko asiakas poliittisesti vaikutusvaltainen henkilö tai sellaisen perheenjäsen tai yhtiökumppani. Tarkoituksena on muun muassa ehkäistä julkisen vallan väärinkäyttöä. - Uutiset
2.1.2024 13.50
Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan tutkimus: Naisiin kohdistuvaa digitaalista väkivaltaa on sivuutettu ja normalisoituTutkimuksen tulokset osoittavat, että naisiin kohdistuva digitaalinen väkivalta jää vakavissakin tapauksissa usein tunnistamatta väkivallaksi ja rikokseksi. Ilmiö on normalisoitunut osaksi arkea sekä läheisissä suhteissa että sosiaalisessa mediassa ja julkisessa keskustelussa. Tampereen yliopisto ja Poliisiammattikorkeakoulu tutkivat digitaaliseen väkivaltaan puuttumisen haasteita ja mahdollisuuksia poliisin työssä, rikosprosessissa ja tukipalveluissa. Tutkimuksen aineisto koostuu poliisin rikosilmoitusaineistosta, poliisien, syyttäjien ja väkivaltatyön tukipalveluiden työntekijöiden fokusryhmähaastatteluista sekä digitaalista väkivaltaa kokeneille suunnatusta verkkokyselystä. - Uutiset
2.1.2024 12.25
Suojelupoliisin organisaatio tukemaan entistä paremmin tiedusteluaSuojelupoliisin organisaatiomuutos tuli voimaan 1.1.2024. Tavoitteena on, että hieman hiottu organisaatio tukee entistä paremmin tiedonhankintaa ja Suojelupoliisin toimintaa tiedustelupalveluna. Vt. päälliköksi on nimitetty apulaispäällikkö Teemu Turunen. - Uutiset
2.1.2024 11.55
Vierashuoneessa professori Minna Kimpimäki: Laittoman maahantulon järjestäminen Suomen pohjoisilla rajoillaMaahanmuuttotilanteen taas kärjistyttyä Suomen pohjoisilla rajoilla on hyvä aika tarkastella sitä, mikä rooli rikosoikeudella oli vuoden 2015 pakolaisaallon jälkiselvittelyssä. Vuonna 2015 Suomeen tuli yli 30.000 turvapaikanhakijaa, mikä oli moninkertainen määrä aiempiin vuosiin verrattuna. Myös laittomasta maahantulon järjestämisestä tuomittujen määrä kasvoi ja oli suurimmillaan 98 vuonna 2016, kun tuomittujen määrä oli aiempina vuosina ollut 15–45. Muutos näkyi myös Pohjois-Suomen käräjäoikeuksissa, joissa maahantulon järjestämisiä on muutoin tullut vain harvoin käsiteltäväksi. - Uutiset
29.12.2023 15.18
Hovioikeus pohti oliko vangitseminen kohtuutonta taikka suhteellisuusperiaatteen tai vähimmän haitan periaatteen vastaistaHovioikeus katsoi, ettei vangittuna pitämistä ollut asian laadun, tuomitun rangaistuksen pituuden, T:n iän tai muidenkaan henkilökohtaisten olosuhteiden vuoksi pidettävä kohtuuttomana. Vangittuna pitäminen ei ollut myöskään suhteellisuusperiaatteen tai vähimmän haitan periaatteen vastaista. Matkustuskieltoa ei ollut pidettävä riittävänä pakkokeinona ottaen huomion rikoksen vakavuus ja tuomitun rangaistuksen pituus. (Vailla lainvoimaa 29.12.2023) - Uutiset
29.12.2023 14.51
Oikeusasiamies tutkii poliisin menettelyn itsenäisyyspäivän mielenosoituksissaOikeusasiamiehen käsiteltäväksi tuli 16 kantelua poliisin menettelystä mielenosoituksissa itsenäisyyspäivänä Töölöntorilla. Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen päätti kanteluissa esitetyn pohjalta ottaa poliisin menettelyn tutkittavakseen omana aloitteena. - Uutiset
29.12.2023 13.25
Hovioikeus: Asianajajaliiton hallitus oli voinut harkintavaltansa puitteissa katsoa asianajajan sopimattomaksi harjoittamaan asianajajan tointa sillä perusteella, että hän oli toistuvasti ja tarkoituksellisesti maksanut veroja vasta ulosoton kauttaA oli toistuvasti pitkän aikaa jättänyt hoitamatta julkisoikeudellisia maksuvelvoitteitaan ajallaan. Suomen Asianajajaliitto oli käsitellyt A:n sekä Asianajotoimisto A Oy:n ulosottoperinnässä olevia saatavia lukuisia kertoja ennen A:n erottamista koskevaa päätöstä. A ei ollut voinut olla tietämätön siitä, että hänet voidaan erottaa Asianajajaliiton jäsenyydestä. A ei kehotuksista huolimatta ollut maksanut ulosottovelkaansa annetussa määräajassa. Hovioikeus katsoi, että tapauksen olosuhteissa toistuva useita vuosia kestänyt julkisten saatavien maksaminen ulosottoperinnän kautta osoittaa sellaista piittaamattomuutta julkisten velvoitteiden hoitamisessa, että Suomen Asianajajaliiton hallitus oli voinut katsoa sen olevan omiaan alentamaan asianajajakunnan arvoa ja vähentämään luottamusta asianajajakuntaan. Näin ollen Suomen Asianajajaliiton hallitus oli harkintavaltansa puitteissa voinut katsoa, ettei A enää täyttänyt asianajajalain 3 §:n 1 momentin 1 kohdan kelpoisuusedellytyksiä. A:n erottamista asianajajayhdistyksestä ei ollut hovioikeuden päätöksessä lausuttu huomioon ottaen pidettävä kohtuuttomana. (Vailla lainvoimaa 29.12.2023) - Uutiset
29.12.2023 12.27
Poliisi: Liikennevirhemaksun voi saada jatkossa myös postitse tai sähköisestiPoliisi voi nyt lähettää kentällä määräämänsä liikennevirhemaksun myös postitse tai sähköisesti, Suomi.fi -palvelun kautta. Moottorikäyttöisellä ajoneuvolla tehdystä liikennerikkomuksesta määrättävä liikennevirhemaksu voidaan tästä lähtien antaa tiedoksi henkilökohtaisen, asiakirjat käteen ojentamalla tapahtuvan tiedoksiannon sijaan myös postitse tai sähköisesti. - Uutiset
29.12.2023 11.55
Tammikuussa 2024 voimaan tulevia säädöksiä ja säädösmuutoksiaTammikuussa 2024 voimaantulevia säädöksiä ja säädösmuutoksia ovat muun muassa:
- Verotuksen muutokset muun muassa henkilöasiakkaiden tuloverotuksessa, ensiasunnon varainsiirtoverotuksessa sekä kiinteistöverotuksessa
- Lukuisat budjettilait
- Lukuisat muutokset STM:n hallinnonalalla
- Muutoksia tietosuojalainsäädäntöön
- Uusi laki eläinten hyvinvoinnista
- Muutoksia sähköisen viestinnän palveluista annettuun lakiin. - Uutiset
29.12.2023 11.35
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi ampuma-aserikoksen tehdyn osana järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa ja rangaistusta mitattaessa oli sovellettava koventamisperustettaJärjestäytyneet rikollisryhmät käyttävät rikollisessa toiminnassaan tyypillisesti ampuma-aseita, joita myös kätketään tyypillisesti kokoontumistiloihin mahdollisten hyökkäysten ja yhteenottojen varalta. Itä-Suomen hovioikeuden tuomioissa 23/109417, 22/145478, 21/114692 ja 16/104160 on katsottu järjestäytyneen rikollisryhmän tiloissa tapahtuneet ampuma-aserikokset tehdyiksi osana järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa. Kysymys oli nk. starttirevolverista, joka oli muunnettu ampumaan kaliiperin .32 S&W -luotipatruunoita. Huomioon ottaen sanotun muunnetun aseen löytyminen HAMC:n Joensuun osaston tiloista ja M:n jäsenyys HAMC:ssa hovioikeus katsoi, ettei tässä tapauksessa jäänyt varteenotettavaa epäilyä siitä, etteikö M:n ampuma-aserikos ole ollut ryhmän hyväksymä ja ryhmän yhteistä toimintakokonaisuutta palveleva. (Vailla lainvoimaa 29.12.2023) - Uutiset
29.12.2023 10.40
Hovioikeus poisti ja palautti käräjäoikeuden ratkaisun oikeudenkäyntikuluja koskevan päätöksen osaltaKäräjäoikeuden ratkaisu oli pääasian osalta perustunut siihen, ettei X Oy ollut antanut siltä pyydettyä lausumaa, minkä jälkeen P:n vesiosuuskunta oli vaatinut asiassa yksipuolista tuomiota. Ratkaisu oli myös oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden osalta perustunut X Oy:n passiivisuuteen. Käräjäoikeuden olisi hovioikeuden päätöksessä mainittujen säännösten nojalla tullut ratkaista myös P:n vesiosuuskunnan oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus yksipuolisella tuomiolla ja osoittaa X Oy hakemaan takaisinsaantia tältäkin osin oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 15 §:n mukaisesti käräjäoikeudelta, jolloin oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva kysymys käsitellään mahdollisessa takaisinsaantiprosessissa yhtenä kokonaisuutena. Käräjäoikeuden ratkaisu oli mainituilta osin virheellinen. (Vailla lainvoimaa 29.12.2023) - Uutiset
28.12.2023 16.00
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi miehen syyllistyneen entisen naisystävänsä raiskauksen yritykseen - kostomotiiviin perustuva totuudenvastaisen tapahtuman keksiminen voitiin sulkea poisVaikka asianomistaja oli esitetyn näytön perusteella ollut ilmeisen suuttunut vastaajalle myös esiin nousseen mahdollisen pettämisen johdosta, voitiin myös kostomotiiviin perustuva totuudenvastaisen tapahtuman keksiminen asiassa todettu näyttö huomioon ottaen sulkea riittävällä varmuudella pois. Esitettyä näyttöä kokonaisuutena arvioiden HO katsoi toisin kuin käräjäoikeus, ettei vastaajan syyllisyydestä teonkuvauksen mukaiseen menettelyyn ollut jäänyt varteenotettavaa epäilystä. Vastaaja oli syyllistynyt syytekohdassa 1 siihen tekoon, josta syyttäjä oli vaatinut hänelle rangaistusta. Syyte 2 lievästä pahoinpitelystä hylättiin. 1 vuoden 2 kuukauden ehdollista vankeutta oli yksinään pidettävä riittämättömänä rangaistuksena. HO piti oikeudenmukaisena oheisseuraamuksena 40 tunnin yhdyskuntapalvelurangaistusta. (Vailla lainvoimaa 28.12.2023) - Uutiset
28.12.2023 15.40
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus hylkäsi syytteen identiteettivarkaudestaKoska M ei ollut erehdyttänyt B:tä luulemaan häntä H:ksi, jota rikoksen tunnusmerkistön täyttyminen edellyttäisi, hovioikeus katsoi, ettei identiteettivarkauden tunnusmerkistö tässä tapauksessa täyttynyt. Näin ollen syyte kohdan 1 osalta oli hylättävä. (Vailla lainvoimaa 28.12.2023) - Uutiset
28.12.2023 13.16
Hovioikeus: Varkaus vai moottorikulkuneuvon käyttövarkaus?Nyt kysymyksessä olevassa asiassa M oli murtautunut autoliikkeeseen, mikä jo sinällään osoitti vahvasti auton anastustarkoitusta. Tätä osoitti osaltaan myös se, että M oli valinnut liikkeen autoista varsin arvokkaan auton, ja se, että hän ei ollut vapaaehtoisesti palauttanut autoa tai hylännyt sitä. Hovioikeus katsoi, että M:llä oli ollut anastamistarkoitus. Se, että M oli ehtinyt pitää autoa hallussaan vain noin vuorokauden ajan, ei tässä tapauksessa antanut aihetta arvioida asiaa toisin. Näin ollen M oli anastamalla auton syyllistynyt varkauteen eikä moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen. Yksistään anastetun auton arvo anastamisen kohteena oli ollut erittäin arvokas omaisuus, joten varkaus oli törkeä. Koska muut anastetut esineet olivat olleet pääosin käytettyjä, vahingonkorvauksen määrää ei voitu näiden esineiden osalta perustaa uushankintahintoihin. (Vailla lainvoimaa 28.12.2023) - Uutiset
28.12.2023 12.48
Hovioikeus: Asumisoikeuden panttaus ei sitonut panttaajan ulosottovelkojiaHovioikeus totesi, ettei valituksessa vedottua väitettyä sitovaa ennakollista panttauksesta ilmoittamista yhtiölle voitu pitää varsinaisena panttausilmoituksena. Ottaen huomioon talon omistajalle laissa säädetyn velvollisuuden huolehtia pantinsaajan oikeuksista panttauksen voimassa ollessa hovioikeus katsoi, että näyttövelvollisuuden täyttäminen tässä asiassa edellytti kirjallisen selvityksen esittämistä siitä, että panttaus oli merkitty talon omistajan ylläpitämän panttausilmoituksia koskevaan luetteloon, tai muuta luotettavaa selvitystä panttausilmoituksen tekemisestä talon omistajalle. Koska tällaista selvitystä ei esitetty, näyttämättä oli jäänyt, että panttauksesta oli ilmoitettu talon omistajalle. G:n tekemä asumisoikeuden panttaus ei siten sitonut hänen ulosottovelkojiaan. (Vailla lainvoimaa 28.12.2023) - Uutiset
28.12.2023 11.40
Apulaisoikeuskansleri antoi käräjätuomarille huomautuksen: Ehdollisen vankeusrangaistuksen virheellinen täytäntöönpanoApulaisoikeuskansleri antoi Helsingin käräjäoikeuden käräjätuomarille huomautuksen tämän menettelystä asiassa, jossa vastaajalle aiemmassa tuomiossa tuomittu ehdollinen vankeusrangaistus oli määrätty pantavaksi täytäntöön, vaikka täytäntöönpanon perusteena ollutta rikosta koskenut syyte oli annettu vastaajalle tiedoksi yli vuoden kuluttua koeajan päättymisestä. - Uutiset
28.12.2023 11.01
Hovioikeus: Laiton uhkaus, kunnianloukkaus, kotirauhan rikkominen, vahingonteko, rangaistusseuraamus ja vahingonkorvausvelvollisuusV:n ja H:n välinen naapuruussuhde oli kesällä 2021 ollut epäilemättä jännitteinen, mutta sähköpostissa käytetyn ilmaisun sananmukaisesta tulkinnasta sekä muusta esitetystä näytöstä todettu huomioon ottaen hovioikeus katsoi, että tässä tapauksessa myöskään olosuhteista muutoin ei voitu päätellä, että ”Die soon!” ilmauksella olisi ollut rikoslain 25 luvun 7 §:ssä tarkoitettu rikoksella uhkaamista koskeva merkitys. Laitonta uhkausta koskevan rikoksen tunnusmerkistö ei näin ollen täyttynyt ja syyte oli tämän vuoksi hylättävä. Hovioikeus katsoi, että O:n henkilökohtainen osallistuminen oikeudenkäyntiin oli ollut perusteltua. O on kertonut, että hänen käräjäoikeudessa asianosaiskuluna vaatimansa määrä 120 euroa vastasi hänen oikeudenkäyntiin osallistumisen vuoksi menettämänsä palkkaa. O on ammatiltaan luokanopettaja ja hän oli joutunut ottamaan päivän palkattomaksi vapaapäiväksi. Ansionmenetyksessä oli siten ollut kysymys oikeudenkäyntiin välittömästi liittyvästä, oikeudenkäyntikuluna korvattavasta menetyksestä, eikä käräjäoikeuden tuomiota ollut aihetta tältä osin muuttaa. (Vailla lainvoimaa 28.12.2023) - Uutiset
28.12.2023 10.30
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus myönsi 68-vuotiaalle eläkeläiselle velkajärjestelyn (10 a §)HO totesi, että velkajärjestelyn myöntämisellä olisi olosuhteet kokonaisuutena huomioon ottaen erittäin suuri merkitys hakijalle. Hänen asiassa selostetut velkojensa maksamiseksi tekemänsä toimet osaltaan puolsivat velkajärjestelyn myöntämistä. Lisäksi hakijan oli selvitetty raitistuneen ja siten osoittaneen vastuunottoa velkatilanteestaan. Vuosina 2020–2022 velkaantuminen oli johtunut lähes yksinomaan terveydenhoitoon liittyvistä menoista, eikä tällaisille veloille lähtökohtaisesti voitu antaa painoarvoa painavia syitä arvioitaessa. Näin ollen uusi HO:ssa esitetty selvitys huomioon ottaen pääasiallisesta velkaantumisesta kulunut aika puhui enemmän velkajärjestelyn myöntämisen puolesta kuin sitä vastaan. - Uutiset
27.12.2023 16.00
Hovioikeus tuomitsi 6-8 -vuotiasta lasta rasvanneen isäpuolen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 3 vuoden vankeusrangaistukseen - syyte törkeästä raiskauksesta hylättiinAsianomistajalla oli ollut lapsena ihosairaus, joka oli vaatinut rasvausta ja myös vastaaja oli osallistunut asianomistajan ihon rasvaukseen. HO ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevalta osalta. Törkeän raiskauksen osalta HO katsoi jääneen näyttämättä, että vastaaja olisi tekoaikana voimassa olleen raiskaussäännöksen edellyttämällä tavalla saattanut asianomistajan pelkotilaan tai muuhun avuttomaan tilaan ja käyttänyt sanottua tilaa hyväkseen ollakseen sukupuoliyhteydessä tämän kanssa. (Vailla lainvoimaa 27.12.2023) - Uutiset
27.12.2023 13.00
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi vastaajan syyllistyneen vainoamiseenS oli menettelemällä syytteessä kuvatulla tavalla syyllistynyt siihen vainoamiseen, josta hänelle oli vaadittu rangaistusta. Tässä tapauksessa rangaistusta ankaroittavina seikkoina oli otettava huomioon teon pitkä kesto sekä tapahtuminen H:iden kotipiirissä. Teosta oli aiheutunut H:ille konkreettista pelkoa ja ahdistusta, ja he olivat joutuneet sen seurauksena välttelemään oleskelua kotinsa pihapiirissä ja liikkumista yhteisellä piha-alueella ja lopulta muuttamaan pois yhteiseltä kiinteistöltä. Teolla oli ollut kielteisiä vaikutuksia H:iden koko perheeseen. Mainitut seikat huomioon ottaen hovioikeus katsoi, ettei teko ollut sovitettavissa sakkorangaistuksella. Oikeudenmukainen seuraamus oli 3 kuukauden vankeusrangaistus, joka voitiin tuomita ehdollisena. (Vailla lainvoimaa 27.12.2023) - Uutiset
27.12.2023 11.30
Hovioikeus palautti epätäydellisesti ja osittain myös sekavasti perustellun käräjäoikeuden ratkaisun asunto-osakeyhtiöasiassa käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksiHO katsoi, ettei KO ollut voinut perustaa kanteen hylkäävää ratkaisuaan siihen, ettei kantajalla ollut asiassa oikeussuojan tarvetta, eikä siihen, ettei KO voi muuttaa yhtiökokouksen päätöstä, koska asiassa ei ollut selvää, minkä sisältöinen päätöksen olisi pitänyt olla. KO:n olisi tullut yleisten yhtiöjärjestyksen tulkintaan sovellettavien periaatteiden ja asiassa esitetyn näytön perusteella ratkaista, onko kanteessa tarkoitettua yhtiöjärjestyksen määräystä tulkittava kantajan näkemyksen mukaisesti. KO:n ratkaisun perustelut olivat niin epätäydelliset ja osittain myös sekavat, ettei HO voinut ottaa asiaa välittömästi tutkittavakseen ja ratkaistavakseen. KO:n ratkaisun perustelujen puutteellisuus ja oikeusastejärjestys huomioon ottaen asia oli palautettava KO:een uudelleen käsiteltäväksi. (Vailla lainvoimaa 27.12.2023) - Uutiset
27.12.2023 11.00
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi, ettei lapsen tapaamisoikeuden täytäntöönpanohakemuksensa peruuttaneen isän tullut korvata äidin oikeudenkäyntikulujaHO katsoi, että isän velvoittaminen korvaamaan äidin oikeudenkäyntikulut olisi ollut kokonaisuutena arvioiden ilmeisen kohtuutonta. Isä tuli vapauttaa korvaamasta äidin oikeudenkäyntikuluja kokonaisuudessaan. (Vailla lainvoimaa 27.12.2023) - Uutiset
27.12.2023 10.45
Hovioikeus kumosi ja palautti käräjäoikeuden päätöksen: Esitutkintalain 7 luvun 12 §:n mukainen avustajan läsnäolo-oikeus ja 17 §:n mukainen osallistumisoikeusHovioikeus katsoi, ettei se voi instanssijärjestys huomioiden ottaa kantaa siihen, oliko Tullin esitutkintapäätöksessä 11.6.2021 rajoitettu avustajan läsnäolo-oikeutta ilman laissa tarkoitettua painavaa syytä. Hakemuksessa esitettyjä perusteita ei tältä osin ollut asianmukaisesti tutkittu käräjäoikeudessa. Asian palauttamista puoltavia seikkoja oli pidettävä siitä mahdollisesti aiheutuvia haittoja merkityksellisempinä. Siten perusteiden sivuuttaminen käräjäoikeusvaiheessa oli muodostanut sellaisen menettelyvirheen, että asia oli palautettava uudelleen käsiteltäväksi käräjäoikeuteen. (Vailla lainvoimaa 27.12.2023) - Uutiset
27.12.2023 10.00
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus myönsi 70-vuotiaalle eläkeläiselle velkajärjestelyn (10 a §)HO päätyi johtopäätöksenään siihen, että käsillä oli VJL 10 a §:ssä tarkoitetut painavat syyt myöntää hakijalle velkajärjestely esteestä huolimatta. - Uutiset
22.12.2023 14.30
Hovioikeus hylkäsi hakemuksen määräajan palauttamiseksiValittajan näkemyksen mukaan hänellä oli toimeksianto annettuna varatuomarille, johon hän ei ollut saanut yhteyttä. (Vailla lainvoimaa 22.12.2023) - Uutiset
22.12.2023 13.00
Vuosiraportti väkivaltaisen radikalisoitumisen ja ääriliikehdinnän ennaltaehkäisyn toimenpiteiden etenemisestäRaporttiin on koottu tiedot siitä, miten toimenpiteet etenivät toukokuun 2022 ja tammikuun 2023 välillä. Seurantaraportti koskee vuosien 2019-2023 toimenpideohjelmaa. - Uutiset
22.12.2023 11.55
Edilex-toimitus toivottaa rauhallista jouluaEdilex-toimitus kiittää asiakkaitaan ja yhteistyökumppaneitaan kuluneesta vuodesta toivottaen rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta 2024! - Uutiset
22.12.2023 10.50
Hovioikeus: Pysäköinninvalvontayhtiö oli velvollinen korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulutHovioikeudessa oli kysymys siitä, oliko ParkkiPate Oy tuomiossa sanotun mukaisessa tilanteessa velvoitettava korvaamaan H:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa. Lisäksi kysymys oli oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hovioikeudessa. (Vailla lainvoimaa 22.12.2023) - Uutiset
22.12.2023 9.07
KKO: Paperiliiton UPM:n tehtaisiin kohdistaman lakon rajoittamiselle turvaamistoimella ei ollut perusteita (ään.) - käräjäoikeuden ja hovioikeuden päätökset kumottiinKorkein oikeus katsoi päätöksestään ilmenevillä perusteilla, että lakkoa voidaan pitää oikeudenvastaisena, jos se välittömästi, konkreettisesti ja vakavasti vaarantaa muiden perusoikeuksien, kuten hengen ja terveyden tai ympäristön suojan toteutumisen. Yhtiöt eivät olleet kuitenkaan saattaneet todennäköiseksi, että lakosta olisi aiheutunut tällaista vaaraa eikä lakon kieltämiselle turvaamistoimena siten ollut OK 7 luvun 3 §:n mukaisia edellytyksiä. KO:n ja HO:n päätökset kumottiin ja asiassa vahvistettiin, ettei edellytyksiä turvaamistoimen määräämiseen ollut ollut. (Ään.) - Uutiset
22.12.2023 8.30
AVI: Putoamisonnettomuudesta rakennustyömaalla päiväsakkoja ja vahingonkorvauksiaLänsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue korostaa käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevää velvollisuutta huolehtia asianmukaisesta putoamissuojauksesta kaikissa rakennustyön vaiheissa. Lisäksi työsuojelun vastuualue korostaa velvollisuutta valvoa, että putoamissuojausta noudatetaan, sekä varmistaa, että valvonta ja tiedottaminen on riittävästi järjestetty. - Uutiset
22.12.2023 8.16
Siviilitiedustelulainsäädäntöä tarkistetaan: Toimivalla tiedustelulainsäädännöllä suojataan Suomen kansallista turvallisuuttaSiviilitiedustelulainsäädäntöä tarkistetaan tiedustelutoimivaltuuksien sekä tiedonsaanti- ja luovutusoikeuksien osalta vastaamaan muuttuneen turvallisuus- ja kybertoimintaympäristön vaatimuksiin. Sisäministeriön lainsäädäntöhanke asetettiin 21.12.2023. Siviilitiedustelulainsäädäntö tuli voimaan 1.6.2019. Lainsäädännöllä parannetaan suomalaisen yhteiskunnan mahdollisuuksia suojautua kansalliseen turvallisuuteen kohdistuvilta vakavilta uhilta. - Uutiset
21.12.2023 16.30
EUT: Eurooppalainen pidätysmääräys: Etsityn henkilön luovuttamisesta ei voida kieltäytyä pelkästään sillä perusteella, että hän on pienten lasten äitiLuovuttamisesta voidaan poikkeuksellisesti kieltäytyä ainoastaan, jos pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa on rakenteellisia tai yleisiä puutteita ja kun on vaarana, että asianomaisten henkilöiden perusoikeuksia loukataan. - Uutiset
21.12.2023 15.30
EUT: Puolan tuomioistuinjärjestelmä: ylimmän tuomioistuimen ylimääräisen valvonnan ja julkisten asioiden jaoston ratkaisukokoonpano ei ole etukäteen laillisesti perustettu riippumaton ja puolueeton tuomioistuinTämän ratkaisukokoonpanon esittämä ennakkoratkaisupyyntö jätettiin näin ollen tutkimatta. - Uutiset
21.12.2023 14.30
Euroopan syyttäjänvirasto: EUT selventää sitä, miten kansalliset tuomioistuimet harjoittavat tuomioistuinvalvontaa rajat ylittävien tutkintatoimenpiteiden osaltaKun Euroopan syyttäjänvirasto toimittaa tutkinnan useissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa, tutkinnasta vastaavan syyttäjän jäsenvaltion tuomioistuimet ovat toimivaltaisia tarkastamaan tutkintatoimenpiteiden hyväksymisen ja oikeutuksen. Tutkintatoimenpiteisiin saa kohdistaa tuomioistuinvalvontaa muissa jäsenvaltioissa ainoastaan näiden toimenpiteiden toteuttamiseen liittyvien seikkojen osalta. Jos Euroopan unionin perusoikeuskirjassa taattuihin asianomaisen henkilön oikeuksiin puututaan vakavasti, tutkintatoimenpiteiden on oltava tutkinnasta vastaavan syyttäjän jäsenvaltiossa suoritetun tuomioistuimen ennakkovalvonnan kohteena. - Uutiset
21.12.2023 12.30
Hovioikeus lievensi käräjäoikeuden ampuma-aserikoksesta tuomitseman ehdollisen vankeusrangaistuksen sakoksi – myös sakkoa lievennettiin asian viivästymisen vuoksiKäräjäoikeuden T:lle tuomitsema rangaistus oli liian ankara, ja se oli lievennettävä sakkorangaistukseksi. Asiaa ei ollut aihetta arvioida toisin yksinomaan sen johdosta, että T oli käräjäoikeuden toteamalla tavalla säilyttänyt asetta lainvastaisesti asuntonsa käyttöullakolla, josta se olisi voitu varastaa taikka josta se olisi myös muutoin voinut olla vaarassa joutua ulkopuolisten haltuun. Vaikka asian käsittely käräjäoikeudessa oli tapahtunut joutuisasti, hovioikeus katsoi, että tutkittavana olevan asian käsittely oli sen laatuun ja laajuuteen nähden sitä ennen viivästynyt, minkä vuoksi rangaistusta oli jonkin verran lievennettävä. (Vailla lainvoimaa 21.12.2023) - Uutiset
21.12.2023 11.45
Hovioikeus: Saneeraushakemuksen tutkimatta jättämiselle käräjäoikeudessa täydennyskehotuksen laiminlyönnin vuoksi ei ollut perustettaAsiassa oli hovioikeudessa kysymys siitä, oliko T Oy:n saneeraushakemus jätettävä tutkimatta sen vuoksi, että yhtiö ei ollut toimittanut sisällöltään käräjäoikeuden täydennyskehotuksessa edellyttämää tilintarkastajan selvitystä hakemuksensa liitteeksi ja oliko saneeraushakemus tästä syystä niin puutteellinen, ettei se kelpaa oikeudenkäynnin perustaksi eikä asian käsittelyä hakemuksen puutteellisuuden vuoksi voida jatkaa. (Vailla lainvoimaa 21.12.2023) - Uutiset
21.12.2023 9.22
Apulaisoikeuskansleri: Käräjäoikeuden osaston johtajan tehtävään määrääminenApulaisoikeuskansleri kiinnitti Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden laamannina toimineen huomiota osaston johtajan tehtävään määräämistä koskeneen päätöksen perustelemiseen sekä valintamenettelyn objektiivisuuteen erityisesti haastattelun osalta. - Uutiset
21.12.2023 8.08
Kuluttajaliiton Tiina Vyyryläinen blogissa: Kuluttajaliitolle oikeus ajaa ryhmäkanteitaOikeusministeriö on nimennyt Kuluttajaliitto ry:n edustajakannelainsäädännön mukaiseksi oikeutetuksi yksiköksi kansallisissa kieltotoimenpiteitä ja hyvitystoimenpiteitä koskevissa kanteissa sekä rajat ylittävissä kieltotoimenpiteitä ja hyvitystoimenpiteitä koskevissa kanteissa. - Uutiset
20.12.2023 16.00
Hovioikeus hylkäsi kantelun kirjoitusvirheen korjaamisesta: Erheellistä kirjausta tuomitun kärsimyskorvauksen määrästä voitiin pitää teknisenä virheenäKun korjauksella tuomio oli saatettu sisällöltään vastaamaan tosiasiassa tuomittua, tuomion asiasisältö ei ollut korjauksen johdosta muuttunut. Tuomiosta ilmenevä ero oli ollut ulkopuolisen havaittavissa. Tämän vuoksi virhettä voitiin pitää selvänä, eikä kantelu antanut aihetta toimenpiteisiin. (Vailla lainvoimaa 20.12.2023) - Uutiset
20.12.2023 14.00
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus määräsi pahoinpitelystä syytetylle avustajanKysymys oli yksinkertaisesta rikosasiasta, josta yleisen rangaistuskäytännön mukaan ei ollut odotettavissa sakkoa ankarampaa rangaistusta. Huomioon ottaen kuitenkin asiaan liittyvät näyttökysymykset sekä mahdolliset yksityisoikeudelliset korvausvaatimukset, HO katsoi, ettei vastaaja kyennyt ilman avustajaa asianmukaisesti valvomaan etuaan ja oikeuttaan asiassa. Vastaajan oikeusturvan oli siten katsottava edellyttävän avustajan määräämistä. (Vailla lainvoimaa 20.12.2023) - Uutiset
20.12.2023 13.44
Oikeuskansleri: Salassa pidettävän henkilöllisyyden paljastuminen tuomioistuimen julkisessa selosteessaOikeuskansleri lähetti tuomioistuimen julkisen selosteen laatimista koskeneen päätöksensä oikeusministeriön tietoon hyödynnettäväksi oikeudenkäynnin julkisuutta ja yleisen julkisuutta koskevan lainsäädännön kehittämisessä. - Uutiset
20.12.2023 12.45
Poliisi: Kokaiini nousee amfetamiinin rinnalle; poliisi seuraa ja paljastaa laittomien aineiden kauppaa verkossa ja sosiaalisessa mediassaKaakkois-Suomen poliisi on suorittanut huumausaineiden katukaupan ja verkossa tapahtuvan huumausainekaupan valvontaa Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa syksyn aikana. - Uutiset
20.12.2023 11.11
Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti: Rikoslakiin kirjatut rikokset vähenivät viime vuonna noin prosentillaRikollisuuden taso pysyi suhteellisen muuttumattomana, rikoslajeista vuodesta 2021 vähenivät esimerkiksi liikenne- ja huumausainerikokset. Sen sijaan omaisuusrikokset sekä henkeen ja terveyteen kohdistuvat rikokset lisääntyivät edellisvuoteen verrattuna. Viranomaisten tietoon tulleen rikollisuuden taso on viimeisen kymmenen vuoden aikana ollut pääosin laskusuuntainen. Tiedot ilmenevät Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin tuoreesta julkaisusta. - Uutiset
20.12.2023 10.00
Painokoneen vaarojen arviointi ja toimenpiteet vaaran poistamiseksi puutteellisia – sakot yhtiölle ja kahdelle työnantajan edustajalleKymenlaakson käräjäoikeus tuomitsi pakkausten valmistukseen erikoistuneen yhtiön 8 000 euron yhteisösakkoon sekä yksikön päällikön 30 päiväsakkoon ja työnjohtajan 15 päiväsakkoon työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta. - Uutiset
20.12.2023 7.33
Tuomioistuimiin rekrytoidaan vuonna 2024 yli sata uutta työntekijääTuomioistuinlaitokselle osoitettiin oikeudenhoidon resurssien varmistamiseksi vuodesta 2024 lukien pysyvää lisärahoitusta 19,4 miljoonaa euroa. Tämän rahoituksen ansioista vuonna 2024 pystytään rekrytoimaan yli sata uutta työntekijää. - Uutiset
19.12.2023 14.30
Kattotyöhön liittyi useita työturvallisuuspuutteita – sakkoja esihenkilölle ja toimitusjohtajallePäijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi työturvallisuusrikoksesta yhtiön toimitusjohtajan 40 päiväsakon ja työnjohtajan 30 päiväsakon sakkorangaistuksiin. Lisäksi yhtiölle määrättiin 5 000 euron suuruinen yhteisösakko. (Vailla lainvoimaa 19.12.2023) - Uutiset
19.12.2023 14.11
Hovioikeus: Hovioikeuden esittelijän esteellisyysHovioikeus katsoi, että esittelijä ei ole esteellinen toimimaan esittelijänä nyt kysymyksessä olevissa asioissa. (Päätökseen saa hakea muutosta samassa yhteydessä kuin hovioikeuden ratkaisuun pääasiassa) - Uutiset
19.12.2023 13.30
Hovioikeus: Säätiön rakennusurakoitsijana toimineen yhtiön edustaja syyllistyi törkeään lahjomiseen elinkeinotoiminnassa ja säätiön työntekijä syyllistyi törkeään lahjuksen ottamiseen elinkeinotoiminnassaHelsingin hovioikeus antoi tiistaina 19.11. tuomion Stiftelsen Bensows Barnhem Granhyddan sr:n (”säätiö”) rakennusten remontointiin liittyvässä lahjusrikoksia vuosina 2014–2015 koskevassa asiassa ja muutti käräjäoikeuden ratkaisun lopputulosta. (Vailla lainvoimaa 19.12.2023) - Uutiset
19.12.2023 12.50
Konkurssiasiain neuvottelukunnan suositusta 17 Nopeutettu saneerausmenettely on päivitettySuositukseen ja liitteeseen on tehty Yrityssaneerauslain ja siihen liittyvien lakien 1.6.2023 (479/2023) voimaan tulleista muutoksista johtuen päivityksiä. - Uutiset
19.12.2023 12.20
Hovioikeus hylkäsi toistamiseen hakemuksen elinkautiseen vankeuteen tuomitun ehdonalaisesta vapauttamisestaKaikkia vapauttamisharkinnassa vaikuttavia seikkoja kokonaisuutena punnitessaan hovioikeus katsoi, ettei B:tä voitu vielä päästää elinkautisesta vankeudesta ehdonalaiseen vapauteen.
Lähtökohtana on, että harkinnan ehdonalaiseen vapauteen päästämisestä tulee perustua mahdollisimman tuoreeseen selvitykseen vapauttamisen edellytyksistä (KKO 2019:89, kohta 36). Ottaen lisäksi huomioon, että päätöksessä katsotusti B:n vankilassaoloajan on oltava selvästi keskimääräistä elinkautisen vankeusrangaistuksen kestoa pidempi, asiassa ei voitu katsoa aiheutuvan sellaista ylimääräistä viivästystä B:n vapaaksi päästämiselle, jonka nojalla hakemukseen tulisi suostua myöhäisempi vapauttamisajankohta määräten. Hakemus oli siten hylättävä. (Vailla lainvoimaa 19.12.2023) - Uutiset
19.12.2023 11.00
Hovioikeus: Vaikka velkaantumisesta ei ollut kulunut pitkää aikaa, kokonaisuutena arvostellen velkajärjestelyn myöntämiselle oli VJL 10 a §:n tarkoittamat painavat syytKO:n päätös kumottiin ja velkajärjestely määrättiin aloitettavaksi. - Uutiset
19.12.2023 7.49
12. pakotepaketilla kiristetään ulkomaankaupan rajoituksia ja otetaan käyttöön uusia toimia pakotteiden kiertämiseen puuttumiseksiEU:n Venäjää kohtaan asettamiin uusiin rajoittaviin toimiin sisältyy timanttien tuontikielto, öljyn hintakattomekanismin tiukennus sekä laajennuksia tuonti-, vienti- ja kauttakulkukieltoihin. EU:ssa toimiville venäläisomisteisille yrityksille asetetaan maksuliikennettä koskeva raportointivelvoite. Henkilöpakotteita kohdistetaan Ukrainan alueilla laittomia vaaleja järjestäneisiin ja Venäjän asevoimia tukeviin tahoihin sekä Suomessa pakotteiden kiertämiseen syyllistyneeseen EU-kansalaiseen. - Uutiset
18.12.2023 16.30
Hovioikeus: Kysymys lapsen biologisesta isästä oli syytä tutkia ja ratkaista ennen kuin lapsen mahdollisesta adoptiosta päätettiin - käräjäoikeuden päätös kumottiin (ään.)Isyyslain 42 §:n 2 momentin soveltaminen johti PL 106 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeiseen ristiriitaan yksityiselämän suojaa koskevan PL 10 §:n kanssa ja se oli siksi jätettävä tässä tapauksessa soveltamatta. (Vailla lainvoimaa 18.12.2023) - Uutiset
18.12.2023 15.47
Apulaisoikeuskanslerin sijaisen käsitys: Poliisin menettely esitutkinnan toimittamisedellytysten harkinnassaApulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti Oulun poliisilaitoksen huomiota esitutkinnan viivytyksettömään toimittamiseen. Lisäksi hän kiinnitti sen rikosylikonstaapelin huomiota huolellisuuteen virkatoimissa. - Uutiset
18.12.2023 14.41
Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen: Saneerausmenettely voitiin aloittaaAsiassa oli hovioikeudessa kysymys siitä, oliko saneerausmenettelyn aloittamiselle yrityssaneerauslain 7 §:n 1 momentin 1 tai 3 kohdissa tarkoitettu este. (Vailla lainvoimaa 18.12.2023) - Uutiset
18.12.2023 14.00
Hovioikeus: Päämiehellä ei ollut oikeutta hakea muutosta avustajalle maksettavaksi määrätyn palkkion korottamisen osaltaPäämiehen valitus oli jätettävä tutkimatta siltä osin kuin se koski avustajalle KO:ssa maksetun palkkion korottamista. (Vailla lainvoimaa 18.12.2023) - Uutiset
18.12.2023 13.43
EK: Venäjän vastaisten pakotteiden kiertämiseen on puututtava kovemmalla kädelläEK vaatii tiukempaa puuttumista Venäjä-pakotteiden kiertämiseen kolmansien maiden kautta. EU:n pakotepolitiikasta löytyy tähän keinoja, kunhan ne toimeenpannaan tehokkaasti ja yhteistyötä G7-maiden kanssa tiivistämällä. Myös Suomen itärajan kauttakulkuliikenteen pakotekiertoyrityksiin tulee kiinnittää erityishuomiota rajan mahdollisesti avautuessa varmistamalla tullin riittävät resurssit ja toimintaedellytykset. - Uutiset
18.12.2023 8.40
Poliisi varoittaa jälleen Omaveron nimissä tulevista huijausviesteistäItä-Suomen poliisi on aiemmin kuluvana vuonna tiedottanut tapauksista, joissa asianomistajille on tullut tekstiviesti, joka vaikuttaisi Oma Veron lähettämältä. Viestissä on ollut linkki, johon on täytynyt täyttää verkkopankkitunnukset. Verkkopankkitunnusten syöttämisen jälkeen tunnukset ovat päätynyt rikollisten käsiin ja asianomistajat ovat hetken kuluttua huomanneet pankkitiliensä tyhjentyneen. - Uutiset
18.12.2023 6.32
Suomi tutkii Ukrainassa tehdyiksi epäiltyjä sotarikoksiaApulaisvaltakunnansyyttäjä on päättänyt, että Suomessa toimitetaan esitutkinta, jossa selvitetään, onko täällä viranomaisten hallussa oleva Venäjän kansalainen syyllistynyt sotarikoksiin Ukrainassa. - Uutiset
15.12.2023 13.45
Selvitys digitaalisista oikeusapupalveluistaSelvitys tarkastelee digitalisaation tuomia mahdollisuuksia ja reunaehtoja julkisten oikeusapupalveluiden kehittämisessä eri maissa. Tavoitteena on ollut tunnistaa mahdolliset parhaat käytännöt sekä kielteiset vaikutukset oikeussuojan saavutettavuuteen. Raportissa on erityisesti pyritty selvittämään digitaalisten oikeusapupalveluiden käyttäjäkokemuksia ja tuottamaan tietoa siitä, miksi ja miten asiakasnäkökulma tulisi ottaa huomioon Suomessa oikeusapupalveluiden digitalisoinnin kehittämisessä. - Uutiset
15.12.2023 11.45
IPRinfo: Liikesalaisuuden suojan asemasta todistelussaLiikesalaisuuden suoja perustuu vahvasti liikesalaisuudeksi katsotun tiedon salassapitoon. Lähtökohtaisesti liikesalaisuudet yritetäänkin pitää mahdollisimman rajatun henkilöpiirin tiedossa. Todistelun toteutuminen voi kuitenkin vaatia liikesalaisuuksia sisältävien asiakirjojen esittämistä oikeudenkäynnin asianosaisille. Tämän takia liikesalaisuuden suojan ja oikeusturvaa edistävän todistelun välille voi oikeudenkäynneissä syntyä konfliktitilanteita. - Uutiset
15.12.2023 10.17
Hovioikeuden tuomio törkeää huumausainerikosta ym. koskevassa asiassa (Katiska 2)Helsingin hovioikeus antoi 15.12.2023 tuomion useita törkeitä huumausainerikoksia ja muita rikoksia koskevassa asiakokonaisuudessa (niin sanottu Katiska 2). (Vailla lainvoimaa 15.12.2023) - Uutiset
15.12.2023 9.40
Rovaniemen hovioikeuden tuomiot laajassa ravintolatoimintaa koskevassa talousrikosjutussaOulun käräjäoikeus oli 23.6.2022 antamallaan tuomiolla tuominnut vuonna 1985 syntyneen vastaajan (G.S) vuosina 2010 - 2014 tehdyistä talousrikoksista yhteiseen 3 vuoden 9 kuukauden vankeusrangaistukseen sekä vuonna 1993 syntyneen vastaajan (A.S) kolmesta rekisterimerkintärikoksesta sakkorangaistukseen. Muiden asiassa mukana olleiden vastaajien osalta käräjäoikeuden tuomioon ei ollut haettu muutosta eli heidän osaltaan käräjäoikeuden tuomio on lainvoimainen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomioita. (Vailla lainvoimaa 15.12.2023) - Uutiset
15.12.2023 9.06
Arviointikriteerilautakunta antoi suosituksen siitä, milloin yritys on oikeutettu pääsemään turvallisuusselvitysmenettelyynOikeusministeriön yhteydessä toimiva arviointikriteerilautakunta on antanut uuden tulkintasuosituksen turvallisuusselvityslain soveltamisesta. Se esittää suosituksessaan arviointikriteerit, joita suojelupoliisi voi hyödyntää harkitessaan sitä, onko yrityksellä oikeus päästä turvallisuusselvitysmenettelyn piiriin erittäin merkittävän yksityisen taloudellisen edun perusteella. - Uutiset
15.12.2023 7.53
Keskuskauppakamari: Lakisääteisen ilmoituskanavan deadline on käsillä – 17. joulukuuta 2023 yli 50 henkeä työllistävillä yrityksillä pitää olla ilmoituskanavaIlmoittajansuojelulain viimeinen siirtymäaika päättyy sunnuntaina 17.12.2023. EU-direktiiviin perustuva laki velvoittaa kaikki yli 50 henkilöä työllistävät yritykset ja organisaatiot tarjoamaan ilmoituskanavan, jota kautta työntekijät voivat kertoa havaitsemistaan epäkohdista. - Uutiset
14.12.2023 15.58
Asianajajien valvontalautakunnan ratkaisuja tietojen antamista koskevasta velvollisuudestaValvontalautakunta on julkaissut verkkosivuillaan 13.12.2023 neljä uutta ratkaisua. Kahdessa tapauksessa asianajaja erotettiin Suomen Asianajajaliitosta ja kahdessa tapauksessa annettiin huomautus.
Asianajajien, julkisten oikeusavustajien ja luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien velvollisuus alistua valvontaan on edellytys sille, että heidän toimintansa valvonta on uskottavaa.
Asianajaja on asianajajalain 6 §:n mukaan velvollinen antamaan hallitukselle tiedot, joita valvontaa varten tarvitaan. Valvonta-asioiden käsittelyä valvontalautakunnassa koskevan asianajajalain 7 d §:n mukaan asianajajan tulee antaa häneltä pyydetyt tiedot ja selvitykset avoimesti ja totuudenmukaisesti. Myös hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden 12.1 kohdassa asianajajalle asetetaan velvollisuus vastata esitettyihin kysymyksiin avoimesti, totuudenmukaisesti ja määräajassa. Valvontalautakunnan ratkaisukäytännössä vastaamisvelvollisuuden laiminlyönnistä on seurannut ankarimmillaan Asianajajaliiton jäsenyydestä erottaminen.
Luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetun lain 15 §:n 3 momenttiin sisältyy vastaava tietojen antamista koskeva velvollisuus. Valvontalautakunnan toimivalta kurinpidollisen seuraamuksen määräämisessä oikeudenkäyntiavustajalle rajoittuu kuitenkin ainoastaan mainitun lain 8 §:n velvollisuuksien vastaiseen menettelyyn, kertoo valvontayksikön päällikkö Britta Andersin. - Uutiset
14.12.2023 14.41
Uusi Oikeuspalveluvirasto aloittaa toimintansa vuonna 2025Oikeusavun, yleisen edunvalvonnan sekä talous- ja velkaneuvonnan palvelut kootaan uuteen Oikeuspalveluvirastoon. Uusi virasto aloittaa toimintansa vuoden 2025 alussa. Tasavallan presidentin on määrä vahvistaa viraston perustamista koskeva laki perjantaina 15.12.2023. - Uutiset
14.12.2023 14.00
Hovioikeus katsoi toisin kuin käräjäoikeus, että rikoksen tekemistä kulunut huomattavan pitkä aika tuli ottaa rangaistusta lieventävänä huomioonNuorena henkilönä tehdyistä rikoksista tuomittu 80 päivän ehdollinen vankeusrangaistus lievennettiin 60 päiväsakoksi. (Vailla lainvoimaa 14.12.2023) - Uutiset
14.12.2023 13.25
Hovioikeus palautti menetetyn määräajan käräjäoikeuden menettelyvirheen vuoksiIlman lainoppinutta avustajaa asiaansa hoitanut H oli toimittanut valituskirjelmänsä käräjäoikeuteen valitusmääräajan päättymistä seuraavana päivänä eli myöhässä. Tapauksen olosuhteissa hovioikeus katsoi, että valituksen myöhästyminen oli johtunut tai sen voitiin otaksua olennaisesti johtuneen siitä, ettei käräjäoikeus ollut toimittanut H:lle valitusosoitusta, josta valitusajan päättymispäivä olisi ilmennyt. (Vailla lainvoimaa 14.12.2023) - Uutiset
14.12.2023 12.45
Hovioikeus arvioi todennäköisyystahallisuutta ja mittasi rangaistusta: Pahoinpitelyrikos vai tapon yritys nuorena henkilönäLyödessään B:tä sattumanvaraisesti keskivartaloon kolmesti puukolla H:n oli täytynyt ymmärtää, että hänen tekonsa varsin todennäköisenä seurauksena olisi voinut olla B:n kuolema. H oli näin ollen menetellyt tahallisesti eikä kysymyksessä ollut ollut pahoinpitelyrikos, vaan tapon yritys, joka oli tehty rikoslain 6 luvun 8 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuna nuorena henkilönä. - Uutiset
14.12.2023 11.50
EUT: Tietoverkkorikollisuus: Pelko mahdollisesta henkilötietojen väärinkäytöstä voi sinänsä aiheuttaa aineetonta vahinkoaBulgarian kansallinen verovirasto (NAP) on Bulgarian valtiovarainministerin alaisuudessa. Se vastaa erityisesti julkisten velkojen tunnistamisesta, turvaamisesta ja perimisestä. Tässä yhteydessä se on henkilötietojen rekisterinpitäjä. Media raportoi 15.7.2019 tunkeutumisesta NAP-tietojärjestelmään ja paljasti, että kyberhyökkäyksen jälkeen internetissä oli julkaistu miljoonien ihmisten henkilötietoja. Monet yksityishenkilöt nostivat kanteita NAP:ta vastaan aineettomien vahinkojen korvaamiseksi, koska he pelkäsivät, että heidän tietojaan voitaisiin käyttää väärin. - Uutiset
14.12.2023 11.30
Hovioikeus hylkäsi toimittajan hakemuksen videotallenteiden luovuttamiseksiHO katsoi, että tässä tapauksessa oli syytä olettaa, että kopioiden antaminen pyydetyistä tallenteista voisi johtaa oikeudenkäynnin julkisuuslain 13 §:n 2 momentissa tarkoitetuin tavoin niissä esiintyvien alle 18-vuotiaiden lasten yksityisyyden suojan loukkaamiseen. Toisaalta oli otettava huomioon, että oikeudenkäynti oli ollut julkinen ja tallenteet olivat nähtävissä tuomioistuimessa. Osaa niiden sisällöstä oli myös selostettu käräjäoikeuden tuomiossa. Oikeudenkäynnin julkisuuden tosiasiallisen toteutumisen ei voitu katsoa estyvän, vaikkei kopioita tallenteista luovutettaisikaan. Näin ollen oikeudenkäynnin julkisuusperiaatetta ja yksityisyyden suojaa vastakkain punnittuaan HO ei pitänyt oikeudenkäynnin julkisuusperiaatteen toteutumisen kannalta tarpeellisena, että kopiot tallenteista luovutettaisiin tuomioistuimen ulkopuolelle. (Lainvoimainen) - Uutiset
14.12.2023 10.00
Hovioikeus: Flunssa ja kuume eivät olleet laillinen este olla saapumatta oikeuden istuntoonHO:lle esitetystä kirjallisesta todisteesta ei ilmennyt, että valittajalla todettu sairaus olisi estänyt hänen saapumisensa oikeuden istuntoon tai läsnäoloon siellä. HO katsoi, ettei valittaja ollut estynyt saapumaan käräjäoikeuden pääkäsittelyyn hänellä samana päivänä todetun sairauden vuoksi. (Vailla lainvoimaa 14.12.2023) - Uutiset
14.12.2023 9.35
YK:n kidutuksen vastaisen komitean Suomea koskeva ratkaisu turvapaikanhakijan käännyttämistä koskevassa asiassaYK:n kidutuksen vastainen komitea antoi 12. joulukuuta 2023 ratkaisun Suomea vastaan tehdyssä valitusasiassa, joka koskee turvapaikanhakijan käännyttämistä Kongon demokraattiseen tasavaltaan. Komitea katsoo ratkaisussaan, että valittajan käännyttäminen Kongon demokraattiseen tasavaltaan loukkaisi kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastaisen yleissopimuksen 3 artiklaa (kielto karkottaa, palauttaa tai luovuttaa ketään toiseen valtioon, jos on perusteltu syy uskoa, että hän olisi siellä vaarassa joutua kidutetuksi).